Kun ja jos alkaa lukemaan ihmisten valituksia sukulaisten joulukäyttäytymisestä, milloin on anoppi, milloin miniä, milloin vävy tai ex miehetpilanneet koko joulun, ei voi kuin ihmetellä!
Missä ne rakkaat sukulaiset ja missä käytöstavat?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005932295.html
Missä ne rakkaat sukulaiset ja missä käytöstavat?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005932295.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki alkaa äitienpäiväkprtista.
Lapselle sen tekeminen on suuri asia. Tarhassa ja koulussa hän paneutuu kortin luomiseen hartaudella.
Fiksu äiti tallettaa kortit, kiittelee ja ihailee. Julistaa, että ne ovat kaikkein parhaat lahjat ikinä. Vannottaa, ettei koskaan muuta haluakaan.
Sitten on se toinen äitimalli:
Vuosien mittaan aloitetaan lahjoista kilpaileminen. Yhdelle äitille yöpaita, toiselle rannekello, kolmannelle kylpyläloma, neljännelle . . . Ja äiti huomaa, kuinka tärkeä hän siis on. Vertaillaan toisiin äiteihin. Lahjatoivomuksia tulee vuoden varrella, joku niistä sitten toteutuu. Kortti ostetaan kaupasta, jos ostetaan, koska nehän on kalliita. Kaikki kuitenkin kokoontuvat äitilään, joka uhrautuu ja uhrautuu.
Iän mukana tulee yhä tärkeämmäksi muistaa äitiä, jokainen omalla lahjalla, pitää juhlistaa! Äiti tietää kuinka keskeinen hän on. Tulee miniät, tulee vävyt, muut anopit lähipiiriin. Oman keskeisen roolin säilyttäminen alkaa olla vaativaa, mutta äidillä on vuosikymmenien kokemus.
Hän on voitolla, jos joku anopeista on se "ei-muuta-kuin-kortti"-ihminen. Hänet ohitetaan helposti. Oma tärkeys pitää tuoda yhä tiukemmin esiin vuosien varrella, ja siinä on taudit ja krempat hyvänä apuna: "Tämä on ehkä viimeinen kerta . . ."
Oharit muistetaan vuosia. "Kelpaisiko sinun tänä vuonna tulla, kun viime vuonnakin menit anopillesi." Lapsenlapsia pitää riepottaa perheestä toiseen. Väsyneitä ja ylensyöneitä poloisia.
Jouluiloa vaan!