Presidenti Macronin talouspolitiikka ajaa kansaa barrikaadeille. https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/266203-hatakokous-ranska-harkitsee-poikkeustilaa-yli-100-loukkaantui-vakivaltaisessa
Ei nuo ihmiset noin suurella joukolla lähde kaduille mellakoimaan ilman painavia syitä. Hallituksen politiikkaa vastaan niissä mieltäosoitetaan..
Ranskan pahat mellakat. Jo kuolonuhrejakin.
40
770
Vastaukset
- Emmanuelle.heillä
Pian mellakat leviävät myös muihin Välimeren EU-maihin. Eivät kuitenkaan pohjoismaihin. Meillä vähäosaiset tietävät ettei etenkään laittomilla mielenosoituksilla saavuteta mitään.
- Bressen.kukko
Uutiset kertovat ainoastas loukkaantuneista. Lasketaanko luonnolliset kuolemat katuhäslinkien aikana kanssa mukaan?
- Hei.hulinaaö
Äärioikeistolaiset persut siellä hulinoi, sivistyneet hoitaa ongelmat toisin.
Globaali yhteiskunta ei tahdo sopeutua muuallakin kuin ranskassa. Eivät ne ihmiset nälkää kärsi Ranskassa, vaan milloinkas ei rahvas oli lujasti protestoinut jos sen etuja viedään. Vuosikausien hampaankiristys siitä meilläkin on seurannut, ennen mentiin herkemmin kuin muissa maissa lakkoon!
Ranskalaisilla on veressään historiansa vallankumouksen lippu, jota taas heiluttaa, mutta tyydyttävä on päätösten edessä heidänkin. Jotka nyt huligoivat siellä henkensä menettäen, itse siihen syöksyvät.- ei.hyvältä.näytä
Uskoin Macronista ranskankansan eheyttäjää. Joku kansalle mieleinen myönnytys että se kokisi; hän on hyvä johtaja. Macronin kannatus laskee laskemistaan.
Kovista otteista on vaan vahinkoa. Mellakojat ovat valmiita vahingoittamaan valtion omaisuutta. Huonoaines sitä yllyttää heittämällä bensaa liekkeihin Yhteiskunnan muuttuessa jää väliinputojia, ei taida olla olemassa hyviä ratkaisuja .sama se on meilläkin hallitus ei voi kovin ratkaista kun kyse rahasta ja mitä yhteiskunta tuottaa sen mukaan jää jaettavaa.
- euroopasta.hei
Jopa maailman rikkaimmissa maisssa kuten norjassa tai sveitsissä on väliinputoaja -ihmisiä tai ihmisryhmiä. Ranskassa ei kuten palstalla on kirjoitettu ei nähdä nälkää.
Kuitenkin yleiseen mekkalaan valmiita ihmisiä löytyy. Olkoon kyseessä vaikka jalkapallotapahtumiin liittyen.
- Hallaahon.äänestäjä44
Halla-aho 30.11. "On mielenkiintoista, että useimmissa medioissa tällaiset erittäin brutaalit rikokset eivät edes ylitä uutiskynnystä. Johtuuko se siitä, että kaikki arvaavat jo otsikosta, mikä porukka on asialla?"
Angolalaiset hiv-alueraiskaajat eivät ylitä uutiskynnystä Suomessa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolmikko-joukkoraiskasi-naisen-baari-illan-paatteeksi-espoolaiskodissa-yksi-raiskaajista-tarjoutui-auttamaan-kyydin-kanssa-ja-saattoi-uhrin-taksiin/7185826- Ala.arvoista
Mees muualle raiskaamaa palstanraiskaaja.
- Hallaahon.äänestäjä44
DEMARIT ALOITTIVAT MATUJEN SEKSIRIKOSTEN PEITTELYN
Hämeenlinnalainen edustaja Tarja Filatov työministerinä mainosti hiv-levittäjää 2001
Tarja Filatov on hämeenlinnalainen kansanedustaja, , valitettavasti heikko Filatov oli kauan työministerinä eli Filatov sai olla peräti 2611 päivää työministerinä 25.2. 2000 - 19.4. 2007
2002 PALJASTUI JOTAIN MUSTAA
Tarja Filatovin aikana työministeriön MOL-sivuilla mainostettiin mustaa musaa Afro Nokono, George Kings = Mensah, joka päästettiin mm. Espoon kouluihin näyttämään hyvää matua: Polyrytminen korkeakoulu. FILATOVIN TYÖMINISTERIÖN YLISTYS MONIOSAAJASTA vuonna 2002 mol = ministry of labour (linkki poistettu) http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_monitori/05_vanhat/MONITORI2002_2/MON2002_2_8.jsp
MUTTA TÄÄLTÄ LINKKIÄ EI SAA POIS http://archive.li/OM1am
Saved from: http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_monitori/05_vanhat/MONITORI2002_2/MON2002_2_8.jsp
Polyrytmiikan korkeakoulu
Afro Nokoko on epäilemättä ghanalaisen highlife-musiikin tunnetuin edustaja Suomessa. Vuonna 1987 perustetun yhtyeen keulahahmo George Kings toimi kotimaassaan Ghanassa ammattimuusikkona. Suomessa häntä on vaivannut highlifea osaavien ammattilaisten vähyys. Hän onkin itse kouluttanut yhtyeessä soittavat muusikot highlifen saloihin. ... Tämän takia George haki takavuosina Ghanasta joukon muusikoita, joiden kanssa soittaminen meni kuin itsestään. Tällä hetkellä Afro Nokokossa soittaa kaksi suomalaista ja kolme ghanalaista muusikkoa. ... JATKUU
MATU PÄÄSI ILMAN TAPPOSYYTETTÄ https://fi.wikipedia.org/wiki/George_Kings perusti Afro Nokoko -yhtyeen vuonna 1987. Vuosina 1995-2002 Kings huumasi ja käytti seksuaalisesti hyväkseen useita naispuolisia uhreja Espoossa ja Helsingissä. Nuorin uhreista oli tekohetkellä 14-vuotias. Vaikka Kings on HIV-positiivinen ja tiennyt sen vuodesta 1995 lähtien, häntä ei syytetty tapon yrityksestä.- Voi.hitto
Painu vittuun sika
- 101.vuotta
Uutisten mukaan mellakoiden joukossa ääriliikkeiden edustajia aiheuttamassa epäjärjestystä ihan muussamielessä mistä tavallinen kansa osoittaa mieltä.
Mitä mellakointia aiheuttaa tuleva itsenäisyyspäivän aika, eikö itsenäisyyspäivää voi viettää siten kuin kuuluu, Pohjoismaiden vastarintaliike aikoo jollain tapaa tuoda itseään esille vaikkei lupaa ole. - Vastuullistako
Kummallista vetelyyttä Yleltä ja Hesarilta, kun Ranskan mellakoita ei ole uutisoitu Trumpin syyksi?
- Silloin.ennen
Jännää tuo ylen ja hesarin halveksinta, kumminkin persumieliset käyttää näiden uutispalveluja vai pitäisikö heidän siirtyä persumielisten kuoroon, rasistiset vihapuheet olisi käypää propagandaa.
Ehei persut teillä on suomen uutiset jossa suuri johtaja Halla-ahon esittää ikimuistettavia fraaseja pakolaisaalloista vuonna 2015 " muistatko silloin raja rakoili tulijoista " nyt ei enään tule auttamaan vaali voittoon.- Silloin.ennen
Unkarissa on valtamedia valjastettu Orbanin käyttöön, ympäri eurooppaa on nousemassa äärioikeisto 30-luvun malliin, kun syntyy uusi Hitler on kyyti kylmää. He he voi poijjaat.
- Verkkouutisista.poimittu
KD Nuoret heittäisivät Viktor Orbanin ulos EPP:stä, unkari on joutunut eu:sa tarkkailun alle hyvin monesta syystä, jollei tavat muutu joutuu unkarin kansa kärsimään.
- halleluijaa
Verkkouutisista.poimittu kirjoitti:
KD Nuoret heittäisivät Viktor Orbanin ulos EPP:stä, unkari on joutunut eu:sa tarkkailun alle hyvin monesta syystä, jollei tavat muutu joutuu unkarin kansa kärsimään.
KD-nuoret tosiaan. Mitä muutamasta tuhannesta kolehdin kerääjästä on muuta kuin vanhaa hapatusta levittämään. Eräs heidän seniori-ikäisensä pappa taistelee netissä kaikkia rokotuksia vastaan.
- PoliittinenAvustaja
Unkarissa lopetettiin sosialistisen opposition lehden valtionapu. Lehti joutui vähäksi aikaa lopettamaan, mutta sai sitten rahoituksen järjestettyä ja jatkaa edelleen. Unioni pitää valtionavun lakkauttamista vakavana sananvapauden rajoittamisena ja erottamisperusteena.
Suomessa aiotaan lopettaa MV-lehden julkaisu kokonaan. Unioni ei hiiskahdakaan tästä.
Mitä nämä toimet kertoo Unionista ja valikoivasta sananvapaudesta?
---
Unkari haluaa järjestellä eläkkeelle kommunismin aikaan nimitetyt ja Neuvostoliiton siunaamat Korkeimman Oikeuden tuomarit ( samoin Puolassa ).
90-luvulla Unioni olisi pitänyt tätä maan sisäisenä asiana ja ei-tuomittavana talousjärjestelmän ja poliittisen suuntauksen muututtua, mutta nykyään unioni pitää tätä "oikeusvaltion periaatteen vastaisena" ja erottamisperusteena.
Mitä tämä kertoo Unionin suuntauksen muuttumisesta ja Unionin "oikeusvaltiosta"?
Ps. Olen lukenut MV-lehteä viimeksi parisen vuotta sitten.
Ps2. Saksan 30-luvun Hitlerin "äärioikeisto" oli sosialistinen.
Ps3. Persuja en ole äänestänyt koskaan. Miksi unioni kiinnittäisi huomiota MV-lehden toimintaan lehden lukijakunta taitaa olla olematon,
Valtamedia, suurimmat lehdet, mtv3 ja yle, yle.fi kattavin, jos noista ei uutisnälkä lähde jo on ihme.
Unionin periaatteet oikeuksien määrittelyssä ? Onko tarjolla parempaa ei ole jos seuraa maailman tapahtumia.- Hallaahon.äänestäjä44
Pertikki on tyypillisesti MALLI MIELENSÄPAHOITTAJALLE
sen parempaa ei todellisuudesta löydä tälle karikatyyrille
eristäytynyt yksinäinen hylätty sävelradiota kuunteleva kielitaidoton kelkasta pudonnut vanhus joka on ikänsä äänestänyt kokoomusta
jonka eliittijohto pilkkaa häntä päätöksillään (esim. tuo matua maahan saadakseen kivoja hommia vallan ytimestä Stubb Katainen Orpo ... matu syö Pertikin sossuturvaa jne.)
mutta pokka ei ukolla riitä tunnustaa että häntä on sahattu silmään
Siksi Pertikki UHOAA ja saa raivareita eliitin etua ajaen loppuun asti eli esim. tässä sananvapauden rajoittamista eli tässäkin MV-lehteä vastaan. Sananvapaus on hankalaa eliitille ja se kutsuu sitä vihapuheeksi jne.
Tunnen kaukaisesti myös toisen samanlaisen pelinsä pelanneen ukon joka tarjoaa ratkaisuksi SAK:ta ja SDP:tä joka paikkaan, AIVAN SAMANLAINEN JÄMÄHTÄNYT MIELENSÄPAHOITTAJA
MUTTA TÄMÄ UKKO ja Pertikki ovat toistensa vihollisia, toinen vannoo kokoomuksen kusetuksen nimeen ja toinen jauhaa SAK-SDP-sumutuksen parantavan kaiken
Molempien pitäisi hakea VIHANHALLINTAHOITOA mutta eivät taatusti hae Ei minua vituta muu kuin jokapäiväinen matu hömpötys, ihan tyhmää kun se ei johda mihinkään muutokseen.
Kyllä siinä mielensä pahoittaa kun suomi24 antaa jauhaa, jos aloitus koskee ruuanlaittoa jo kohta työnnetään matua ruuan sekaan, siis kohta ei matuvapaata kirjoittelua.
Taidan pikkuhiljaa liueta pois näistä karkeloista, somen ulkopuolella ei tarvitse lukea matupaskaa.
- SAipilänriistopahempaa
Suomessa olisi syy samaan.. Sipiläntollon porukan takia..
- Kuten.haluatte
Sipilän jälkeen tulee Antti Rinne joka hukkaa Sipilän hallituksen saavutukset.
Anttiako sitten haukut. - Sipiläkortistoon
Kuten.haluatte kirjoitti:
Sipilän jälkeen tulee Antti Rinne joka hukkaa Sipilän hallituksen saavutukset.
Anttiako sitten haukut.Miten voi tollosipilän saavutukset hukata, nuija?? Jos purkaa mulkkusipilän leikkaukset, niin hyvä!
- Kuten.haluatte
Sipiläkortistoon kirjoitti:
Miten voi tollosipilän saavutukset hukata, nuija?? Jos purkaa mulkkusipilän leikkaukset, niin hyvä!
Sipilän asemassa tommosen vittuilun jälkeen peruisin kaikki saavutukset, 120 000 laittasin työttömäksi, tekisin äkkiä 5 miljardia velkaa ja leikkaisin eläkkeitä oiken kunnolla.
- Hallaahon.äänestäjä44
Aja Orpon ja Sipilän porukat ulos eduskunnasta, raiskaajamatujen maahanpäästäjät
Suomalainen, rauhoita Suomi, aja lökäpöksyt EU-eliitin nuolijat ulos
131 päivää vaaleihin. Passiiviset Euroopan pilaajat
Jo epäpätevät Katainen ja Olli Rehn pilasivat EU:n tekemällä päätöksiä, jonka takia Englannin on lähdettävä
Jos englantilainen on raiskaaja, suomalaiset saavat sen tietää Scotland Yardilta
Mutta kun matu on massaraiskaaja takapajulassa, kukaan ei kerro. Hutu-pastori Bazaramba nautiskelee linnassa miljoonakorvauksilla koko elämänsä, Suomessa tuomittu, päästettiin Suomeen vaikka tappoi 5 000
murder of 5,000 Rwandans in the 1994 rampage of Hutu-led genocide
Raiskaajia tuodaan Suomeen
https://www.suomenuutiset.fi/juvonen-ja-rantanen/ Juvonen ja Rantanen Oulun epäillyistä lapsiraiskaajista: Me emme halua näitä tyyppejä Suomeen – karkotusautomaatti käyttöön ja ulos!
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-oulun-aarimmaisen-torkeista-lapsiraiskauksista-presidentti-on-hiljaa-ministerit-ovat-hiljaa-feministit-ja-lapsiasiavaltuutettu-ovat-hiljaa/ - anarkistit.asialla
Ransakan keltaliivi mellakoitsijat ovat saaneet osittain tahtonsa perille kun polttoaineioden korotysta lykätään puolella vuodella. Yhteiskunnalle aiheutetut vahingot ovat miljoonia euroja. nettoetuissuutta mellakat eivät tuo.
- Hallaahon.äänestäjä44
miksi Pertikki olet kiinnostunut Ranskasta
Matuthan ovat sinun erikoisuutesi
Macronin ulosajo tietenkin maksaa
Huomaa, että Ranskassa ajetaan Macronia ulos politiikasta hän on hyvin vaarallinen kolonialisti ja pyrkii Euroopan presidentiksi huono asia Suomelle
hänen aisankannattajansa Merkel on jo lähdössä
Auf Wiedersehen Mutti Merkel
https://lospiegone.com/2018/11/23/auf-wiedersehen-mutti-lultimo-discorso-di-angela-merkel-al-parlamento-europeo/
- john.d.high
Joo näkyy noita keltaliivejä meilläkin liikuskelevan..Olisivatko sitte "persuja" vai peräti "Natseja"
Yleensä joko koira taluttimessa tai pikkulapsi mukana!
Kyllä nyt alkaa pelottamaan
Varsinkin illasta liikuskelevat,ettei enää kunnollinen ihminen uskalla ulos mennä! Presidettikin sanoit että raiskaavat nuo matut,,pitää vielä niitäkin muistaa varoa?- pelkääjä
Pertikki sinä uhkasit poistua listalta yllä
nyt minua alkaa pelottaa uhkailusi pelkääjä kirjoitti:
Pertikki sinä uhkasit poistua listalta yllä
nyt minua alkaa pelottaa uhkailusiHöpö höpö klo 11.26 viimeksi tätä ennen tässä ketjussa, välistä vituttaa he sitten rauhittuu..
Tupakka riippuvuudesta pääsin irti, nyt netti riippuvuus on joitakin vuosia kiusannu mut tätyy tääkin kokeilla ennen hautaa.
- sitkeysPalkitaa
mikähän kommentissani oli niin vaarallista että se piti poistaa? Olen sivistynyt, kirjoitan sivistyneesti, mielipiteitäni. Suurin piirtein näin:
EU ajaa vain globaalien suuryritysten etuja, se on unohtanut kansalaiset. Suomalaisille luvattiin "halpa leipä", mutta ostovoimamme sen kun heikkenee ja olemme edelleen kalleimpia maita. Kansalaiset alkavat ärsyyntyä, mulle sulle vallankäytöstä.
kävin muuten allekirjoittamassa adressin globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi. tuon kun googlaa:
Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi
ps sillä olisi vähän kiirus saada puuttuvat allekirjoituset. Jos ei halua antaa itsemääräämisoikeuttamme pois tässä asiassa. Kovasti tätä yritetään pitää piilossa ja viestejä poistetaan.
Tässä faktaa: Kansallinen itsemääräämisoikeutemme on
suuremmassa vaarassa kuin koskaan ennen. Kaikki päätösvalta Suomen maahanmuuttopolitiikasta ollaan antamassa ulkopuolisille.
Jos GCM-sopimus allekirjoitetaan, saa jokainen maailman kansalainen maahanmuutto-oikeuden haluamaansa maahan. Kaikki allekirjoittajamaat menettävät oikeutensa määrätä itsenäisesti maahanmuuttomääristä ja maahanmuuttajien lähtökohdista oman maansa kohdalla. Rajattoman maahanmuuton mahdollistaminen, laittoman muuttaminen lailliseksi ja ”kulkuväylien” perustaminen Eurooppaan laukaisee paljon suuremman kansainvaelluksen kuin olemme tähän mennessä nähneet.- persuismiko.oikeassa
Sitkeys hyvä
Kirjoituksesi jotenkin avaa silmiäni: "EU ajaa vain globaalien suuryritysten etuja, se on unohtanut kansalaiset".
Kun katsoo talouselämää ennen EU:n liittymistä pienet kellot alkaa soimaan. Jokaisessa isommassa kylässä oli pankki, joissakin useampia.
Nyt mikään ei kannata. Rahat virtavat johonkin globaaliin moolokin kitaan. Palveluiden kaventuminen on kiusallista. Hyvätuloisten johtajien suut ja mielipiteet on rahalla hiljennetty. EU taitaa olla 2000 luvun suurin vedätys.
- justjooooooooooooo
Kansaa muka ajaa barrikadeille parinkymmenen sentin korotus bensan litrahintaan...
- meillä.bensa.kalliimpaa
Ei suomessa liene aikoihin nostettu bensalitran hintaa 20 centillä. Macron toimi tökerösti sitä yrittäessään. Joutuipa perumaan korotuksen ainakin ½-vuodeksi.
- Huh.huh
Persut on alle 10% natsi puolue, ylellä luki että heidän kansanedustaja t muodostaneet järjestön natsien kanssa, äänestäkää natseja. He he
- nhy55
Järjestön?
- ymh..h
nhy55 kirjoitti:
Järjestön?
Tuollaiset kommentit kuten kirjoittajan "Huh.huh" sopii kyllä jättää omaan arvoonsa,älykääpiö tuo lienee?
- Populismi.pullikointia
Le Penin kaltaisten halu saada yhteiskunta sekasortoon, nyt nämä ääripopulistit yrittivät Belgiassakin mellakointia.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262233
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161554Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333893