Raideleveys

Raideleveydellä tarkoitetaan kiskojen sisäreunojen etäisyyttä toisistaan. Suomessa ja Venäjällä on eri raideleveys. Kuitenkin pystytään ajamaan samoilla junilla kummassakin maassa. Onko Suomen junissa siis tarkoituksella liikaa klappia?
21933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ero on 4 milliä. Sillä on vain teoreettinen merkitys.

Äänestä

Suomessa on edelleen käytössä tsaarinaikainen 5:n jalan [1] raideleveys. Venäjän liittyessä sosialistisiin neuvostotasavaltoihin myös siellä päätettiin suorittaa kansan uudelleenkoulutus "pari piirua vasemmalle" -hengessä. Se toteutettiin kulkemalla läpi jokainen rataosuus edestakaisin ja siirtämällä samalla oikeanpuolimmaista kiskoa 2 millimetriä [2] vasemmalle.

[1] jalka on matka, jonka valo kulkee tyhjiössä 1⁄983 571 056 sekunnissa.
[2] millimetri on matka, jonka valo kulkee tyhjiössä 1/299 792 458 000 sekunnissa.

Äänestä
  • Neuvostoaikana mittaukset tehtiin vasaranvarrella tai jollain muulla suuren toleranssin sallivalla tarkkuusmitalla, joten käytännössä millit on mitä on.

    Äänestä

  • Viipurinkurkku kirjoitti:

    Neuvostoaikana mittaukset tehtiin vasaranvarrella tai jollain muulla suuren toleranssin sallivalla tarkkuusmitalla, joten käytännössä millit on mitä on.

    Sirpin terä on muutaman millin paksu. Sitä lienee hyödynnetty kavennusprojektissa.

    Äänestä

  • Professori on huumorimiehiä. Lisäksi tuntuu omistavan tarkan kellon.
    Kun Venäjä liittyi Sosialistisiin neuvostotasavaltoihin niin mitkä tasavallat siinä oli sitä ennen.

    Äänestä

  • oliko.Kirgiisia kirjoitti:

    Professori on huumorimiehiä. Lisäksi tuntuu omistavan tarkan kellon.
    Kun Venäjä liittyi Sosialistisiin neuvostotasavaltoihin niin mitkä tasavallat siinä oli sitä ennen.

    Kun sitten aikanaan yksi jos toinen neuvostotasavalta ilmoitti haluavansa erota Neuvostoliitosta, jonkinlaisa huumoria oli uutisotsikossa: "Venäjä haluaa erota Neuvostoliitosta". Se oli kuitenkin totta.

    Äänestä

Kysyin asiaa lähinnä siksi, että 55-vuotiaaksi asti luulin, että Suomessa on Venäjän vallan peruna sama radeleveys kuin Venäjällä, mutta sitten annoin kertoa itselleni, että Neuvostoliitto halusi englantilaisista mitoista eroon ja kallisti kiskojaan niin, että raideleveydestä saatiin 4 mm pois. Ymmärtääkseni Suomi on nykyisin ainoa maa, jossa raideleveys on tasan viisi jalkaa eli 1524 mm.

Äänestä

Neuvostoliiton muutos ei tietenkään tarkoittanut olemassa olevia ratoja vaan uusien mitta on sen 4 mm pienempi. Muutoksessa ei ollut kysymys mistään muusta kuin että millit poistettiin luvusta.

Äänestä

  • Wiki-setä sanoo:

    1950-luvulla tehty muutos toteutettiin kallistamalla kiskoja sisäänpäin aiempaa enemmän, millä saavutettiin vaadittu raideleveyden neljän millimetrin kaventuminen.

    Äänestä

  • Kysyväeirautatieltäeksy kirjoitti:

    Wiki-setä sanoo:

    1950-luvulla tehty muutos toteutettiin kallistamalla kiskoja sisäänpäin aiempaa enemmän, millä saavutettiin vaadittu raideleveyden neljän millimetrin kaventuminen.

    Kavennusprojektin suunnittelu aloitettiin vasta 1960-luvulla. Virallinen selitys oli toleranssien pienentäminen suurempia nopeuksia varten.

    Virossa on NL:n jälkeiset radat rakennettu myös 5:n jalan raideleveydellä. Tuleva Rail Baltic -yhteys toteutetaan tosin standardilla raideleveydellä.

    Äänestä

Mutta miten saatiin venäläiset vaunut kulkeutumaan Berliiniin ja sieltä edelleen johonkin Italiaan? Näin tapahtuu televisiosarjassa Babylon Berlin.

Äänestä

  • TV-sarjojen tekijät eivät ole edes kuulleet mistään raideleveydestä saatikka ymmärtäisivät siitä yhtään mitään. Joten telkkarisarjoissa ja elokuvissa kaikki toimii ilman naksetta.

    Äänestä

Luin juuri, että Allegro-junien raideleveys on kompromissi 1 522 milliä. Siis Suomen 1524 ja Venäjän 1520 välistä. Venäläisessä radassa täytyy siis olla klappia, etteivät Allegro-junat levitä raiteita;-)

Äänestä
  • Mites on Tolstoin kanssa? Mikä on sen raideleveys ja missä vaihretaan telit? Venäläinen kyyti on hyvää ja sitä riittää ku on massii, juu.

    Äänestä

  • TolstoinLeksa kirjoitti:

    Mites on Tolstoin kanssa? Mikä on sen raideleveys ja missä vaihretaan telit? Venäläinen kyyti on hyvää ja sitä riittää ku on massii, juu.

    Älä kirjoittele tänne näin kovassa kännissä. Myöhemmin jos luet niin nolottaa.

    Äänestä

Eiköhän raideleveys Venäjällä vaihtele kalenterivuoden mittaan muutaman millin jo pelkästään lämpölaajenemisen vuoksi. Siperiassa kun lämpötilaero on helposti sen 100 astetta.

Äänestä
  • Kaikessa on toleranssit. Kumpikin kisko on kiinnitetty samaan ratapölkkyyn. Lämpölaajeneminen tuntuu pituussuunnassa, poikittain rautaa on vain vajaa 20 senttiä eikä kiskot ole toisissaan kiinni.

    Äänestä

  • Betonisen ratapölkyn lämpölaajeneminen on jokseenkin sama kuin teräksellä eli 12 miljoonasosaa astetta kohti. Sadan asteen ero tekee 1200 miljoonasosaa eli raideleveys muuttuu viiden jalan matkalla 1,8 mm.

    Poikittaissuuntainen muutos on siis niin pientä, ettei siitä ole haittaa. Pituussuunnassa lämpölaajeneminen sen sijaan rajoittaa kiskonpituutta. Joko kiskojen väliin on jätettävä tilaa tai laajenemisvoima on kumottava kiinnittämällä kiskot kunnolla pölkkyihin ja pölkyt radan sepelikerrokseen.

    Äänestä

  • Propsivaunu kirjoitti:

    Betonisen ratapölkyn lämpölaajeneminen on jokseenkin sama kuin teräksellä eli 12 miljoonasosaa astetta kohti. Sadan asteen ero tekee 1200 miljoonasosaa eli raideleveys muuttuu viiden jalan matkalla 1,8 mm.

    Poikittaissuuntainen muutos on siis niin pientä, ettei siitä ole haittaa. Pituussuunnassa lämpölaajeneminen sen sijaan rajoittaa kiskonpituutta. Joko kiskojen väliin on jätettävä tilaa tai laajenemisvoima on kumottava kiinnittämällä kiskot kunnolla pölkkyihin ja pölkyt radan sepelikerrokseen.

    Matkustusmukavuus ainakin kärsii mutkittelevalla radalla. https://www.stablwall.com/wp-content/uploads/2016/05/thermal-expansion.jpg

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyväeirautatieltäeksy kirjoitti:

Raideleveydellä tarkoitetaan kiskojen sisäreunojen etäisyyttä toisistaan. Suomessa ja Venäjällä on eri raideleveys. Kuitenkin pystytään ajamaan samoilla junilla kummassakin maassa. Onko Suomen junissa siis tarkoituksella liikaa klappia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu