Elviksen vahvuudet

Elvistutkija

Elviksessä riittää ihmeteltävää! Joka ilta löytää aina jostain mielenkiintoista luettavaa. Tulee hämmentävä olo, tuotakaan en tiennyt. Kuninkaan elämä saa koko ajan uusia piirteitä. Elvis olisi varmaan tullut kuuluisaksi jos olisi valinnut toisenkin uran.

Kaiken lukemisen jälkeen, niin kuinka luonnehtia häntä? Oma havainto mikä kulkee läpi koko aineiston oli Elvikselle luonteen omainen monipuolinen tarkuus ja varmuus - kaikissa muodoissaan. Elvis oli tarkka, ihan kaikesta oli se musiikkia, keskustelua, tyyliä tai mitä tahansa arkista koskevaa. Tutut aina hämmästelivät, miten se tuonkin huomasi. Pitkän ajankin jälkeen pystyi palauttamaan mieleen toisen väitteet. Kyllä aina tuli tarkkaa jälkeä kun elvis oli paikalla. Kaikki sai osansa, kaikille riitti korjattavaa - oli se äänittäjä, soittaja, autokuski, ohjaaja tai kokki. Se oli yhtä juhlaa, kaikki aina tiesivät odottaa ohjeita ja hämmästys oli aina suuri, tuonkin se huomasi ja tiesi.

Toinen vahva piirre oli varmuus, se oli kyllä sitä luokkaa että sitä juuri vastusteltu. Kun elvis sanoi jotain, sitä ei kyllä kyseenalaistettu. Varmuus näkyi ihan kaikessa. Ei uskonut helpolla eikä tehnyt mitää ellei ollut varmistellut ensin monta kertaa, kun Elvis lauloi mikki oli taatusti päällä, niin monet kerrat oli sekin katsottu.

Lyhyesti, tarkka ja varma kaveri!

13

974

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kovatpiipussa

      Minusta elviksessä oli parasta että se oli ihan ehdoton kuningas. Ei siinä ollut nokan koputtamista.

    • Terveyselvis

      Minusta isommimman vaikutuksen teki elviksen valtava terveys. Ei kukaan kestä moisia lääkemääriä noinkaan pitkään. Se teki kyllä vaikutuksen.

    • Parastaennen

      Meitä on moneen junaan. Isoimman vaikutuksen meikäläiseen teki sen isot munat, siitä olisi laulukin. Jenkeissä keskusteluryhmissä puhutaan avoimesti kuninkaasta nimellä ”hanging stud”. Kyllä elviksen kelpasi, naisiakin oli riittävästi.

    • Elävätpärjää

      Oottex ihan pimeitä. Se oli lääkkeillä kyllästetty lihapala ja nyt kuollut. Kaukana kuninkaasta.

    • jotkut.kuolleetkin

      "Kaukana kuninkaasta."

      Riippuu tietysti siitäkin, mitä "kuninkuudella" tarkoitetaan. Elviksen levyjä on joka tapauksessa myyty enemmän kuin kenenkään muun artistin. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan, mutta arviot vaihtelevat 1,2 ja 1,5 miljardin välillä. (Peruskoulun käyneille tiedoksi, että miljardi on tuhat miljoonaa, eli enemmän kuin sata tai kymmenen.) Vielä nykyisinkin Elviksen levyjä myydään 10 miljoonaa kappaletta vuodessa. Aika moni elävä laulaja olisi tyytyväinen, jos yltäisi samaan.

    • koreapakkaus

      Eikö Elviksen jälkeen ole tullut ketään, jonka levyjä ostaa? Amerikkalainen viihdeteollisuus osaa myydä tuotteensa.

    • iuuiui

      Elvis oli puoliksi intiaani ja puoliksi hound dog. Jumalattoman pitkät pallit saivat aikaan uskomattoma tremolon ja pillerit pidensivät sen aikaasaamaa downunderia. Tanssijana Elvis oli kuin Michael Jackson , tosi hieman tummemmalla hipiällä. Keinuva lanne ja moonwalk oli Elvarin keksintöjä.
      Uskomaton karisma ja lörppä huuli.

    • Elvisson

      Jenkeissä osataan kertoa että elvis etsi aina ensimmäisenä uudessa paikassa rasvamontun missä pystyi lepuuttelemaan hajareisin rokkikalleuksiaan, hanging stud kun oli.

    • Mahbutboob

      Ainut asia mistä elvis oli tarkka, että hänellä on banaani maapähkinä voileipiä pöydällä. Madonna taas on oikeasti tehnyt kaiken itse.

    • Hoppp

      Vahvuus oli hänen värjätyissä hiuksissaan. Teinitytöt halusivat hänen kanssaan niin kovasti sänkyyn että ostivat levyjä ja huusivat. Chuck Berry oli oikeasti lahjakas ja teki töitä musiikin eteen.

      Jollei Elvis olisi kuollut niin potkisin hiekkaan hänen päälleen.

      Hou hou hou!

      • Anonyymi

        Sekotit nyt kpop artisteihin joille pikkutytöt kirkuu . Musiikillisilla taidoilla ei ole väliä, kunhan on vaan vinot silmät ja aasiasta kotoisin.


    • Anonyymi

      Armeijavuodet Saksassa aloittivat alamäen ja eversti teki loppusilauksen myöhemmin.

    • Anonyymi

      Minusta Elviksen tarkkuus oli ehdottamasti ykkönen. Hyvänä kakkosena samoilla pisteillä tuli varmuus. Ihan musertava yhdistelmä, tarkkuus ja varmuus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      145
      2831
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      231
      2137
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      48
      2010
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      206
      1927
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1700
    6. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      144
      1537
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      81
      1443
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1168
    9. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      27
      1088
    10. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      313
      1039
    Aihe