Eräässä aikaisemmassa keskustelussa oli puhetta silmien arkuudesta kirkkaille ja välkkyville valoille. Silmälääkäri kertoi asiantuntevan näkemyksensä asiasta. Kiitos hänelle.
Haluaisin kertoa erään tarinan tosielämästä. Valmistuin koulusta ja ehdin olla noin puoli vuotta töissä näyttöpäätteellä kun minulla alkoivat kuvatun kaltaiset oireet: kuivasilmäisyyttä, punotusta, valonarkuuta. Silmäni ovat arat jopa TV:lle, mitä ei ole koskaan ennen esiintynyt. Pienikin väsymys tekee työni helvetilliseksi, koska silmä on herkempi jos on nukkunut normaalia vähemmän. Uskon että tämä pahenee näyttöpäätetyössä ajan mittaan. Ja uskon että sain nämä oireet jatkuvasta työstä päätteellä.
Olen käynyt kaikki mahdolliset lääkärit ja spesialistit läpi ja kukaan ei ole löytänyt syytä tällaiseen valonarkuuteen ja rasittumiseen näyttölaitteista. Tältä pohjalta perusteita esim. sairaslomille ei ole. Kuitenkin esim. viikon loma palauttaa silmäni entiselleen. Kiitos siitä luomakunnan kehittäjälle että silmä on melko uusiutumiskykyinen.
Lisäksi olen keskustellut kaikkien mahdollisten teknisten spesialistien kanssa erillaisista näyttöpäätteistä, säädöistä ja lisälaitteista. Kaikkea olen kokeillut, mikään ei ole auttanut. Silmäni ovat liian arat näyttöpäätetyöhön.
On onni että tämä on niin harvinaista että siitä eivät ihmiset yleisesti kärsi. Toisaalta apua kärsivä ihminen ei mistään saa koska oireet ovat näin voimakaina niin harvinaisia.
Itse olen siinä pisteessä että olisin valmis vaikka laboratorioon koekaniiniksi jos tutkijoita kiinostaisi ilmiötä tutkia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nuo mainitsemasi oireet voivat liittyä kuivasilmäisyyteen ja/tai kaukonäköisyyteen. Eli jos pyritään halpaan ratkaisuun, voisi kokeilla ensin pitää aina välillä pientä taukoa näyttöpäätetyöstä (esim 2-3 kertaa tunnissa katselet pari minuuttia ikkunasta ulos tai laitat silmät kiinni tai katselet pitkälle käytävälle eli ei siis kokonaan ainoastaan tietokoneen ruutua). Jos tämä ei tunnu auttavan ja silmä tuntuu kuivalta, voit hankkia apteekista kostutustippaa, jota voi useamman kerran päivässä laittaa silmään. Esim. Viscotears (geelimäinen) saattaa tuntua mukavalta.
Jos tämäkään ei auta, voisi käväistä silmälääkärillä ja pyytää lasitarkastusta ja syklorefraktiota (eli saat silmään tipan, joka lamauttaa sädekehän lihaksen ja tämän johdosta näet useamman tunnin ajan utuisesti), tällöin nähdään onko sinulla mahdollisesti reilumpaa kaukonäköisyyttä (joka ei aina ilman tippojen laittoa tule esille).
Jos eivät nämäkään auta, niin sitten minäkin alan raapimaan päätäni...