Kun jätkä palasi takaisin kämpälle, toiset kysyivät: No, miltä tuntui etelä, kulttuuri ja sinfoniat?
Jätkä vastasi: Rumarillumarei!
(Ote jostakin 50-luvun mainoksesta)
Ilmeisesti 50-luvun alkupuolella syntyi Suomessa rumarillumarei-kulttuuri, jota vahvasti edistivät eräät iskelmät ja elokuvatkin, kuten Rovaniemen markkinoilla.
Sen perimmäinen sankari oli Lapin metsäkämppien jätkä, joka eli ankeissa oloissa, mutta otti joskus ilon irti, lähinnä Rovaniemellä. Jätkä kulki sarkapuserossa, saapashousuissa ja lapikkaissa. Toisaalta ihannoitu jätkä oli vapaa liikkumaan ja ilman pysyvää asuinsijaa; syntyikin lentojätkän käsite. - Todellisuus jätkän elämänmuodossa oli luultavasti aika tavalla muuta.
Tuona aikana oli maanantaisin radiossa ohjelma nimeltä Metsien miesten palsta. Ohjelma jatkui myöhemmin Metsäradion nimellä, mutta lienee muutama vuosi sitten lopetettu. Se jatkoi jossakin määrin jätkän perinnettä.
Miksi rumarillumarei-kulttuurin ihannnointi syntyi? Oliko sille tilaus suomalaisessa yhteiskunnassa? Oliko se pelkästään maaseudun ilmiö? Mitä se tuo mieleen - vai tuoko se mitään? Onko jätkiä enää - tuossa merkityksessä?
Jätkä vastasi: Rumarillumarei!
(Ote jostakin 50-luvun mainoksesta)
Ilmeisesti 50-luvun alkupuolella syntyi Suomessa rumarillumarei-kulttuuri, jota vahvasti edistivät eräät iskelmät ja elokuvatkin, kuten Rovaniemen markkinoilla.
Sen perimmäinen sankari oli Lapin metsäkämppien jätkä, joka eli ankeissa oloissa, mutta otti joskus ilon irti, lähinnä Rovaniemellä. Jätkä kulki sarkapuserossa, saapashousuissa ja lapikkaissa. Toisaalta ihannoitu jätkä oli vapaa liikkumaan ja ilman pysyvää asuinsijaa; syntyikin lentojätkän käsite. - Todellisuus jätkän elämänmuodossa oli luultavasti aika tavalla muuta.
Tuona aikana oli maanantaisin radiossa ohjelma nimeltä Metsien miesten palsta. Ohjelma jatkui myöhemmin Metsäradion nimellä, mutta lienee muutama vuosi sitten lopetettu. Se jatkoi jossakin määrin jätkän perinnettä.
Miksi rumarillumarei-kulttuurin ihannnointi syntyi? Oliko sille tilaus suomalaisessa yhteiskunnassa? Oliko se pelkästään maaseudun ilmiö? Mitä se tuo mieleen - vai tuoko se mitään? Onko jätkiä enää - tuossa merkityksessä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
...vaikka etelän hedelmä olenkin. Lapsena kuulin ja katselin noita rillumareijuttuja varmaan niiden lapsenomaisuuden vuoksi ja muistoina maalaiselämästä. Teininä en voinut sietää niitä.
Rillumareille oli mielestäni tyypillistä huolettomuus, elettiin hetkessä ja vähäisestä vapaa-ajasta otettiin kaikki irti. Työkin näytettiin jonkinlaisena huvia, ainakin huolettoma sitä rillumareit tekivät. Niissä elokuvissakin oli se tuttu juonikuvio, kaikkien ulottuvilla.
Luulen, että se oli sota-ajan jälkeen huolten ja kiireen murjomien ihmisten haavekuvana oli se elämäntapa, vailla huolia ja tuskaa. Käsittääkseni se oli maalaisten huvia ja täällä kaupungissa niiden, joiden juuret sieltä olivat ja kultturi tuttua.
Viimeiset rillumarei-jutut olen lukenut Päätalon Iijoki-sarjasta. Nyt joskus katson sattumoisin jonkin leffan lapsuuttani muistellen.
Nykyajan jätkistä en tiedä yhtään mitään. Taitavat olla muistoissa ne vain...
Vaikka rillumarei oli epäpoliittinen ilmiö, siitä tuli tahtomattaan vastavoima 1960- ja 1970-lukujen tiukalle vasemmistokulttuurille, joka ei sietänyt viihteellisyyttä sen enempää musiikissa kuin muussakaan taiteessa. Kaikessa piti olla kommunistinen sanoma.
Rillumarei edusti sen äärimmäistä vastakohtaa. Kun vasemmiston merkitys hävisi, rillumarein vastaavasti nousi. Kyllä sillä tavallaan oli yhteiskunnallinen tilaus.
mutta osasin paljon lauluja, sekä opin uusiakin helposti.
Muistan kuinka kerran tulin naapurista, missä isot pojat opettivat minulle laulun "Rovaniemen markkinoilla."
Lauloin vanhemmilleni heleällä kauniilla lapsen äänelläni :" Rovaniemen markkinoilla oli eräs Kaija, joka kysyi: pojat kuka tahtoo naija."
Hämmästyin vanhempieni reaktioista.
Isä nauroi ja sanoi, että tyttöpä on laulun oppinut.
Äiti tuli surullisen, suorastaan vihaisen näköiseksi ja sanoi ettei halua koskaan kuulla noin riettaita lauluja kodissamme.
Se seksuaalikasvatuksesta noihin aikoihin.
Reilu jätkä on kaikille tuttu, lauloi Tapio Rautavaara.
Jätkällä ei ollut kotia, ei perhettä.
Oli myös Reppu ja reissumies, aikansa tunnettu rallatus. Jätkän omaisuus mahtui toisaan reppuun.
Jätkä kierteli maata, teki työtä siellä täällä, usein maalaistaloissa, joista sai majapaikankin, ansaitsi toimeentulonsa, ei kerännyt omaisuutta. Ankeaa aikaa jätkälle oli talvi, ja silloin saattoikin raataa tukkikämpillä.
Metsätyöt olivat muuten arvostettuja 40-luvulla: puuta tarvittiin. Metsätyömies saattoi saada jopa ylimääräisen ns. tehopakkauksen, johon sisältyi sokeria, kahvia ja tupakkaa, jos oikein muistan.
Raskasta työtähän se oli, ja tuskin niistäkään pokasahametsureista enää 50-vuotiaina kunnon ansiotyöhön oli.
Metsätöihin lähdettiin usein nuorina miehinä hyvin pitkienkin matkojen päähän kotitantereilta, kun muita töitä ei ollut lähimailla saatavana. Ajat olivat ankeat. Työ oli raskasta, siellä pojista kehittyi kunnon työmiehiä. Pokasaha soi. Aika niissä joukoissa oli kuulema monessa mielessä hyödyllistä. Työn perään moni lähti silloin.
Vaan työn perään joutuu nykynuorisokin lähtemään. Tänä päivänä vähän toisenlaisten.
Elokuva "Koirankynnen leikkaaja" kertoo metsäkämpänkin tarinaa ja eloa siellä.
Edellinen viestini poistui, siis kokeeksi uusi.
Mainitsit Tapani avauksessasi mm:"Tuona aikana oli maanantaisin radiossa ohjelma nimeltä Metsien miesten palsta. Ohjelma jatkui myöhemmin Metsäradion nimellä, mutta lienee muutama vuosi sitten lopetettu. Se jatkoi jossakin määrin jätkän perinnettä.
Metsäradio on muuten palannut radio Suomen ohjelmistoon. Se tulee edelleen maanantaisin klo 19 uutisten jälkeen. Silloin tällöin vanhat metsurit tai kämppäemännät muistelevat vanhoja aikoja. Mukavaa kuunneltavaa!
Tuopa oli mukava tieto!
Metsien miesten palsta oli lapsuuden kodissa yksi suosikkiohjelma. Myöhempinä vuosikymmeniä tuli kuunnelluksi enemmän tai vähemmän säännöllisesti "Mettäratijota", vaikka oma elämänura olikin sittemmin kaukana puiden kaatamisesta. Jossakin vaiheessa ohjelma katosi tutulta paikaltaan, maanantaista klo 18 jälkeen.
Nyt täytyy siis vain etsiä Mettäratijon lähetys ensi maanantaina klo 19. Vanhan kunnon iskelmämusiikki, mukaan lukien Jätkän humppa, on siellä varmaan edelleenkin suosiossa!
oli minun suosikkini,samoihin aikoihin ,kuin metsäradio.
Mutta istuin myös radion ääressä ,kun" hyvää iltaa metsien miehet" alkoi.
Ehkä kiinnostus liittyi siinä soittetuihin kappaleisiin.
Toivotut oli kyllä se juttu, mikä piti kuunnella ja äänekkäästi,,,,muistan äidin ueaan kertaan sanoneen ,että onko sitä huudatettava niin kovaa !
Eihän siihen aikaan paljon muuta ollut,murrosikään ehtineelle "tyttöselle"
Olisi hyvinkin mukavaa,kun tälläiset ohjelmat palaisivat,nykyisten urheilua täynnä oleviin radion ohjelmistoihin.
Lauantain toivotut ovat muuten edelleen radiossa.
Tuli usein niitä kuunnelluksi, varsinkin viimeiset 20 minuuttia, jolloin soitettiin suomalaisia iskelmiä (Justeeria, Olavi Virtaa, Kalevi Korpea ym.).
Kesällä niin usein lähetys päättyi Oskar Merikannon Kesäillan valssiin, jonka esitti Nekalan tyttökuoro (Oi paista päivä lämpöinen...). Sen jälkeen piti varustautua saunaan.