LIMAA ALAPÄÄSTÄ!

tytttttö

Tosiaan olen 12-vuotias tyttö jolla ei ole kuukautisia alkanut. Epäilen, että minulla on bakteerivaginoosi (en osaa kirjoittaa). Voiko tämä tulehdus estää menkkojen tulemisen? Olen pitkään tässä mietiskellyt milloin omat kuukautiseni alkavat. Tänään, kun leikin veljeni kanssa tuntui kun yhtäkkiä olisin kakannut housuun vetistä kakkaa. Näin ei kuitenkaan ollut. Kun riensin vessaan ja katsoin pikkuhousuihini näin siellä PALJON kirkasta limaa. Päätin ottaa vessapaperia ja pyyhkiä alapäätäni. Otin paperin pois ja koko paperi oli ihan tuossa limassa. Onko lima vaarallista? Estääkö bakteerivaginoosi menkkojen tulon? Laitoin äidilleni viestiä tästä kyseisestä limasta ja äitini kertoi, että kun paljon kirkasta limaa on tullut menkkojen pitäisi alkaa siinä n. 7-32 pv sisällä. (Poikkeuksia toki tapahtuu.) En ole kuitenkaan aivan vakuuttunut äidin sanomisista. Yritin netistä löytää tietoa tästä limasta, mutta löysin liman olevan normaalia joko synnyttäneille naisille sekä seksiä harrastaneille naisille. En ole kuitenkaan kumpikaan noista. Siksi tässä pohdiskelen onko lima normaalia. Entä alkavatko menkkani pian. Painan 46kg, rintani ovat kasvaneet alapäähän tullut karvoja sekä iho on rasvoittunut. Voiko joku vastata!
T:tyttö hädissä!!

7

588

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mammas_kostee

      Laukesit, onneksi olkoon

      • :DDD... räjähti pöksyihin on se oikee termi


    • Minävaantässähei

      Itelläkin oli pari vuotta sitte sama ongelma, mutta menkat alkoi vuosi sen jälkeen. Eli saattaa olla ettei lima kerro mitään menkoista.

    • Nimimerkki45i2i2

      Sitä sanotaan valkovuodoksi

    • MirandaUusi

      Valkovuotoo.
      Ja ne menkat tulee kun tulee, et ei se valkkiksen paljous kyl merkitse p*skan v*rtaa siihen että me tulis tyylii 7-32p sisällä. Ne alkaa, lun alkavat.


      Ei tässä muuta.

    • fddaddasd

      viestissäsi ei käy ilmi onko immenklvo ehjä vielä avatko asiaa enemmän

    • Anonyymi

      Bakteerivaginoosissa valkovuoto haisee voimakkaasti

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1076
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe