Sain hylätyn psykologian yo-kokeesta.
Syynä huono opettaja (emme koskaan tehneet esseitä), se että kävin kurssit vanhan opsin mukaan kun koe oli uuden opsin mukainen, ja erityisesti se, etten lukenut käytännössä lainkaan. Olen aina ollut huono pänttäämään. Koska sain kursseista ysejä ja kymppejä, luulin olevani vahvilla aineessa, ja pettymys oli suuri tulosten tullessa.
Eniten kuitenkin tuntui pahalta kun ihmiset ihan tosissaan luulivat minun pääsevän läpi, kovaan ääneen ja suu auki loksahtaen ihmettelivät.
Eihän se auta muu kuin valmistautua paremmin ja uusia, minähän aion valmistua keväällä ylioppilaaksi.
Vertaistukea? Kuinka muilla meni yo-kokeissa?
Hylätty yo-kokeesta
Tyttö-kaksoistutkinnolla
1
218
Vastaukset
Tervehdys,
Tsemppiä. Ylioppilaskirjoituksiin lukeminen onkin hyvä aloittaa jo aikaisessa vaiheessa. Mutta ei yksi huonosti mennyt koe haittaa, uudestaan vaan yrittämään. Asenteesi kuulostaakin olevan kohdillaan.
Onnea kirjoituksiin.
Terveisin,
Silja Joensuun Saappaasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671242- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574