Naapurin avopari oli riidellyt jo neljä vuotta. Rouva kutsui poliisia vähän väliä ja mies todettiin aina syyttömäksi naisen juopuneen tilan
takia. Hän kaatuili kännissä ja syytti aina miestä Tulin sairaalasta leikkauksesta, niin mies uli kysymään tarvitsenko roskanvientiapua tai kauppa-apua. Tietenkin tarvitsin. Hän vieraili sitten joka päivä ja asumme nyt yhdessä. Ex-avovaimo soittaa hänelle noin 30 puhelua päivässä ja haukkuu meitä molempia. Minulle hän soittelee töihin ja uhkailee virkavallalla. Pidämme puhelimia kiinni pahimpina aikoina(yleensä iltaisin, kun tämä ex on ehtinyt juoda jo 2 brandy pulloa), mutta molempien vanhemmat saattavat tarvita apua emmekä haluaisi jättää heitä puhelinmottiin. Olemme harkinneet jopa puhelimien viemistä puhelinlaitokselle soittojen purkua varten. Rouva nimittäin väittää meidän häiriköivän häntä. Muutimme pois minun kotoani miehen luo, ettei tämän naapurin haukkumakirjeitä tarvitse olla päivittäin lukemassa. Kukat käyn kastelemassa kerran viikossa ja luen saapuneen "postini". Neuvokaa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei sen vaikeampaa!
tämmösissä usein lähestymiskielto.
Ota yhteys sosiaaliviranomaisiin ja kerro tilanne.
Minkähälainen sen naapurinrouvan oma kertomus olisi?
Hän kertoo, että me soittelemme ovikelloa, vaikka olemme kilometrin päässä.Sitten hän väittää että mies, joka käy töissä on hänelle velkaa. Aamulla mies näytti kaikki rouvan allekirjoittamat velkakirjeet, joita ei ole maksettu. Viimeisin poliisikäynti oli sellainen, että mies olisi raiskannut hänet bussipysäkillä noin klo 17.00. Näin pöytäkirjan. Rouvalla alkoholia veressä 3,4 promillea. Poliisit olivat kysyneet, että miksi vilkkaaseen aikaan bussipysäkillä, kun kotonakin saa. Eivät saaneet vastausta. Poliisit totesivat syytöksen valheeksi.Jos ihminen on juonnut alkoholia päivittäin toistakymmentä vuotta ja saanut hyvästä ammatista viinan takia potkut usein, ollut sen takia myös viisi kuukautta sairaalassa, niin silloin jo järki sumenee.
ette yrittäneet auttaa häntä alkoholiongelmassaan vaan veit häneltä kaiken lisäksi vielä miehen?
Kuinka tämä mies on niin kauan antanut vaimonsa juoda eikä ole yrittänyt auttaa häntä,tottakai ymmärsitte teidän yhteen menonne entisestäänkin pahentavan hänen ongelmaansa mutta siitä ette tunnu välittäneen?
Mies yrittänyt monta kertaa. Samoin hänen vanhenpansa, mutta hän ei tunnista itseään alkoholistiksi. Hänen vanhempansa, jotka asuvat parin sadan metrin päässä ovat jo niin väsyneet, etteivät enää käy edes katsomassa. Hän tarvitisisi todella apua. Pelätään, että kuolee kohta. Minä en ole ollut tyrkyllä vaan niinkuin kerroin, mies soitti ovikelloa ja tuli.Yritti sitä jo aikaisemminkin, mutta sanoin aina, ettei sovi.Mutta kun olin leikkauksessa ollut, niin avuntarjonta oli ok ja otinkin sen naapuriapuna vastaan.Sitten kun juteltiin ja huomasin, että hän on auttavainen ja hän kertoi avoimesti elämäntilanteestaan ja vaikeuksista jne. niin me vain huomattiin, että ollaan samalla aaltopituudella.
perjantaina työviikon jälkeen viiniä.Olemmehan molemmat töissä ja autoakin täytyy käyttää anivarhain aamulla.
Mutta tottakai se että te löysitte toisenne vaikuttaa häneen entistäkin masentavammin,alkoholismihan on sairaus!
Mutta tottakai se että te löysitte toisenne vaikuttaa häneen entistäkin masentavammin,alkoholismihan on sairaus!
Alkoholisti voi saada siitä kimmarin!
Ehkä tämä vaimo luulee teillä olleen jo kauankin suhteen,alkoholisti on hyvin epävarma ja hänellä on huono itseluottamus!
Te kaikki nakojaan olette avoliitoissa jolloin laillista huolenpitovastuuta ei ole kenellakaan toisesta osapuolesta. Kaikki ovat aikuisia joten tiedatte mita teette. Hyva niinkin.
Tuon alkoholisoituneen ihmisen aiheuttama kotirauhan rikkominen ja hairikointi: saako laillisesti tehda niin? Ellei, ottakaa yhteytta virkavaltaan ja/tai asianajaan saadaksenne nainen joko omavalintaisesti alkoholiparantolaan tai telkkien taakse. Kummassakin paikassa han joutuu kuiville, ensimmaisessa tapauksesa kukaties paasee riippuvuudestaan jopa eroon. (Luetella juopon tekemia hairikkotekkoja on aiheetonta, varmasti kaikki tietavat etta sellainen lista ulottuu idasta lanteen)
Ellette viisti nahda vaivaa hankkia pysyvaa parannusta tilanteeseen niin ainakin voitte hankkia automaattivastaajan jolloin voitte valita mihin soittoihin vastaatte, mihin ette.
Älkää antako sitä hänelle!
Teille kaikille vastauksistanne.Valitsemme jotain teidän ohjeittene mukaan. Tärkeintä olisi kuitenkin tämän ihmisen hoitoon saaminen. Avioeron aikaan noin 13 v. sitten hän ajoi humalassa auton heeinäpeltoon ja takana oli kaksi kouluikäistä lasta. Lapset hän menetti isälleen.Lapset käyvät noin kerran vuodessa ja lähtevät aina ovet paukkuen pois.