Pallomahan seikkailut, osa 3

Seitsemäskerta

Täällä ollaan edelleen! Thaimaan yksi ongelma Suomeen verraten on se, että laihtuu. Kävelyä päivästä toiseen ja tietenkin paneskelua, sekä tosi terveellistä ja hyvää ruokaa. Sossut napsuuntilillenja rahaa säästyy jonkin verran, vaikka nyt on kaksi asuntoa. Tosin sen Suomessa olevan vuokraan aina edelleen vaikka ei kai saisi. Tänä vuonna olen huomannut sellaisen jutun, että jos nuoremmasta tytöstä pitää niin kannattaa tarkastaa ikä. Kaverin hotelli heitti jo respasta yhden ulos kun ei ollutkaan tarpeeksi vanha. Täällä jos sellaisesta jää kiinni ja joutuu häkkiin niin tuskin on kiva paikka. Tytöt on kyllä vaihtuneet ahkerasti. Onneksi en itse niin iästä välitä, kunhan on siron kokoinen. Teillä siellä Suomessa on niitä haalarivalaita. En panisi edes rahasta. Mieluummin maksan näistä eikä se koskaan kallista ole. Aika usein tyttö vielä jää jumiin, eli ei lähde vaikka en enää maksakaan. Haluaisi suhteen ja Suomeen. Muutaman kerran ollut vähän hankalakin päästä eroon. Suomessa helpompaa kun on mieluummin yksin kuin itseään isomman maatuskan kanssa. Siellä on kuulemma taas jo kaamos päällä. Helsingissä yö tulee melkein heti edellisen jälkeen. Ei ihme, että jutut on katkeria ja lerpattaja ahkerana jakaa typeryyksiään. Koittakaa hommata joku harrastus jos se elämä siitä alkaisi luistaa.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TarralenkkariPattaya

      Äitisi on siis haalarivalas? Miksi?

      Ite oot 160kg?

    • Sensei--

      No tämähän oli mukavaa luettavaa.

      Mukavaa lomaa sulle.

    • Seitsemäskerta

      Kannan itse pallomahani niin kauan kuin jalat kestää. Jos ja kun jalkani pettää niin tilaan nosturin itseäni nostamaan ja liikuttamaan.

    • seitsemäskerta

      Alkaa lerpan jakelija hiljenemään kateudesta? Sääli ettei tähän voi laittaa valokuvia. Tyttö tuli just töistään ja ottaa just nakuna aurinkoa parvekkeella. Itse tein muutaman firishommat tietokoneella ja kohta syödään tai sitten ensin sängyn kautta. Katotaan kunhan mennään ensin suihkuun. Onko teillä on näppikset kunnossa, että pääsee haukkumaan Pattayaa? Antaa tulla vaan, täällä baareissa näille jutuille nauretaan kuorossa! :)

      • Junttien_juottolat

        Leidipoisi ottaa aurinko alasti ja sinä runkkaat nysämunaasi ikkunan takana.

        Siinä onkin suomijunttien juottolassa nauramista


      • Jumttien_juottolat
        Junttien_juottolat kirjoitti:

        Leidipoisi ottaa aurinko alasti ja sinä runkkaat nysämunaasi ikkunan takana.

        Siinä onkin suomijunttien juottolassa nauramista

        Toisin on meillä täällä Chiang Maissa.... ravintoloissamme juuri orpotyttömme purskahtelivat onnen kyyneliin kun avasivat kirjekuorensa.

        Repikää siitä resuperseet.... HEH HEH HEEE !!!!!


    • lerpaton

      Heh, taitaa lerppailija itse runkkailla ruuduntakana ellei sitten ole täällä keksimässä nakkenakuttajaakin hassumpia nokkeluuksia.

    • Seitsemäskerta

      Seitsemän kertaa olen saanut Sika-Amalinan kinkkujen väliä. Olen aivan hurmioissani.

    • seitsemäskerta

      Amaliaa ja Lerppaa jakelevat ovat taas yksin kotona. Kylmä on, pimeää ja rahat loppu. Näppis eteen, pyyhe ja nakkenakuttajana älykästä kouluhuumoria palstalle. On teillä hurmiot.

      Tänään olisi suomalaisten kanssa jouluristeily. Privaattijuttu. Hienoa porukkaa ja 4-5 tyttöä mukana. Muilla on omat naiset Suomesta. Hauska juttu, sillä suomalaiset naiset ei oikein siedä näitä paikallisia naisia, tai paremminkin tyttöjä. Tulee hauska ilta.

      Miten teillä. Mennäänkö jo vuosia vanhalla kaavalla ja tulee lisää amaliaa ja lerppaa, vai pystyttekö vihdoin keksimään jotain uutta? Vastatkaa pian, ehdin printata mukaan veneelle niin saadaan nauraa.

      • heipsunkeikun

        aika myöhäinen risteily.
        huomaa että kilju on sekoittanut siellä Kainuussa aivot ihan lopullisesti. Ota taas se vanha Kalle äitin tyynyn alta ja anna palaa.


    • eroon.päässyt

      Haalarivalas eli toiselta nimeltään siiderivalas (lat. Cetacea goldencappus) on naisihmisestä kehittynyt laumoissa elävä nisäkäs, joka on huomattavan ylipainoinen jne...

      https://hikipedia.info/wiki/Siiderivalas

    • seitsemäskerta

      Juu, yöristeily. Halusivat katsella kaupunkia mereltä. Eikä ole niin kuuma. Hieman erikoinen valinta jouluna, mutta olipahan muutaman tunnin kokemus.

      Ei kannata yleistää omia kokemuksia Kainuusta (ilmeisesti asut siellä edelleen) ja Kallesta. Itse en ole koskaan käynyt ko. paikassa, mutta Kallen kyllä muistan. Pääsin siitä eroon joskus 17- vuotiaana. Toivottavasti sinäkin pääsen kun samaan ikään pääset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1170
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      268
      961
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      885
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe