---Matka---

Kaikki eletty
tuska,
huokaukset,
jotka ravistavat
solunsa laskoksiin

nuoruuteni
kuvitelmat, jotka eivät
osanneet
muovata todellisuutta

armollisuutta
puhtaudeksi ja
kärsivällisyydeksi

pelkkä kuori,
joka on
valeltuna tunteettomuuteen

se on kuin
puuteri
tai lumi,
joka peittää

jälkensä tunkeilijoilta

-

joskus elämä
pelottaa
enemmän kuin
kuolema

joskus se
tuntuu lahjalta,
kun voi antaa
itsensä

sellaisenaan
maailman nähdä
ja sen yhden
hetken korvata
kaikki

koska sitä
kiitollisuutta ei
koskaan ole loputtomiin

olisi
tiedostettava
oikeanlainen antamisen ja
saamisen raja

tai unohtaa ja
valua vaan rajattomuuteen

-

se tuoksuu ihanalta
päästä kotiin

onkalo,
jonka syvyydestä
kuuluu ääni

tunne, jolla
sielusta
tehdään vapaa

oma aito itsensä

-

silloin sitä
sisimmän heikkoa
kohtaa ei tarvitse
kapaloida

sen pyörteitä
ei tarvitse kahlita

siitä vihasta ja
tuskasta
voi luopua

ja se totuus
voi olla
vastaamatta

pelastamatta
menneisyyttään

-

aavistus riittää

-

osattoman
osaksi rakkaus,
ja ne kasvot
katsovat kasvojaan

jotta jokainen
kuulisi kutsunsa

tämän olla kohta,
niin kuin
kotona ollaan

humiseva lohdullisuus,
joka on
kadottanut tietoisuutensa
ja silti ne unelmat
ovat taustalla

ja vaikka aika
olisi ajanut niistä
ohi

päivien tapaan kadota
ja syntyä
uuteen aamuun,
ne ovat
kasvaneet selkääni
kiinni

istuttaen todellisuuteeni
jopa syyllistävän
hiljaisuuden

tavan kiintyä kaikkeen,
jos aika ja
tunnelma on
huokosissaan sopivaa

-

katso taivaalle,
katso koordinaatteja

katso sitä
hyvää, jonka
ihmisten kiertyminen
toisiinsa
rakkaudella saa aikaiseksi

kaikki elämät

laatikoissa
pakatut ja
vielä pakkaamattomien
lauseiden muuttua
paradokseiksi

kun niillä astuu
kohti vain
ollakseen läheisyys

avata se ovi
ja aivan kuin ei
olisi koskaan
sulkenutkaan
sitä

sulkenut ihanteitaan ja
päässyt iltasatunsa
loppuun ilman
yhtään kyyneltä

yhtään improvisaatiota,
yhtään huolta tai
pelkoa

ottaa kiinni
tajunnanvirrastaan
ennekuin se
karkaa mahdottomuuteen

-

nyt ne kannetut
vuodet ovat
muovanneet kasvomme

tehneet ikiajattomasta
ajasta rauhan ja
rakkauden tyyssijan

kerran vuodessa
armo ja lohtu
on tykönämme

maailman suurin ihme
tulee osaksi ruumistamme,
osaksi onnellisuutta

kuinka suloisesti
maailma hymyilee,
rakkaus hengittää
lävitseni

kyllä jopa mainoksessa
lukee nimeni,
se toivottaa
hyvää joulua

-

riisuu vaatteita
enemmän,
kuin kaksi erillistä
satua

kaksi kaunista
elämää

toinen oven ulkopuolella,
toinen sisällä

ja se toinen
herätetään
henkiin

unohtaen pimeän ja
menneisyyden,
ajattomuuden

vain ollakseen
ymmärrys

ollakseen oikea
aikaisuus ennen viimeistä
päivää, jolloin
ovet jälleen sulkeutuvat

ollen ulkopuolinen,
valmis taas
näkemään vain sen
minkä silmänsä
näkevät

sen minkä
suloiteltu elämä
tarjoaa

kaikki ääneen
lausumattomien
sanojen katoavaisuuden

-

mistä se katoavaisuus
kumpuaa, mistä ihmisen
sisin saa rakennusaineensa

ä

toivottavasti
joku katsoo maailmaa
katsoo ihmistä

sieluani tänään

kaiken kauniin
assosiaatiota
menneestä ja tulevasta

olen ajanut partani,
laittanut
saunapuhtaat vaatteet

nauttien höyryävästä
ateriasta kynttilöiden
kajastavan valon
katveessa

-

taivaallinen tunnelma
on maallistunut,
se on kulkenut
etäisyyden halki

kohdatakseen
toisemme

ja luulen
tuntevani hänet
läpikotaisin

ääriäni myöden
olevan läsnäolon

rakkautta, joka
pyörii pimeästä
valoon

välittää ja kurottaa
otteensa ulottuvillemme

kun tuntee sen
koskettavan

todellisuuden ja menneen
tapahtua samanaikaisuudella

osoittaen kiitollisuutta

rakkautta olemassaoloon
rakkautta lähimmilleen

herkkyytemme tulla maalliseksi
niin kuin ihmisen
arvoitus osaa riisua
itsensä

riisua ja
osoittaa kunnioitusta
kaiken kauniin
syntymälle

tänäänkin
kahdentenakymmentenäneljäntenä
kaikilla hyvä tahto

ja rakkautta sydämissään