runoseni, mielipiteitä, kiitän.

waterchild kirjoitti:

eli tuossa on osa runojani olisi mukava jos jaksaisitte kertoa mielipiteenne.





sinä saavuit elämääni kuin tyhjästä,
pelastit minut kun olin valmis lähtemään,
olit kanssani,
olin kerrankin onnellinen,
miksi tämän kaiken itse pilasin,
kun yksin lähdin tuskaa taas kasvattamaan
itselleni ja sinulle,
olit valmis antamaan virheeni anteeksi,
minä kieltäydyin ottamasta sitä vastaan,
nyt olemme erillämme,
mietin taas kunpa lähtisin pois päältä maan
---------------
On vaikea päästä sinusta irti

kun sinua niin paljon rakastan
*huokaus*

Minun on pakko sinut päästää menemään
kulkemaan omia polkujasi

vaikka sinä et sitä ehkä ymmärrä,
miksi en kanssasi olla voi,
mutta en sinua satuttaa enää halua enkä voi

*hyvästi rakkainpani*

Kyyneleet nämä sen kertovat kuinka sinua rakastin,
vaikka tuunteettomaksi minut nytten väitätkin
-----------------
Olenko minä merenneito,
kyyneleeni olisivat helmiä,
vai enkeli verisien kyynelten takaa,
ehkä olenkin vain ihminen jonka
kyyneleet vuotavat raukkaudesta,
joka pian kokonaan katoaa
-----------------
soitan tätä vanhaa pianoa,
koskettimet jotka ovat veren peitossa,
soi se silti niin kauniisti,
kyyneleet valuivat veren päälle,
kuinka sinä sitä toivoit,
kuolit,
tämän pianon ääreen,
jota minä soitan,
soittoni kiihtyy,
muistan kätesi jotka tätä kappaletta soitti,
muistan äänen voimakkaan jolla soittaessasi
lauloit,
nyt se kaikki on poissa,
vain tämä verinen piano,
on ainoa muisto,
sinusta minkä pitää sain.
---------------------
tuo pianon kaunis soitto,
herätti minut,
katsoin kelloa,
joka löi kahtatoista,
kävelin kuin unessa rappuset alas,
näin sinut,
soitit sen,
tutun kappaleen,
josta huumaannuin,
astuin lähemmäs sinua,
kuiskasin hiljaa;
"Rakkaani"
käännyit minuun päin ja
halasit hiljaa,
kunnes terävät hampaat upposivat kaulaani,
veit minut mukanasi,
syvimpiinkin uniisi
--------------
Sieluni,
pimeässä vaeltaa,
etsien sitä onnellista rauhaa,
ulkona valo,
sisälläni pimeys,
eikö sen pitänyt olla toisin?
katson ulos ikkunasta,
ihmisten murheelliset ilmeet,
enkö ollutkaan ainut?
toivoisin kovasti vielä löytäväni
sisältäni sen kauneuden
----------------------
nyt istun huoneeni pimeimmässä nurkassa,
kurkistan valoon,
itken,
ihmiset ovat iloisia,
ajattelen,
"kunpa itsekin voisin",
puhelimeni soi,
en voi vastata,
haluan vain olla yksin,
ilman mitään,
tarkemmin ajatellen,
haluan vain sinut,
tai ehkä mieluummin vain pois täältä,
sinne pimeyteen,
kaikki tuskani olisi ohi,
miksi kukaan ei auta?
lapsuuteni,
sen tuskat kiroavat mieltäni,
ei kai minulla muuta ole,
ehkä olen kirottu,
kulkemaan yksin,
ehkä se on kaikki mitä ansaitsen,
tai ehkä joskus,
saan sen mitä toivon,
viimeinen kyynel vierähti poskelleni,
nukahtamaisillani tajuntaani tulivat sanasi;
"Elämä on."
naurahdan ja vaivun syvään uneen.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä