Suurin syy on Lyseon siirtyminen pois lukiokadulta,tai eihän se ollut edes keskustasta. Ehdotan lyseota toriparkkiin tai kauppakeskus Linnaan.
Oletteko huomanneet keskustan hiljentymistä
16v-pelastaa
8437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ehdotan Reskaa bordellikaduksi. Kyllä sillä keskusta elävöityy hetkessä ja Hämeenlinnasta tulee Suomen suurin turistirysä.
Hämeenlinnan nykyjohto tekee kaikkensa että nuoriso ja työssäkävijät pakenevat keskustasta.
Syynä on virheinvestoinnit parkkitaloihin.
Siteeraan Helsingin pormestari Vapaavuori, että Hämeenlinnan keskustan näivettäjät pitäisi laittaa linnaan.
Kuinkas siellä hesas, kun kaivettu useita parkkiluolia ja kohta aletaan vaikeuttamaan autolla keskustaan pääsyä, mitä niillä parkkiluolilla sitten tehdään?
Ilta-aviisi kertoi kuinka Oslon keskusta on näivettynyt ja liikkeet lopettaa, kun on laitettu keskusta ajo-kieltoon.
Reska ja kaupungin keskusta on hurjan näköisessä kuosissa. Näkymä on asiallisesti aivan oikea ja perustuu arvovalintoihin keskipitkällä ajanjaksolla.
Aivan kuin jokin mystinen näkymätön voima kuristaisi ja tappaisi hämtownia hitaasti mutta varmasti.
Sellaista on olla muualta johdettu periferia.
Reskallahan on jo miljoona kävijää laskurin mukaan vuodessa.
Ei se mihinkään näivettymässä ole.
Mietin tässä vaan että jos viestiketjun avaaja tarkottikin kysyessään otsikossaan "Oletteko huomanneet keskustan hiljentymistä" puoluetta eikä tämän kuolleen kaupungin keskustaa?
Eo silti, kyllä puolueena Keskustapuoluekkin joutaa hiljenemään, siitä olen avaajan kanssa samaa mieltä! 🤡
Raatihuoneella istuvat, kaupunkimme päätäjät ovat suuressa viisaudessaan tehneet sellaisia päätöksiä, että keskusta kumisee tyhjyyttään. Ei ole tässä maassa montaa kaupunkia, jossa olisi ydinkeskusta näin tehokkaasti tyhjennetty. Epäsiisti kaiken lisäksi. Goodmannia ajettiin, kuin käärmettä pyssyyn ja mitä saatiin. Samojen ketjujen myymälöitä, joita on joka niemessä ja notkossa. Keskustan myymälöistä moni muutti sinne suurin toivein. Taisi olla virhearviointi. Saatiin nuorison ja muualta muuttaneiden kokoontumispaikka. Jos yrität esim. kakkoskerroksessa hetken istahtaa, niin turha toivo. Varattu nuorisolle. Onneksi täältä pääsee hyvin nopeasti niin etelään, kuin pohjoiseen. Mutta surullista on katsoa kaupungin näivettymistä. Kiitos vaan päättäjille, olette olleet tosi tehokkaita.
Kyseessä oli kaupungille ilmainen siltaremontti.