kirjoitustaito

Näyttää teillä olevan aika huono kirjoitustaito. Jäikö koulut käymättä kun olitte isän kanssa puukkohippasilla ja varkaissa??
16830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

vastaanpa asiallisesti vaikka vittuilu yrityksenä sä tonki heitit , eli koulunkäyti ala-asteelta lähtien oli päivittäin tälläistä,klo 8,05 alko tunti siinä koetti keskittyä opettajan puheeseen kun joka ainoa laps tuijotti suoraan kohti, no ei mennyt kauaa kun väli tunneilla oli puol koulua ympärillä nauramassa ja rohkeimmat syleksi päälle ja haukkuvat vaikka sun millä nimillä,itse olin aivan kuin shokissa,en tiennyt mitä tehdä tai sanoa,myöhemmin aloin tajuamaan mitä he tarkoittivat ja aloin pelkäämään kouluun menemistä,eka luokka meni sitten jotenkuten läpi toisella luokalla alko fyysinen kiusaaminen eli monta vuotta vanhemmat oppilaat tulivat koulun jälkeen koti matkalla perässä ja nimittelivät ja lopulta käytiin tönimään ja heiteltiin lumipalloilla ja kivillä, uitettiin lumi hankessa,kolmannella luokalla oli jo ylä-aste ikäiset kaverit kimpussa koulussa ja koulun ulko puolella,vietiin tavarat,esim avaimet ja yksi kiipesi sellaiseen valo torniin ja jätti avaimet sinne ja muut pakotti kiipeemään minun sinne about 10 metrin korkeuteen josta en meinannut päästä alas myös oli kertoja jollon ylä-aste kaverit tuli ympärille ja repivät vaatteita päältä syleksivät,nauroivat ja nimittelivät,syljeksivät hattuun ja laittivat sen takas päähän,potkivat vauhtia jne tätä samaa jatkui ala-aste ajan,pääsin kuitenkin jokaiselta luokalta läpi kun yritin oppia edes jotain vaikka vaikeata oli,opettajista sen verran että he puuttuivat aina sillon tällön mutta ei sen erikoisemmin että se olisi jotain vaikuttanut,enkä itse kehannut puhua asiasta kenellekään,myös nuorempia siskoja ja serkkuja tuli samaan kouluun jolloin alkoi puolustus mekanismi toimimaan ja olinkin kaikkien edessä ja otin selkään heidänkin puolesta useaan kertaan,noh ylä-asteelle päästyä alkoi voimat kasvavan ja inho ja viha oli todella korkealla ja kasvoi päivä päivältä ylä-asteella oli vielä heikommat opettajat jotka ei puuttuneet edes tunneilla riehuneisiin lapsiin,joten nimittelyt ja muut pikku kiusaukset jatkuivat mutta käsiks ei 7 luokan aikana kukaan uskaltautunut, sitten sain kaverin siinä kesän aikana jonka mukana liikuin ja opin juomaan ja polttaa tupakkaa,ei sillä ettenkö olisi näitä yksinkin oppimaan.. ja alettiin pyöriä kaupungilla ja sieltä se alkoi sitten olin humala päissään ja tuli sitten jotain kavereita tönimään ja nimittelemään mutta tällä kertaa ei järki pelannu en pystynyt pijättelee itteeni ja seuraavassa hetkessä oli kaveri lattiassa tajut kankaalla ja sitte seuraava ja kolamas kerkes lähtee etiä päin.. siitä illasta lähtien aloin liikkumaan enemmän kaupungil ja sama räjähähdys kävi kerta toisensa jälkeen ja opin käyttämään tätä hyväkseni myös koulussa sitten 8 luokan aikana sai kovimmat kaverit kyytiä jonka jälkeen alko tavat muuttua ja sain kulkee rauhassa mutta silti menetin jotain itsestäni enkä enää kullut oman tunnon ääntä ja tie senkun suoreni ja kavereita alko löytymään no mikäs siinä ollessa.. mutta sitte tuli polliisit kuvijoihin ja ainahan mä oli syypää ja ei auttanu sanoo en mä alottanu jne
voitte päätellä siitä vähä minkälaista on Romanin koulun käynti ja mihin se johtaa,en ikänä laittas omia lapsia kouluihin...........
p.s. kouluja oli varmaan kymmeniä joissa kävin ja kaikissa saman kaltaset kaverit..

Äänestä
  • vielä senkin että ei ole ammattia ja työkokemustakin vähä eikä oikeen halujakaan lähtee hakemaan töitä sillä kaiken tuon elämän vaiheen jälkeen olin ihan loppu siis en jaksanut enää reagoida mihinkään vaan syrjäydyin ja eristäydyin muulta maailmalta,tuli sosiaaliset pelot,paniikkihäröt jne muutama vuos meni täristen ja peläten päivän valoa,kävi pahat ajatukset mielessä lopettaa elämä mutta sain jostain voimia jaksaa pahimman ohi ja pääsin lepäämään.. tällä hetkellä käyn pitkän palautumis prosessin loppu suoraa jonka jälkeen otan rennosti ja alan nauttimaan elämästä niinkuin siitä pitäisi nauttia muuta en ole suunnitellut,tässä ol lyhyesti minun elämää koulu alusta eteen päin toivottavasti käsität pointin

    Äänestä

  • älä edes yritä selitellä. mistähän tuo valtaväestön käytös teitä kohtaan mahdollisesti johtuu, sanoisin että 95% teistä on varkaita. Ette ole saaneet läheskään ansionne mukaan vielä.

    Äänestä

  • mannekiinni kirjoitti:

    älä edes yritä selitellä. mistähän tuo valtaväestön käytös teitä kohtaan mahdollisesti johtuu, sanoisin että 95% teistä on varkaita. Ette ole saaneet läheskään ansionne mukaan vielä.

    semmosta että tiesin minkälaista viestiä laitat vaa arvaa välitänkö sun huippu älykkäistä kommenteista,varastamisesta sen verran että tuliha tuota kokeiltua mutta silti on niitä valkosia jotka vievät päivittäin tavarat kaupoista,tunnen kleptomaaneja jotka ei suorastaa voi olla viemättä jotain vaikka heillä on rahat ostaa se...

    Äänestä

  • mannekiinni kirjoitti:

    älä edes yritä selitellä. mistähän tuo valtaväestön käytös teitä kohtaan mahdollisesti johtuu, sanoisin että 95% teistä on varkaita. Ette ole saaneet läheskään ansionne mukaan vielä.

    kuten sanoin "tässä elämääni lyhyesti",kerroin siis "hienostellun" version koska raakampi versioon kuuluu niin paljon huonoja jutuja joita en tahdo täälä ottaa esille tietyistä syistä!
    en sano että koulutus on huono asia,pitää vaan vanhempien olla tarkkana siitä miten lapsella menee kouluissa,koulukiusat jättää pahat jälet ja ne kantaa pitkälle!
    rasisteille yks kysymys,miks huudatte että mustalainen ei oo töissä ja ekas viette mahollisuuden saada normaalia koulutusta

    Äänestä

  • viellää kirjoitti:

    kuten sanoin "tässä elämääni lyhyesti",kerroin siis "hienostellun" version koska raakampi versioon kuuluu niin paljon huonoja jutuja joita en tahdo täälä ottaa esille tietyistä syistä!
    en sano että koulutus on huono asia,pitää vaan vanhempien olla tarkkana siitä miten lapsella menee kouluissa,koulukiusat jättää pahat jälet ja ne kantaa pitkälle!
    rasisteille yks kysymys,miks huudatte että mustalainen ei oo töissä ja ekas viette mahollisuuden saada normaalia koulutusta

    kyllä mäkin tiedän valkoisia varkaita, pointti on se että valkoisista rikollisia on ehkä pari prosenttia, saman verran teistä taas ehkä ei ole rikollisia. huomaatko eron?

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    kyllä mäkin tiedän valkoisia varkaita, pointti on se että valkoisista rikollisia on ehkä pari prosenttia, saman verran teistä taas ehkä ei ole rikollisia. huomaatko eron?

    sen kato ymmärrän mutta sulla jää välistä aika paljo kato niille sun rosenteilles löytyy syyt koeta sä vuorostas ymmärtää

    Äänestä

  • mannekiinni kirjoitti:

    älä edes yritä selitellä. mistähän tuo valtaväestön käytös teitä kohtaan mahdollisesti johtuu, sanoisin että 95% teistä on varkaita. Ette ole saaneet läheskään ansionne mukaan vielä.

    Ja teistä 999% on varkaita teitä on aina enenpi kuin mustalaisista niitä varkaita että elä ala tuhjää täällä puhumaan senkin paska läjä mikä olet teistä on suurin osa lapsen raiskaajija palottelu murhan tekijöitä vanhusten hakkaajija petosten tekijöitä vieläkö pitää enempi sanoa minkälaisia te valta väistön edustajat olette hyi häpiä sinäkin varmaan sinun esivanhemmatkin olivat sellaisia ja myöskin sinun vanhempasi ja kaikki sinun sukulaiset jokainen on varmaankin istunut noista kaikista rikoksista linnassa että jos sinulla eikerran ole mitään parempaakaan sanottavaa niin voit pysytellä täältä pois ei me olla ollenkaan pahoillaa siittä vaikka te valkolaiset siat ette kirjoittele tänne ollenkaan olemme vai siittä iloisia jos pysytte pois täältä tämä ei kuule teille valkoiset siat.

    Äänestä

  • mannekiinni kirjoitti:

    älä edes yritä selitellä. mistähän tuo valtaväestön käytös teitä kohtaan mahdollisesti johtuu, sanoisin että 95% teistä on varkaita. Ette ole saaneet läheskään ansionne mukaan vielä.

    onko se oikein opettaa lapsille moinen julmuus?Ei se ole oikein pienen lapsen päähän iskostaa rasistisia ajatuksia ja opettaa että tuommonen on oikein.Voin vain tuntea suurta myötätuntoa kiusattua kohtaan,voin kuvitella miltä sinusta on tuntunut.Minuakin kiusattiin lapsena ja itsetunto ei koskaan tule palautumaan normaaliksi.Lapset osaavat olla niin suunnattoman julmia.Ja sinulle mannekiini miten voit sanoa että ketään lasta kohtaan tuollainen julmuus on oikein???

    Äänestä

  • mannekiinni kirjoitti:

    älä edes yritä selitellä. mistähän tuo valtaväestön käytös teitä kohtaan mahdollisesti johtuu, sanoisin että 95% teistä on varkaita. Ette ole saaneet läheskään ansionne mukaan vielä.

    Yhdyn täysin sinun viestiisi!

    Äänestä

  • Viestini poistettiin jostain syystä eilen.

    Kirjoitin että minua kiusattiin koulussa melkein samoin kuin sinuakin vaikka kuulun "valtaväestöön". Olin orpo ja köyhä,sain kuulla vastaavaa nimittelyä kuten kaikki sisaruksenikin.

    Ymmärrän hyvin jollei Romanilapset halua käydä koulua niinpaljon julmia on lapset toisiaan kohtaan ,kyllä he aina kiusaamisenaiheen keksivät jos mistä.

    On hienoa että jaksoit etkä edes kuulosta katkeralta sillä itse olen tosi katkera kaikesta kokemastani ne sanat soivat vieläkin korvissani mitä sain kaikki vuodet kuulla ja vielä jopa suurilta sukulaisiltani.Anteeksi tahdon silti heille antaa koska Jumala näin haluaa meidän tekevän. Mutta kuhan saisi pois tuon katkeruuden.

    Sinulle ja heimollesi toivon sydämestäni kaikkea hyvää kuten myös kaikille muille syrjityille.

    Pitäkää pintanne!

    Äänestä

että monet romaneista ei välttämättä asu suomessa eivätkä ole käyneet suomessa kouluja....

Äänestä
  • että monet asuvat suomessa ja ovat käyneet suomessa kouluja...

    Äänestä

  • ajatellut... kirjoitti:

    että monet asuvat suomessa ja ovat käyneet suomessa kouluja...

    varmasti olisi käynyt koulua loppuun asti jos noin hirveää syrjintää ja kiusaamista olisin kokenut.Minua kohtaan se oli lievempää ja loppui aikanaan.Mutta en voi kun nostaa hattua tälle kiusatulle että on selvinnyt edes jotenkin noista kauheuksista.Jos tuollaista joutuu kokemaan romaninuoret koulussa niin ei varmasti monikaan sinne mielellään mene.Ja mitä olen huomannut romaneista niin moni hakeutuu aikuiskoulutukseen myöhemmin,PAREMPI MYÖHÄÄN KUN EI MILLOINKAAN,vai mitä.

    Äänestä

Tiesitkö,että Suomessa on oppielvollisuus laki,joka edellyttää kaikki koulunpenkille.Ei nyky ajan Suomessa ole enää luku-ja kirjoitus taidottomia ihmisiä niinkuin on ennen vanhaan ollu.Jokaisella on tosiaan oppivelvollisuus ja sitä pitää noudattaa.Terv.yks ope

Äänestä
  • kun katsot näitä kirjoituksia täällä niin oletko tyytyväinen opetuksen tasoon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


--> kirjoitti:

Näyttää teillä olevan aika huono kirjoitustaito. Jäikö koulut käymättä kun olitte isän kanssa puukkohippasilla ja varkaissa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu