Isännät pitivät ylijäämän luovutetuiksi määrätyistä elintarvikkeista ja myivät sen sukulaisilleen tai mustassa pörsissä.
Talvisodan maataloustukea
anttooo
45505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Tanner SDP jäi kiinni mustasta kaupasta.
Kerrohan tarkemmin.
Sellaasta se oli Elannon sikalas. Isännille ei mitää ylijäämää jääny, piti osta muualta , että sai Pakkoluovutukset täyteen.
Viljejät kauppasivat suomalaisia tuolloinkin
Saksassa olisivat saaneet kuulan kalloonsa 'sabotaasista'. Työläissuomalaisille oli valitettavasti koulussa taottu päähän, että ainoastaan vasemmistolainen voi olla sabotööri.
Työläissuomalaisille oli onneksi koulussa taottu päähän, että ainoastaan vasemmistolainen voi olla sabotööri.
Isännät olivat rintamalla ja vanhukset ja naiset hoitivat maataloa.
Untamo Utrio oli eri mieltä.
Talvisodan aikaan ei vielä ollut elintarvikkeiden säännöstely voimassakaan lukuunottamatta sokeria, siirappia ja kahvia. Eikä rintamillakaan ollut nälkä, jos vain huollolla oli tilaisuus toimittaa tavaraa. Divisioonan huoltopäällikkö Wolf H. Halsti kertoo saaneensa Summan rintamalta kitkerää palautetta, kun etulinjaan jaettiin kuljetuksessa jäätyneitä joulukinkkuja.
Vasta talvisodan jälkeen säännöstely iski yleisesti ja voimalla. Jatkosodan aikana ja sen jälkeen oli välillä tosissaan nälkä.
Halstihan oli valkoisen armeijan entinen sotilas. Kuka sitä nyt uskoisi. Talvisodan jälkeen Suomi oli käytännössä nälänhädän partaalla että se siitä tukijussien 'huoltovarmuudesta'.
Eikö punikin kekkula saanu leippää? Sitähän piti ulokoo ja halapoo, ei me maskrell tukee omill.
Kepuagraarikommunisti natsilapualaiset ihailevat vieläkin muiden nälällä rahastaneita sukulaisiaan ja lopulta heidät Venäjän kulakkien kohtalolta pelastaneita Hitleriä ja Stalinia. Herra Hitlerillä oli toki lievemmät ehdot viljatoimituksille. Jooseppi vaati ankaraa työtä sotakorvausten muodossa viljajunien vastineeksi. Stalin ja Hitler todennäköisesti pelastivat Kepulandian.
”Salakaupan+tuotanto-ongelma
Viljaa+ja+perunaa+tuotettiin+rauhan+aikana+2+miljardia+kiloa
Suomalaiset+kuluttivat+reilut+3+miljardia+kiloa+ruokaa+vuodessa.+Lisäksi+tuotettiin+ravintoa+maatilojen+eläimille,+maidon+ja+lihan+"tuotantokoneille".+Ihmisten+ja+eläinten+tarvitseman+ravinnon+määrä+oli+10+miljardin+kilon+suuruusluokassa.
Mustan+pörssin+toimintaa+rajasi+mm+se,+että+suurten+elintarvikemäärien+säilytys+ja+jakelu+olisivat+vaatineet+myös+suuret+varastotilat+ja+runsaasti+kuljetuksia,+joita+olisi+ollut+mahdoton+pitää+salassa+viranomaisilta.
Sen+sijaan+kassissa+kulkevan+tavaran+(liha,+voi)+pienimuotoinen+salakauppa+on+ollut+melkoisen+helppoa.+Joulun+alla+yksilöille+äärettömän+tärkeää,+mutta+päivittäisen+elintarvikehuollon+kannalta+merkityksetöntä.
Lisäksi+eläinperäisten+elintarvikkeiden+(maito,+voi,+liha)+tuotanto+olisi+vaatinut+eläinrehun+tuottamista+1/10+rauhanaikaisesta.+Tämä+olisi+lisännyt+päivittäisen+tuotantotarpeen+3+miljoonan+kilon+tietämiin.
Kuljetuksetkaan+eivät+olisi+onnistuneet,+sillä+jobbareitten+salkut+eivät+olisi+riittäneet+liki+miljoonan+kilon+jokapäiväiseen+kuljettamiseen.+Siviilimaailman+käytettävissä+oli+4.500+kuorma-autoa,+joiden+käyttöä+valvoi+Kotijoukkojen+esikunnan+liikennetoimisto.[5]+Lisäksi+armeija+oli+takavarikoinut+parhaimmat+ajoneuvot.+Myös+rautateiden+tavarakuljetukset+olivat+armeijan+valvonnassa.
Jo+näinkin+pieni+10%+salainen+tuotanto+olisi+ollut+fyysisesti+mahdotonta,+ja+todellinen+puute+oli+moninkertainen.”
http://www.jyrkinen.fi/historia/salakauppa.htmlErkki47
Mitä rajoja pörsillä oli. Akseli Koskelan esikuva Juho Syrjä kertoo poikansa Juhani Syrjän kirjassa miten 'yksittäisiä ostelijoita' liikkui Juupajoella asti sotien aikana. Tukijussit myivät ensin kieltolain aikana Elias Kankaanpään, Juutas Käkriäisen ja Jooseppi Kenkkusen eli Kyllösen tavoin viinaa päätyen lopulta kieltolain kumouduttua viljatrokkareiksi ja siirtoväelle luovutetuilla sikoläteillä tienaavaksi. Jalo suomalainen Saarijärven Paavo kaikessa kauneudessaan.
Täällä pohjantähden kirjassa Elias Kankaanpää oli punakaartilainen eikä hän perinyt taloaan kun hänen isänsä katsoi että hänestä ei ole talonpitäjäksi.
”Juutas Käkriäisen esikuva oli Lehtosen velipuoli Aleksander Muhonen, joka hoiti vuokralaisen velvollisuuksiaan kehnonlaisesti kirjailijan omistamalla Inhan tilalla. Hyväntahtoinen Lehtonen kyllästyi lopulta veljensä toilailuihin, joihin liittyi omaisuusrikoksia ja pontikankeittoa, ja myi Inhan tilan. Sisällissodassa varakas Lehtonen kannatti valkoisia ja köyhä veli punaisia.”
”Romaanin tapahtumat sijoittuvat kieltolain aikaiseen Suomeen, Rämsänrannan köyhään kuntaan. Kirjan päähenkilö on vähävarainen, perheellinen mies nimeltä Jooseppi Kenkkunen. Hän yrittää elättää perhettään halkotöillä, mutta kunnan typötyhjän kassan vuoksi työn tulokset eivät juurikaan poi'i rahaa.
Talvella Jooseppi ryhtyy vaikean rahatilanteen vuoksi valmistamaan pontikkaa ja myymään sitä pimeästi eteenpäin muille Rämsänrannan kunnan kurjuudessa eläville asukkaille.
Kirjan loppupuoliskolla hän kohtaa entistä rankempia vastoinkäymisiä, joiden huipuksi hän jää vielä kaiken lisäksi kiinni pontikankeitosta. Käräjiltä pelkällä ehdonalaisella vankeustuomiolla selvittyään elämä kuitenkin jatkuu toiveekkaampana, kunnes katovuodet koittavat ja vanha ja raihnainen Jooseppi kuolee kaatamansa petäjän alle.”
Ja kohta Suomen kansa kyllästyy tukijussien toilailuihin ja lopettaa maataloustukien maksamisen.
Jos naataloustuki loppuu niin kyllä se on joku muu kuin jussi joka itkee. Tunnen senverran tätgä suomalaista yhteiskuntaa. Markkinatalous astuu silloin kuvaan kun tämä sosiaakijärjetelmä kumotaan
Niinkö eduskuntapuolueet ovat vaaliohjelmissaan kirjoitelleet.
Laitat varmaan linkkiä tännekin.
EIKÖS SOTAAIKANA SANOTTU KUINKA ENERGIAN TARVE PÄIVITTÄIN IHMISELLÄ ON 1000 KILOKALORIA
KUN NYKYÄÄN SANOTAAN SEN OLEVAN VÄHINTÄÄN 2200
VALTIO SIIS JAKOI OSTOKORTTEJA TUON TUHANNEN KALORIN MUKAAN JA LOPPU RUUASTA PITI HANKKIAN IHAN VALTION TAHDON MUKAISESTI JOKO MAATALOISTA TAI MUSTASTAPÖRSSISTÄ
Elintarvikkeiden säännöstellyt annokset
Elintarvikkeiden säännöstely aloitettiin Suomessa kansanhuoltoministeriön antamien määräysten perusteella syksyllä 1939. Säännöstely jatkui aina 1950-luvun alkuvuosiin asti, mutta tiukimmillaan säännöstely oli 1941–1945, jolloin lähes kaikki tärkeimmät elintarvikkeet olivat sääntelyn alaisia. Merkittävänä poikkeuksena tästä oli peruna, joka oli säänneltynä vain suhteellisen lyhyen ajan jatkosodan jo päätyttyä, minkä takia peruna oli suomalaisen ruokavalion perustana sääntelykauden aikana. Puhtaasti kilokalorimääriä tarkastellen (ns. B-ryhmässä noin 1 000–1 200 kcal/henkilö/vrk) on selvää, että ilman sääntelemätöntä perunaa kansa olisi kuollut ennen pitkää nälkään.[15]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Elintarvikkeiden_säännöstely_Suomessa_toisen_maailmansodan_aikana
TÄSSÄ MIELENKIINTOINEN KOHTA
Niin sanottu korttiaika alkoi 12. lokakuuta 1939, jolloin ensimmäistä elintarvikkeita koskevaa ostokorttia ryhdyttiin jakamaan. Ostokortin nimi oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ”Valtion ostokortti”, joka väestön kielenkäytössä muuntui nopeasti yleisostokortiksi. Kortista leikatulla kupongilla sai ostaa aluksi yhden kilon sokeria yhdelle henkilölle, ja sen tuli riittää noin kuukauden käyttöön. Sokeri oli asetettu takavarikkoon ja säännöstelyn alaiseksi 7. lokakuuta, jolloin periaatteessa jokaisen tuli luovuttaa hallussaan oleva sokeri kansanhuoltoviranomaisille (omaan käyttöön oli lupa jättää vain kaksi kiloa sokeria). Ostokortti tarkoitti siis vain lupaa ostaa kulloistakin tuotetta, itse kortti ei käynyt maksuvälineeksi.[5]
OSTOSKORTTI TARKOITTI SIIS VAIN LUPAA OSTAA KULLOISTAKIN TUOTETTA ITSE KORTTI EI KÄYNYT MAKSUVÄLINEENÄ
KUINKAHAN HESAN LOISET MAKSAA SOTAAIKANA HUOLTOVARMUUS OSTOKSENSA KUN NÄIN RAUHANAIKANAKAAN SE EI NÄYTÄ ONNISTUVAN MILLÄÄN
Ainahan se törsän ahneus on joko pankkien, valtion tai 'välistä vetävien kauppaketjujen' syytä.
Aloittaja kirjoittaa höpöjä. Talvisodan aikaan isännät olivat rintamalla, ei ne mitään mustanpörssin kauppaa voineet harjoittaa.
Untamo Utrio kertoo jo kirjan 'Kotirintama kestää' avauspuheessa miten salakauppa vaikeutti Kansanhuoltoministeriön toimintaa. Kirja on täynnä kuvauksia kieroilevista törsistä. Utrion tehtävä oli valehdella kansalle talollisten isänmaallisuudesta.
Untamo Utrion mukaan maanviljelijäperheen lapset saivat sodan aikana säännöstelyssä saman annoksen kuin hulpean talon aikuiset. Myytävää jäi siis paljon neljä vuotiaan räkänokan annoksista.
Tanner oli yksi kuuluisimmista mustanpörssin kauppiaista.
Kauppiaathan eivät sortuneet mustanpörssin kauppaan.
Törsät sensijaan myi kahvia, tupakkaa, sokeria, riisiä, kankaita, jalkineita, valopetroolia, polkupyörän renkaita mustan pörssin kaupassa.
Rannikko ja riikin ruotsalaisten hyvivointi perustuu tänne sisemmälle Suomeen harjoitettuun salakuljetukseen ja mustan pörs kauppaan.
Kaikki talonjussit olivat myymässä pimeenä perunaa. Suomalaiset pelasti nälkäkuolemalta ruotsinkielinen hevosmies Henrik Ramsay. Henkka kerjäsi viljaa Saksasta ja Ruotsista törsien salakaupan takia. Palkaksi Henkalle tuli kuritushuonetta tukijussien ylipapin Kekkosen juonittelujen takia. Se on hyvä vasemmiston valitettavasti hylkäämä teesi suomalaisesta työläisestä vuotamassa verta tilanherrojen ja muiden kulakkien puolesta.
Jos kaikki talonjussit möi perunaa niin silloinhan perunaa oli.
Hinta muodostui kysynnän ja tarjonnanlain mukaan oikeaksi kun silloin ei vielä maataloudelle ei edes maksettu tukiakaan. Ei talonjussi perunoitaan myymättä jättänyt vaan sellaisella hinnalla millä meni kaupaksi.
Miksi siitä nyt sitten valitetaan kun täällä halutaan samaa, eli maataloustuet pois ja vapaa hintakilpailu. Niukan tarjonnan aikana hinnat nousee ja päinvastoin.
Jos halutaan että maataudessa pelataan puhtaan markkinatalouden sääntöjen mukaan, pitää hyväksyä myös hintojen nousi silloin kun kysyntä ylittää tarjonnan.
Tarkoitus oli rakentaa Suur-Suomea 'yhteishengellä'. Minun tietääkseni tähän yhteishenkeen ei AKS:n ja suojeouskuntien propagandan mukaan kuulunut toisten ihmisten hädällä rikastuminen.
En ymmärrä.
Täällä on kerrottu että suomen huoltovarmuus ei ole riippuvainen suomalaisesta elintarviketuotannosta, miksi sitä ruokaa ei sitten ostettu ulkomailta kun kerran väitteen mukaan olisi halvempaakin.
Ja kun, kuten yllä oleva kirjoittaja kirjoittaa, halutaan maataloustuet pois ja kysynnän ja tarjonnan laki määrittäisi hinnat, se ei olekaan ollut hyvä. Pois siis valtion ohjaus.
Viime sotien aikaan mustanpörssin kauppa oli aitoa kapitalismia ja sitä harjoitti muutkin kuin viljelijät, kaupat ja ne jolla oli jotain myytävää.
Minun käsittääkseni Suomen piti kyllä olla sotatalous. Kerrotko mikä antoi tukijussille oikeuden rahastaa muiden hädällä. Maataloustuet ovat samanlaista kärsimysten maljan täyttämistä, koska ne estävät kehitysmaiden tuottajia tarjoamasta oikeasti halpaa ravintoa maapallon kuluttajille. Maataloustuilla pidetään afrikkalaisen viljelijän tuotteet poissa markkinoilta.
Niin, mitkä tuotteet?
"Talvisodan maataloustukea
anttooo
Isännät pitivät ylijäämän luovutetuiksi määrätyistä elintarvikkeista ja myivät sen sukulaisilleen tai mustassa pörsissä."
Niin kokoomuslaiset viljelijät nykyäänkin tekevät.
Jo son vähän myytävää niin se myydään ulkomaille ja Suomalaisille tarjotaan eioota.
No nyt on kuulemma joulun alla Suomalainen sika päässyt loppumaan. Taitaa olla voikin aika vähissä ja kananmunat uhkaavat loppua taas pääsiäiseen mennessä.
Siinä sai suojeluskuntiin myös osallistuneet kaupunkilaiset porvarit vähän maistaa sitä suomalaisen talonpojan 'mulle, mulle-yhteiskuntaa' joka ilmenee nykypäivänä maataloustukien, yritystukien, Altian ja Talvivaaran muodossa. Ja kehtaavat puhua jostain 'pohjalaisesta suoraselkäisyydestä'. Törsäthän ovat vaatineet sosiaalitukiin leikkauksia, jos eivät saa pitää maataloustukiaan. Suuren kaupungin köyhällä ei siis ole tukijussien mielestä elämisenoikeutta ellei tukijussi saa rahaa John Deeren päivitykseen.
Ilman ruokaa ei ole elämisen oikeutta on sitten rikas tai köyhä. Nykyään ei sirppi ja varsta riitä tuottamaan tarpeeksi ruokaa tämän hetkisille ihmismäärälle.
CityTörsääjien napaan noi maataloustuet lopuksi menee, Isännille on oikeastaan parempi, että tuet lopetettaisiin ja tuotteille oikea hinta.
”Oppositiolta välikysymys: Ilman pikaisia toimia maatalouteen tulee konkurssiaalto.
Hallitus sai vastattavakseen vielä ainakin yhden välikysymyksen ennen eduskunnan kesätaukoa. Kristillisdemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP jättivät perjantaina välikysymyksen hallituksen toimettomuudesta maatalouden kriisissä. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on Peter Östman (kd.).
Jotenkin tuntuu että
Hallituksen toimet, tai paremminkin toimettomuus, maaseudun kriisin hoidossa ei ansaitse meidän luottamustamme. Maatalousyrittäjillä oli hyvä syy odottaa, että heitä kuunneltaisiin. Kuitenkin maaseudun kriisi on yhä syventynyt hallituksen tehdessä vain kosmeettisia korjauksia odotellessaan uusia ohjeita Brysselistä, sanoo Östman..”
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3554773-konkurssiaalto-uhkaa-hallitukselle-valikysymys-toimettomuudesta-maatalouden-kriisissa
Jotenkin tuntuu että opposition mielestä maataloudessa on kriisi ja hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi asian hoitamiseksi.
En muuten kyllä ymmärrä miksi ruokaa ei ostettu sota-aikana ulkomailta kun olisi kuulemma saanut halvemmallakin.
Minäkin ihmettelen. Miksi syyttää viljelijää toisen hädällä ratsastamisesta kun olisi tilattu halpaa ruokaa ulkomailta. Täällähän asiantuntijat ovat meille kertoneet että maamme elintarvikehuoltovarmuus ei ole mitenkään viljelijöistä kiinni.
Pakkoko sitä ruokaa oli ostaa kotimaasta. Kauppiaat oli rehellisiä evätkä sortuneet mustan pörssin kauppaan vaan viljelijät möivät kahvinsa, sokerinsa, bensiininsä ja
valopetroolinsa, kenkänsä ja ja kankaansa sekä suolansa mustassa pörssissä.
Jos nyt vanhoja muistellaan ja keskustellaan isänmaallisuudesta, sattuuko joku muistamaan mikä porukka yritti liittää suomen neuvostoliittoon.
Eikös niillä ollut joku Otto-Ville valittu jo suomen ”osavaltion” edustajaksi neuvostoliittoon.
Ja jos oikein muistan historiaa mustanpörssin kauppaa harjoitti myös kauppiaat ja muutkin joilla oli tavaraa myytäväksi.
”Mustan pörssin kehittymiseen vaikuttaa myös yleinen suhtautuminen siihen. Esimerkiksi Suomessa talvisodan aikana salakauppaa paheksuttiin eikä vakavaa tavarapulaa ehtinyt sodan kuluessa muodostua, joten musta pörssi ei kehittynyt. Jatkosodan aikana oli toisin: ratsiat ja rangaistukset eivät estäneet salakauppaa, koska tavarapula lisääntyi ja yleinen mielipide hyväksyi salakaupan.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_pörssi
Kuka hyväksyi ja kuka ei. Veikko Vennamo, Tuure Junila, Päiviö Hetemäki, Matti Virkkunen ja muut Kekkoslovakiassakin asuneet kunnon ihmiset tuskin hyväksyivät törsän rikastumisen muiden kärsimyksillä.
”...Yleinen mielipide hyväksyi salakaupan.”
Eikö vennamon iskulause oluutkin”kyllä kansa tietää.”
”Tuure Junnila syntyi Satakunnan Kiikassa (nyk. Sastamala) 24. heinäkuuta 1910 vanhaan talonpoikaissukuun, jonka omistaman Junnilan tilan varhaisimmat asiakirjamaininnat ulottuvat aina 1400-luvulle asti. Junnilan vanhemmat olivat maanviljelijä Nestori Ferdinand Junnila ja Selma Maria Niemi.”
”Päiviö Hetemäen vanhemmat olivat maanviljelijä Kustaa Adiel Hetemäki ja Impi Siviä Oikari. Hän meni naimisiin talousopettaja Elli Leila Syvähuokon kanssa vuonna 1945.”
”Veikko Vennamo valittiin vuonna 1945 eduskuntaan Maalaisliiton edustajana vielä silloin toiminnassa olleesta, Karjalan siirtoväelle tarkoitetusta Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä.
Vuonna 1954 Vennamo oli maalaisliittouransa huipulla saadessaan eduskuntavaaleissa 9 912 ääntä, enemmän kuin Urho Kekkonen.”
Ei se aivan näinkään mennyt
Aloituksessa puhutaan talvisodan salakaupasta, kuitenkin salakauppaa alkoi esiintymään vasta jatkosodan päätyttyä ja säännöstelyn aikakaudella. Kaikkineen salakauppa oli aika marginaalista määrältään. Salakauppa ei koskenut pelkästään maataloustuotteita, vaan myös kaikkia muita
tuotteita jotka olivat säännöstelyn alaisuudessa. Oheisessa artikkelissa aihepiiriä valaistaan selkeästi.
http://www.jyrkinen.fi/historia/salakauppa.html