Etsin tiimiini taas muutamaa uutta ihmistä, jotka haluaa alkaa luomaan uraa hampun parissa, hyvinvoinnin lähettiläänä.
Hamppumarkkinat kasvaa hurjaa vauhtia ja Kannaway on ensimmäinen suoramyyntiyritys tällä alalla, täysin päihteettömillä tuotteilla. Kannabinoidit on tuotteissa pääosassa mutta myös muita hyvinvointituotteita ja esim. hamppuvaatteita on juuri lanseerattu tuotevalikoimaan. Markkinat on tällä hetkellä auki lähes koko Euroopassa sekä USA:ssa eli kansainvälistä liiketoimintaa pääsee tekemään.
Töitä voit tehdä missä haluat , milloin haluat ja juuri sen verran kuin haluat, ilman työtä et tienaa mutta mm. hyväksi havaittua systeemiämme käyttäen mahdollisuudet on mihin vain. Nopealle aloittajalle on esimerkiksi mahdollista tienata 2 x 1000 $ ekstrabonukset ensimmäisen 90 päivän aikana peruspalkkioiden päälle.
Isoja riskejä ei ole, ei omia varastoja tms.
Vuosimaksu 47,80€ ja valinnainen aloituspaketti, jolla takaat omakohtaisen kokemuksen tuotteista, joka on äärimmäisen tärkeä menestyksen kannalta.
Saat oman kauppalinkin, jota pitkin asiakas tilaa tuotteet. Oma virtuaalinen toimisto, josta näet kaikki tarvittavat tiedot liiketoimintaasi liittyen.
Jos vähänkään kiinnostaa ni laita sun mailiosoite tähän, lähetän lisätietoja, se ei sido yhtään mihinkään!
Lisäansioita tai kokonaan uusi ura hyvinvoinnin parissa?
5
330
Vastaukset
- Kiinnostunut87
Moi!
Voitko sinä laittaa sähköpostiosoitteesi näkyville, jotta voin ottaa yhteyttä?
En meinaan halua laittaa omaa henkilökohtaista omalla nimelläni olevaa osoitetta tähän julkiseen viestiketjuun.- Opiksi
Ostin tuotteen Tuomas Karhuselta joka myy Kannawayta ja on ainakin tähän asti haalinut asiakkaita fb sivullaan Suomen Kannabisliitto. Sinne meni rahat ja tuote jäi saamatta. Kannattaa miettiä tilaatteko Kannawayta
- Viiviii
Olen pahoillani puolestasi, oletko koittanut selvittää asiaa Tuomaksen kanssa? Normaalistihan asiakas tekee tilauksen suoraan Kannawayn verkkokaupasta, jolloin UPS toimittaa tilauksen suoraan asiakkaan kotiovelle eikä jälleenmyyjällä ole tarvetta toimia siinä välikätenä mitenkään.
- ainakinsuurinosaon
On se kummallista kun henkilöstöpäälliköllekään ei löydy töitä vaika provikkapalkalla työskentelisi....
Ovatkohan KAIKKI työpaikkailmoitukset valheellisia?- Viiviii
Tää ainakin on ihan tosi mut en vaan ymmärrä miten kukaan pystyy ottamaan yhteyttä toisiinsa, kun kaikki viestit poistetaan, jos koittaa laittaa mailiosoitteen yhteydenottoja varten....? Keskustelualueen ohjeissa vielä erikseen käsketään laittamaan yhteystiedot ja sit niitä ei kuitenkaan saa laittaa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2595943Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki943549PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1373501Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423103Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne843033Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv1042847Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172470Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1132422- 1812062
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn101595