naisen painoindeksi

perse-erkki

miten vaikuttaa naisen painoindeksi halukkuuteenne ko. naista tanssimaan arvon miehet ?

11

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksseii

      Olen saanut kokea, suurta tunnetta, kun tanssin pyöreän, rintavan naisen kanssa.
      Tunne on ollut näinä kertoina molemminpuolinen.
      Olen sen aistinut.
      30 vuoden aikana se on aika vähän, mutta aina ne kerrat lämmittävät.
      Olen tuntenut huumaa ihan edeltä tuntemattomien naisten kanssa.
      Huuma on ollut kahden kappaleen pituinen, tai yhden tanssi-illan mittainen.
      Huuma on tullut, kun koko keho askeleet musiikki tunnetila ovat loksahtaneet yhteen pyöreähkön, lämpimän naisen sylissä.
      https://youtu.be/NR3SaiKYU4g

    • kretonkiin.nojaten

      Kysyjä ei mainitse mitään painoindeksin tasosta.

      Jos painoindeksi on enintään 30, ei ole kyse mistään suuresta ylipainosta. Pikemminkin on todettava, että tuollaisessa ihmisessä on naisellisuus hyvin esillä. Jos painoindeksi ylittää 35, voi jo olla hankaluuksia tanssissa, mutta kyllä moni mies hakee sellaistakin naista.

      Makuja on miehilläkin monenlaisia. Yleensä naiset suurentelevat painon merkitystä tanssissa.

      Senkin on moni mies huomannut, että ylipainoiset naiset ovat hauskoja ja huumorintajuisia tanssikumppaneita, joiden seurassa viihtyy. Moni pystyy myös laskemaan leikkiä ylipainostaan. Sillä hän tavallaan panee syrjään koko ongelman, jos nyt yleensä siitä on kyse.

      Meikäläinen, jolle tanssi on iloa, kyllä hakee mielellään ylipainoisia naisia.

      .

      • Onmerkitystä

        Kommentoijat eivät mainitse omaa indeksiään. Oletuksena mielipiteen esittävän indeksi on sama tai suurempi kuin mieleisellä naisellaan. Kun oma indeksi on 20, koen jo naisen indeksin 25 huomattavan suurena, tosin hyvä tanssitaito ja persoona saattaa sen vielä antaa anteeksi. En kyllä tykkää ylipainostaan vitsailevista.


    • laiheliini_ei_aina_kevyt

      Sanoisin, että tuntemattoman hakemiseen se painoindeksi minulla vaikuttaa, mutta haen kyllä taitavia tanssijoita vaikka heillä olisi paljonkin ylipainoa. Sellainen saattaa olla tosi paljon kevyempi vietävä kuin joku laiha, joka ei osaa liikkua kunnolla.

      • Vainvähänaikaa

        Tässäpä se onkin totuudensiemen. Itse olen tuhti rintava nainen ja saanut paljon yllättynyttä palautetta siitä, että olenkin kevyt vietävä ja hyvä seuraamaan. Keveydestä en tiedä, mistä johtuu, mutta välillä olen miettinyt asiaa. Ehkä tuhti nainen pystyy seuraamaan helpommin, kun tuntee koko kropalla miehen liikkeen. Jos mies vain antaa vartaloiden olla kosketuksessa. Kaikki eivät "uskalla" tai kykene ja se tapahtuu naistenhaun aikana. Ihan vaan tiedoksi: Nämä läskit ei tartu 😁 enkä ole kosimassa enkä muutenkaan epätoivoinen puntissa roikkuja. TOSIMIES kestää kyllä parin kappaleen verran tanssia, vaikka naisen olemus ei vastaa juuri sitä omaa mielitiettyä. Tanssii ne naisetkin illan aikana monen miehen kanssa, eivätkä kauhistele. Pari kipaletta ja kiitos, kyllä sä kestät, olethan mies 😉. Kyllä meille isoillekin löytyy se oma ihailijakunta, joskaan ei joka tanssikerralla. Kokeile joskus hakea. Saatat jopa yllättyä.


    • mehtäratijo

      Parempi 30 kuin 20 indeksinä.

    • Anonyymi

      ..".näin kauniin senjoriina"n....

    • Anonyymi

      Koskaan ei ole haettu näin paljon kuin nyt! Eroni jälkeen olen palannut lavoille (eksä ei tanssinut), syönyt suruuni ja lihonut muutaman kilon. Tanssitaito on sama, itsevarmuutta tietysti iän myötä lisää...tärkeintä lienee kuitenkin iloinen ilme

      • Anonyymi

        Itse haen mieluiten XL- ja XXL-koon naisia. Ovat naisellisen pehmeitä, ihastuttav ia, huumorintajuisia ja sanavalmiita eivätkä mielellään loukkaa ketään,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse haen mieluiten XL- ja XXL-koon naisia. Ovat naisellisen pehmeitä, ihastuttav ia, huumorintajuisia ja sanavalmiita eivätkä mielellään loukkaa ketään,

        Sanoi XXXL mies,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse haen mieluiten XL- ja XXL-koon naisia. Ovat naisellisen pehmeitä, ihastuttav ia, huumorintajuisia ja sanavalmiita eivätkä mielellään loukkaa ketään,

        Moi pehmoiset upeat naiset saa miehen kuumaksi tahtomattaankin. Ne pehmoiset täyteläiset rinnat painautuu miestä vasten. Siinä vaimo äkkiä unohtuu. Se on ehkä syy ettei näitä lavojen upeimpia naisia haeta.
        Ukkomiehet tietää hyvän päälle, vaan ei ole lupaa tanssittaa kuin vaarattomia.
        Tanssin alkutaipaleella, 10 vuotta nuorempana ja varattuna oli välillä pakko jähdytelläkseni hakea jotain anorektikkoo. Pari kappaletta ja taas ilkes kävellä hakuriviin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe