Kosteusvaurion korjauksen jälkeen edelleen ongelmia

Homesairas

Meillä tuli sadevesi sisälle takapihan terassin oven alta 2014. Kirjoitinkin siitä tänne keskusteluun. Meillä tuntuu edelleen olevan ongelmia korjauksen jälkeen. Eli olemme esim viikonloppureissun jälkeen tulleet kotiin niin meillä haisee maakellarilta ja ties miltä. Vaatehuone haisee niin ettei siellä voi säilyttää mitään esim tekstiileitä. Rivitalosta on kyse, rakennettu 1982. Viime keväänä/kesänä yhtiön asukas laittoi katoille tuuletusventtiilit. Hiukan apua, muttei siltikään ilmanvaihto toimi. Remontin yhteydessä meille asennettiin ikkunoiden alle sellaiset halvat raitisilmaventtiilit, eivät riitä alipaineiseen ilmanvaihtoon. Muille asukkaille asennettiin Vilpe-nimiset ilmanvaihtosysteemit sen jälkeen kun meidän remontti oli valmistunut.
Takapihamme on jatkuvasti märkä, poikkeus oli viime heinäkuun helteet. Olen jo aiemmin miettinyt naapurin ns valokatetta jossa ei ole mitään räystästä vaan sadevesi valuu suoraan pihalle. Katos on meidän seinänaapurilla ja väliaidan kohdalla. Voisiko tuo olla tämän surkeuden aiheuttaja? Voiko olla kaatoa meidän puolelle niin paljon, että meidän pihamaa tuolta alueelta on jatkuvasti märkä. Nämä ongelmat kohdistuvat juuri tuolle naapurin puoleiselle alueelle, eli meidän vaatehuone esim on heidän vaatehuonetta vasten..
Isännöitsijän kanssa jo juteltu ja aikoo kokoustaa hallituksen kanssa.
8 huoneiston rivari ja viidellä on tuo valokate. Muut ovat huolehtineet mm valokatteen kunnosta ja vuosia sitten myös laittaneet nuo räystäät syöksytorvineen, jolla sadevesi ohjautuu pois talon seinustoilta. Valokatteet ovat olleet näillä lähes 30 vuotta. Huolestuttaa kovasti.

9

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Björge

      Kävele kunnan/kaupungin rakennusvalvontaan ja kysy onko lupia hankittu katosten rakentamiseen. Jos ei ole, vaadit yhtiökokouksessa laittomien katosten purkua ja kunnollisten rännien ja syöksytorvien asentamista kiinteistöön. Kaikista paras ratkaisu olisi, että vanha elinkaarensa loppupuolella oleva rivitalon pätkä syttyisi tuleen jonkun onnettoman tapahtuman seurauksena. Saisitte uutuuttaan hohtavan rivarin tilalle.

      • Alkuperäinen

        Annan isännöitsijän nyt viedä asiaa eteenpäin.
        Meille tulee LVI asentaja tutkailemaan meidän asunnon ilmanvaihtoa tässä lähipäivinä. Nuo valokatteet on tosiaan olleet lähes 30 vuotta jo näillä viidellä ja tämä seinänaapurin katos on ainoa josta ei ole huolehdittu eli ei ole vaihtanut katetta, ei maalannut puuosia eikä laittanut tuota räystäskourua syöksytorvineen jotka muut neljä ovat jo vuosikausia sitten laittaneet.
        Silloin kun nämä katokset puuhattiin näihin viiteen asuntoon niin meidän taloyhtiön puheenjohtaja oli hankkeen alullepanijana ja hän omistaa rakennusyhtiön. Hänen/yhtiönsä kautta tässä taloyhtiössä on aina kaikki hankittu ja talkoilla rakennettu/korjattu mitä ovat viitsineet/osanneet. Katoksille on siihen aikaan (1995) hankittu ilmeisesti asianmukaiset luvat ettei siihen asiaan taida voida vaikuttaa. Eniten tosiaan huolestuttaa sadevesien valuminen, mutta ulkonäkö tuossa myös häiritsee koska on ruokottoman näköinen, valo ei tule katoksen läpi edes heille, kun on vihreän ja kaiken mönjän värinen mitä vuosikymmenet siihen on tarttunut. Näkymä tietenkin häiritsee myös siksi kun se näkyy suoraan olohuoneemme ikkunasta.


    • eidunkkaaenää

      Salaojitus pielessä, jos piha on jatkuvasti märkä.

      Ei muuta kuin talo-yhtiö hommiin, kaivatte maan perustusten ympäriltä, kosteuseristeet perusteisiin, kunnolliset salaoja- ja sadevesi-järjestelmät tarkistuskaivoineen ja naapurin katteeseen kunnon räystäskourut syöksytorvineen veden ohjaamiseksi pois pihalta.

      Toki asuntokin vaatii korjaamista eli kunnon tuuletus paikkojen kuivaamiseksi, rakenteiden tarkistus ja mahdollisesti uusiminen, asunnon otsonointi hajujen ja mikrobien poistamiseksi.

      Eli paljon duunia.

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Ei talon salaojitus pihaa kuivaa. Minullakin on kaupunkipirttini piha toisinaan joistakin kohdin pehmeä veden takia, mutta ei siitä ongelmia ole tullut.
        Viime syksynä, kun jatkuvasti satoi, upposivat tikapuiden jalat maahan kun joiluvaloja virittelin.


      • eisehelppooole
        Osa-aikaeläkeläinen kirjoitti:

        Ei talon salaojitus pihaa kuivaa. Minullakin on kaupunkipirttini piha toisinaan joistakin kohdin pehmeä veden takia, mutta ei siitä ongelmia ole tullut.
        Viime syksynä, kun jatkuvasti satoi, upposivat tikapuiden jalat maahan kun joiluvaloja virittelin.

        Kyllä juuri se oikein tehty salaojitus ohjaa suurimmat vedet pois rakennuksen perustuksista ja sadevesijärjestelmä tukee tätä, mutta sateiden aiheuttamien pintamaiden märkyyksiä salaojituskaan ei kuivata.

        Ja siksi perustusten kosteus-sulku pitäisi olla kunnossa eikä näin ilmeisesti ole, jos kosteus tunkeutuu rakenteisiin.


      • Alkuperäinen

        2015 alkusyksystä täällä kaivettiin takapihan käytävää johon tehtiin sitten nämä sadevesijärjestelmät uusittuine kaivoineen. Se ei kuitenkaan riitä pitämään kuivana ainakaan meidän pihaa. Talon ympäriltä en tiedä onko kunnolliset sala-ojat. Tämä on ns valesokkelin päälle rakennettu ja matalalla ja lisäksi ns kissanhiekkaa valesokkelin alla...Ongelmia siis taitaa riittää jatkossakin! Sain jo naapureiden vihat niskoilleni hankalana akkana 2014 kun vaadin kunnon tutkimukset ja korjaukset. Homekoiran käynnin jouduin maksamaan omasta pussistani silloin, kun mitään ei meinannut tapahtua. Otin yhteyttä kaupungin terveysviranomaisiin ja vasta heidän raporttinsa sai yhtiön toimimaan.


    • Nämätulivatmieleen

      Alapohjassa mikrobikasvustoa, kapillaarisesta kosteudesta johtuen (valesokkeli?)? Alaohjauspuissa mätää? Yläpohjassa kondenssikosteutta? Kaatavatko ikkunapellit oikeaan suuntaan? Onko veden pääsy hormeihin estetty? Maan kaadot oikeaan suuntaan? Salaojat, kaivot huollettu? Kasvillisuus ja puiden juuret poistettu talon läheltä? Jne...

      • homeenhajuton

        Kaikkiin näihin on vastaukset jo aloitusviestissä. Kattovedet lorotetaan seinänviereen eikä sadevesiviemäröintiä ole, maa kaataa seinään päin, salaojat ei toimi (ei koskaan tehtykään tai ovat peltosalaojaputkea ja nykyään jo lytyssä/täynnä juuria/lietettä). Lattia maanpinnan tasossa, valesokkelit, koneellinen/painovoimainen poisto.

        Ja ratkaisu kaikkiin vaivoihin löytyy ilmanvaihdon tehostamisesta ;-D

        Täsmälleen samaa menetelmää essonbaarin parlamentti suosittaa kouluhinkin vaatiessaan, ettei ilmanvaihtoa saa sammuttaa yöksi, "muutoin rakennus homehtuu" ...ennestäänhän mikään em. tyylillä rakennettu talo ei tietenkään voi vaurioitunut olla, koska ennen osattiin rakentaa ;-D


    • maallikkovainen

      Melkein olen sitä mieltä, että joka johonkin monttuun pystytetyn valesokkelitalon ostaa, usein vielä ilman salaojia, vääränlaisen maa-aineksen/soran päälle perustettuna, usein puurunkoisena ja tiiliverhoiltuna tai rapattuna ilman että seinissä tuuletusrakoja eristeen ja ulkoverhoilun välissä, talon josta uupuvat monesti bitumit tai mut asialliset kapillaarikatkot betonilaatan ja lattian koolausten välistä (toimivienkin katkojen elinkaari n. 40 v) - josta puuttuvat kaikki terveenä pysyvän talon ominaisudet... Niin, joka tuollaisen pommin ostaa, sen on turha valittaa. Tyhmyydestä pitääkin maksaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2947
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2819
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2313
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1773
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1679
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1566
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1556
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1226
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1225
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1050
    Aihe