Rotista...

Olen jo pitkää halunnut ottaa rottaa lemmikiksi ja kaikki olisi sitä varten valmista,mutta vanhempani eivät siihen lupaa anna vaikka mikä olisi!! He ehdottavat vain hamsteria tai muuta vastaavaa. Kyllä hamsteritkin ovat suloisia,mutta eivät kuitenkaan mielestäni niin viisaita ja touhukkaita. Nyt tarvitsisinkin jonkun apua kertomaan kaikki (hyvät) puolet rotasta,jotka voisin sanoa vanhemmilleni...he kun eivät rotista tiedä kuin huonot puolet!! Auttakaa suostuttelemaan! (:
7265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rotta on erittäin älykäs eläin. Sen viisautta on verrattu koiraan. Rotta on ainoa jyrsijä joka aistii johdoissa kulkevan sähkövirran eikä siksi koske niihin (tosin kannattaa kuitenkin aina vähän katsoa rotan perään, liian varma ei voi koskaan olla).

Rotta on kokoonsa nähden melko hajuton. Vaikka kyllähän se häkki alkaa haisemaan jos sitä ei siivoa...

Rotta on todella seurankipeä ja ihmisrakas. Esimerkiksi hamsteri on sellainen eläin ettei sitä välttämättä saa koskaan sylikesyksi, ja jos saa, se harvoin kiintyy ihmiseen lähellekkään niin paljon kuin rotta, joka saattaa vaikka nukkua omistajansa sylissä ja keikkuu olkapäällä vaikkapa ulkona käydessä. Omat rottapoikani tulevat heti minua vastaan kun tulen huoneeseen, kuin koirat. Myös käyttäytyminen on koiramaista.
Vielä kun häntä heiluisi.. :)

Rotalle voi antaa esim. päivällispöydässä ylijääneitä ruokia (kunhan ne eivät vain ole liian suolaisia tai mausteisia ja kuumia). Rotan ruokinta tulee halvemmaksikin juuri sen vuoksi.
Ei tarvitse ostaa kalliita eläinkauppojen herkkuruokia jos ei halua (paitsi siemensekoitus tietysti) sillä esimerkiksi pieni piaparinpala käy hienosti herkkuna! Kun taas monien muiden pikkueläinten ruokinta on paljon tarkempaa.

Siinä oli jotain..
Jos hauat kirjoitella ja kysellä rotista ja kertoa vaikka miten "vonkuminen" on onnistunut,
voit kirjoitella sähköpostilla mulle os. [email protected]

Äänestä

Moi,

tosi fiksuja eläimiä, valitessa eläinkaupassa kannattaa ottaa ehkä se, joka on kaikein rohkein ja tuttavallisin.Rotat on siitejä eläimiä, ne voi opettaa tarpeilleen häkkiin.Useasti niille ilmaantuu kasvaimia, liekö syynä eläinkokeet esivanhemmilla?Vappaana pitämiseen poisollessa suhtaudun vähän varauksellisesti, minulla oli ainakin kaikista kukkapurkeista mullat pois ja johtoja purtu (tosin aina se, jossa virta ei kulkenut vaan 0-johto.

Äänestä

Miksi vanhempasi ovat rottia vastaan?

Kesyrotathan eivät levitä mitään tauteja, eivätkä ole läheskään niin suuria kuin villirotat.

Rotat ovatkiintyvät omistajaansa ja ne ovat oppivat asioita helposti, esim. oman nimensä ja vaikka ruokapurkkinsa äänen...

Äänestä
  • Rotat ovat söpöjö ja älykäitä. Rotat eivät haise.
    Munkin äiti olo eka sitä vastaan että me otettais rottia mutta kun isä suosttu niin mä sain ne, Heti kun rotat tuli meille niin äiti ihastu niihin .

    Äänestä

Mäkin olen käynyt hieman "taisteluja" juuri samaisesta asiasta meijän äitin kanssa...
Se mukamas ei vois asuu ees samas talos, jos se tietäis että lähistöllä on isoja rottia!! älytöntä... ja kaikenlisäx me asutaan maalla et täälhän on hiiriä ja rottia muutenkin!(tosin meijän mirrit pitää ne poissa...)

Meijän iskällä ei kyl ois mitään tota vastaan... mut ei sekään rupee puolustaa mua meijän äitii vastaan. Luojan kiitos mä pääsen muuttaa reilu vuoden pääst omaa kämppää, et ehkä sitte, jos en nyt sit saa tahtoani läpi!
Ilmottele jos voitot teijän rottataistelun...

Äänestä
  • Haluasitsä alkaa mailailee mun kaa. Mailaa os [email protected] jos haluut.

    Äänestä

Tuossa on jo paljon tullutkin, mutta muistutan vielä sen, että jos saat rottia, hanki kaksi ja ehdottomasti kasvattajalta. Tällöin rotat ovat valmiiksi kesyjä, terveitä eivätkä naaraat ole kantavia. Kultaakin kalliimpi puoli kasvattajalta hankkiessa on, että saat myöhemmin neuvoja rottaongelmissa.

Mutta itse kysymyksestäsi sen verran, että suosittelen hankkimaan tietoa rotista (netistä SKeY:n sivuilta, kirjoista lue vain ja ainoastaan Outi Pauliina Salon Kesyrotat-kirjaa, jota löytyy vain kirjastoista), jotta vanhempasi näkevät että olet tosissasi. Mankuminen ja kärttäminen eivät auta, ne vain ärsyttävät ja saavat tavallisesti aikaan negatiivisia asioita. Keskustele vanhempiesi kanssa. Ota yhteyttä lähimpään kasvattajaan ja suostuttele vanhempasi tulemaan hänen luokseen tutustumaan näihin älykkäisiin, ystävällisiin, seurallisiin ja muutenkin maailman parhaisiin lemmikkeihin! Kun vanhempasi tutustuvat kasvattajan rottiin, he voivat hyvinkin rakastua rottiin! Se on hyvin yleistä! Olen kuullut paristakin tapauksesta, jossa äiti oli rottien hankintaa vastaan ja kun niitä taloon tuli, hän suorastaan omi ne itselleen...

Onhan sinulla aikaa hamsujesi lisäksi rotillesi? Vanhempasi voivat pelätä hamsujesi jäävän vähemmälle huomiolle, jos saat uusia eläimiä ja voivat sen takia keksiä tekosyitä kieltäytyä.

Onnea yrityksellesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Lissu* kirjoitti:

Olen jo pitkää halunnut ottaa rottaa lemmikiksi ja kaikki olisi sitä varten valmista,mutta vanhempani eivät siihen lupaa anna vaikka mikä olisi!! He ehdottavat vain hamsteria tai muuta vastaavaa. Kyllä hamsteritkin ovat suloisia,mutta eivät kuitenkaan mielestäni niin viisaita ja touhukkaita. Nyt tarvitsisinkin jonkun apua kertomaan kaikki (hyvät) puolet rotasta,jotka voisin sanoa vanhemmilleni...he kun eivät rotista tiedä kuin huonot puolet!! Auttakaa suostuttelemaan! (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu