Meteli voi aiheuttaa sydänvaivoja

Arkihuomaavaisuus_ok

Minun lapsuudessani ja nuoruudessani radiossa sanottiin, että naapuri voi työn, levon tai sairauden tähden tarvita hiljaisuutta ja vielä, että älkää antako radion soida liian äänekkäästi. Televisioita ei silloin vielä ollut eikä pelikoneita. Eivätkä ihmiset juoneet ylenpalttisesti, koska seuraavana päivänä piti lähteä töihin.

Mölynpitäjät eivät ilmeisesti tiedä, että möly voi ihan oikeasti aiheuttaa sydänvaivoja, jotka voidaan todeta esimerkiksi Holter-tutkimuksissa, kun ihmiseen kiinnitetään seurantalaitteet 24 tai 48 tunniksi. Jos tästä mainitsee ystävällisesti metelinpitäjille, niin ei mene perille. Ei ole isännöitsijäkään välttämättä riittävän valistunut.

En ole ikinä tajunnut suomalaisten tapaa juoda pää täyteen (tai käyttää aineita ja olla pöllyssä) ja sitten huutaa kurkku suorana. Selvin päin ei naapuria tervehditä. Huume- tai lääkepöllyssä kutsutaan kahville. En tajua myöskään sosiaalista asumista, että asutetaan ihmisiä tavallisten köyhien keskuusteen ja melskataan niin, että vanha ja köyhä ihminen joutuu myymään velkaisen asuntonsa pilkkahintaan, kunhan vain Asunto ensin -tyypit saavat asua naapurisa ja uhata naapureita teräaseilla tai mitä nyt käteen sattuu, jos menee pyytämään, että voisitko laskea volyymia, kun kone on huutanut nyt jo päiväkausia.

Tästä aloituksesta tulee kaksikymmentäviisi kommenttia, joiden sisältö on sama: muuta korpeen. Ja vähintään kahdessakymmenessä vastauksessa on yhdyssana- ja erisnimivirheitä. Lisäksi eritellään ulkonäköni, mieheni ulkonäkö ja jälkikasvumme ammatit. Syyllistetään köyhyydestä/ pienituloisuudesta, kaivetaan esiin jo manan majalle menneet sukulaisetkin. Vanhyat heilatkaan eivät saa rauhaa. Mitäs vielä? Ai niin, kumminkaiman koiravainaan hännän pituus ja koiran oletettu sekarotuisuus unohtuivat.

12

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KunillaVääken7Kyylä

      Aloittaja on oikeassa. Melu lasketaan saasteeksi nykyään, ja esim. Japanissa ja muissa sivistysmaissa hiljaisuus on arvossaan.

      Meillä Suomessa agraaritaustaiset savitapit muuttavat Stadiin (tai muihin urbaaniympäristöihin) fattan asuntoihin lisääntymään, ja käyttäytyvät kuten navetan polulla Terskanperällään. Huutavat, kiljuvat, sotkevat, ääliövesipäämongoloidikakaroidensa tehostamina. Kun niille kusipääjunteille siitä huomauttaa, että taloyhtiössä on asumisrauhan turvaava järjestyssääntö, niin kehottavat muuttamaan maalle, jos ei melua kestä.

      Mikä vittu niillä pösilöillä on? Jos ei maalaisjurpo osaa asua kerrostalossa muut asukkaat huomioiden, ja sitten kehottavat meitä stadilaisia muuttamaan jonnekin vitun Kiteelle idioottimaista käytöstänsä pakoon? Miksi meidän pitäisi muuttaa muualle, kun nämä junantuomat ovat apinoita?

      Meillä Laajasalossa KunillaVääken 7:ssä on just tommosii paskoja junantuomia jurpoja. HEKAn asuntoyhtiö, eläkeläisiä, ikänsä asuneet talossa, elämäntyönsä tehneet, pitäneet Suomea pystyssä näille vitun kusipääperheille. Ääliöpesueet huutavat vuorokaudet ympäriinsä pihalla suoraan asukkaiden ikkunan alla. Talossa asuu sairaita vanhuksia, jotka tarvitsevat asumisrauhaa myös päivisin, vuorotyössä käyviä yrittäjiä.

      Jos jurpo ei osaa asua Stadissa, menköön maalle. Sieltä se on tullutkin, ja toivottavasti jääkin sinne.
      Saatanan savitappi.

    • Kaivopuisto

      Juurikin näin.

    • Peräreikäjokelainen

      Muuta maalle, pelle.

      • Pekkajuhani_12

        Asialliseen aloitukseen ja keskusteluun asiaton kommentti.


    • Herätyskuudelta

      Täällä maaseutukaupungissakin arvostetaan omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Asun esikaupunkialueella ja muistan 14 vuoden aikana vain noin 10 kertaa, jolloin olen toivonut ääntä hiljempaa ja ääni on hiljentynyt heti tai minä olen poistunut kuvioista. Ne ihmiset joille nastan lattialle putoamisen ääni on liikaa meteliä, eivät voine asua kaupungissa sillä kerrostalossa pesukonekin pitää ääntä, samoin astianpesukone kuten myös pölynimuri ja lapsilla on lupa ennen hiljaisuuden alkamista huutaa vaikka ääneen, kunhan hiljenevät yhdeksän aikoihin ja ovat hiljaisia kymmeneltä kun hiljaisuus alkaa. On kahta erilaista meteliä: turhaa koluamista ja edestakaisin ramppaamista mutta on toinenkin melun aiheuttaja, pesukone ja pölynimuri. Molempia käytetään päivisin ja lapset huutaa päivisin, ei öisin. Pitää siis osata erottaa metelin aiheuttaja ja vasta sitten miettiä mistä valittaa ja kannattaako jatkuvasti valitella kaikesta. Eivätkö asiat selviä puhumalla.

    • väsynyt00

      Täysin asia kirjoitus. Niin moni tässäkin maassa JOUTUU kärsimään näissä kidutus "kaiku" kopeissa, normaali asujat kusipää elämänongelma lande(?) sikojen armoilla. Kerrostalo asuminen pitäisi kieltää jos mitään lakia ei tähän saada. Myöskin lapsiperheet voivat kirjaimellisesti terrorisoida naapureita ja he kulkevat "normaali elämisenääni" kortin suojissa,pistävät kämpän paskaksi ja ajavat alapuolella asuvan itsemurhaan. Tämä taitaa olla ongelma muuallakin,lapsiperhe terrori..Mikä tästä unohtui on tieliikenne. Itse olen kärsinyt tästä kohta vuoden,pieni hiekkatie SUORAAN ikkunoiden edestä(ja koko asunnon) muutettiin ensiksi kevyen liikenteen väyläksi,sitten rekka liikenteen ja nyt viimeisenä..raskaat työkoneet jyrisevät mihin aikaan tahansa,meteli ja värinä on massiivinen kun tätä tapahtuu, et voi esim istua sohvalla,maata sängyssä koska värinä tuntuu niin pahalle kehossa..kun kone oikein VROOOOOOM asuntosi edessä,ja tätä pahimmillaan kymmeniä kertoja päivän aikana. plus muu meteli...korvatulpat JA suojat eivät auta tähän ollenkaan,melu tulee läpi kuin veitsi sulaan voihin. Terveys on romahtanut,nukkumisesta tullut arpapeliä,jatkuva päänsärky ja paheneva tinnitus. Kiitos leppävaara.

      • väsynyt00

        Tämä on siis kerrostalo, eka kerros on maan tasolla joten liikenne ajaa suoraan edestäsi..Luulen että tätä tapahtuu muuallakin, pikkutiet jne muutetaan rekka/työkone väyliksi välittämättä siitä mitä ongelmia se aiheuttaa taloissa asuville. Ja kun minkäänlaista meluestettä ei ole...voitte kuvitella.


    • Hyväksihavaittu

      Tässä vuokrakerrostalossa jossa asun on hiljaisia naapureita. Vain kaksi kertaa 2 vuoden aikana on ollut soittopeli kovalla naapurissa. Tasan ei käy onnen lahjat.

      • Anonyymi

        Hyvä kun osaat olla kiitollinen onnestasi.


    • Kekkosen ajan holhousvaltiossa oli kuri ja järjestys. Ei ollunna ratiossa rokin rompotusta eikä yhteiskunnassa muutakaan homotusta.

    • Anonyymi

      Täällä on mainittu et ulkomaa taustaiset häiriköi. Voin sanoa käsi sydämellä et suomalainenkaan ei jää kakkoseksi tässä asiassa

      Pauketta, töminää, tärinää, huuto puhumista, yömyöhäisiä "torikokouksia", tavaroiden siirtelyä, paiskomista

      Mihin on kadonnut ihmisiltä käytöstavat ja kerrostalo sääntöjen noudattaminen nykyään eletään ja melskataan yöllä samanlailla kuin päivällä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe