Yli 40-vuotiaana lääkikseen?

Tästä on keskusteluja täälläkin ollut, mutta ajattelin aloittaa tuoreen ketjun tästä.
Eli olen jo päälle nelikymppinen ja vuosia on mielessä ollut lääkis. Olen pääsykokeisiin itsekseni opiskellut, mutta ruuhkavuosien elämäntilanne ei ole vaan yksinkertaisesti sallinut täysipainoista valmistautumista. Nyt tilanne on toinen ja kiinnostus edelleen kova.

Onko täällä ketään paikalla, jotka olisitte aloittaneet lääkärinopinnot vasta vanhempana? Tiedän, että kommentteja saattaa tulla siitä, että ”jättäkää opiskelupaikat nuoremmille”, mutta en näe asiaa ihan mustavalkoisesti noin. Itse pystyisin työskentelemään vielä noin 20 vuotta lääkärin ammatissa, mikä sekin on pitkä aika. Erikoistumaan en välttämättä lähtisi: yleislääkärin työ riittäisi tai sitten joku suppea erikoisala.
Olen sairaanhoitaja pohjalta ja lisäksi sosiaalitieteiden kandi. Vankka käytännön kokemus vaativasta erikoissairaanhoidosta takaa sen, että tarkalleen kyllä tiedän mitä lääkärin työ on. Eli mitään haihattelua tämä ei ole.
Kokemuksia, kommentteja? Kiitos!
Ilmoita


Tässä yksi kokemus. Lähdin päälle kolmekymppisenä lääkikseen ulkomaille enkä päivääkään ole katunut. Vielä on muutama vuosi valmistumiseen. Meidänkin vuosikurssilla opiskelee useampia kolme- ja nelikymppisiä eli et mitenkään ole ainoa, joka suunnittelee uutta alaa vähän myöhemmällä iällä. Opinnot vievät paljon aikaa ja vaativat kylmäpäisyyttä, mutta jo ala kiinnostaa, vaativa koulu ei ole ongelma :) Eli lähde ihmeessä hakemaan lääkikseen!
Ilmoita
Porukkaan varmasti sopii vähän vanhempikin. Meidänkin kurssilla oli kolmekymppisiä useampi ja muistaakseni yksi nelikymppinen opintojen alussa. Potilaiden kanssa pieni ikälisä voi jopa olla plussaa. Ei ainakaan tarvitse mitään siloposkikommentteja kuunnella mummoilta... :)

Se tietty kannattaa miettiä, että sisäänpääsyyn voi joutua panostamaan pari vuotta. Tämän jälkeen sitten 6 vuotta opintoja (jotka ovat kohtuu rankkoja, etenkin jos on perhettä tms.). Jos erikoistua haluaa, niin se on sitten vielä 5-6 vuotta lisää. Ns. suppeat erikoisalathan tulevat erikoislääkäritutkinnon päälle ja niitä ei voi suoraan lukea. Lääkäriliiton erityispätevyyksiä yms. vastaavia kurssituksia tietty pystyy osaa suorittamaan ihan LL-pohjalta (en ole näihin kovin syvällisesti perehtynyt itsekään).

Tosin työelämäänhän mennään jo perustutkinnon loppupuolella osittain ja EL-tutkinto on jo käytännössä töiden tekoa. Että sinänsä jos työelämävuosia laskee, niin tulee helposti vähän liian negatiivinen kuva tutkintojen pituuksia miettiessä. Ja moni lääkärihän jatkaa vielä eläkkeelläkin hommia osa-aikaisesti.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Yli 40-vuotiaana lääkikseen?

Tästä on keskusteluja täälläkin ollut, mutta ajattelin aloittaa tuoreen ketjun tästä.
Eli olen jo päälle nelikymppinen ja vuosia on mielessä ollut lääkis. Olen pääsykokeisiin itsekseni opiskellut, mutta ruuhkavuosien elämäntilanne ei ole vaan yksinkertaisesti sallinut täysipainoista valmistautumista. Nyt tilanne on toinen ja kiinnostus edelleen kova.

Onko täällä ketään paikalla, jotka olisitte aloittaneet lääkärinopinnot vasta vanhempana? Tiedän, että kommentteja saattaa tulla siitä, että ”jättäkää opiskelupaikat nuoremmille”, mutta en näe asiaa ihan mustavalkoisesti noin. Itse pystyisin työskentelemään vielä noin 20 vuotta lääkärin ammatissa, mikä sekin on pitkä aika. Erikoistumaan en välttämättä lähtisi: yleislääkärin työ riittäisi tai sitten joku suppea erikoisala.
Olen sairaanhoitaja pohjalta ja lisäksi sosiaalitieteiden kandi. Vankka käytännön kokemus vaativasta erikoissairaanhoidosta takaa sen, että tarkalleen kyllä tiedän mitä lääkärin työ on. Eli mitään haihattelua tämä ei ole.
Kokemuksia, kommentteja? Kiitos!

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta