Homeopaattisen joululahjan paketointi.

Koska jouluna saatetaan antaa lahjaksi homeopaattisia valmisteita, on syytä pohtia niiden paketoimista. Lahjan antaja tietenkin haluaisi lahjan olevan saajalleen mahdollisimman arvokkaan, joten jos on kesällä esimerkiksi kerännyt luonnosta yrttejä ja tislannut niistä uutetta, olisi sellainen uute varmaankin arvokas lahja ja viestisi henkilökohtaisesta mielenkiinnosta saajan terveyttä kohtaan (muistutan, että palstan aihe on Terveyden hoito, ei sairaanhoito). Mutta homeopaattinen valmiste on vedellä voimakkaasti laimennettua uutetta, jossa ehkä ei ole jäljellä vähääkään alkuperäisestä uutteesta. Jos lahjan antaja on maallikko, mistä saaja voisi varmistua laimennuksen tapahtuneen oikeaoppisesti? Sehän voisi esimerkiksi olla pelkkää tislattua vettä. Tämän vuoksi jää vain kaksi vaihtoehtoista toimintatapaa:

1. Annetaan saajalle uute sellaisenaan, jotta hän voisi laimentaa sen itse;
2. Annetaan uutteen lisäksi laimentamiseen tarvittava vesi.

Tapa 1 olisi johdonmukainen, mutta saattaisi viestiä antajan laiskuudesta tai haluttomuudesta syventyä homeopatiaan. Tapa 2 olisi siksi parempi. Mutta koska laimentamiseen tarvitaan suuria määriä vettä, herää kysymys paketoinnin hankaluudesta. Harvalla on kotinsa tai muun joulunviettopaikkansa lähellä syväsatamaa, johon veden kuljetukseen vaadittavan supertankkerin voisi tuoda lastattavaksi. (Satamatyöntekijöiden neuvot tervetulleita.) Sen lisäksi saajankin lähellä pitäisi olla vastaavat faciliteetit, tai sitten ratapiha kuten Mäntyharjulla säiliövaunuja varten. Tarvittava lahjapaperin ja -nauhan määrä olisi myös huomattava, ellei sitten tyytyisi vain paketoimaan sen uutteen. Kylmässä joulukuisessa merivedessä joulupaperi myös harsuuntuisi ikävästi aluksen pohjassa sotkeutuen sen ahterin azipodiin. Kierrätysongelmat olisivat ilmeiset, ja olisi sellainen lahja ns. valkoinen elefantti, josta on saajalleen enemmän harmia kuin hyötyä.

Tämän vuoksi lieneekin parasta pidättäytyä homeopaattisten joululahjojen antamisesta, mikä on muutenkin pakanallista. Voisi lahjoittaa aikaa ja osaamista esim. vanhemmille henkilöille opastamalla internetin keskustelupalstojen käyttöön niille varattuun tarkoitukseen.

Hyvää talvipäivän seisauksen jälkeistä maanantaita.

t. keppihellari

8

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitosneuvoista

      Olipa siinä todella täydellinen tietopaketti homeopatiasta!
      Johtopäätös: Sinun täytyy myös olla homopaatti, koska muutoin ei voi omata noin täydellistä tietoa homeopatiasta!

    • Hoitoalueelta

      Vai olisiko kirjoittaja siellä niiden tutkitusti vaikuttavien pillereiden hoitoaluella, jossa on päässyt livahtamaan näpyttelemään tietokonetta, ja tuottamaan niitä suuria ajatuksiaan muidenkin hämmästeltäväksi?

    • pääasiaettäparannumme

      On myös kolmas vaihtoehto, tapa 3. Voi antaa lahjaksi puhdasta lumevaikutusta! Vaikkapa pienessä kauniissa pullossa etiketteineen ja käyttöohjeineen "avaa korkki ja paranet", tahi kauniissa kirjekuoressa lappu "sinä paranet pian luettuasi tämän"...

    • Vaimitä

      Pitääkö lahja paperin olla ostettu kirkosta ja mieluiten psperiarkkipiispalta!?

    • täyttäpotaskaa

      Kaikki arkkipiispat ja varsinkin Paperiarkkipiispat ovat hyvin kuuluisia suullisista lumehoidoistaan!
      Parannetaan puhumalla potaskaa potilaalle!

    • Oletpahintasaastaa

      Viime vuoden aikana on ollut usein uutisissa, kuinka katoliset virkaveljesi ovat raiskanneet kaikki tytöt ja pojat opetusleireillään ja kouluissaan.
      Olet varmasti samaa sakkiä katolisten virkaveljiesi kanssa eli kaikkia lapsia raiskaava paperiarkkipiispa!
      Hyi hitto, millanen alhainen hyypiö olet!

    • paljonkoLahjoitit

      No kerrohan nyt paperiarkkipiista, että kuinka monta homeopaattista lahjaa käärit ja paketoit?
      Täytyyhän noin uskonnollisen paperiarkkipiispan lahjoittaa satoja homeopaattisiakin paketteja niitä tarvitseville!

      Eikös totta?

    • kjnuunVALVONTAyleiso

      Paperiarkkipiispa sikailee taas palstalla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      3016
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      14
      1692
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      9
      1368
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1228
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1221
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1127
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1042
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1035
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      947
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      942
    Aihe