Hei. Palasin juuri muutaman viikon Thaimaan reissulta. Matka meni muuten mukavasti, mutta kotiinpääsy tuotti vaikeuksia.
Varaamaani ja maksamaani iltalentoa 28.11. ei yhtäkkiä ollutkaan. Kone ei ilmeisesti ollut edes lähtenyt Helsingistä mutta meille Thaimaassa olijoille Finnair ei ollut vaivautunut ilmoittamaan siitä mitään. Huomasin tilanteen vasta kun aloin buukata itseäni lennolle muutamaa tuntia ennen koneen ilmoitettua lähtöaikaa.
Finnairin Thaimaan toimistossa kukaan ei tiennyt mitään, tai ei ainaakaan suostunut kertomaan mitään. Tilalle tarjottiin Qatar airwaysin lentoa joka välilaskuineen olisi kestänyt vuorokauden. Kovan taistelun jälkeen saatiin tilalle Thai airwaysin lento Bangkok-Tukholma, josta jatko Finskillä Helsinkiin. Thaimaan toimistosta ilmoitettiin vielä, että laukut pitää sitten hoitaa itse Tukholmaassa ruumaan.
Bangkokin kentällä jo luultiin, että laukut hoidetaan normaalilla tavalla Tukholmassa toiseen koneeseen kun aikamme taisteltiin, mutta Tukholmassa eivät tienneet asiasta mitään.
Siis ymmärrän, että kone voi jostain syystä jäädä kentälle eikä varakonetta heti löydy, mutta Finnairin toiminta ihmetyttää.
Niillä on varmasti kaikkien matkustajien yhteystiedot, mutta mitään ilmoitusta ei tullut.
Niillä oli ainakin kellonympärystä järjestää korvaavia lentoja, mutta hommaan ryhdyttiin vasta kun tilanne selvisi Thaimaassa olijoille, siis muutamaa tuntia ennen aiottua lähtöä. Aika moni oli mennyt suoraan kentälle ja tilanne oli selvinnyt vasta siellä.
Ja Finnair ei siis tarjonnut omaehtoisesti tilalle mitään. Ei korvausta ylimääräisestä hotelliyöstä, ei aterioita kentällä odottajille, ei mitään. Oikein hienioa toimintaa, Sopii hyvin tähän palvelukonseptin terävöittämiseen.
Finnairin kone ei saapunut
Wittuuntunut
4
472
Vastaukset 4
- AY.ukko
Tyypillistä nyky-Finnairia. Mihin päädyttäkään, kun uusi kokematon Manner aloittaa tammikuussa.
- NextAsia
Tiedotus on kyllä pahasti ollut jossain jumissa,kokemusta on monesta asiasta,lähinnä lentojen peruutuksista. Finnair on Ns. Pakkopulla yhtiö(CARUNA). Uusia heikennyksiä aina vaan lisää. Maku siitä on p.s...en.
- huttunenK
Aloittaja on se joka makasi terminaalin edessä kolmen promillen kännissä paskat housussa kun muut sa ohjeet poikkeustilanteesta?
- Wittuuntunut
Olette härskejä. Buahahahhhaaaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1192440Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401582Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76720- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706