Millaisesta tulevaisuudesta haaveilit nuorena?

Jäin hetkeksi miettimään ja voinen vain todeta ilman yksityikohtaista erittelyjä , kyllä minusta tuli. Jos nuorena on kutsumus johonkin päämäärään, ohjautuu yleensä elämänsä aikana sitä kohti, muodossa tai toisessa. Jo ikä antaa mahdollisuuden nähdä ns. punainen lanka elämässään, nähdä missä vaiheessa elämä alkoi antaa palautetta ja tukea etsijäänsä.
Täysien tähkäpäiden laulun voi hetkittäin kuulla sisimmässään.

Lapsen silmin katselin ympärillä olevaa yhteiskuntaa kotimökkini ikkunasta. Näkymä ei ollut laaja ja avara. Maalaistaloja peltoineen, riihineen ja latoineen, pieni kylä, pienine ihmisineen.
Mummolan vintillä luin vanhoja sanomalehtiä. Näin uutisia Titanikin uppoamisesta ja luin Mannerheimin uroteoista. Suuret laivat ja laaja meri eivät lehdestä luettuina silmiini avautuneet. Jokikin oli minulle iso vesi. Kirkkovenettäkään ei meidän rannoillamme näkynyt. Oli joku keluvene, puun uittomiesten kulkupeli kossain kosken niskalla kevät kesällä.
Lapsen aivot keräsivät tietolaariinsa uusia asioita lukemasta, kuulemasta ja näkemästä.
Naapurin ylioppilastyttö matkusti Helsinkiin opiskelemaan. Toisen naapurin tyttö pääsi sairaanhoitajakouluun ja serkku meni kaivokselle louhimaan kiveä. Kasvoiko siinä mielikuvia omadta ammatista ja elämästä, kun kaikki oleva rajoittui pienen kotimökin ikkunasta avautuvaan maailmaan ja tähtitaivaaseen pakkas öinä.
Oma elämän kuva, minustahan tulee tämän talon omistaja kun vanhemmat ovat vanhoja, eivätkä enää jaksa taloa hoitaa.

Ei ollut muuta esikuvaa silloin.
Nuoruus ja teini ikä, rakastumiseta, ihastumiset, pettymykset ja tuska aikuisuuteen kasvamisessa. Kaiken sen läpikäyneenä havaitsin ettei elämän tarvitse olla mitään ihmeellistä, riittää kun teen sen mikä on tarpeellista ja tunnen olevani yhtä itseni ja unelmieni kanssa.
Ilman suuria ponnisteluja elämä etsi tien jota voin kulkea, antoi hyvää ja pahaa, mutta antoi elää täyttä elämää ilon ja surun tasapainossa.
Nyt tiedän mitä on suuri laiva suuren meren syleilyssä. a
Tiedän historian kertomana kansani taipaleesta itsenäisyyteen ja sen säilyttämiseksi tehdyistä uhrauksista. Olen tyytyväisenä laskeutunut takaisin etsijäksi, uusien kokemusten kautta monipuolistamaan omaa elämää joka toivottavadti vieläkin on avoin ovi moniin mahdollisuuksiin ja minulla on tilaa kasvattaa uusia unelmia.
Minä tulin aikuiseksi ja vanhaksi, mutta koskaan en ole valmis.
Jokainen aamu antaa uuden mahdollisuuden löytää se jokin jota aina olen etsinyt itsestäni.

Ei haaveita vaan tavoitteita.
Lapsena yritin täyttää vanhempieni, varsinkin äitini odotuksia ja vaatimuksia. Huonolla menestyksellä.
Varhaisnuorena aloin ajattelemaan tavoitteenani elämää lapsuuteni kodin ahdistavan ja riitaisen ilmapiirin ulkopuolella.
Lähtiessäni lätkimään siitä pesästä tavoitteeni oli elättää itseni rehellisin keinpoin. Heti vapaaehtoisen intin jälkeen Ruotsiin.
Kyllästyttyäni levottomaan poikamieselämään oli tavoitteenani tavallinen, rauhallinen elämä jonkun sopuisan naisihmisen kanssa.
Kun ei ollut haaveita niin nämä vaatimattomat tavoitteet ovat olleet helppoja saavuttaa.

Minusta piti tulla ensin kirjailija ja sitten journalisti eli toimittaja,mutta minusta tuli esikoulunopettaja, englanninkielenopettaja, lääkäriaseman sihteeri/vastaanottoapulainen/toimiston hoitaja/ esikoululuokan opettaja ja sitten eläkeläinen.
Sitten minusta tuli kirjailija :)
Paljon on vettä virrannut siltojen ali Daljoessa matkallaan Norjan tuntureilta Itämereen ennen kuin sai rannalleen asukiksi jo ikääntymässä olevan suomalaispariskunnan, josta toinen puoli alkoi vanhoilla päivillään toteuttamaan nuoruuden haavettaan.
***
Minäkin oli lukutoukka ja piiloudun milloin minnekin lainakirja käsieni välissä. Minua etsittiin, milloin puolukkaan, milloin heinäpellolle, milloin lehmiä hakemaan lypsettäviksi hakaan, mutta aina ei löydetty. Metsä oli piilopaikkani, olohuoneeni, lukukammioni jo paljon, paljon ennen kouluikää.
Koulun alettua aloin haaveilemaan opettajan ammatista. Luulen että monet lapset tekevät niin. Oma turvattomuus ja määräämisvallan täydellinen puuttuminen saivat opettajan yön ja etenkin aseman näyttämään ihanteelliselta. Nutturaniska lestaatti karttakeppi kädessä joka harjoitti vallankäyttöä, joko hyvällä tai pahalla, kolmikymmenpäisen lapsikatraan yllä.
Oppikoulussa minusta alettiin leipoa kirjailijaa. Sittemmin annoin piut paut kaikille aikuisten suunnitelmille ja itsenäistyin.

Minusta siis tavallaan tuli ja ei tullut sitä mitä olin lapsena ja nuorena haaveillut. Lasten kanssa työskentely tuli ikään kuin kaupan päällisenä: jo mammanikin oli sanonut että joku ammatti pitää ihmisellä olla että pystyy itsensä elättämään.
Elämä on tie jota kuljemme, se on prosessi, aina emme pysty itse vaikuttamaan siihen. Päämäärät muuttuvat ja unelmat vaihtuvat uusiin. Tärkeää on olla itselleen rehellinen.

Haaveita on ollut jo ennen kansakoulua kuuntelin ruotsalaista radiokanavaa, tuli nyt mieleen jostain syystä, kansakoulun jälkeen töihin vähän kaikkea sitten 2 vuotta kaupanalan koulua 23 vuotiaana muutin Ruotsiin tulin tehtaalle 9aikaan 10 aikaan olin töissä. Viidessä paikassa olin töissä viimeisessä 19 vuotta ja sitä edellisessä 12 vuotta... Kaikki on mennyt hyvin tämä elämä, lapsilla ja lapsenlapsilla hyvin.

Tietenkin onnellisessa Suomessa on lähes kaikilla hyvin.

"Minusta piti tulla ensin kirjailija ja sitten journalisti eli toimittaja,mutta minusta tuli esikoulunopettaja, englanninkielenopettaja, lääkäriaseman sihteeri/vastaanottoapulainen/toimiston hoitaja/ esikoululuokan opettaja ja sitten eläkeläinen"

Hieno ura kansankynttilänä, nyt ymmärrän miksi olet listan kadehdituin skribentti

Minusta piti tulla lakaisinkoneen kuljettaja, sitten merirosvo sen jälkeen fiksu mutta lopulta tuli helvetin utelias

Minä halusin hakea teatterikouluun. Tilasin jopa esitteen, mutta en sitten pyrkinyt sinne kuitenkaan. En todennäköisesti olisi sinne päässyt. Olisi se pääsykoe varmaan ollut kiinnostava kokemus siitä huolimatta, näin ajattelen nyt jälkeenpäin.

Nuoruuden ja melkeinpä lapsuuden haaveet oli iskelmälaulaja, oli kilpailut mutta minulta puuttui rohkeus. Kyllä se harmitti mutta unohtui nopeasti. Opettaja suositteli taidealalle, olin hurjan hyvä piirtämään, olen vieläkin, se taito ei ole hävinnyt. Jos aloitan nyt....
Kyllä olen hurjan tyytyväinen niihin tehtäviin mistä olen elantoni saanut, kaksi hyvää pitkäaikaista
työpaikkaa. On ollut muitakin haaveita mutta arkipäivän realismi vei voiton.

Kiitos teille 70 , olen aina rehellinen kirjoitin elämässäni alussa tarkoitin päästä ammattikouluun ei käynyt kunnalla oli vain määrätty paikka luku---- tässäkin tuli esille nuoleminen, en tiedä kuinka isäni sain sen esille--sanoi minulle. Tästä on aikaa täytän kohta 72 on kuitenkin hyvä muisti.

Kiitän vastaajia.
Näinkin pienessä otoksessa näkee, että kaikilla on jokin kipinä ollut, kaikki haaveet eivät ole toteutuneet, mutta tärkeintähän onkin tyytyväisyys siihen mitä on saavuttanut.

Monen opiskeluhaaveet ovat kariutuneet siihenkin, että meidän ikäisten nuoruudessa ei ollutmilmaista oppikoulua. Oli lukukausimaksu ja oli ostettava omat kirjat, niin oli vielä omien lapsenlapsienikin ikäluokalla, jos yksityiskoulussa opiskeli. Opettajaa ei minustakaan tullut, mutta tuli monitaitoinen ohjaaja ja työnsuorittaja muihin tehtäviin.

Taiteet ja kirjallisuus, nehän kulkevat käsi kädessä, koska sanotaan kirjallisesti lahjakkaan tulevan toimeen kaikilla taiteellisilla aloilla.
Voi, itseänikin harmittaa kun jätin teatteriharrastukseni joka oli mukavalla alulla näytelmien sivu osissa kyllä, mutta kiitosta sain eläytymisestä ja tekstiin sisäistymisestä. Se oli kai itse opittua, lapsuuden lukukokemuksiin pohjautuvaa eläytymistä. Olisiko aika riittänytkään kaiken muun ohessa, vähän nharmittaa, mutta olen saanut tehdä muuta mielenkiintoista joka lie korvannut jotain joka on jäänyt sivuun.
Oliko tuossa erään viestin kirjoittajan ajatuksessa kateudenpoikanen kirjan julkaisseen Paloman viestin jälkeen? Minunkin kirjallista tuotantoani on julkaistu kirjoissa ja kirjoina, mutta mainostamisen jätän kustantajien huomaan. Aina ei ole viisasta olla esillä, mutta oli hyvä huomata etten ole yksin unelmieni toteutukseen asti selvinnyt, vaikka koulussa köyhyydestäni kiusattu. Kiusaajat eivät voittaneet, itsetuntoni ei murentunut olemattomaksi, vaikka edelleenkin varon kertomasta itsestäni liikaa.
Ne kiitokset joita olen saanut, olen uskonut tulevan puhtaasti siitä mitä olen tehnyt ja ssanut aikaan, en siksi, että olisin niitä kysellyt ja rukoillut kiitoksia.

Tavallinen työ, olkoon se tehtaassa, kaupassa, kotona, tai pellolla, on aivan yhtä arvokasta kuin kirjoittaminen tai esiintyvän taiteilijan esitykset. Mllä työn arvoa mitataankin, palkkasumma ei ole ainut mittari työn arvosta.

Lakaisukoneen kuljettaja, siivooja ja autokuski, samalla viivalla muiden ammattien kanssa kun eläkeikä koittaa. Useimmiten se näkyy papereissa olevan eläkeläinen.

minä sitä elin niiiin paskaa et ei kirjoihin eikä kansiin mahtus.mut tuu ja tee ees lentolehtinen.plataa siihenki myös tarviit.mut kaunista on katsoa ku kukat kukkii.

Salapoliisi oli minun haaveammattini lapsena.
No ei minusta kuitenkaan tullut muuta kuin pahuksenmoinen stalkkari ja sekin vain harrastuksena.

Kaksi haaveammattia oli: kaupanmyyjä ja opettaja. Toinen tavallaan. Myöhemmin olen ajatellut, että olisin hakenut maanmittausinsinööriksi, jos olisin tiennyt moisesta ammatista. Hyvän elämän olen saanut.

Ketju toi nyt mieleeni hyvin varhaisen muiston, taisin olla toisella kymmenellä, kun sisareni kokeili kotonamme ammattikoulun reseptien mukaisia ruokia.

Työssä käyviä vanhempianihan se helpotti ja ilahdutti, ja niinpä minä nuorempana opin siinä katselemalla. Myöhemmin valmistaessani ateriaa vanhemmilleni, siskon ollessa jo muualla, muistan ajatelleeni siinä, sievä esiliina ylläni, miten iloset kasvot oli isällä tullessaan keittiöön nuuhkimaan ruuan tuoksua ja istuessaan juttelemaan keittiön pöydän äärelle,

Äidin muistan ottaneen tuon kuin itsestään selvänä, ohjaillen, toruenkin mutta harvoin kiittäen, vai enkö huomioinnut kuin isän?
Saattaa tosiaan olla niin, samoin koin Ruotsin vanhemmista oli Yngve isähahmona tärkeämpi, kuin Anni kasvattajana ja taloustöissä vaativana opettajana. Ilmeisesti olen ollut isän tyttö lapsena.

Näin pitkän orientoitumisen jälkeen,..... oli tuo valoisa onnen tunne isän kasvoilla, jäänyt pysyväksi muistoksi minulle. Miehen tarve ruuasta ja oman kodin ja perheen lämmöstä yleensä, jäi minullekin sen kodikkuuden luojana yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi omilleni, ja jäihän siitä itsellenikin.

Ei sen kummempia haaveita, käsillä tekemistä, kouluttauduin käsityöläiseksi ja sitten itsenäisenä ammatinharjoittajana, huonopuoli yrittäjänä huono eläkekertymä joka yleistä pienyrittäjillä, en valita kuten en valita muutenkaan itse aiheuttamia, Toteutin aika pitkälle mitä odotin, mitä muutkin eli ansaita elanto, asumisolot vaimo, lapset, yksioloa en haaveillut jota on saanut kokea muutaman vuoden.

Upeaa, että suurimmalla osalla vastaajsita on ollut haaveita!
Itse ymmärrä mitä keikkea olenkaan menettänyt haaveettomattomuudessani.

Koko lapsuus- ja nuoruusikäni kuulin usein, että olen hintelä hyntykkä. Olisi edes lukupäätä kun ei tuosta työmieheksi ole.
Tosin oppikoulussakaan mikään ei riittänyt vanhemmilleni.
Heti lukion jälkeen menin vapaaehtoisena inttiin ja sen jälkeen otin ritolat "rakkaasta" lapsuuteni kodista.
Olin kiinnostunut tekniikasta joten, harhailuvuosien jälkeen polkuni vei kyseiselle alalle.
Loppusilauksena sorruin vielä yhteen hölmöyteen.
Kun vanhempani kuulivat minun saaneen opintolainaa 1000mk he ilmoittivat tarvitsevansa autolainansa lyhennyksen maksamiseen.
Takaisin maksusta ei ollut puhettakaan ja siitä huolimatta minä nnoin sen vuoden lainarahani vanhemmilleni.

Olen pirun ylpeä siitä, etten tunne vähäisintäkään kiitollisuutta nyt jo vuosia sitten edesmenneitä vanhempiani kohtaan. Isääni kohtaan kylläkin sääliä!

alotukseen :


Ei tullut haaveitteni ihmistä,
lapsena haaveilin tulevani oopperalaulajaksi, Anna Mutanen oli suuri idollini,
maalla koti portailla pidin usein usein " kottaraisille " ihan oman konsertin,
kiljuin kurkkuni täydeltä , lauloin muitaki koulussa oppimiani lauluja,
opetttaja kehui aina lauluääntä
sanoi ääni on laaja-alainen,
sanoi siinä menee loistava ääni hukkaan jos tuota ei kouluteta,
olin luokkani paras laulaja sain aina kympin laulusta ja musiikista,
toinen taiteenlaji oli piirustus, taide ompe teki samoin aina pisti piirustukseni esille,
piti esityksen kuinka mikäki kohta oli oikein tehty ja miksi, heh nyyyyyhhh,

minusta tuli äitini muottiin rakennettu, väkisin väänetty ammattilainen työelämään,

noooh, työelämä on eletty perhe maailmalle kasvatettu,
nuoruuden rakkus sai kutsun luojanluo, koko elämänmitaisen avion päätteeksi,

nyt yksin itken pettymyksiä lapuudestani, murheitani,
vaikka ei tietenkään olisi oikeutta murheeseen,
mutta itken silti usein yksikseni,
-- vaikka kylläki elämä antoi myös unelman jota moni ihminen haaveilis isteleen,

olen kai liian rakastettu, suojeltu, lellitty ihminen luojani taholta,
kun minulle mikään ei riitä,,,,,,,

Realistisia unelmia.
Kukaan ei ole kirjoittanut pahasti pettyneensä omiin valintoihinsa.
Moni on saavuttanut tavoitteensa ainakin osittain ja tuntuu kuin useimmat olisivat aivan tyytyväisiä siihen mitä ovat saavuttaneet.
Ei ole ihmisen hyvä liikaa katua tekemiänsä valintoja.
Ehkä elämä ei kaikkiin toiveisiin ole vastannut ja silloin helposti ajattelee ettei kaikki ole oikeudenmukaista. Toiset onnistuu, minä en, sen kaltaisia sanoja ihmiset käyttävät kun tuntuu ettei itsellä ole taitoja tuuri aina olleet kohdakkain. Pettymys puetaan epäonnistumisen sanoiksi.

Vastaajien joukossa enemmistöllä asiat kohdallaan.
Muistan joskus lukeneeni Tommy Tabermannin "manauksen" johonkin epäonneen kohdistettuna.
Näin sen muistan lukeneeni;
"Jos elämä kerran on gramofoni ja minä, neula,
niin kuka helvetti on pannut pyörimään tämän typerän kivikiekon?"

Ei elämä ole aina helppoa, mutta vastoinkäymiset voitettuaan tuntee olevansa voittaja.
Kivikiekkokin pyörii.
Mielestäni tuo Tabermannin vertaus helpon ja vaikean soinnin välillä on napakymppi.

En koskaan suunnitellut mitään enkä tiennyt mikä minusta tulee "isona"
Tulipahan hullu työmyyrä,koulunkäynti ei kiinnostanut joskin peruskoulu ja keskikoulu tuli käytyä,sitten maailmalle tekemään töitä mitä siihen aikaan sai.
Kun ei valikoinut vaan mielellään teki mitä pystyi,tehden paljon sellaista mihin muut ei pistäin näppejäkään.
Kolmekkin työpaikkaa saattoi olla yhtäaikaa,ja siihen aikaan 70-luvulla jopa pyydettiin töihin.Sitten sain pitkäaikaisen työpaikan ts.olin 25 v samassa firmassa josta vielä vaihdoin alaa kun kuorma alkoi olla liian suuri.
Jäin eläkkeelle 60v ja tässä sitä ollaan.
Joitakin vikoja,elämää on tullut nähtyä laajemminkin matkustellen,vaihtaen asuinpaikkoja,myöskin paljon huolta ja asioitten hoitamista suvun tiimoilta.
Mitään ei puutu,mitään en tarvitse esim maallista mammonaa.

Koulussa vielä ollessani ammatinvalinnanopettaja erosi ja meni uudelleen naimisiin.Sai heti lapsia lähes 30 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa.Siinä hetkessä tulevaisuuteni valaistui.Ottaa itseään nuorempi akka ja tehdä lapsia.Lapsilisät tuo mukavasti tuloa ja lisätulojen hankintakin on aika mieluista puuhaa.Sitten vaan vaihtaa naista,jos alkaa ikä tulemaan vastaan.Ja taas vaan peuhaamaan. Aina ei kuitenkaan käy kuin haaveillaan...:)

Nuorena ja lapsena on haaveita.
Opettajan ammatista minäkin haaveilin kuten moni muukin.
Sen verran olen opettajana ollut että olen opettanut kurssikeskuksella ompelua.
Nuorena kuvittelin olevani enemmän teoria-ihminen, olin kova lukemaan, tähtiteide ja maailmankaikkeus kiinnostivat, luin aiheesta kaiken minkä käsiini sain.
Vanhemmiten huomasin olevani käytännöllinenkin, suorittamani talouskoulu oli tarpeen kun olin kyläkoululla emäntänä.
Monena olen ollut, ihan tyytyväinen elämääni, vaikka ei aina ollutkaan helppoa.

Unelmia ja haudattuja haaveita.

Toiset tekevät, toiset makaavat ja leipää on kaikkien saatava.
Kun tänään selailin kirjahylläni ja poistin ylimääräisiä muistiinpanolippuja ja lappuja kirjojen välistä, sattui käteeni eräs kooste ja siinä Kaarlo Kramsun Haudalla runo.
"Hän kuollut ei, hän nukkuu vaan",
niin lausui pappi puheessaan
haudalla juhlallisna. Tuo kaunis't on, lie tottakin<,
mut vainaan tunsn minäkin
ja tiedän: onnellisna
hän eläessään päällä maan
ei elänyt, - mut nukkui vaan.

Tähän on hyvä lopettaa ja vielä kerran kiitän monipuolisesta kerronnastanne.
Kaikilla on ollut elämäntehtävä, saavutettu, tai ponnisteluilla ja oppimisella ansaittu,
mutta kun itse on elämäänsä tyytyväinen ei se ammatti ja virkanimi ole kaikkein tärkeintä.

Onnellisia elon päiviä me kaikki tarvitsemme.
Kiitetään siitä mitä saimme, vaikka ei se aina helppoa olisi ollutkaan.

Ei tullut. Takanani on loistava tulevaisuus, joka selvisi toden teolla vasta sitten, kun oli jo myöhäistä.

Koulupoikana maantietoa lukiessani kiinnosti tuo Ruotsin länsirannikko.- Sinne sitten intin jälkeen töihin niin tuli sekin sitten nähty ja koettu :)

mina tassa odottelen,,mika minusta tulee isona..kun olin pikkupoika luettuani muutama jack london kirjan...niin paatin isona muuttaa kanataan,,ja sen myos tein..eika kaduta.....en tosin ole kultaa vuollut vaskoolilla,,,mutta kultaa olen saunareissuilla huuhtonut..
mutta kai sita voi jo liki 7kymppisena heittaa haaveet joksikin tulosta..? best before paivamaara lienee menny jo yli..olla mollotellaan sita vaan..

"mielikki.mummo 2.12.2018 12:36
Nuorena kuvittelin olevani enemmän teoria-ihminen, olin kova lukemaan, tähtiteide ja maailmankaikkeus kiinnostivat, luin aiheesta kaiken minkä käsiini sain"

Hyv. Palkkioksi tästä aika harvinaisesta kiinnostuksesta kerron asian jota et ehkä tiedä. Tähtitiede, kosmologia, planeettatutkimus --- Suomessa --- ovat pelleilyä, niistä ei saa työpaikkaa, eli siis yksi tms valtion suojatyöpaikan yliopistosta, juna meni jo ajat sitten eli
ballistisen ohjuksen (=avaruusraketti) keksimisten jälkeen tähtiede jne. on suurten maiden heiniä ja Suomen "tähtitieteilijät kosmologit ..." ovat toimittajien tekemiä "tiedemiehiä" joita maallikot eli toimittajat haastattelvat yleisön hämmästyttämiseksi

Oikeita tähtitieteilijöitä siis kansainvälisiä tiedemiehiä Suomessa on tasan kaksi
Veikko (Weikko) Heiskanen ja Yrjö Väisälä
ja yllätys

kumpikin on ammatiltaan maanmittari (geodeetikko hienommin sanottunta)

Elämäni on kai sitten ollut riittävän hyvää, kun en ole koskaan haaveillut mistään tai sitten minut lannistettiin jo lapsensa niin että haaveet jäivät. Lapsena kyllä ilmoitin kysyttäessä että minusta tulee opettaja tai kirjailija. Olen saanut opettaa ja kirjoittaa, epäpätevänä, mutta mitään isompaa ambitiota minulla ei ole ollut niissäkään tehtävissä. Kunhan elätin itseni ja lapseni ja hankin lisätuloja joskus.
Ai niin. Sosiaalityö kyllä kiinnosti, hainkin alaa opiskelemaan, mutta en päässyt korkeakouluun, koulutodistukseni oli liian huono..)) Sosiaalityötä olen saanut tehdä riittävästi keikkatyöläisenä eri kuvioissa, mutta en minä siitäkään ammatista "haaveillut", viihdyin kyllä, etenkin lasten kanssa.
Eli mikään unelma ei ole koskaan saanut minua suuntautumaan tiettyyn tavoitteeseen. Yleinen kiinnostus eri asioita ja erilaisia ihmisiä kohtaan on ollut liikkeellepaneva voima. Se on sitten vienyt minne on vienyt. Ja jokainen reissu on ollut tarpeellinen ja vaivansa väärti.