Heräsin aamulla henkisesti huonoon oloon. Mielessä vain ikäviä asioita, voimat tiessään. Ensin vain makasin, mutta pakotin itseni kävelemään ulos. En jaksanut tehdä vakituista pitkää lenkkiäni, mutta sentään muutaman kilometrin. Ei vain anna periksi surkea olo, ihan pelottaa ilta, kuinka kurjaksi meneekään. Joskus vain tulee kumma ahdistus, kestää pari päivää ja menee ohi. Joka kerta tuntuu, kuten nytkin, josko tämä olo jää päälle eikä ikinä haihdu. Oisko mitään mieltä piristävää neuvoa.
Mitä teette kun on mieli maassa
75
1142
Vastaukset
Hyvä, että kuitenkin lähdit liikkeelle.
Sanoit, että parissa päivässä menee ohi ja kuitenkin pelottaa jääkö se päälle.
Onko luottoystävää, kenelle voisit vaikka soittaa.
Luetko, piirrätkö, laulatko, voi yrittää hallita ajatuksiaan suuntaamalla ne johonkin toimintaan, minkä kokee jaksavansa.
Jos ilta pelottaa, ei kannata mennä sänkyyn pyörimään, jos ei unta saa.
Olisiko radio-ohjelmissa jotain kiintoisaa, sen kuuntelu ei vaadi paljon voimia, mutta voi auttaa ajatusten kiinnitymistä muuhun, kun kurjaan oloon.- Bengalitikku
Kait ihmiset välillä tuntevat surkeaa oloa. Ei voisi muuten tuntea hyvääkään.
Sanaristikot siirtävät ajatuksia, koska joutuu keskittymään muuhun.
Siivoa joku kaappi tai laatikko.
Minusta tuo on hyvä, että lähdit kävelylle. Ulkoilma vähän piristää.
Kuuntelisin myös mieluummin puheohjelmaa kuin sellaista musiikkia, mikä nostaa surua pintaan.
Tosin puolet iästäni sitten, mulla oli eräs vinyyli. Kuuntelin sitä, kun tuntui, että maailma kolhii ja vollotin sen levyn ajan. Sitten kokosin itseni ja tein taas, mitä piti. Jostain olen lukenut, että itkukin vähentää mm. stressiä.
En siis kieltänyt tunteita, mutta ulkoistin kuopassa olon.
Minusta on ihan luonnollista ja normaalia, että välillä ajaa pienellä vaihteella.
Teen ihan sitä kaikkea mitä muutenkin, ei ole mahdollisuutta jäädä makoilemaan ja kieriskelemään itsesäälissä.
Siitä seuraisi vaan jumalaton sotku.
Tsemppiä ja koetahan jaksella.siilivain kirjoitti:
Kieriskelemään itsesäälissä? Siitäkö aloittajan tapauksessa sinusta oli kysymys?
Itsestänihän minä kirjoitin, voi kuinka voisinkaan mutta ei ole...
Anceli kirjoitti:
Itsestänihän minä kirjoitin, voi kuinka voisinkaan mutta ei ole...
Itsesälissä kieriskeleminen ei ole sybnonyymi alakulolle kuitenkaan ja siitähän tässä aloituksessa oli kyse. Kirjoituksesi vaikutti siltä että pidät alakuloa itsesäälissä kieriskelynä mitä se suinkhaa ei ole. Alakulo on normaali tunne jota voi tunte vaikka aikuiselsta vaippaa vaihtaessasi. Itsesäälissä on taas sellainen keinotekoinen toisen alakulon väheksymisen maku. Siin mun mielestä. Minusta tästä aiheesta on keskusteltu jjoksu aiemminkin. Siis että onko alakulo tekopeliä vaiko eikö? Tai masennus ja kuinka paljon ihminen itse siihen kykenee vaikuttamaan.
siilivain kirjoitti:

Joo mut mie voisin masentua jos alkaisin säälimään itseäni ja aloittaja kysyi mitä tekisitte.
Siihen vastasin omalta kohdaltani, tiedän sen paremmin kuin muut.
Aloittaja on saanut hyviä neuvoja.Anceli kirjoitti:
Joo mut mie voisin masentua jos alkaisin säälimään itseäni ja aloittaja kysyi mitä tekisitte.
Siihen vastasin omalta kohdaltani, tiedän sen paremmin kuin muut.
Aloittaja on saanut hyviä neuvoja.On saanut joo. NOrmaali itsesääli luuöuu elämän laajaan tunneskaalaan ja ehkä me kaikki saamme tästä ketjusta virikkeitä tavallisen arkialakulon poistamiseen. Masennus on sairasu ja sairaudelle ei aina itse voi itään. Siinä ei monellkään housujen nosto tai neneän niistäminen tai asenteen muutos riitä.
- Tuulettaa
Alakulon tuntemus ei ole tuntematon minullekaan. Onneksi se ei ole jatkuvaa. Suoraan sanoen, minulla ei ole reseptejä ajoittaiseen alakuloon.
Joskus saattaa ilahduttaa sähköposti jostain kaukaa tai puhelinsoitto. Joskus iloa on haettava vain pienistä ympyröistänsä, pihan linnuista, kohtuullisesta olosta. Se on nyt heti mentävä lääkäriin vaatimaan sairas-eläkettä.
Muutenhan sinä masennut ihan oikeasti.
Muista olla tarkkana kun näyttelet.
Hetkeäkään et saa hervahtaa naamastasi ilakoivasti.
Jos oikein hyvin käy, saat vielä reseptin ilo-pillereihin.
Sekä tupakointiin ja väkevöityyn Kannabikseen.
Masennus-tupakka ei tapa, eikä savutettu Kannabiskaan.
Ilman reseptiä ne kyllä tappavat.
Kaiken tuon saat ilmaiseksi.
H.Kuulehan nyt herra H, Sinähän se taidatkin olla, joka tässä lääkäriä tarvitsee.
Vaikka eipä pohjattomaan ilkeylyyn taida lääkettä olla.eppu2 kirjoitti:
Kuulehan nyt herra H, Sinähän se taidatkin olla, joka tässä lääkäriä tarvitsee.
Vaikka eipä pohjattomaan ilkeylyyn taida lääkettä olla."peppu2"
Eipä ole taaskaan ilkeilyä.
Vaan kaikki on luettu uutisista.
Voi tietysti olla että minulla on joitain epäilyksiä.
Aloituksista minulla on usein.
Turhan usein niitä tehdään lääke-tieteellisistä syistä. :)
H.- Tuulettaa
Enköhän tässä iässä ole jo ihan eläkeläinen ilman muuta, 68 .
Yleensä elämäni on hyvää. Joskus ihmisten tahallinen pahantahtoisuus hämmästyttää, sekä oikeassa elämässä että täällä. Onneksi on paljon tavallisen mukavia ihmisiä.
https://www.savonsanomat.fi/iisalmensanomat/yla-savo/Mitteepä-on-verestynnä-Iivari-Määräkoera-Persjalakanen-ja-kommee-sosiaalisen-metian-persoona-olj-apuna-lehen-sa hunksz kirjoitti:
"peppu2"
Eipä ole taaskaan ilkeilyä.
Vaan kaikki on luettu uutisista.
Voi tietysti olla että minulla on joitain epäilyksiä.
Aloituksista minulla on usein.
Turhan usein niitä tehdään lääke-tieteellisistä syistä. :)
H.Ja miksi Sinä tänne uutisia luet?
Sinä itse teet aloituksia aina ja jatkuvasti runoiluista musiikkeineen, enemmän, kuin kukaan toinen yhdestä aihepiiristä.
Miksi siis aina jaksat syyttää toisia siitä, mitä itse teet.eppu2 kirjoitti:
Ja miksi Sinä tänne uutisia luet?
Sinä itse teet aloituksia aina ja jatkuvasti runoiluista musiikkeineen, enemmän, kuin kukaan toinen yhdestä aihepiiristä.
Miksi siis aina jaksat syyttää toisia siitä, mitä itse teet."peppu2"
Ne ovat musiikkiin kiedottuja riimejä.
Runoillehan on oma palstansa.
Minä olen ikäisekseni vireä ja aktiivinen mies.
Missä musassa olet ollut havaitsevinasi toistoa?
Minusta niissä on jokainen päivä uutta ja ihanaa.
Silloinkin kun minä olen laatinut.
Tuolla alenpana taitaa aloittaja kirjoittaa Berneristä.
Sillee masentuneena. :)
H.
- grjhouhuohsoh
Aina kun ajattelee tämän nykyhallinnon typeryyttä ja auta armias jos tulee mieleen Sipilä tai Berner on mielipaha lähes koko päivän kestävää. Illalla juon aina alkoholia jotta rentoutuisi tiedosta, että kaikki mitä omana työnään tekee tullaan tuloista riippumattomina veroina varastamaan omastani ja antamaan maahantunkeutujille. Ei tässä maassa ja lohduttomassa tulevaisuudessa muuta voi kuin juoda viinaa joka ilta. Sipilä ja Berneri ulos tehtävistään ja SUomea raiskaamasta HETI!
- Kurjaan-oloon-ohjetta
Kiitoksia kirjoituksista ja ohjeista. Katsoin yhden isä Matteon sarjoista. Ei vielä helpota, mutta raskaat ajatukset olivat hetken pois. Ehkä katson vielä toisen. Radio on sängyn vieressä, sitä kuuntelen myöhemmin, äänikirjana on tällä hetkellä Paasilinnaa. Itku ei vain tule, kaapeissa olisi totisesti siivoamista, mutta se ei nyt nappaa.
- yläkulo
Tuttua on tuo ajoittainen alakulo. Eppu jo mainitsikin ettei kannata sänkyyn mennä jos ei ole taetta nukahtamisesta. Itselläni tuo alakulo on viheliäintä juurikin nukkumaan mennessä. Ikävät ajatukset toisensa N nousevat mielen päälle.
Telkkarista saattaa tulla öiseen aikaan jotain Sofien enkeleitä tms.
Itse pelaan netissä sellaista näppäryyspeliä, joka pitää keskittymisen siinä pelissä. Silmäthän siinä väsyy ja jonkin ajan päästä voi kokeilla taas sitä untakin.
Nyt on vaihteeksi aurinkoisia päiviä. Kannattaa ulkoilla päämäärätietoisesti, siis mielellään ei niitä lähipolkuja.
Tsemppiä niiden serotoniinitasojen nostamiseen. Tee sitä mistä tykkäät. - flegmaatti
Mieli maassa? Outo olotila! Jos se on jotenkin vihastumisen kaltainen niin se menee ohi itsestään alle puolen tunnin.
Yhden kerran on mieleni ollut maassa. Kun sain tiedon miniäni kaksosten keskenmenosta ja menehtymisestä niin otin muukaani kaksi tölkkiä olutta ja avatun bradypullon ja menin niiden kanssa suremaan pavekkeemm edessä olevalle puiston penkille. Minusta ei ollut edes vaimoni lohduttajaksi.
Muuta nyt ei tule mieleeni. Siis naula päähän niin helpottaa vähäksi ajaksi. Mikä on se vähäaika riippuu henkilöstä. On asioita joihin ei voi itse vaikuttaa joten on turha puristella kiveksiään niiden vuoksi! - Mikä_milloinkin
Minulla ei ole mieli maassa, mutta toisinaan v*tuttaa, että on liikaa aikaa, kun on vanhuuseläkkeellä. Olen siihen ihan liian hyväkuntoinen.
Sitten yritän ajatella, että on ainakin kohtalaisen hyvä terveys, kun on "varaa" tuommoiseen ajatteluun , eivätkä rahahuoletkaan (jotka ovat kyllä koko ajan taustalla) sillä hetkellä paina.
Monet täyttävät kalenteriaan pakonomaisesti. Tapasin hiljattain joitain tuttuja ja erityisesti yhdellä minua vanhemmalla naisella oli joka päivä niin kauheasti ohjelmaa, että hän sanoi itsekin, että ihan liikaa on. Itse valikoin mitä otan ja mitä en ja tällä hetkellä ei ole kovin paljoa sellaista, mihin haluaisin sitoutua.
Mutta kieltämätttä elo kuudenkympin ja kuoleman välimaastossa on toisinaan tylsää. Jos ei ole perinteinen naisihminen, jolle riittävät kirkko, keittiö ja lapset...siis lapsenlapset. - olikolääkkeistä
Minä sain kolesterolilääkkeestä 80mg sellaisia itsesyytöksiä unessa johon heräsin aina yöllä. Kauheita painajaisia ja itsesyytöksiä vuosikymmenten takaa mitätöttömistä asioista. Pidin taukoa ja puolitin annoksen ,niin nyt olen saanut viettää yöni rauhassa.
- syytön
Eikös olekin nuo itsesyytökset kamalia. Kumma miten mieleen putkahtaa joku tilanne jostain menneisyydestä. Ja todellakin tuskin kukaan joka mahdolöisesti on ollut tilanteessa mukana muista koko tapahtumaa.
Eipä ole tullut mieleen niiden johtuvsn kolesterolilääkityksestä. Minulla annos on pieni, vaan 30 mg. Täytyy pitää taukoa ja kokeilla muuttuuko mikään.
- Leipäkin-on-posi-LOP
Mitä teen? Ntdjaa. Nyt lähden tekemään voileipiä ilman alakuloa.
Tunti sitten käväisin horroksen portilla. Ilmeisesti se oli lukittu kun havahduin johonkin kolahdukseen.
Poltin savukkeen ja join huikan limua. Sitten totesin, että on liian varhaista mennä nukkumaan tähän aikaan illasta vaikka koko päiväksi on tiedossa toimintaa.
No, niistä selviän vaikka tunnin unilla.
En ota paineita mistään. Toki alitajuisesti pakkaantuneet asiat voivat hieman painaa. Mutta eihän tässä pääosin vapaaherrana ole kuin aikaa. Jos ei nukuta tällä perseellisellä patjaa vasten, nukuttaa sitten myöhemmin. Tarpeita varten on olemassa herätystoimintoja niin puhelimessa kuin pöytäkellossakin.
Paineet voi nollata, suhtautua välinpitämättömästi. Vaikka harjoittelemalla. Jos ottaa yhden huolen liikaa, tuhat voi olla liian vähän. Ihminen ohjelmoi itsensä negalla aivan turhaan. Lähden ulos raittiiseen ulkoilmaan. Lämmitän vaikka saunan. Sytytän kynttilöitä tai laitan led-kynttilät palamaan. Näpyttelen suomi24:lle tai faceen. Kilautan kaverille. Ruoista valitsen fifty fifty-periaatteella. Yleisöltä en kysy Tai oikeestaan jos silleen että katson mitä tapahtumia on tarjolla.
siilivain kirjoitti:
i niin ja yksi oleellinen jäi pois: syön herkkuja :).
ja ja ja ja vielä yksi parhaista: Musiikki :)
- Vihfti-siksi
"Yleisöltä en kysy"
Aikas useesti kyselet täältä, milloin rempasta milloin mistäkin... Vihfti-siksi kirjoitti:
"Yleisöltä en kysy"
Aikas useesti kyselet täältä, milloin rempasta milloin mistäkin...Joo totta. Se kysynkö vai enkö rippuunee aiheesta. Alakulo ei kuulu niihin koska konstia minun alakuloni poistoon ei tiedä muut kuin minä ja kaverit :D.
En kyllä sotkeentuisi mihinkään keposiin piristyksiin.
Itse kömpisin sinne peiton alle.
Miettisin mielessäni tai ihan ääneen mutisisin.
Mistä ihmeestä tä'mä matala olo johtuu.
Olenko pahoissa mietteissä osallinen vai ihan muitten murheitako mietin.
Mitä voisin tehdä, ettei tarvitsisi surra tuommoista.
Eihän tämä ole ollenkaan oma suruni.
Yritänkö mielessäni elää muitten elämää.
Miksi ei rahat tahdo riittää.
Olen itselleni niiiin vihainen kun menin sanomaan hänelle noin, mitä teen.
Huomenna menen ja kerron miten se asia oikein on.
Eihän se minun syyni ollut. Vai oliko.
Pyydän anteeksi heti kun nähdään..
Joskus tämä elämä on niin mahottoman mutkikasta.
Kenelle voisin kertoa asiasta, se kaihertaa mieltäni.
Kun näitä kysymyksiä latelisin eteeni tarpeeksi, alkaa nukuttamaan koko homma.
laitan musiikin hiljaiselle, avaan ikkunan ja nukahdan lämpimien peittojen alle.
Uni auttaa ja hoitaa tätä pientä kulkijaa.
Kun herään olo on jo ihan toinen, kylläpä kahvi maistuisi...- Kurjaan-oloon-ohjetta
Huomenta! Nyt vasta jaksan tähän kirjoitella. Just noita kuin Maissii, vatvoin viime yönä. On asioita, jotka meni vikaan. Tuli haalituksi liikaa hommia ja oma lepo jäi, on odottamassa vaikka mitä, mihin olen jo sitoutunut. Ajattelin jo yöllä että lopetan kaiken hyväntekeväisyystyön ja alan hoitaa vain itseäni. Sijoitin ja olen reilusti häviöllä, syytin itseäni, vaikka tiedän että sijoittaminen on paljolti tuurinpeliä. Eikä parin vuoden kuluttua yhtään tiedä, vaikka olisin saman verran tai enemmän voitolla kuin nyt tappiolla. Tulin valituksi vaaleissa ja tuttavat ovat suhtautuneet pääosin hienosti ja kannustavasti, mutta myös kyräillen, pois kääntyen ettei tarvitsisi onnitella, yksi sanoi, että voihan sitä tulla valituksi vaikkei niin uskovainen olekaan. Lisäksi otin toissailtana vähän punaviiniä, eikä se piristänyt, lisäsi vain matalapainetta. Olen vain torkkunut pätkiä yöllä, pitänyt musiikkia päällä, lukenut vähän, äänitetyt hömppäohjelmat tuntuivat typeriltä, miten ne voivatkaan toisena päivänä naurattaa. Nyt on koko sydämen alueella raskas ja ahdistava paakku.
Mutta kävin kylmässä suihkussa ja ajan kohta kauppaan, ruokakaappi on tyhjänläntä. Mukava kun otitte kantaa. Eiköhän tämä tästä. Kurjaan-oloon-ohjetta kirjoitti:
Huomenta! Nyt vasta jaksan tähän kirjoitella. Just noita kuin Maissii, vatvoin viime yönä. On asioita, jotka meni vikaan. Tuli haalituksi liikaa hommia ja oma lepo jäi, on odottamassa vaikka mitä, mihin olen jo sitoutunut. Ajattelin jo yöllä että lopetan kaiken hyväntekeväisyystyön ja alan hoitaa vain itseäni. Sijoitin ja olen reilusti häviöllä, syytin itseäni, vaikka tiedän että sijoittaminen on paljolti tuurinpeliä. Eikä parin vuoden kuluttua yhtään tiedä, vaikka olisin saman verran tai enemmän voitolla kuin nyt tappiolla. Tulin valituksi vaaleissa ja tuttavat ovat suhtautuneet pääosin hienosti ja kannustavasti, mutta myös kyräillen, pois kääntyen ettei tarvitsisi onnitella, yksi sanoi, että voihan sitä tulla valituksi vaikkei niin uskovainen olekaan. Lisäksi otin toissailtana vähän punaviiniä, eikä se piristänyt, lisäsi vain matalapainetta. Olen vain torkkunut pätkiä yöllä, pitänyt musiikkia päällä, lukenut vähän, äänitetyt hömppäohjelmat tuntuivat typeriltä, miten ne voivatkaan toisena päivänä naurattaa. Nyt on koko sydämen alueella raskas ja ahdistava paakku.
Mutta kävin kylmässä suihkussa ja ajan kohta kauppaan, ruokakaappi on tyhjänläntä. Mukava kun otitte kantaa. Eiköhän tämä tästä.USA:n viran-omaiset kertovat että mitä enemmän Kannabiksen polttoa sallitaan ravintoloissa.
Sitä enemmän syntyy lapsia.
Minä huomasin tuosta viitteitä jo 1960-luvulla.
Kannabis-flower on power!
-
Hommassa on yksi huono puoli.
Uutiset kertovat että yksi-huoltajat vaativat lisää toisten ihmisten rahoja.
Uhkaavat muuten masentua.
Ja raskaasti sitten taas.
H.- sota-ajan-lapsi-
hunksz kirjoitti:
USA:n viran-omaiset kertovat että mitä enemmän Kannabiksen polttoa sallitaan ravintoloissa.
Sitä enemmän syntyy lapsia.
Minä huomasin tuosta viitteitä jo 1960-luvulla.
Kannabis-flower on power!
-
Hommassa on yksi huono puoli.
Uutiset kertovat että yksi-huoltajat vaativat lisää toisten ihmisten rahoja.
Uhkaavat muuten masentua.
Ja raskaasti sitten taas.
H.Ennenvanhaan sodan jälkeen maalla ihmiset käytti kipulääkkeenä jokapäivä
" HOTA pulveria "
mitähän se hota-pulveri mahtoi olla
joku väitti että se olisi ollu kannbis tyylistä huumetta,
mutta ei ihmiset päissään olleen, työtä tekivät ja näyttivät voivan hyvin, mutta kipuja oli senajan ihmisilläki, - Bengalitikku
Kurjaan-oloon-ohjetta kirjoitti:
Huomenta! Nyt vasta jaksan tähän kirjoitella. Just noita kuin Maissii, vatvoin viime yönä. On asioita, jotka meni vikaan. Tuli haalituksi liikaa hommia ja oma lepo jäi, on odottamassa vaikka mitä, mihin olen jo sitoutunut. Ajattelin jo yöllä että lopetan kaiken hyväntekeväisyystyön ja alan hoitaa vain itseäni. Sijoitin ja olen reilusti häviöllä, syytin itseäni, vaikka tiedän että sijoittaminen on paljolti tuurinpeliä. Eikä parin vuoden kuluttua yhtään tiedä, vaikka olisin saman verran tai enemmän voitolla kuin nyt tappiolla. Tulin valituksi vaaleissa ja tuttavat ovat suhtautuneet pääosin hienosti ja kannustavasti, mutta myös kyräillen, pois kääntyen ettei tarvitsisi onnitella, yksi sanoi, että voihan sitä tulla valituksi vaikkei niin uskovainen olekaan. Lisäksi otin toissailtana vähän punaviiniä, eikä se piristänyt, lisäsi vain matalapainetta. Olen vain torkkunut pätkiä yöllä, pitänyt musiikkia päällä, lukenut vähän, äänitetyt hömppäohjelmat tuntuivat typeriltä, miten ne voivatkaan toisena päivänä naurattaa. Nyt on koko sydämen alueella raskas ja ahdistava paakku.
Mutta kävin kylmässä suihkussa ja ajan kohta kauppaan, ruokakaappi on tyhjänläntä. Mukava kun otitte kantaa. Eiköhän tämä tästä.Tarttuisin tuohon vaalitulokseen. Olet niiden henkilöiden valinta, jotka luottavat sinuun. Tulet tapaamaan varmasti ihan mukavia ihmisiä, ja ehkä besser wissereitä. Ihan mielenkiintoista. Tuo pään kääntäminen ja se, etteivät jotkut osaa iloita kanssasi, ei ole sinun ongelmasi, vaan heidän.
Luottamustehtävässäsi on kuitenkin ihan arkisia asioita hoidettavana, missä tarvitaan toisenkinlaista lähestymistapaa. Rakennusten huoltoa, katon korjaamista, urkujen uusimista, avustuksia jne. ts. aika paljon toiminnallisia asioita. Toisen uskosta on tahditonta sanoa yhtään mitään. Se on tölvimistä.
Niin, ja sinua on pyydetty ehdolle, tuskinnturhaan. - Ei-kokemuksia
Kurjaan-oloon-ohjetta kirjoitti:
Huomenta! Nyt vasta jaksan tähän kirjoitella. Just noita kuin Maissii, vatvoin viime yönä. On asioita, jotka meni vikaan. Tuli haalituksi liikaa hommia ja oma lepo jäi, on odottamassa vaikka mitä, mihin olen jo sitoutunut. Ajattelin jo yöllä että lopetan kaiken hyväntekeväisyystyön ja alan hoitaa vain itseäni. Sijoitin ja olen reilusti häviöllä, syytin itseäni, vaikka tiedän että sijoittaminen on paljolti tuurinpeliä. Eikä parin vuoden kuluttua yhtään tiedä, vaikka olisin saman verran tai enemmän voitolla kuin nyt tappiolla. Tulin valituksi vaaleissa ja tuttavat ovat suhtautuneet pääosin hienosti ja kannustavasti, mutta myös kyräillen, pois kääntyen ettei tarvitsisi onnitella, yksi sanoi, että voihan sitä tulla valituksi vaikkei niin uskovainen olekaan. Lisäksi otin toissailtana vähän punaviiniä, eikä se piristänyt, lisäsi vain matalapainetta. Olen vain torkkunut pätkiä yöllä, pitänyt musiikkia päällä, lukenut vähän, äänitetyt hömppäohjelmat tuntuivat typeriltä, miten ne voivatkaan toisena päivänä naurattaa. Nyt on koko sydämen alueella raskas ja ahdistava paakku.
Mutta kävin kylmässä suihkussa ja ajan kohta kauppaan, ruokakaappi on tyhjänläntä. Mukava kun otitte kantaa. Eiköhän tämä tästä."""Kurjaan-oloon-ohjetta
25.11.2018 9:55"""
Oletko Touko Aalto, mene taputtelemaan homojen pyllyjä, se piristää. Kurjaan-oloon-ohjetta kirjoitti:
Huomenta! Nyt vasta jaksan tähän kirjoitella. Just noita kuin Maissii, vatvoin viime yönä. On asioita, jotka meni vikaan. Tuli haalituksi liikaa hommia ja oma lepo jäi, on odottamassa vaikka mitä, mihin olen jo sitoutunut. Ajattelin jo yöllä että lopetan kaiken hyväntekeväisyystyön ja alan hoitaa vain itseäni. Sijoitin ja olen reilusti häviöllä, syytin itseäni, vaikka tiedän että sijoittaminen on paljolti tuurinpeliä. Eikä parin vuoden kuluttua yhtään tiedä, vaikka olisin saman verran tai enemmän voitolla kuin nyt tappiolla. Tulin valituksi vaaleissa ja tuttavat ovat suhtautuneet pääosin hienosti ja kannustavasti, mutta myös kyräillen, pois kääntyen ettei tarvitsisi onnitella, yksi sanoi, että voihan sitä tulla valituksi vaikkei niin uskovainen olekaan. Lisäksi otin toissailtana vähän punaviiniä, eikä se piristänyt, lisäsi vain matalapainetta. Olen vain torkkunut pätkiä yöllä, pitänyt musiikkia päällä, lukenut vähän, äänitetyt hömppäohjelmat tuntuivat typeriltä, miten ne voivatkaan toisena päivänä naurattaa. Nyt on koko sydämen alueella raskas ja ahdistava paakku.
Mutta kävin kylmässä suihkussa ja ajan kohta kauppaan, ruokakaappi on tyhjänläntä. Mukava kun otitte kantaa. Eiköhän tämä tästä.Ensiksikin, onnittelut valinnasta, olet varmaan paikkasi ansainnut, koska olet valittu.
Kyräilijöitä riittä aina. Usein on takana kateus. Ei kannata välittää.
Onko Sinulla valokuvia, mukavista muistoista.
Itse vaikka en alakuloa koekaan, katselen joskus vanhoja kuvia, jotka herättävät mukavia muistoja.
Huomaa kuinka endorfiini alkaa erittyä ja kiva olo lisääntyy.- pahsia
sota-ajan-lapsi- kirjoitti:
Ennenvanhaan sodan jälkeen maalla ihmiset käytti kipulääkkeenä jokapäivä
" HOTA pulveria "
mitähän se hota-pulveri mahtoi olla
joku väitti että se olisi ollu kannbis tyylistä huumetta,
mutta ei ihmiset päissään olleen, työtä tekivät ja näyttivät voivan hyvin, mutta kipuja oli senajan ihmisilläki,Hota-pulverissa mukana amfetamiinia vielä 50-luvullakin, ja sotavuosina heroiinin käyttö oli yleistä, on ollut aika-ajoin ollut dokumentteja televisiossa, oma ongelmansa rauhan aikana ettei kaikkia pystytty vieroittamaan ja lääkärit katsoi sormien läpi aineiden käyttöä, siitä hyvästä monen perheen kotiapteekeissa riitti varastoja pitkään, suhtautuminen taisi muuttua vasta 50-luvun lopulla sallivasta kielletyksi.
Mitäkö teen kun mieli on maassa ? No, jätän itseni rauhaan..))
Otan pienen askelen taaksepäin ja tarkkailen tilannetta: miltä se tuntuu. Jos tuntuu tutulta, niin anti olla. Jos tuntuu tuoreelta, alan jäljittää, liittyykö se viimeaikaisiin tapahtumiin. Jos liittyy, niin pyörittelen niitä hetken päässäni ja mietin, olisiko jotain tehtävissä. Jos on, niin saatan kokeilla vaikka noita epun listaamia asioita.
Aloittaja mainitsi tutun pelon: entä jos jää tällaiseksi, jos alakulo ei väisty ?
Aina se on väistynyt, eikö ? Aurinko on olemassa, vaikka pilvet välillä peittävät sen. Tsemppiä aloittaja, kyllä se siitä...Tuo ´´alan jäljittää´´ pisti heti silmään.
Sanotaan, että pitäisi mennä niitä jälkiä takaisin mitä on tullut, että löytäisi pahan olon alkulähteelle ja kaiken sen mitä matkan varrella on.
Jos matka on pitkä siihen tarvitsee rinnalla kulkijaa, lyhyemmästä matkasta voi selvitä omin voimin.
Arjen tukijoukot ovat aina hyväksi,eppu2 kirjoitti:
Tuo ´´alan jäljittää´´ pisti heti silmään.
Sanotaan, että pitäisi mennä niitä jälkiä takaisin mitä on tullut, että löytäisi pahan olon alkulähteelle ja kaiken sen mitä matkan varrella on.
Jos matka on pitkä siihen tarvitsee rinnalla kulkijaa, lyhyemmästä matkasta voi selvitä omin voimin.
Arjen tukijoukot ovat aina hyväksi,Totta puhut, eppu. Jos matka on pitkä ja varusteet huonot, jonkinlainen tuki on varmasti tarpeen. Meidän ikäisillä taitaa kuitenkin olla apuna eletty elämä, kokemus siitä, että on selvitty, ja useimmat ovat kai selvinneet kun täällä vielä kirjoitellaan..))
Mutta ikääntyvänä/ikääntyneenä sitä on tietysti uudessa elämänvaiheessa ja voi tuntua siltä, että eväät on syöty jos/kun menetetään ammatti-identiteetti ja se vahvuus mitä se omaan olemukseen antoi.
Olen joskus myös miettinyt sitä, josko alakulo olisi surua, sellaista mitä ei aikanaan voinut surra, kun piti selvitä monesta arjen haasteesta. Nyt kun niitä on vähemmän, kätketty suru hakee purkautumisväylää, tilaa itselleen.
Aloittaja taisi tuolla kirjoittaa, että itku ei tule. Jospa se tulisi ja olo helpottaisi sitä kautta. Sekin työkalu meillä on sisäänrakennettuna.
Onnea matkaan. Täältäkin olet saanut monta matkakumppania ja kun selvästi osaat ottaa vastaan, niin ei hätää. Parempia aikoja on tulossa, ehkä piankin..))
- rakkaudella-resepti
Alotuksentekijälle :
Annan hyvän ohjeen joka varmasti toimii,,,, itse koettu,,
olet luultavasti unohtanu vitamiinen vakituisen monipuolisen syömisen,
meikä ei ainakaan saa ruuasta kaikkea tarvitsemiani vitamiineja,
jos voit osta monivitamiini plus purkkin,
1 päviässä ammupalan yhteydessä,
MUTTA älä ikinä UNOHDA näin syksyisin D- vitamiinia siis kalanmaksa-öljyä
se ei heti saman päivänä vaikuta MUTTA VARMASTI muutaman päivän kuluttua
kun ottaa VAKITUISESTI joka aamu 1 ruokalusikallisen kalammaksaöljyä,
MYÖS B12 vitamiini silloin tällöin kuurina syötynä
ON VALTAVAN HYVÄ PARANTAJA, PIRISTÄJÄ,
tämän lisäksi säännöllinen liikunta
mielellään ulkona vähintään 1 tunti
mielellään 2-3 tuntia joka päivä tai ainaki jokatoinen päivä,
jos tätä reseptiä harrastat säännöllisesti
elämäsi muttuu elämisen arvoiseksi,
väsymys kaikkoaa
mieli muttuu elämänhaluiseksi,
me ihmiset liian usein unohdamme vitamiinien merkityksen jokpäiväisessä elämässämme,
tulee väsymys , masennus elämänhalu katoaa,
kaiken tämän olen aivan itse kokenu
ja siihen parannus keino on ollu paras JUST monipuolinen vitamiinen käyttö SÄÄNNÖLLISESTI,
jos tämä unohtuu pitemmäksi aikaa, auta armisa kun väsymys valtaa ottaa kylminkourin syleilyynsä jopa kuoleman halu herää,
ÄLÄ UNOHDA VITAMIINEJA, varsink D-vitaminii on välttämätön sekä B 12 vitamiini pitää aivot terveenä,- Öljytön-keisari
En tykkää kalanmaksaöljystä.
Onko jäniksenmaksaöljyä?
Entä suden, karhun, hirven...
Happaminta olisi varmaan juopon rasvamaksaöljy.
- tsypy
D-vitamiinia eritoten pimeään vuodenaikaan.
- näin-on-käyny
Totta, moni ylenkatsoo vitamiinien syönnin,
niin aikoinaan minäki,
mutta kun tosipaikka on edessä,
voimat hiipuu, mielimassa haluu vain kuolla,
muistin yllättäin D-vitamiini,
aloin syödä jokapäivä,
kuinka ollakaa
muutaman päivän päästä elämä piristyi ,
väsymys kaikkosi,
aamulla herääminenki alkoi tuntua mukavalta,
kylläki päätin syödä muitaki vitamiineja,
väitän,,,, vitamiinien puutos aiheuttaa masennusta, väsymystä elämän haluttomuutta,
myös säännöllinen ulkoilu ja liikunta on elintärkeetä harrastaa, - tsypy
näin-on-käyny kirjoitti:
Totta, moni ylenkatsoo vitamiinien syönnin,
niin aikoinaan minäki,
mutta kun tosipaikka on edessä,
voimat hiipuu, mielimassa haluu vain kuolla,
muistin yllättäin D-vitamiini,
aloin syödä jokapäivä,
kuinka ollakaa
muutaman päivän päästä elämä piristyi ,
väsymys kaikkosi,
aamulla herääminenki alkoi tuntua mukavalta,
kylläki päätin syödä muitaki vitamiineja,
väitän,,,, vitamiinien puutos aiheuttaa masennusta, väsymystä elämän haluttomuutta,
myös säännöllinen ulkoilu ja liikunta on elintärkeetä harrastaa,Marraskuu on minulle vuodenajoista vaikein, itsenäisyyspäivän jälkeen helpottaa vähitellen, lieneekö sopeutumista tai mitä, mutta sitä kai ihan selvitetty, että naiset kokee ankeimpana syksyn leudon pimeyden ja miehet kevään kirkkaan kylmyyden, eikä tosiaan ole harvassa se kerta kun joku naisihminen valittelee syksyn pimeyttä toivoen lunta maahan, miehet puolestaan eivät tuntojaan niin avoimesti kerro jotta mieluummin vaikka hirttäytyvät sitten vähin äänin.
- Mikä_milloinkin
Minä en ole havainnut D-ja B-vitamiineilla olevan minkäänlaista vaikutusta. Syön niitä kuitenkin, koska joku on joskus jossain kehottanut niitä syömään. Ei niistä haittaakaan ole.
- Ah-kaikkee-mahtuu
On mieli maassa ja järki jäässä ja silmä sammunut ahdingon
Lukulasitkin matkan päässä niin kaksi silmää kuin lohduton
eikä joulu oo eikä joulu oo. - velitodistaa
Niin synkkä on yö, jätkä viimeistä limppua syö.
- runoratsuna_luokses
Ja sitten se vaimoaan lyö
Oivallinen kokopäivätyö - Zokerius-Stobe-lius
runoratsuna_luokses kirjoitti:
Ja sitten se vaimoaan lyö
Oivallinen kokopäivätyöVaimo syö miestä
alkaa miestä piestä
vaimon otsa hiessä - on mies turpiinsa tienannut
Miespä kuivalla limpulla, vaimoaan otsaan, tintannut
- Asenneratkaisee
Yleenäs henkiseen huonoon oloon auttaa fyysinen toimiminen. Rankka lenkki tai siivoussessio kotona tai pihalla. Jos ajattelu mataa alamaissa, kannattaa pakottaa itseään ajattelemaan toisin, Alakuloasenteen vaihtaminen onnistuu kyllä, kun harjoittelee tarpeeksi ja on sinnikäs eikä alistu mössöttämään turhista.
- Mikä_milloinkin
Yleensä, niin . Ihminen ei kuitenkaan ole robotti, onneksi. Kaikilla ihmisillä eivät auta samat asiat kuin toisilla.
Liikkumisesta tosin ei ole mitään haittaa, auttaa se henkiseen oloon tai ei. Fyysinen kunto pysyy hyvänä. Ja paino kurissa. Eikä raitis ilmakaan ole myrkkyä, jos nimittäin liikkuu ulkona.
Siivoaminen kyllä pelkästään v*tuttaa. Kuten kaikki asunnon seinien sisäpuolella tehtävät asiat. Vetelöimistä lukuun ottamatta.
Toiminta, on se sitten fyysistä tai muuta lajia, auttaa suuntaamaan ajatukset muuhun kuin omaan oloon, johon kylä siihenkin on syytä kiinnittää huomiota. Valitettavasti kaikille asioille, jotka aiheuttavat huonoa oloa, ei voi tehdä mitään. Asenteen muutoksella ei valitettavasti auteta elinolosuhteita, jos niissä on sellaisia puutteita, että ne aiheuttavat fyysistä tai psyykkistä tai kummankin lajin huonovointisuutta. Eikä ole rahaa muuttaa niitä elinolosuhteita. - Eijunalauta
Onpa ihan helweeten kummallinen ajatusmalli, että raha auttaisi ja vaikuttaisi asenteellisiin kymymyksiin.
- Mikä_milloinkin
Eijunalauta kirjoitti:
Onpa ihan helweeten kummallinen ajatusmalli, että raha auttaisi ja vaikuttaisi asenteellisiin kymymyksiin.
Kyllä minulla raha vaikuttaisi erittäin paljon henkiseen hyvinvointiini. Lisäisi valinnanvapautta, mahdollisuutta vaikuttaa omiin elinolosuhteisiin. Kun perusasiat olisivat kunnossa, niin kyllä se vaikuttaisi myös asenteisiin loisi uskoa siihen, että elämää on vielä jäljellä. Eikä sitä rahaa mitenkään tolkuttomasti tarvittaisi, vähän suurempi vanhuuseläke vain.
Tällaista on ehkä vaikea ymmärtää, jos ei ole kokenut itse köyhyyttä/ pienituloisuutta. Ei täällä monikaan köyhimys kirjoita, kioska silloin heti syyllistetään, että oma vikasi kaikki, kun et ole hoitanut asioitasi. Mutta kuten totesin, niin kaikkeen ei voi itse vaikuttaa. Vaikka erittäin monesta pahasta asiasta onkin menty yli. - Auttamattomasti-hyvä
Auta armias.
Entä jos armiaskaan ei auta?
Joel Armia pelaa lätkää.
Auttaisiko jääkiekko? Luistimet lappeisiin ja anti mennä.
Moniko kuusikymppinen pysyisi pystyssä enää?
- näin-on-näreet
Raha ehdottomasti parantaa masennuksen kuin masennuksen,
raha on paras lääke,,,, sitä ei kumoa mikään muu,,,
toinen konsti on ulos ylös ja lenkille,
vitammiinit jokapäivä naamaan
köyhäki jotenki selviii masennuksestaan,- Omamoka
Eka osa kommentistasi kertoo sitten sellaisen totuuden ja tosiasian, että masennus ei ole mikään oikea sairaus niin kuin väitetään, vain vika möllöttäjän ajattelu- ja asennemaailmassa. Rahahan ei auta yhtän yhtää oikeissa vakavissa sairauksissakaan, syövissä, MS- ja ALS-taudeissa, Alzheimerissa j n e ...
- raha-on-rakkauteni
Omamoka kirjoitti:
Eka osa kommentistasi kertoo sitten sellaisen totuuden ja tosiasian, että masennus ei ole mikään oikea sairaus niin kuin väitetään, vain vika möllöttäjän ajattelu- ja asennemaailmassa. Rahahan ei auta yhtän yhtää oikeissa vakavissa sairauksissakaan, syövissä, MS- ja ALS-taudeissa, Alzheimerissa j n e ...
Ainaki mun masennuksen parantaa raha,
kun rahaa on käytettävissä kaikkeen mielitekoihinkin,
masennus on tipotiessään,
kaikkein parasta on muutama mijoona,
ostelisin asuntoja joka kaupungissa,
aina kun kyllästyisin maisemaan
menisin toiseen kauppunkiin,
tietenki hyvän kaverin kanssa matkailtaisiin ulkomailla
niin kauan kuin se kiinostaa, ja jaksaisi,
niin ja tietenki pelaisin hedelmäpelejä niinkauan kuin jaksaisin ja nälkä tulisi, - Sekoilelisää
Muoalimassa on liikkoo tyhyjäntoimittajjiii.
- Omaksiparhaaksesi
Kiittäkäämme Luojaa ettei sulla ole rahaa.
Ei kannattaisi puhua asiasta, josta ei tiedä yhtään mitään.
Vakavalla asialla leikittely on suorastaan vastenmielistä.- raha-rauhottaa-parantaa
eppu 2 hoi
on mulla rahasta kokemusta,
mutt ei oo ennää
kaikkk män
- Tuulettaa
Ihmettellen ettei tähän 60 osioon ole saatu seitsenkymppisten tapaan jotain omaa "Kahvipirttiä". Se on hyvä idea jutustella niitä näitä. Jospa joku keksisi sellaisen.
- kannatan
Hei,
Olisitko sinä halukas vetämään meidän omaa "kahvipirttiä"? Tai jos et, niin haku päälle ja joku vakkarikirjoittaja, joka päivittäisi aina aloituksen. Kovin pitkiin ketjuihinhan kaikki ei pysty osallistumaan. - kannatan
kannatan kirjoitti:
Hei,
Olisitko sinä halukas vetämään meidän omaa "kahvipirttiä"? Tai jos et, niin haku päälle ja joku vakkarikirjoittaja, joka päivittäisi aina aloituksen. Kovin pitkiin ketjuihinhan kaikki ei pysty osallistumaan.Siis tuo oli Tuulettajalle ;)
kannatan kirjoitti:
Siis tuo oli Tuulettajalle ;)
Hienoa ettei minulle.
Olen ihan liian nuori ja nuorekas kahvi-pirtteilyyn.
Onhan moinen melkeinpä 80 -juttu.
H.- kannatan
hunksz kirjoitti:
Hienoa ettei minulle.
Olen ihan liian nuori ja nuorekas kahvi-pirtteilyyn.
Onhan moinen melkeinpä 80 -juttu.
H.Sinä kuitenkin laittaisit linkkejä ja sonkottaisit, että sinua olisi kopioitu ;)
Järjestys se olla pitää. Hyvähän sinunkin on harjoitella käyttäytymistä täällä junnujen puolella, ettet heti joudu nolattavaksi, kun siirryt seitsenkymppisiin. kannatan kirjoitti:
Sinä kuitenkin laittaisit linkkejä ja sonkottaisit, että sinua olisi kopioitu ;)
Järjestys se olla pitää. Hyvähän sinunkin on harjoitella käyttäytymistä täällä junnujen puolella, ettet heti joudu nolattavaksi, kun siirryt seitsenkymppisiin....sönköttäisit
-
Näinhän se menee.
Jokaiselle on oma pirttinsä.
Meille Hipeillekin.
H.- kannatan
hunksz kirjoitti:
...sönköttäisit
-
Näinhän se menee.
Jokaiselle on oma pirttinsä.
Meille Hipeillekin.
H.Ei ole sönköttäisit! Sonkottaisit tulee sanasta sokeltaa. Toki vähemmän lahjakkaat muokkaavat sen sanan sönköttämiseksi ;)
EOC - missä.meidän.kahvipirtti
hunksz kirjoitti:
Koitahan renkutuksia.
Tosin siellä vaaditaan luovuutta.
Tylsä-mielisyys ei riitä alkuunkaan.
H."Vaaditaan luovuutta", no mikset sä sitten vaadi sitä jokaselta osallistujalta?
missä.meidän.kahvipirtti kirjoitti:
"Vaaditaan luovuutta", no mikset sä sitten vaadi sitä jokaselta osallistujalta?
"missä.meidän.kahvipirtti"
En minä pahemmin vaadi.
Annan kirjoittajien itse määritellä luomunsa ja laatunsa määrän.
H.
- Bengalitikku
Kahvipirtti kuullostaa niin vanhahtavalta.
Tulee mieleen Bembölen kahvitupa.
CoffeeHouse, mutta millaisia olisivat cookies:it. No hah. Ne olis ne meidän jutskat.- kannatan
Bembölen kahvituvassa mitään vikaa. Siellä näkee usein pärinäpoikia kesällä terdellä ;) Ihan 60 pärinöijiäkin.
Ei mitään kannabiskeksejä, hui kauheeta. Suklaahippu käy. - kohta-alan-huumeHörhöksi
kannatan kirjoitti:
Bembölen kahvituvassa mitään vikaa. Siellä näkee usein pärinäpoikia kesällä terdellä ;) Ihan 60 pärinöijiäkin.
Ei mitään kannabiskeksejä, hui kauheeta. Suklaahippu käy.Mistä saa kanpis-keksejä,
olen niin kipee ettt söisin vaikka kilon päästäkseni kivuista eroon,
ei haittaa jos jo jonkun pilvenpällä roikkuski,
kuhan ei tarvis olla kipee, - kannatan
kohta-alan-huumeHörhöksi kirjoitti:
Mistä saa kanpis-keksejä,
olen niin kipee ettt söisin vaikka kilon päästäkseni kivuista eroon,
ei haittaa jos jo jonkun pilvenpällä roikkuski,
kuhan ei tarvis olla kipee,Auts! Voisinpa auttaa, mutta ei saa Suomesta ihan vapaasti. Ei edes reseptejä ihan tuohon hätään varmaan. Amsterdamista sais muttei voi tuoda Suomeen. Näin olen ymmärtänyt.
Olisikos joku laillinen keino kivun lieventämiseen?
Tsemppiä kovasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315326- 363701
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833263- 112505
- 292102
- 121987
- 1631866
- 1051352
- 141298
- 1371144