ongelmana autot!

Hoi! Mun groenendael on aina rähissyt polkupyöräilijöille, jotka ilmeisesti edustavat tavatonta epäjärjestystä ja eräs tervu juoksi koirapuistossa sähköjunien vierellä. En tiedä ratkaisua ongelmaan.
t. pyöräallergiaa?

Meillä on kans ihan täsmälleen sama ongelma. Oon kysellyt neuvoja kyseiseen ongelmaan monilta kasvattajilta ja kouluttajilta, mutta yksikään neuvo ei kyllä ole auttanut.

Ongelmaa oon tosin saanu lievitettyä sillä keinoin, että joka kerta kun koira lähtee liian kauaksi musta (about 30 metriä), niin oon itse mennyt piiloon. Meillä koiralle iskee paniikki, että mihin lauman johtaja (minä) olen hävinnyt ja sit alkaa kauhee ettiminen. Nyt tän seurauksena koira lähtee kyllä tilaisuuden tullen auton perään, mutta ei uskalla mennä kauas. Siis käy juoksemassa auton perässä ja palaa heti takas. Nykyään koira ei edes aina viitsi lähteä perään.

Etenkin silloin kun kuulen itse auton tulon ennen koiraa (asutaan siis maalla ja autoja kulkee tosi vähän) ja keksin heti koiralle muuta tekemistä, kuten leikkimistä, niin ei se edes kiinnitä mitään huomiota autoon.

Toki kannattaa kyllä sit myös kokeilla palkitsemista aina kun koira tulee kutsusta luokse. Etenkin jos löydät sellaisen makupalan joka voittaa jopa autojen jahtaamisen.

Tsemiä yritykseen ja kerro jos löydät ratkaisun...

Mulla on tällä hetkellä 4 belgiä, 1 gronttu ja 3 tervua. Viimesin niistä (nyt 15kk) on aivan hulluna mihin tahansa saaliiseen. Hirvet, moottorikelkat, hiihtäjät ja erityisesti autot saa kyytiä. Luulin että jätkä on niin arka ettei uskalle edetä kovin kauas muusta laumasta, mutta olin TOSI väärässä! Jahtaaminen alko viime kevättalvella jäällä. Moottorikelkkojen perässä juostiin useita kilometrejä, ei haitannu vaikka minä muut jäätiin vaikka saaren taakse. Vaihdettiin ulkoilupaikkaa ja siellä se sitten keksi n.kilometrin päässä olevan sillan ja siellä menevät rekat!! Jätkä lähti viipottaan jo kun kuuli rekan lähestyvän ja juoksi sillalle ja eikun perään. Mä en voinu kun sulkee silmäni ja toivoo että henki lähtee heti. Ei todellakaan auttanu iloinen kutsu saatikka vihanen karjunta, se ei edes huomannu kun lähdettiin muitten kans juokseen pois. Ainoo millä sain sen takas oli kun pääsin autolle ja pistin sen käyntiin. Se oli niin korkeessa vietissä että se ei todella nähny eikä kuullu mitään!
Aikani sit mietin enkä keksiny muuta kun että kaulaan ketjupanta ja perään kevyt pyykkinaru(30m) Seuraavalla kerralla jätkä lähti ryntään ja minä nappasin narusta, sain aikamoiset mustelmat reisiin(naru oli tietysti jalkojen ympärillä) ja koira heitti ison voltin. No riekkuminen loppu sillä erää. Vaikutus ei tosin kestäny kauaa...
Tottista ja jälkee esineitä olaan reenattu koko pieni ikä ja kentällä ei ole mitään jahtaus haluja, luoksetulot sujuu hyvin samaten paikalla olo vaikka vieressä otetaan luoksetulo. Oisko kellään mitään nerokkaita ajatuksia millä tän sais pois ennenkun koiralta lähtee henki ja minä maksan mersun puskuria??

Minulla on kuusivuotias malinoisnarttu, jolta olen vasta näinnä aikoina ssanut kitkettyä autojen/pyörien/mopojen jahtaamisen. Kun mikään muu ei enään auttanut piti siirtyä kovempaan käteen: terävä hihnan näpäytys kuonolle kun auton ohittaessa meinaa koira syöksyä perään. Ja kiitos heti kun koira asettuu. Nykyään koirani enää vain hermostuu auton ohittaessa, muttei syöksyile enää. Hihna pysyy löysällä. Pitää vaan muistaa aina kiittää kun koira muistaa tehdä oikein.
Huom. en kuitenkaan kehota sinua käymään käsiksi koiraasi, vaan keksimään keinon, mitä viitsit käyttää julkisellakin paikalla; nimittäin se mikä on kiellettyä ON KIELLETTYÄ, eikä siitä lipsuta vaikka presidentti tulisi vastaan ja näkisi mitä koirallesi teet.
Onnea jatkoon. Vasta nyt kun koirani lähestyy 7 vuotaa alan näkemään jotain tulosta kasvatuksessani, pentuna koirani oli lievästi kuvattuna hirviö, 2-vuotiaana jotain mitä ei voi sanoin kuvata ja murrosikä kesti kolme vuotta! Mutta kyllä tämä nykyinen sopusointu korvaakin kaiken "menetetyn".