Päivä reippailtu metsässä raivaussahan kanssa ja totesin, että olisi syytä yleisen tien vierellä olevalta (300 metriä) soirolta poimia joukosta pois suurimmat puut, jotka ovat siinä reunassa kasvaneet selvästi kuvion muita puita nopeammin ja ovat vielä auringon puolella. Suuria koivuja ja vähän muutakin. Osa pahasti tielle kallellaan. Sähköjohtoja ei onneksi ole.
Miten tuollainen käytännössä tehdään? Onko järkevintä tai edes mahdollista, että moto vaan ajaa tietä pitkin ja poimii nuo niin pitkältä kuin yltää ja pätkii tien varteen? Vai onko tuollaiset metsurihommia?
Kyseessä siis hiekkatie, autoja menee muutaman minuutin välein ja metsä on 2m päässä tien reunasta keskimäärin.
Yleisen tien varrella hakkuu
2
283
Vastaukset
- tiepoikkiiiii
Kaatotunkki ja kaveri avuksi (varoittamaan kulkijoita tai siihen kaatohommaan varmistamaan). Tienvarteen merkinnät metsätyöstä. Ja kun kyseessä on metsäautotie niin miksei motollakin, mutta kyltit kannattaa siitä huolimatta laittaa. Tiekunnan osakas voi katkaista tien lyhyeksi ajaksi vaikka puomein, mutta síitä toimesta kannattaa sopia tiekunnan pj:n kanssa.
- metsätilallinen
Eihän nuo puut kummoisia ole kaataa tienvarrelta. Kaatotunkki on tietty aika hyvä varuste, mutta parhaimmaksi käytännössä olen huomannut ihan tavallisen räikkäliinan. Räikkäliinalla saa hyvin kaadettua isojakin puita oikeaan suuntaan, kun kiristää riittävästi. Aina löytyy metsästä sen verran puuta, mihin saa liinan kiinnitettyä vetoa varten, kun ihan juurelle kiinnittää. Liina joustaa aina sen verran, että siihen saa vetoa usein riittävästi, ettei tarvitse juuri kiristellä enään sitä räikkää. Tietty pahempia tapauksia voi kaatotunkilla varmistella.
Ja hyvä on laittaa sinne tienvarteen varoituksia, että puita kaadetaan. Jos tiekunta kyseessä, niin sieltä voi löytyä sopivia liikennemerkkejäkin tms. rekvisiittaa.
Motolla me on niitä myös korjautettu tienvarrelta, on vaan hieman hankala operoida tien puolelta, jos liikennettä enempi. Aika hyvin saa motolla kaadettua metsänkin puolelta ja joskus on tehty, että moton kouralla on pidetty puuta ja sahattu moottorisahalla puu poikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
voitaisiinko unohtaa se sotku?
Olisiko mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä vielä? Ikävä sua ****504166- 812758
- 852095
Milloin nainen saan sinut?
Kanssani eroottisiin hetkiin? Tiedät ja tunnet kovan haluni, hellyyden myös. Onko vastauksesi edelleen, että en tiedä, e101379Ovatko persut tehneet jo päätöksen ulkopolitiikastaan?
Persujen olisi hallituspuolueena syytä tehdä jo päätöksiä siitä, aikovatko he olla pro-Ukraina vai pro-Trump eli pro-Put1741283Jee! Palsta toimii jälleen!
Viestiarkisto näkyy ja kaikki pelittää. Tätä on odotettu, vaikka ei tässä mitään odotettavaa ole ollut.231246Haluan että tiedät tämän
Jos luet täällä. En ole sinulle vihainen, vaikka asiat menivät niinkuin menivät. Ajattelin, että et tykkää minusta, jonk831130- 121069
A, teksteistäni löydät itsesi
jos luet tarkkaan. Vain epäsuorasti voin tunteeni myöntää, en halua minkään rikki menevän. Kaipaan sinua ja odotan näkem171049- 201026