Vielä kymmenen vuotta sitten olisin nauranut näille teidän jutuillenne, mutta en enää. Olen 40 -vuotias vaatetusalan yrittäjä, kaiketi elämä kunnossa, neljä lasta, mutta henkiolennot riivaavat. En tiedä viiraako päässä vai näenkö ja koenko oikeasti niitä asioita joita koen.
Kaikki alkoi noin kymmenen vuotta sitten työmatkalla, lennolla Pariisista Helsinkiin.
Tosiaankin, olin palaamassa työmatkalta, kiireinen pikapalaveri tukkumyyjän edustajan kanssa. Minulla oli ikkunanvieruspaikka numero 54, toinen rivi vasemmalta. Vieressäni istui eriskummallinen nainen, joka kertoi olevansa kotoisin jostain pohjoisesta, sanoiko olevansa Taivalkoskelta. Kertoi pyörittäneensä siellä yrttikauppaa tai jotain vastaavaa lääkekasvipuljua ja oli nyt hakemassa Pariisista joitain yrttejä kauppaansa. Eukko alkoi kuitenkin käydä liian tuttavalliseksi ja tuppautuvaiseksi, kyseli kaikenlaista yksityiselämästä ja perheestäni. Koitin kierrellen kertoa, että en haluaisi puhu nyt näistä asioista, kun takana oli kiireinen “työkokous” ja väsytti ym.
Yhtäkin eukko hyppäsi pystyn ja alkoi huutamaan minulle; Saatanakätyri, minä näen lävitsesi sinun ajatuksiisi …minä kostan ja jotain muutakin akka mumisi. Sitten eukko luki jonkun loitsun jollain vieraalla kielellä, ihan kuin olisi noitunut minut ja niinhän se tekikin.
Sen jälkeen en ole saanut tuota eukkoa mielestäni ja asia on vaivannut minua. Aika-ajoin kuulen tuon akan räkättävän ja kammottavan äänen päässäni ja näen sen tulevan minua kohti ja huitovan minua kävelykepillään. Joskus näen vaimoni tuona akkana kun herään aamuisin. Siinä se inhottava näppyinen ja rupinen naama hymyile ilkeän näköisesti minun vierelläni ja iskee silmää. Kun pyyhkäisen silmiäni niin näky on ohi. Toisinaan näen sen leijailevan ilmassa ja liitävän lävitseni (tuntuu vain vilunväreet) tai joskus se hyppää autoni eteen niin että renkaat ulvoen joudun jarruttamaan, kun luulen sitä oikeaksi ihmiseksi. Toisinaan näen sen peilissä, kun tiedän varmasti katsovan vain itseäni.
Olenkohan hullu vai onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Noita-akka vainoaa minua
16
2614
Vastaukset
- evp-soturi
En tiedä, uskotko Jeesukseen, mutta pyydä kuitenkin Häntä vapauttamaan sinut noista pimeyden kahleista!
Ja pyydä samalla myös elämän kalleinta asiaa - pääsyä Jumalan lapseksi!- oikeus tietää!
Luulen, että noita laittoi päällesi silmän. Useimmissa kulttuureissa sitä sanotaan pahaksi silmäksi mutta paha se ei sinänsä ole. Silmän kautta noita tarkkailee uhriaan ja valvoo hänen elämäänsä. Noita pitää Sinua silmällä.
Silmän voi torjua Merkillä sitä asetettaessa mutta näin pitkän ajan kuluttua lienee pappi ainoa, joka voi Sinua auttaa. - squirrel
Saatanan kätyriksi syytti manaajanoitakin kertomuksessa. Siispä kertomuksen noita voisi olla pesunkestävä fundamentalistikristitty.
Kunnon noita uskoo Jumpeen ja Lempoon,mutta paha noita-akka on poikkeuksetta muita vainoava fundamentalistikristitty.
- Noita-Nainen
Jos tama oli provo, niin "hahaa"!
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Jos se ei ollut niin lue seuraava:
(Ensinnakin ala pelasty minun nimimerkkiani. En ole SE noita-akka.:))
Kuten polter geist -ilmioissakin, yleensa IHMISEN OMA PELKO ruokkii naita tapahtumia ja ilmioita. Ihan ensimmaiseksi sinun pitaa oppia rauhoittumaan. Et yksinkertaisesti anna pelolle valtaa. Naureskelet vaikka koko asialle ja kaannat sen huumoriksi. (vaikka mustaksi huumoriksi)
Aika "mielenkiintoinen" tuo sinun noita-akkasi...voisit tietysti kertoa hanesta viela lisaa (jos voit), niin sinua on ehka helpompi auttaa.
Yksi teoria on se, etta se "tati" osasi hypnotisoida...ja jait jotenkin hypnoosin alaiseksi...?
Selvastikin han on kimpaantunut, mutta koska kyse on "henkien taistosta", niin paaasia on tosiaan se, etta en nayta pelkoasi. Vaikka se "otus" ilmestyisikin, niin keskityt lahinna naureskelemaan sille tai toteat vain sarkastisesti, etta "jassoo - taas siina outolintu...et sina minua hairitse...omaa energiaasi haaskaat..." tms...
Voit ainakin kokeilla tuota. - Mies
Älä ole pelle ole mies ja unohda koko juttu,,jos et jollekkin "akalle" pärjää älä prk,, täällä vingu,,olet akka itse!
- joutsen
Kannattaisi harkita myöskin hypnoosin/suggestion mahdollisuutta. Siis että hän antoi sinulle "suggestion" jotta alat pelätä ja uskot joutuvasi pahojen henkivaltojen armoille. Siinä tapauksessa kannattaa varmaan pyytää joltain siunausta/vapautusta tästä suggestiosta.
Nainen saattoi itse olla outojen voimien armoilla. Pahalla ei ole ihmiseen valtaa jos vain ei itse sellaista halua. Onhan itselläsikin henki; miksi pelkäät jotain toista henkeä?
Olkoon vaikka kuinka ruma, kiroileva ja ronski eukko tahansa, ei sellaisella ole sinuun valtaa. Kieltäydy antamasta sille akalle valtaa.. mitä sitten lineekään kuvitellut sinun suhteesi. Korvaa ajatukset siitä rumasta akasta jollain muulla. Vaikkapa kauniilla enkelillä:) - Intiasta
Tämän tarinan luin aikoja sitten. Harmi, että en löydä lähdettä mutta tarina on tosi!
1800-luvun Intiassa eräs brittiupseeri riitautui jonkun paikallisen kylän kanssa. Englantilaisella ylemmyydellä hän hallitsi kylää ja sen alueita. Kovalla kädellä ja sotilailla. Kylän asukkaan kutsuivat paikalle "poppamiehen", jonkinlaisen pyhän miehen. Pyhämies meni brittiupseerin luokse ja näyttävästi manasi ja langetti kirouksen omituisella kielellä upseerin päälle. Upseerin tulkkina toiminut intialainen vapisi kauhusta, kun hän tulkkasi kirouksen englanniksi upseerille. Kirouksen mukaan upseeri kuolisi päivälleen vuoden kuluttua kirouksen antamisesta. Upseeri nauroi makeasti...
Puolisen vuotta myöhemmin upseerin komennus päättyi ja hän palasi siviiliin kotiin Englantiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän sairastui ja ilman näkyvää syytä alkoi kuihtua pois. Lääkärit olivat neuvottomia, lääketiede ei pystynyt parantamaan miestä ja kuolema oli tulossa. Mies oli hädin tuskin tajuissaan riutuessaan.
Eräs perheenjäsen kertoi eräälle lääkärille ( tarinan sankari ) aikaisemmista tapahtumista ja pyhän miehen kirouksesta. Lääkäri oli mietteliäs. Kun kohtalokas päivä lähestyi ja oli kuolemaa edeltävä ilta, lääkäri hypnotisoi miehen rauhalliseen uneen. Kuoleman päivä tuli ja meni... Seuraavana päivänä lääkäri herätti miehen hypnoosista, ja parissa päivässä mies "parani" entiselleen. Mitä nyt heikotti viikon verran, kun ei ollut syönyt ja juonut kunnolla. Mies eli pitkän elämän ja kuoli ikääntyneenä ja onnellisena. Sen pituinen se.
Tarinan opetus: Vaikka brittiupseeri nauroi kiroukselle makeasti, niin alitajunta tallensi kirouksen miehen tiedostomattomaan mieleen. Varmasti upseeri oli kuullut pyhistä miehistä ja nähnyt taikamenoja ( Iiro Seppänen olisi aikoinaan ollut aika poppamies ), joten alitajunta hyväksyi enemmän kuin tietoinen mieli. Aitajunta "sairastutti" miehen ja kun kohtalokas päivä meni ohi niin mielikin parantui.
Jos kävelet pimeällä tiellä ja kuvittelet susia tien varteen, niin alitajunta näyttää siellä olevan susilauman.
Älä anna alitajuntasi tehdä taikatemppuja sinulle.- Noita-Nainen
about noin se voisi olla juu...;)
- sofia*
Mullakin on samantapaisia kokemuksia.pelasin kavereideni kanssa spiritismiä noin vuosi sitten ja sen jälkeen muutama meistä on kuullut outoja ääniä ja nähnyt outoja "varjoja".Yksi meist on kuulemma jopa nähnyt kuolleen mummonsa. Luulen että meil on vaan kaikilla aika vilkas mielikuvitus...? mutta tietäisikö joku miten pääsisi eroon tästä ylivilkkaasta mielikuvituksesta?
- Noita-Nainen
Miksi vilkkaasta mielikuvituksesta pitaisi vaen vangalla pyrkia EROON? Ehei - sehan on ELINVOIMA ja PIRISTYKSEN LAHDE, kun "sen oikein oivaltaa"...!:)
- jeeeeeees
Tässäpä ohje kaikille joita vainoaa joku henkiolento.
Jos uskot, että joku henkiolento sinua vainoaa, niin silloin uskot että joku toinen henki voi myös auttaa sinua. Kutsu nämä hyvät henget apuun. Jos olet jonkun uskonnon tms. kannattaja, niin hae apua sellaisilta hengiltä jotka kuuluvat samaan poppooseen. Heidän velvollisuutensa on tulla avuksesi.
Tämä toimii, ja on samantekevää onko mitään henkimaailmaa tai tuonpuoleista olemassakaan.- Noita-Nainen
TOTTA - siella missa on voima, on myos VASTAVOIMA...!!
- Raamatun lukija
Lue Riku rinteen kirja "Syvyyden kuiluista". Kirja kertoo henkilöstä jonka lapsena kirosi joku noita eukko. Noh pojasta tuli sittemmin saatanan palvoja ja elämä me päin helvettiä. Tästä kirjasta voi olla apua.
koita löytää se tätä kautta jos et muualta saa: www.rikurinne.com - ihminen
Kyllähän asia niin on että jos kirjoituksesi totta on, näiden asioiden kanssa ei ole leikkimistä. Kaikki tiedämme että on hyvä ja paha olemassa. Jos tiedät jonkun henkilön jolla on armolahja ajaa paha ihmisestä pois, käänny hänen puoleensa tai rukoile itse, totta tehden Jeesuksen nimessä ja veressä vapautusta paholaisen voimista. Tunnusta syntisi ihmisten ja Jumalan edessä sinä saat rauhan.
- 1/2 tk:lainen
Taivalkoskelta, taas kesällä sinne!
Mielenkiintoista!- Nasse-Setä
Et kai suinkaan ole nappaillut lentomatkan aikana liikaa vinkkua, ja kun näet vaimosi mainittuna akkana: Epäilen, että sinulla saattaa olla ns. krapula.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956757Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972