Havannan reissu.

Ystäväni Pave on ollut kovan linjan kommunisti koko ikänsä.
Oli minulla töissä ja eräänä päivänä rupatellessamme työmaalla tokaisi että Kuubassa pitäisi käydä nyt kun se on vielä ennallaan. Tarkoitti kai että kun Fidel potkaisee tyhjää niin jenkit tulevat ja muuttavat saaren.....

Minähän innostuin ja sovimme että tilaan meille matkan. Soitin matkatoimistoon ja sieltä löytyi meille 10:n päivän matka Havannaan. Tarjosi vielä Varaneroakin mutta tuumasin että kyllä Havannassa riittää kokemista tuoksi ajaksi.

Matkapäivä koitti, välilasku oli Amsterdamissa ja holdausaikaa oli 7- 8 tuntia. Paikkahan oli minulle tuttu; taksi alle ja keskustaan vilinää katsomaan.
Siitä horjahdimme paikalliseen cafe- baariin; jotkut ne tietävät, toiset eivät. Niissä ei kuitenkaan alkoholia tarjoilla. Tilasin meille isot kahvit ja avaruuskakut.

Olin pelännyt lentoa Bermudan kolmion yli. Siellähän UFO- alienit sieppaavat matkailijoita ja tekevät ilkeitä kokeitaan.
Näin ei kohdallamme tapahtunut vaan nukuimme kuin vauvat koko matkan ja heräsimme Havannassa.

Meitä piti olla hotellin auto vastassa vaan ei ollut. Otimme Ladan allemme ja hotelli löytyi. Aivan keskustassa vanha ja kunnianarvoisa. Huoneet saimme alakerrasta. Näkymät vanhan hissikuilun tiiliseinään.
Tuumailimme että kivat huoneet saimme; oli sängyt, vessat ja töllötkin.....

Lähdimme iltakävelylle keskustan kävelykadulle. Penkeillä istuskeli viehkoja neitosia minimekoissaan ja meille kuiskuttelivat.
Kuinka ollakaan niin löysimme itsemme sivukadun huoneistosta tekemästä lähempää tuttavuutta pariin neitokaiseen...

Kirjoitan jatkoa reissustamme jos jotain se kiinnostaa ?

3

422

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PattajanPoika

      Laita laita!

      Mitä jännää löytyi minimekkojen alta?

      • 28xx

        Sieltä löyty tulppaani mukuloineen.


    • Kiitän lämpimästi herroja mielenkiinnosta.

      Olimme aika poikki koska matka oli ollut hyvin rasittava joten merkittäviä miehisiä urotekoja en voine tuosta kirjata. Toki minimekkojen aluset olivat hyvinkin tiukkaa ja värisevää.

      Menimme nukkumaan ja uusi aurinkoinen päivä koitti.
      Kerroin jo että hotellimme vieressä kulki koko kaupungin pääväylät jonka keskellä oli samanlainen kävelyraitti kuin Stadin Esplanadi mutta kivetty. Herätimme valtaisaa kiinnostusta paikallisissa tyttösissä. Sehän toki itsetuntea nosti. Olimme myös varautuneet mahdolliseen kiinnostukseen hyvin tukevilla Amerikan taala- nipulla.

      Kiertelimme ja kaartelimme ja selvisi että muutamalla Amerikan taalalla saa ostettua talon hieman karrikoidakseni..., pimeä vaihtokurssi oli sanoisinko hulppea.
      Käytössä olivat siis taalat ja turisti- sekä paikalliset pesot.
      Kohta olikin jo kainalossamme pari hulppeaa tyttöä jotka tapasimme paikallisessa baarissa jossa olimme Paven kanssa opettelemassa hienoa salsaa.

      Nyt tuli sitten pulma. Meidän piti viedä likat huoneisiimme mutta joka kulman takana vaani mustapukuisia korvanappiherroja vahtimassa ettei mokomaa säädyttömyyttä pääsisi tapahtumaan.

      Kuinka tästä kiperästä tilanteesta selvisimme?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2774
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1216
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      970
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    8. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      765
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    10. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      139
      724
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      691
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      634
    15. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      633
    16. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    17. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    18. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      27
      599
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe