Iki-ihastuttava Tapani

Tapsa on IHANA ! Kuinka joku voikin 50-vuoden uran jälkeeen olla edelleen niin loistava ja vetää konserttinsa niin täydellä antaumuksella ja upealla äänellään saada aikaiseksi aina vaan uusia ihastuksen väristyksiä. Tätä ihmettelin kun olin Tapanin "Tuhansien tunteiden" konsertissa Kuusankoskella tänäsyksynä. Kuinka haltioissaan yleisö olikaan ! Tapani todella osaa hommansa ja ammatitaitonsa on terästäkin kovempaa. Orkesterinsa oli myös taidokas ja taustalaulajattaret hyviä, viehättäviä ja fiksusti pukeutuneita. Heidän tarvinnut keimailla missään pikku topeissa tai minihameissa, kuten Dannyn tautalaulajattarien.
Nimmarien jaossa ihailin, kuin charmantti ja komea Tapani onkaan ! Hänessä on sellaista maskuliinisuutta joka on katoava luonnonvara . Monet mieslaulajat vaikuttavat hänen rinnallaan kovin neitimäisiltä ja teennäisen imeliltä. Tapanissa on aitoa karismaa ja vahvaa persoonaa.
12664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tapani on todella hurmaava . Juhlakonsertissaan olleena voi vain todeta ,että rakkaus musiikkiin näkyy ja kuuluu häneen tulkinnoistaan ja esiintymisestään. Ei ollut tippaakaan leipiintyneen ja kehäraakin oloinen laulaja lavalla vaikka monta vuosikymmentä laulajantyötä on jo tehnyt.

Nim.merk. positiivisesti yllättynyt

Äänestä
  • Virtuoosi

    Äänestä

Voi hyvä tavaton. Että Tapsa olis hyvä, ei perkele sanon minä.

Äänestä

Tapani "itkupilli" Känsä on yksinkertaisesti aivan KAMALA.

Äänestä

Äärimmäisen noloa, yli-ideolisointia.Sairasta. Ttulee mielen Selena Quintanilla-Pérez ("Selena") ja hänen fanikerhonsa puheenjohtaja Yolanda Saldivar...

Äänestä

Minen niin välitä, mut väliäkös sillä.

Tällasen löysin äsken Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-3944090

Tossa on haastateltavana Kansa sekä Eppu Normaalista Pantse ja Torvinen. Myös liveä löytyy molemmilta.

Vuosihan on 1981.

Äänestä

Tapani Kansa vaan pysyy ja paranee ! Mahtvaääninen artisti !

Äänestä

Mikäs on Tapsan laulaessa. Ääni soi runsaampana ja täyteläisempänä kuin koskaan.

Äänestä

Tapsa on KAUHEA ! Kuinka joku voikin 50-vuoden uran jälkeeen olla edelleen niin korni ja vetää konserttinsa niin täydellä rääkymisellä ja transsahtavalla äänellään ja saada aikaiseksi aina vaan uusia inhotuksen väristyksiä. NIH!
t Gilla*

Äänestä

Tapsassa on parasta se , että on kehittänyt itseään ammatissaan kaikenaikaa myös kehittynyt laulajana kaikinpuolin . Onko kehittynyt ihmisenä ? Sihen en osaa vastata.

Äänestä
  • Sama levis on ollut läpi kurjan elämänsä! Levis on latinaa. Tsekatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama levis on ollut läpi kurjan elämänsä! Levis on latinaa. Tsekatkaa.

    Noh noh!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mannapiia kirjoitti:

Tapsa on IHANA ! Kuinka joku voikin 50-vuoden uran jälkeeen olla edelleen niin loistava ja vetää konserttinsa niin täydellä antaumuksella ja upealla äänellään saada aikaiseksi aina vaan uusia ihastuksen väristyksiä. Tätä ihmettelin kun olin Tapanin "Tuhansien tunteiden" konsertissa Kuusankoskella tänäsyksynä. Kuinka haltioissaan yleisö olikaan ! Tapani todella osaa hommansa ja ammatitaitonsa on terästäkin kovempaa. Orkesterinsa oli myös taidokas ja taustalaulajattaret hyviä, viehättäviä ja fiksusti pukeutuneita. Heidän tarvinnut keimailla missään pikku topeissa tai minihameissa, kuten Dannyn tautalaulajattarien.
Nimmarien jaossa ihailin, kuin charmantti ja komea Tapani onkaan ! Hänessä on sellaista maskuliinisuutta joka on katoava luonnonvara . Monet mieslaulajat vaikuttavat hänen rinnallaan kovin neitimäisiltä ja teennäisen imeliltä. Tapanissa on aitoa karismaa ja vahvaa persoonaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu