Taitaa olla 35 vuotta edellisestä Torren reissusta. Silloin oli viinanhuuruinen viikko. Nyt etsin maisemia, ihmisiä ja rauhaakin naputella kirjoituksia. Millainen paikka Nykyään? Naapuri kävi 3 v sitten ja sanoi brittinuorison valloittaneen paikkakunnan, meno kuulemma melko hurjaa. Pitäisikö unohtaa Torremolinos ?
Torremolinos nykyään?
7
292
Vastaukset
- ÄläUnohda
Meno rauhoittunut huomattavasti niistä viinanhuuruisista ajoistasi.
Nuorison bilemesta taitaa olla viikonloppuisin Benalmadenan huvipursisataman lukuisat diskot.
Ympäristöäkin on siistitty huomattavasti noista 35 vuoden takaisista ajoista. - PerttiMo
No mistä saa halpaa viinaa Espanjassa? Kuppi kuitenkin maistuu.
- OlikoHauskaProvo
Jospa vaikka kaupasta ostaisit.
- 10xreissua_vuodessa
Kovin rauhalliselta vaikuttaa ainakin tällä hetkellä. Kissoja paljon ja koiranpaskaa joka puolella. Aika edullinen paikka mun mielestä.
- Rolle101
Torre hiljentynyt ainakin siitä kun itse olin ensimmäistä kertaa vuonna -1979.Olen senkin jälkeen käynyt monta kertaa.Ei ole entisen veroinen.Keskusta on "pilattu" kun siitä tehtiin kävelykatu.Muutenkin tuntunut siltä että ei ole enää kuin homobileitä ja kulkueita.Jotenkin tuntuu siltä että ei ole entisen veroinen.
- 10xreissua_vuodessa
Itse asiassa huomasin saman, en tiennyt Torren olevan näin sateekaarijengin suosiossa.
- la_no_dddpna
Vieläkö naistenNaurattaja mesoo,eikö päässyt uuteen avioliittoonkin) puhalsi hillot ensin sairaalta naiselta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3753Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3680Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35597Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19530- 40521
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3519- 37513