---Matka---

Kaikki eletty
tuska,
huokaukset,
jotka ravistavat
solunsa laskoksiin

nuoruuteni
kuvitelmat, jotka eivät
osanneet
muovata todellisuutta

armollisuutta
puhtaudeksi ja
kärsivällisyydeksi

pelkkä kuori,
joka on
valeltuna tunteettomuuteen

se on kuin
puuteri
tai lumi,
joka peittää

jälkensä tunkeilijoilta

-

joskus elämä
pelottaa
enemmän kuin
kuolema

joskus se
tuntuu lahjalta,
kun voi antaa
itsensä

sellaisenaan
maailman nähdä
ja sen yhden
hetken korvata
kaikki

koska sitä
kiitollisuutta ei
koskaan ole loputtomiin

olisi
tiedostettava
oikeanlainen antamisen ja
saamisen raja

tai unohtaa ja
valua vaan rajattomuuteen

-

se tuoksuu ihanalta
päästä kotiin

onkalo,
jonka syvyydestä
kuuluu ääni

tunne, jolla
sielusta
tehdään vapaa

oma aito itsensä

-

silloin sitä
sisimmän heikkoa
kohtaa ei tarvitse
kapaloida

sen pyörteitä
ei tarvitse kahlita

siitä vihasta ja
tuskasta
voi luopua

ja se totuus
voi olla
vastaamatta

pelastamatta
menneisyyttään

-

aavistus riittää

-

osattoman
osaksi rakkaus,
ja ne kasvot
katsovat kasvojaan

jotta jokainen
kuulisi kutsunsa

tämän olla kohta,
niin kuin
kotona ollaan

humiseva lohdullisuus,
joka on
kadottanut tietoisuutensa
ja silti ne unelmat
ovat taustalla

ja vaikka aika
olisi ajanut niistä
ohi

päivien tapaan kadota
ja syntyä
uuteen aamuun,
ne ovat
kasvaneet selkääni
kiinni

istuttaen todellisuuteeni
jopa syyllistävän
hiljaisuuden

tavan kiintyä kaikkeen,
jos aika ja
tunnelma on
huokosissaan sopivaa

-

katso taivaalle,
katso koordinaatteja

katso sitä
hyvää, jonka
ihmisten kiertyminen
toisiinsa
rakkaudella saa aikaiseksi

kaikki elämät

laatikoissa
pakatut ja
vielä pakkaamattomien
lauseiden muuttua
paradokseiksi

kun niillä astuu
kohti vain
ollakseen läheisyys

avata se ovi
ja aivan kuin ei
olisi koskaan
sulkenutkaan
sitä

sulkenut ihanteitaan ja
päässyt iltasatunsa
loppuun ilman
yhtään kyyneltä

yhtään improvisaatiota,
yhtään huolta tai
pelkoa

ottaa kiinni
tajunnanvirrastaan
ennekuin se
karkaa mahdottomuuteen

-

nyt ne kannetut
vuodet ovat
muovanneet kasvomme

tehneet ikiajattomasta
ajasta rauhan ja
rakkauden tyyssijan

kerran vuodessa
armo ja lohtu
on tykönämme

maailman suurin ihme
tulee osaksi ruumistamme,
osaksi onnellisuutta

kuinka suloisesti
maailma hymyilee,
rakkaus hengittää
lävitseni

kyllä jopa mainoksessa
lukee nimeni,
se toivottaa
hyvää joulua

-

riisuu vaatteita
enemmän,
kuin kaksi erillistä
satua

kaksi kaunista
elämää

toinen oven ulkopuolella,
toinen sisällä

ja se toinen
herätetään
henkiin

unohtaen pimeän ja
menneisyyden,
ajattomuuden

vain ollakseen
ymmärrys

ollakseen oikea
aikaisuus ennen viimeistä
päivää, jolloin
ovet jälleen sulkeutuvat

ollen ulkopuolinen,
valmis taas
näkemään vain sen
minkä silmänsä
näkevät

sen minkä
suloiteltu elämä
tarjoaa

kaikki ääneen
lausumattomien
sanojen katoavaisuuden

-

mistä se katoavaisuus
kumpuaa, mistä ihmisen
sisin saa rakennusaineensa

ä

toivottavasti
joku katsoo maailmaa
katsoo ihmistä

sieluani tänään

kaiken kauniin
assosiaatiota
menneestä ja tulevasta

olen ajanut partani,
laittanut
saunapuhtaat vaatteet

nauttien höyryävästä
ateriasta kynttilöiden
kajastavan valon
katveessa

-

taivaallinen tunnelma
on maallistunut,
se on kulkenut
etäisyyden halki

kohdatakseen
toisemme

ja luulen
tuntevani hänet
läpikotaisin

ääriäni myöden
olevan läsnäolon

rakkautta, joka
pyörii pimeästä
valoon

välittää ja kurottaa
otteensa ulottuvillemme

kun tuntee sen
koskettavan

todellisuuden ja menneen
tapahtua samanaikaisuudella

osoittaen kiitollisuutta

rakkautta olemassaoloon
rakkautta lähimmilleen

herkkyytemme tulla maalliseksi
niin kuin ihmisen
arvoitus osaa riisua
itsensä

riisua ja
osoittaa kunnioitusta
kaiken kauniin
syntymälle

tänäänkin
kahdentenakymmentenäneljäntenä
kaikilla hyvä tahto

ja rakkautta sydämissään
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ikkunan takana
maailma
edelleen kohisee

miksei tätä
tunnetta saa jokaiseen
päivään,
miksei tätä
tajuttomuutta voi
saada läsnäoloon

ettemme heti
tunnettuamme
unohtaisi vaan
rakastavaisten tapaan

antaisimme anteeksi

-

ajatuksiaan ei
kukaan pääse
pakoon

ikäväänsä ei
osaa pukea

riittää, että
elämä on ja
me olemme elämä

ja täydellinen lapsi
olisi tehnyt
täydellisen maailman

haaveen kaiken kauneudesta

-

kuusi on kaunis
paljaana ja koristeellisena

se tuoksuu ihanalle

tuottaen tuoksunsa mahdollisuudelle

jotain uutta
jotain vanhaa
ja pysyvää

kasvaa ja rakastaa lupaa kysymättä

tarkoittamatta mitään erityistä
ja tarkoittaa,
että se koskee
myös minua

olisiko se joku
salaisuus,
joku tekemätön työ

olla katumatta
muistamattomuuttaan
vai siksi,
että ei
halua rikkoa kaavaa

ei halua
eikä uskalla olla

tietämättään
tai ymmärtämättään

-

elämä puhuu
minulle,
elämä tahtoo
tulla valmiiksi

ja mikään ei ole

ei tämä ole
uutislehti tai
sarjakuva,
jolle voi nauraa

ihmisen vahvuus
mitataan yksinäisyydessä,
elämä on
laumaa

sykli,
joka pitää
rytmissä
ettemme katoaisi

hävittäisi
näkemiämme kuvia,
sanoja,
joilla kudomme
yksilöllisyytemme

-

mutta miksi
se ikävä taas tulee

lemmikki, joka
heiluttaa häntäänsä
ja katsoo
silmiin

maalaa kauniilla
mielikuvilla,
ja taas se
rakkaus ympäröi

vieden kaiken siihen
keskiöön, josta
elämä
ja kuolema alkavat

-

siihen suunpieleen,
josta se
hymy alkaa ja
loppuu

kaikki haasteet alkavat,
intohimon muodot
saavat sykkeensä

enkä aina
tiedä turruttaako
sanoma vai viini
sen pelon
tuoden kyyneleet
poskipäille

hetken suru
saattaa vaihtua
hetken iloon

olenko vain aukaissut
silmäni vai
riisunut huppuni

katsonut hyvinvointia
pahoinvoinnin kustannuksella

sinisilmäisyyttä, joka
kasvatetaan ja
puetaan lapsen vaatteisiin

-

mutta ennen
syntymää jo
kaikki alkaa

kaikki mikä
johtaa syntymään,
omaantuntoon

kuinka niitä palasia
hellitään,
revitään ja särjetään

jotta liimalla olisi
eheyttävä voima,
luomiskyvyllä
rakkaus
käpertyä
sikiöasentoonsa

leivotun olla
leikkaamaton osa
kokonaisuutta

-

me olemme
liian yksinäisiä,
omatahtoisia
ollaksemme rakkaus

me olemme liian
ylpeitä ja
kuolemme mieluummin
kuin pyydämme apua

ja silti vain
se tuoksu
osaa sekoittua
kuin kuusen hieno kuvajainen
on elämänpuu

se joka ei
osaa kulkea kenenkään
ohi ja tarttua kädestä

mutta väkevänä tarttuu
ja
karheana turvautuu,
jos
sitä kutsutaan

sitä, jota rakkaudeksi jo syntymässään kutsutaan

sitä joka voisi olla

ulottuvuuden palanen toinen toisillemme

--

https://www.youtube.com/watch?v=gvZzK9raMEQ

Äänestä

*peukuttaa*

Äänestä
  • Kiitoksia, toivottavasti ylöspäin kuitenkin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DArtagnan kirjoitti:

Kaikki eletty
tuska,
huokaukset,
jotka ravistavat
solunsa laskoksiin

nuoruuteni
kuvitelmat, jotka eivät
osanneet
muovata todellisuutta

armollisuutta
puhtaudeksi ja
kärsivällisyydeksi

pelkkä kuori,
joka on
valeltuna tunteettomuuteen

se on kuin
puuteri
tai lumi,
joka peittää

jälkensä tunkeilijoilta

-

joskus elämä
pelottaa
enemmän kuin
kuolema

joskus se
tuntuu lahjalta,
kun voi antaa
itsensä

sellaisenaan
maailman nähdä
ja sen yhden
hetken korvata
kaikki

koska sitä
kiitollisuutta ei
koskaan ole loputtomiin

olisi
tiedostettava
oikeanlainen antamisen ja
saamisen raja

tai unohtaa ja
valua vaan rajattomuuteen

-

se tuoksuu ihanalta
päästä kotiin

onkalo,
jonka syvyydestä
kuuluu ääni

tunne, jolla
sielusta
tehdään vapaa

oma aito itsensä

-

silloin sitä
sisimmän heikkoa
kohtaa ei tarvitse
kapaloida

sen pyörteitä
ei tarvitse kahlita

siitä vihasta ja
tuskasta
voi luopua

ja se totuus
voi olla
vastaamatta

pelastamatta
menneisyyttään

-

aavistus riittää

-

osattoman
osaksi rakkaus,
ja ne kasvot
katsovat kasvojaan

jotta jokainen
kuulisi kutsunsa

tämän olla kohta,
niin kuin
kotona ollaan

humiseva lohdullisuus,
joka on
kadottanut tietoisuutensa
ja silti ne unelmat
ovat taustalla

ja vaikka aika
olisi ajanut niistä
ohi

päivien tapaan kadota
ja syntyä
uuteen aamuun,
ne ovat
kasvaneet selkääni
kiinni

istuttaen todellisuuteeni
jopa syyllistävän
hiljaisuuden

tavan kiintyä kaikkeen,
jos aika ja
tunnelma on
huokosissaan sopivaa

-

katso taivaalle,
katso koordinaatteja

katso sitä
hyvää, jonka
ihmisten kiertyminen
toisiinsa
rakkaudella saa aikaiseksi

kaikki elämät

laatikoissa
pakatut ja
vielä pakkaamattomien
lauseiden muuttua
paradokseiksi

kun niillä astuu
kohti vain
ollakseen läheisyys

avata se ovi
ja aivan kuin ei
olisi koskaan
sulkenutkaan
sitä

sulkenut ihanteitaan ja
päässyt iltasatunsa
loppuun ilman
yhtään kyyneltä

yhtään improvisaatiota,
yhtään huolta tai
pelkoa

ottaa kiinni
tajunnanvirrastaan
ennekuin se
karkaa mahdottomuuteen

-

nyt ne kannetut
vuodet ovat
muovanneet kasvomme

tehneet ikiajattomasta
ajasta rauhan ja
rakkauden tyyssijan

kerran vuodessa
armo ja lohtu
on tykönämme

maailman suurin ihme
tulee osaksi ruumistamme,
osaksi onnellisuutta

kuinka suloisesti
maailma hymyilee,
rakkaus hengittää
lävitseni

kyllä jopa mainoksessa
lukee nimeni,
se toivottaa
hyvää joulua

-

riisuu vaatteita
enemmän,
kuin kaksi erillistä
satua

kaksi kaunista
elämää

toinen oven ulkopuolella,
toinen sisällä

ja se toinen
herätetään
henkiin

unohtaen pimeän ja
menneisyyden,
ajattomuuden

vain ollakseen
ymmärrys

ollakseen oikea
aikaisuus ennen viimeistä
päivää, jolloin
ovet jälleen sulkeutuvat

ollen ulkopuolinen,
valmis taas
näkemään vain sen
minkä silmänsä
näkevät

sen minkä
suloiteltu elämä
tarjoaa

kaikki ääneen
lausumattomien
sanojen katoavaisuuden

-

mistä se katoavaisuus
kumpuaa, mistä ihmisen
sisin saa rakennusaineensa

ä

toivottavasti
joku katsoo maailmaa
katsoo ihmistä

sieluani tänään

kaiken kauniin
assosiaatiota
menneestä ja tulevasta

olen ajanut partani,
laittanut
saunapuhtaat vaatteet

nauttien höyryävästä
ateriasta kynttilöiden
kajastavan valon
katveessa

-

taivaallinen tunnelma
on maallistunut,
se on kulkenut
etäisyyden halki

kohdatakseen
toisemme

ja luulen
tuntevani hänet
läpikotaisin

ääriäni myöden
olevan läsnäolon

rakkautta, joka
pyörii pimeästä
valoon

välittää ja kurottaa
otteensa ulottuvillemme

kun tuntee sen
koskettavan

todellisuuden ja menneen
tapahtua samanaikaisuudella

osoittaen kiitollisuutta

rakkautta olemassaoloon
rakkautta lähimmilleen

herkkyytemme tulla maalliseksi
niin kuin ihmisen
arvoitus osaa riisua
itsensä

riisua ja
osoittaa kunnioitusta
kaiken kauniin
syntymälle

tänäänkin
kahdentenakymmentenäneljäntenä
kaikilla hyvä tahto

ja rakkautta sydämissään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu