In memorium

Näin vuoden 2018 pian siirtyessä historiaan, halusin tuoda luettavaksi hyväntahtoisella latauksella kirjoittamani ensimmäisen tarinan Suomelan kylästä. Samalla haluan, että muistaisimme heitä, jotka ovat poistuneet joukostamme.


In memoriam  koti-kiusattu ja nittaminax



Riivattu polki kohti mäen harjaa, mäen, jonka laelta avautui näkymä yli Suomelan kylän. Kylää ympäröi niittuja, peltoja, metsiä ja vesistöjä.

Nousu eteni jouhevasti olihan Riivattu voidellut pyöränsä kettingeit höyrylaivan koneöljyllä.

Riivattu ohitti Mankelin talon, vilkutti emännälle, joka pyllisteli puutarhassaan nyppien kuivuneita orvokin kukkia. Emäntä vilkutti iloisesti takaisin, vanhat kamut kun olivat.

Mies pysähtyi, tähyillen lakkinsa lipan alta pellon laitaa. Hän oli kuullut kiivasta keskustelua. Diiseli ja Reppuli väittelivät uskon asioista, joten hän ymmärsi,että siihen väliin ei ollut meneminen olisi voinut tulla repulla päähän tai sangollisen pottuja silmille. Riivattu jatkoi matkaansa.

Kylän raitti kaartui vasemmalle, Raalajoen mutkaan, siellä oli Eloveenalaisten talo. Herra ja rouva Eloveena olivat näköjään lähdössä kalaan. Mies työnsi kottikärryllä Hondan neljäheppasta perämoottoria kohti rantaa. Rouvalla oli kainalossaan musta jätesäkki. He koodasivat Ruotsiksi.

Riivattu moikkasi ja jätti pariskunnan taakseen, suunnaten pyörän sarvet kohti kaakkoa.

Vastaan käveli hiestä märkäinen Lasse, joka oli tulossa soramontulta kuntotreeniltä. Kodin hengetär odotti jo päivälliselle, joten jutteluun ei miehillä jäänyt aikaa.

Edetessään länteen Riivattu havahtui iloiseen puheen pulpatukseen hän kaarsi rantaan missä Keikku lastasi muovipäniköitä veneeseen. Lähdössä saareen kysyi Riivattu. Joo, mökin sadevesiämpärit ovat tyhjät, joten otin mukaan kaupunkivettä, jotta pääsen kylpemään kallioammeeseeni. Hyvää matkaa huikkasi Riivattu, Kiitos, hihitti aina iloinen Keikku.

Katsos, kuka se sieltä tulee, haa, Renete palaamassa vapaaehtoistyöstä. Kolme päivää kuumassa bussissa eläkeläisten kanssa näkyi väsyneen naisen kasvoilta, mutta Renete iloitsi, olihan hän jättänyt arvokasta hiiletöntä jalanjälkeä bussimatkalla Suomelan kylästä Petsamoon ja takaisin.

Suomelan kylässä harrastettaan sivistävää kulttuuria. Riivattu oikaisi vihreää nurmikkoa pitkin kohti teatterin näyttämöä. Musikaalin harjoitukset olivat käynnissä ja Tiinuli äänessä laulaen kauniisti ...My way..tä. Näytelmää ohjasi kriitikkonakin tunnettu Bessi.

Riivattu kuunteli hetken Tiinan kaunista laulua, mutta jatkoi eteenpäin.

Nurmikon toisella reunalla Humpsi juoksi koiran kanssa toisessa kädessään muovipussi, ilmeisesti koiran jätöksiä varten. Soratielle tullessa ja Siilisen talon kohdalla Riivattu hiljensi vauhtia. Siilisen rouva istui pihakeinussaan. Oli jo nousemassa keinusta tullakseen portille katsomaan ohi ajavaa Riivattua ja koiran kanssa nurmikon reunaa juoksevaa Humpsia. Tokihan rouva halusi kiilata väliin, kuten aina, mutta ei saanut mahdollisuutta kun Riivattukin pyrähti karkuun.

Maitolaiturilla, joka oli jäänyt muinaismuistoksi istui toinen muinaismuisto kylän ainut kirjailija.

Riivattu saapui kylän kauniiseen vehreään keskustaan. Hieman keskustan laidalla on sosiaali-rivari. Siellä asuu entinen It-alan ammattilainen nykyisin kovatuloinen eläkeläinen ja luontokuvaaja Hunkki. Hunkki yrittää ymmärtää kylänsä ainutta kirjailijaa, mutta hänelle ei ole vielä avautuneet kirjailijan kielikuviot. Olisko kysymyksessä koodausvirhe, tiedä häntä.

Samassa sosiaali-rivarissa Hunkin kanssa asuu myös kylän räväkkä nittatäti. Hänelle on turha alkaa nipottamaan vaikka parvekkeen ovi onkin aina hieman auki. Sehän merkitsee vain sitä, että tulee raitista huutia tupaan.

Kylällä on yksi kerrostalo. Se rakennettiin Karjalan siirtolaisille, jotka tulivat sodan jälkeen kylään. Siinä talossa asuu kylän siivooja tosin entinen sillä rätin hän on jättänyt parvekkeelle eikä aijo siihen isommin koskea. Pölyhuiskaa hän tarvitsee tietokoneen näppäimiä puhdistaessaan, jotta näppäimistö olisi aina tiukassa timmissä erilaisten haasteiden edessä.

Onhan toki kylällä Riivatulle tuntemattomiakin asukkaita, joiden talojen ohi hän ajaa päivittäisillä pyörälenkeillään. Näitä asukkaita ei näy yleisillä paikoilla. Kylän K-markettiinkin he hiipivät sulkemisajan lähestyessä illan härärässä. Tällaisten asukkaiden talojen ohi ajaessaan Riivattu huomaa usein verhojen heilahteluja. Hän merkkaa, asujat elossa oleviksi.

Kirjailijan kaksoissisko Heta istuu rannalle rakentamansa kivikasan päällä kylpyammeessa autuaallinen ilme kasvoillaan. Riivattu polkee ammeessa istuvan Hetan ohi ja sai kummalisen ajatuksen.

”Autuaita ovat puupäät sillä he pysyvät pinnalla.”

Riivattu kaarsi kotinsa pihaan. Portailla odotti vaimo ja sisältä kantautui tuoreen nisun tuoksu.

Mandi