Kävin näöntarkastuksessa optikolla ja otatin silmänpohjakuvauksen, kun kuului samaan hintaan. Optikko aikansa tutki kuvaa ja sanoi, että toisessa silmässä näyttäisi olevan näköhermonpää ohuempi kuin toisessa, että niiden kuuluisi olla samanlaiset molemmissa silmissä. Suositteli silmälääkärin tekemää tarkastusta. Onko jollain teistä ollut samanlaista ongelmaa ja mistä tuo ongelma sitten kertoo? Ajattelin, että pitääkö silmälääkärille nyt mennä kiireesti vai voisiko asia odottaa seuraavaan näöntarkastukseen optikolla eli 2 vuoden päähän, kun silmälasien uusinta tulee ajankohtaiseksi.
Silmähermonpää ohuempi toisessa silmässä
uusivaiva
1206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pitää mennä silmälääkäriin. Jos ei ole varaamennä yksityiselle, pyydä optikolta lausunto Kelaa varten, josta saat maksusitoumuksen silmälääkräriin, tai sitten terveyskeskuksen omalääkäriltä lähete julkiselle puolelle.