Jos ammutaan kyttäyskopista maanpinnan yläpuolelta pellolla olevaa hirvieläintä niin tuhannen hehtaarin vaatimus on tarpeeton. Riittää että on turvalliset ampumasektorit ja lupa metsästää ko. pellolla sekä myönnetty kaatolupa voimassa. Tietysti metsästyskortti ja suoritettu ampumakoe.
Peltokyttäys hirven osalta vapaaksi
13
594
Vastaukset
- Hirvimies
Jaa-a, muuten hyvä ehdotus, mutta uskon, ettei yksikään hirviseurue anna yhtäkään lupaa ko. kyttääjälle, koska haluavat itse ampua kaikki hirvensä.
- Koskine
Onneksi hirviseurueet eivät päätä luvista, omansa nekin joutuvat hakemaan.
Mutta ihan kannatettava idea sillä paljon on hirviä alueilla joilla ei metsästysseurojen harvennus riitä/toimi kantaa kurissa pitämään ja näinollen ovat hirvet vahinkoja aiheuttamassa jolloin yksikin harvennettu yksilö saattaa säästää ihmishengen liikenteessä. - Nuolukivellekyttäämään
Kyllä paljon täytyy muuttua, että riistakeskus yksittäisille metsästäjille lupia alkaa myöntämään, toki itsekkin mielelläni menisin hirviä kyttäämään, jos vain jostain lupa heltiäisi.
En ymmärrä miksi ei yksittäiselle voisi lupaa myöntää etenkin näillä hirvikannoilla.
Syy on tietenkin se että: a. Isot riistaeläimet arvotetaan hengeltään arvokkaimmiksi kuin pienet riistaeläimet. b. Pelätään että yksittäinen henkilö alkaisi tekemään bisnestä isolla lihalla.
Onhan se riistaeläimistöön nähden outoa ajatella että jokainen metsästyskortin omaava ja maanomistajan luvat kysyneenä saa metsästää rajattomasti harvinaisempaakin pienriistaa kuin hirvi. Esim jotkut sorsalinnut tms.
Erikoista on myös sekin että iso riista vaatii ampumakokeen. Miksi? Ilmeisesti siksi koska suurriista haavoitettuna on liian arvokas haavoitettava ja pienriistalla ei ole niin väliä. Jos ajatus on tuo niin silloin asia eräällätavalla säälittävä ja kaksinaismoralistinen. Haavoitettu teeri ei kai ole niin paha kuin haavoitettu hirvi? Edelleen kysyn miksi vain suurriistan hengellä on suurempi arvo vaikka kaikki ovat samanlaisia tuntevia eläimiä? Miksi pienriista ei ansaitse ampumakokeita?
Kyseessä ei voi olla sekään että hirvijahdissa käytetään järeämpiä aseita ja siksi koe. Ei koska samoja isoja kaliibereita käytetään muunmuassa latvalinnustuksessa yms kyttäysjahdeissa.
Onhan tässä asiassa monta kysymystä vaille vastauksia mutta mikäpä minä olen näihin vastaamaan vaan menen ihan yhtälailla taas lauantai aamuna porukan kanssa niitä meille myönnettyjä hirviä jaakaamaan. Mukavaa jahtikauden jatkoa kaikille!
- Hirvimies
Kyllä tuo varmasti voitaisiin saada lailliseksi sillä mitään oikeaa järkiperustettahan tuon kieltämiseksi ei ole. Ja myös on turvallisempaa kun ammutaan korkealta tornista alaspäin aukealle pellolle, samoin osuminen varmempaa kun voi rauhassa valita ja tähdätä ennen kuin vetää liipaisimesta.
- Tornista
Näin keski-euroopassa monessa maassa on käytäntö ! Miksipä ei sitten soveltuisi myös suomen olosuhteisiin.
- Moosehuntter
Kyttäämistähän se on nykyinenkin hirven metsästys, hirvitornissa pojotetaan, kunnes nähdään hirvi.
- Possausvaan
Annan ääneni tälle aloitteelle. Tuhannen hehtaarin vaatimus on aivan turha kun tornista ammutaan pellolle. Sama juttu valkohäntien kohdalla, viisisataa hehtaaria ihan turha rajoitus tornimiehille.
- Tornistajoo
Toivottavasti tämä hehtaarirajoitus tosiaan saataisiin poistettua tornikyttäyksen kohdalla. Meidän seura ei ole ajamalla kiintiötään vielä loppuun kuluttanut joten muutama peltopassi lämpimässä kopissa sopisi hyvin tähän maisemaan lisukkeeksi.
- Ljhoihohilbkuh
Vielä on peuroja kaatamatta täällä satakunnassakin. Kyllähä tuommoinen kyttäys tuolta aitan vintiltä kiinnostaisi mutta maapalstan koko 1ha rajoituksena. Ei siis vielä mahdollisuutta vaikka ne kulkevst tuosta 60m päästä ohi melkein päivittäin.
Toivotaan että saataisiin tuo aluerajoitus 500ha kumottua niin saisin minäkin omaa luomulihaa tontiltani.- seonparempaakuinluomu
Ei se ole luomua! Luomu tarkoittaa, että tiedetään mitä ja kuinka paljon on eläin syönyt. Jos syö pellosta, niin pitää olla luomuviljelty pelto josta syö, eikä pääsyä metsään.
Tarhassa kasvatettu saksanhirvi (isokauris) voi olla ainut "riista", joka on luomua. Ja sehän ei oikeasti edes ole riistaa kun on tehotuotettua tarhaeläintä. Mutta niin vain ravintolat siitä "taikoo" riistakäristystä.
- Peuratpoiskonepelliltä
Täällä Kytäjän nurkilla on alueita joilla peuraa juoksee syliin heti kun pihasta lähdet eikä nuo seurojen alueet ulotu joka kulmaan joten hyvä idea vapauttaa turhasta aluevastimuksesta hirvieläimet kyttäyskoppijahdin osalta !
- Repilkhjlhlj
Pienillä maatilkuilla tulisi sallittu luodin lentorata määrittää niin että se aina pysyy alueen rajojen sisällä eli ei pääse ohilaukauksessakaan lentämään naapurin puolelle. Käytännössä jo 35 asteen osumakulma maahan saa luodin pysähtymään siihen ja kimpoamisvaaraa ei teoriassa juurikaan enää ole, luoti kaivautuu maahan. Tietysti tämä tarkoittaa että mitä lähempänä raja on kyttäyskoppia sen ylempänä kopin tulee sijaita jotta luoti ei lennä naapuriin. Rajanhan voi merkitä vaikka nauhalla tms ja muistaa sitten että tähtäyslinja ei saa ylittää nauhaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1303089EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje392949- 1051331
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351057Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753