Vaihdekeppi

Kimin vaihdekeppi-käytös leviää (miksi tämä mies pidätettiin, mutta Kimiä ei?):

Iltalehti:
"AC Milanin työntekijä paljasteli?
23.2.2005 18:21
Italian mahtiseuran AC Milanin työntekijä on pidätetty itsensä paljastelusta. Kiusallinen tapaus sattui kaiken kukkuraksi Manchesterissa, missä Milan valmistautui elintärkeään Mestarien liiga-otteluun ManUa vastaan.

Italian Serie A:ssa pelaavan jalkapalloseuran AC Milanin työntekijä pidätettiin itsensä paljastamisesta epäiltynä tiistai-iltana Manchesterissa. Paljastelukohu osuu seuran kannalta erittäin kiusalliseen saumaan, sillä Milan kohtaa toisen mahtiseuran, Valioliigan Manchester Unitedin keskiviikkoiltana Mestarien liigassa.


Manchesterissa sijaitsevan Salfordin poliisi pidätti 44-vuotiaan miehen paikallisesta hotellista tulleiden avunpyyntöjen jälkeen. Soittajien mukaan syytetty oli paljastanut itsensä hävyttömällä tavalla The Lowry -hotellissa työskentelevälle naiselle. Poliisi ei paljasta miehen henkilöllisyyttä ennen kuin hän saa syytteen mahdollisesta rikoksestaan.

Elintärkeä ottelu edessä

Manchesterin poliisipiirin tiedottajan mukaan 44-vuotias pidätettiin vasta keskiviikkoaamuna. Miehen kuulustelut olivat vielä kesken silloin, kun asiasta tiedotettiin keskiviikkona iltapäivällä.

AC Milan on Manchesterissa osallistuakseen sen ja ManU:n väliseen Mestarien liigan kamppailuun brittien kotikentällä Old Traffordilla. Kohtaaminen on ensimmäinen osaottelu taistelusta, jossa palkintona on paikka kahdeksan parhaan joukossa.

Hotelli, jossa epäilty itsensä paljastelu tapahtui, majoittaa koko AC Milanin joukkueen. Hotellin kalleimmat huoneet maksavat jopa 500 puntaa yöltä."
2297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osta hyvä ihminen elämä.

Jos Räikkönen on bailannut lähes huoratalossa jossa tanssijat käyvät asiakkaisiin käsiksi siinä vissi ero julkisella paikalla vemputtamiseen....jos ymmärrät.
Useissa paikoissa joissa joissa tannssijat tekevät riettaita sylitnasseja saa vetää rahaa vastaa pika panon verhontakana...kokemusta on

Äänestä

koko juttu ei liity mitenkään kimiin ja kimin ajosuorituksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Finka kirjoitti:

Kimin vaihdekeppi-käytös leviää (miksi tämä mies pidätettiin, mutta Kimiä ei?):

Iltalehti:
"AC Milanin työntekijä paljasteli?
23.2.2005 18:21
Italian mahtiseuran AC Milanin työntekijä on pidätetty itsensä paljastelusta. Kiusallinen tapaus sattui kaiken kukkuraksi Manchesterissa, missä Milan valmistautui elintärkeään Mestarien liiga-otteluun ManUa vastaan.

Italian Serie A:ssa pelaavan jalkapalloseuran AC Milanin työntekijä pidätettiin itsensä paljastamisesta epäiltynä tiistai-iltana Manchesterissa. Paljastelukohu osuu seuran kannalta erittäin kiusalliseen saumaan, sillä Milan kohtaa toisen mahtiseuran, Valioliigan Manchester Unitedin keskiviikkoiltana Mestarien liigassa.


Manchesterissa sijaitsevan Salfordin poliisi pidätti 44-vuotiaan miehen paikallisesta hotellista tulleiden avunpyyntöjen jälkeen. Soittajien mukaan syytetty oli paljastanut itsensä hävyttömällä tavalla The Lowry -hotellissa työskentelevälle naiselle. Poliisi ei paljasta miehen henkilöllisyyttä ennen kuin hän saa syytteen mahdollisesta rikoksestaan.

Elintärkeä ottelu edessä

Manchesterin poliisipiirin tiedottajan mukaan 44-vuotias pidätettiin vasta keskiviikkoaamuna. Miehen kuulustelut olivat vielä kesken silloin, kun asiasta tiedotettiin keskiviikkona iltapäivällä.

AC Milan on Manchesterissa osallistuakseen sen ja ManU:n väliseen Mestarien liigan kamppailuun brittien kotikentällä Old Traffordilla. Kohtaaminen on ensimmäinen osaottelu taistelusta, jossa palkintona on paikka kahdeksan parhaan joukossa.

Hotelli, jossa epäilty itsensä paljastelu tapahtui, majoittaa koko AC Milanin joukkueen. Hotellin kalleimmat huoneet maksavat jopa 500 puntaa yöltä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu