Lainaksi lapsia

saako mistään lainaksi lapsia vaikka kuviin meidän pakettitalon koiranpentutehtaaseen?
Äkkiä ennen kuin ostajat tulevat. Meillä luki mainoksessa että kasvaneet perhekoirana lapsiperheessä mutta eihän meillä mitään lapsia ole kun olen 70 v lastenvihaaja ja miesystävä on kiinnostunut vaan koirista ja lampaista. Kiire.
850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kysy perhepalstalta, moni äitipuoli vuokraa lapsiaan mieluusti.

Äänestä

Uusperhepalstalta siis

Äänestä
  • kiitos hyvä neuvo. Se olisi ihanaa jos jostain saisi oikein katraan eri-ikäisiä pikkuisia leikkisästi samalle matolle pentujen kanssa. Ongelmana on että joudun pitämään heitä useamman päivän kun eri ostajat käyvät. Palkka en pysty maksamaan mutta pentujen kanssa telmiminen varmaan käy palkkiosta. Nämä ovat laumanvartijoita ja aika isoja jo viisiviikkosina, mutta myyn ne suoraan tästä sitä mukaa kun kauppa käy. En usko kahdeksan viikon luovutusikään ja myynti vaikeutuukin kun pennut eivät enää ole niin suloisia.

    A. P.

    Äänestä

  • halvallataiilmaiseksi kirjoitti:

    kiitos hyvä neuvo. Se olisi ihanaa jos jostain saisi oikein katraan eri-ikäisiä pikkuisia leikkisästi samalle matolle pentujen kanssa. Ongelmana on että joudun pitämään heitä useamman päivän kun eri ostajat käyvät. Palkka en pysty maksamaan mutta pentujen kanssa telmiminen varmaan käy palkkiosta. Nämä ovat laumanvartijoita ja aika isoja jo viisiviikkosina, mutta myyn ne suoraan tästä sitä mukaa kun kauppa käy. En usko kahdeksan viikon luovutusikään ja myynti vaikeutuukin kun pennut eivät enää ole niin suloisia.

    A. P.

    Jos kakaroiden pitäminen venyy, se ei sinänsä haittaa. Ne muodostavat koirien kanssa lauman, jossa on oma nokkimisjärjestyksensä niin siihen ei tarvitse puuttua, on helppoa. Luonnon näkymätön käsi ohjaa. Äitipuoli/tehtailija toimii ainoastaan näiden alaistensa johtajana ja komentajana. Riittää, kun lauman jäsenille annostelee sen verran ravintoa, etteivät toisiaan ala syödä.

    Äänestä

  • halvallataiilmaiseksi kirjoitti:

    kiitos hyvä neuvo. Se olisi ihanaa jos jostain saisi oikein katraan eri-ikäisiä pikkuisia leikkisästi samalle matolle pentujen kanssa. Ongelmana on että joudun pitämään heitä useamman päivän kun eri ostajat käyvät. Palkka en pysty maksamaan mutta pentujen kanssa telmiminen varmaan käy palkkiosta. Nämä ovat laumanvartijoita ja aika isoja jo viisiviikkosina, mutta myyn ne suoraan tästä sitä mukaa kun kauppa käy. En usko kahdeksan viikon luovutusikään ja myynti vaikeutuukin kun pennut eivät enää ole niin suloisia.

    A. P.

    Pennut kiinnostaa.Missä ovat myynnissä,ja mikä rotu kyseessä?
    Meillä aidattu piha,ja kokemusta laumiksista ennestään.

    Äänestä

  • ostamassa kirjoitti:

    Pennut kiinnostaa.Missä ovat myynnissä,ja mikä rotu kyseessä?
    Meillä aidattu piha,ja kokemusta laumiksista ennestään.

    Kertoisitteko taustatietoja perheesstänne ja onko muita koiria ennestään ja miksi tarvitsette juuri laumanvartijaa? Onko maksukykyä minkä verran paljon? Osamaksulla emme myy ja rokotus ja madotus sinun täytyy itse kustantaa koska koirat ovat vielä niin nuoria.

    A. P.

    Äänestä

  • On lampaita ja kanoja,ei muita koiria nyt .Kyllä riittää rahaa pennun ostoon,ja hoitoon sekä laadukkaaseen ruokaan.
    Syrjässä asutaan,ja ennenkin ollut laumiksia.Nyt oltu hetki koiraa ilman,kun koira lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 14vuotiaana.
    Missä sinun myynti ilmoitus on?
    Voin ottaa yhteyttä sitä kautta jatkossa.

    Äänestä

Laumiksia on kyllä hyvä olla, jos on perhelaumassa on monta vahdattavaa. Koirien ja lapsien laumakäyttäytyminen on yllättävän samanlaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


halvallataiilmaiseksi kirjoitti:

saako mistään lainaksi lapsia vaikka kuviin meidän pakettitalon koiranpentutehtaaseen?
Äkkiä ennen kuin ostajat tulevat. Meillä luki mainoksessa että kasvaneet perhekoirana lapsiperheessä mutta eihän meillä mitään lapsia ole kun olen 70 v lastenvihaaja ja miesystävä on kiinnostunut vaan koirista ja lampaista. Kiire.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu