Kuri ja järjestys

ö-Öö

16

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luitko jutusta muuta kuin otsikon ja ensimmäisen kappaleen?

      Oikealla asialla hän minun mielestäni on, ja toivottavasti tosissaan.

    • Juhgf

      Lautanen tyhjäksi.

    • Ja mikähän tuossa on mielestäsi väärin? Mielestäni ministeri puuttuu ihan oikeaan asiaan. Totuushan on, että monessa perheessä syödään todella epäterveellisesti. En ala luettelemaan, mikä on mielestäni "roskaruokaa", mutta on paljon perheitä, joissa lapset eivät opi syömään terveellistä ja heidän kehitystään tukevaa kotiruokaa.

      Nuo kaikki asiat, joihin ministeri haluaa puututtavan, ovat ihan oikeita. Lapsille ilmainen kouluruoka on saavutettu etu, ei ollenkaan totta monessakaan maassa, ja sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi kannattaa nähdä vaivaa. On kyse lastemme terveydestä, ja tulevien aikuisten hyvinvoinnista.

      • äidin-lihapullat

        Ja mikä haloo tulikaan, kun oli äsken kouluruoan lakko, niin silloinhan oli moni perhe nälkäkuoleman partaalla, vaikka juuri oli ollut syysloma viikko.

        Toisaalta kirjoitetaan, että maanantaisin on suuri menekki ruokailussa, koska viikonloppuna lapset ei saa ruokaa. Ota nyt tästä sitten selvää?

        Olempa ollut sattumalta itsekkin koulun keittiöapulaisena ja jakamassa myös ruokaa. Aika moni otti "ruokalusikallisen", koska roskiin heittäminen oli kieletty. Sitävastoin roskista löytyi usein ruokailuvälineitä, mikä viittaa nykynuorison välinpitämättömyyteen.

        Ilmeisesti on myös kehittämisen varaa kouluruokailun maistuvuuteen, kuten sairaala- ja vanhuspalveluiden laitoksissa, mutta missään tapauksessa se ei saisi johtaa mihinkään pizza/hampurilainen suuntaan.

        Kuinka ne entisajan iso-koti äidit saivat niin maistuvaa ruokaa silloisista raaka-aineista, koska edelleen on myynnissä "isoäidin lihapullia", jotka ei todellakaan maistu edes äitini tekemiltä.


      • ö-Öö

        Komentoyhteiskunta

        Oletetaan, että lakeja säätelemällä ja määräyksiä jakelemalla asiat joksikin muuttuu. Kouluruoka aika suuri etuus, mutta ei ketään voi pakkosyöttää. Ongelma tuskin itse ruuassa, ongelma yhteiskunnasa ja kakaroitten kodeissa. Saavutettuja etuja ei arvosteta, koska net nyt on olemassa muutenkin. Sama loispummieläkkeissä, lapsilisissä, terveydenhuollossa, katuvaloissa, monissa asioissa.

        Tuloerot näkyvät ruokinnassa. Jos himasta ei saa fyrkkaa, vetää koulumurkinaa, Hah, aikanaan duunissa yks kundi aina tunki kakaralleen rahaa aamuisin, että pääsee mäkkäriin, koska kouluruoka kakaran mielestä pahaa. Kouupäiviä vuodessa muuten melko monta. Noh, mäkkärillä oltiin kai tyytyväisiä, kakara oli tyytyväinen Koulu lappas ylijäämäruokia roskiin ja fatsilla ei lompakko päässyt turhaan paksuuntuun.

        Ratkaisu asiaan on helppo, maksullinen ruoka. Tarveharkinnalla, persaukisten ruuat maksaa sosku, rikkaat maksakoon ruokansa kakaroilleen. Kun ihan käytännössäkin jokaisen pitää syödä elääkseen, turha tuhlata veroeuroja nirppanokkakakaroitten biojätteeseen.

        Mutta komentelemalla ei ruoka ala maistumaan. Se nyt vaan kuuluu kommunistien, elikkäs SLP.laisten ajatusmaailmaan, siis komentelu.

        =DW=


    • syösiellä

      Kyllä se liian pitkä aika on 11.00 - 17.00 ilman sitä välipalaa olla. Verensokerin lasku saa aikaan niitä hepuleita ja hepulit tekemään ei toivottuja tekoja. Eka ja tokaluokkalaisilla on mahdollisuus iltapäiväkerhoon, jossa välipala. Tokaluokkalaiselle se on jo isokynnys, koska kaverit kiusii.

      Rotia pitäisi olla vanhemmillakin, että varmentaisivat sen välipalan sinne kotiin jääkaappiin.

      Onneksi nykyisin on kaiketi suurimmassa osassa kouluja poistettu ne karkki-, keksi-, energiajuoma- automaatit. Millähän kriteereillä nekin aikoinaan saatiin ympättyä koulujen aulaan.

      • Siksi, että opettajat saivat mania virkistyspäiviin. Onneksi asiaan puututtiin.


    • Turpa-kiinni-idiootit

      Ei lapsilla ole aikuisten mielisairaat, kellokorttiin sidotut ruoka tavat.
      Eiköhän lapsi itse tiedä milloin on nälkä, milloin maistuu.
      Ja jos kouluruoka on lapsen mielestä pas kaa jota ei voi syödä, se on silloin pas kaa.
      Vai syöttekö te "aikuiset" tasan kaikkea mitä nenänne eteen ilmestyy!!!

      • mimmimum-..mi

        Koulun aikatauluissa on vaan se haittapuoli...että jos ruoka on tarjolla silloin ja silloin...niin sitä ruokaa ei sitten saa kun lapselle maistuisi ...Kyllä jokainen lapsi voi siitä tarjottavasta jotain syödä....luulisin näin.
        Ruokalista on nähtävänä ennakkoon ...tietää mitä on tarjolla..


      • Vapaa-nälänhoito

        Paras koulu olisi buffet ruokala ilman kellonaikoja. Saisi mennä nappaamaan syötävää vaikka välitunnilla. Tai käydä lastaamassa tarjotin ja syödä oppitunnilla opetuksen ohella.

        Ajattelemisen aihetta antoi anonyymi.


    • Ikävä kyllä, kysymys on paljolti juuri rahasta. Siis siitä, paljonko kunnan isät antavat budjetissa rahaa kouluruokailun järjestämiseen. Eivät emännät taikureita ole, jos ei ole rahaa ostaa kunnon tarvikkeita.

      Olen itse ihan käytännössä nähnyt, mitä kuntarajan muutos aiheutti. Lapseni ovat aina olleet lähes kaikkiruokaisia, mutta söivät aiemmin ruokaa pakosta ja nälkäänsä. Kun muutimme toisen kustannuspaikan alueelle, kertoivat, miten hyvän makuista ruokaa koulussa saa.

      Olen muuten nykyään nähnyt kaupan eteisessä. miten läheisen koulun oppilaat koulun jälkeen siinä syövät donitseja ja juovat energiajuomaa, siis roskaruokaa. Eikö äiti tai isä ole tehnyt heille kunnon välipalaa kotiin jääkaappiin valmiiksi? Sehän on ihan pikku juttu toteuttaa.

      • laskeetarkkaan

        Sitä välipalaan ei voi satsata kun sillä rahalla saa jo monta keskaria.Järjestys se pitää olla mitä ostetaan.


      • laskeetarkkaan kirjoitti:

        Sitä välipalaan ei voi satsata kun sillä rahalla saa jo monta keskaria.Järjestys se pitää olla mitä ostetaan.

        On se niin surullista, ja väärin.


    • Kun olin kansakoulussa niin oli pakko syödä kaikki mitä opettaja jakoi lautaselle.
      Veljeni vihasi kesäkeittoa, hänellä oli pää kipeänä aina keskiviikkona kun silloin oli kesäkeittopäivä. Oli kerran työntänyt vihannekset pulpettiin ja jäi arestiin. Isä kirjoitti opettajalle että voisiko veljeni jättää kesäkeiton väliin.
      Miltähän kesäkeitto maistuisi nyt, en ole kokeillut kun joskus viime vuosituhannen puolella.

      • ö-Öö

        Sattuikin

        Jossain vaiheessa ketjua katellessa, tuli mieleen just kesäkeitto. Sitä oli just koulussa aina joskus, mun mielestä suurta herkkua. Mä teen usein keittoja, nehän periaatteessa kaikki suunnalleen samanlaisia, keittoa ja sitten vaihtelevasti lihaa, kanaa, kalaa.... Ja borssihan eroaa lihakeitosta siinä, siinä on punajuurta. Mutta aikoihin en ole tehnyt kesäkeittoa. Olen joskus juu tehnyt pakasteista, ei se ole sama asia. Mun mielestä koulun keitto oli tehty aikoina, jolloin pakasteita ei oltu keksitty.

        Alkoi oikeesti tekeen mieli kesäkeittoa, pitänee hankkia kukkakaalta jne ja koittaa vääntää, ei se kyllä vaikeeta ole. Lisäks kun lytäis kunnollista panssarinäkkileipää, kai asiallinen ruisleipäkin käy. Ja halpa edamjuustosiipale päälle. Kukaan ei valmista enää vahakuorista pallojuustoa....

        =DW=


      • Sama tuli mieleen ketjua lukiessa että kaikki oli syötävä kansakoulussa. Ennen ei ollut pöydästä nouseminen. Äitini taas kertoi että joku luokkatoverinsa oli oksentanut lautaselle sillä seurauksella että sai syödä kertaalleen syödyn uudestaan. Yäk.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe