I/o:t väylään

Tuossa tuli mieleen että meillähän piirillä/piireillä voisi toteuttaa kohtuu yksin kertaisesti seuraavan esimerkin mukaisesti. Oletetaan että on vaikkapa 6-20 valo kytkintä jolla ohjataan releleitä reilusti kauempana.. jos haluaisi minimoida johdin määrän niin onko muunnin piiriä valmiina joka tekee näistä "inputeista" binääri muotoista tai sitten jopa jonkun väylä muotoisen sitten singaalin.
Ja jos väylään mennään niin ehkäpä voisi indikoinnit mennä molempiin suuntiin.

Jossain voi olla valmiit rakennus sarja tyyppiset ohjeet kun elektroniikan tunnit amiksessa jäi vähälle panostuksella minun kohdalla.
Yritin googletella mutta en oikein keksinyt oikeita hakusanoja.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ja pahoittelen kirjoitus virheitä johtuen catin älypuhelimen käyttöä saunassa. Tämä korjaa automaattisesti oikeat sanat vääriksi.

Äänestä
  • Joo ei mulla tohon aloitukseen ole mitään järkevää sanottavaa, taitavampi koodari pistää kaksi Arduinoa keskustelemaan keskenään vaikka pulssinleveydellä.

    Mut jos pukki toi uuden cätin niin kannattaisi ehkä jättää saunominen vähemmälle. Itse olen harrastanut muuten ihan samaa paitsi enimmäkseen Tinderin selaamista ja puhelin alkaa flippailla kuumuudesta. Valittaa akun kuumuudesta nykyisin pitkin päivää ja tilttaa samalla tavalla mitä aluksi teki vain saunassa.

    Suomalainen oikoluku on aivan paska kun pistää kaikki yhdyssanat erilleen niin että varmasti näyttää mahdollisimman juntilta, englanti toimii paremmin, ihme että ei pistä automaattisesti double negativeiksi että antaisi kirjoittajasta saman junttivaikutelman kun suomenkielen yhdyssanavirheistä.

    Äänestä

Oikeastaan määritelmä reilusti kauempana vaikuttaa mitä suosittelisin. Jos jotain kuvittelisin niin lyhyeen etäisyyteen PIC tai AVR. Molemmista löytyy joitakin sarjoja joita voi käyttää. Meikä mainitsi jo arduinot. Ohjaava laite voi olla mikä tahansa PC tai joku yhdenkortin tietokone.

Pitempiä matkoja vois toteuttaa ohjelmoitavillalogiikoilla. Niillä on usean sadanmetrin väli mahdollinen. Siemens, Omron, klöckner möller, jne. Merkkejä ja malleja on pilvinpimein mistä valita sopiva.

Ohjemointaito tulee sitten tekemisen kautta.

Äänestä

Pari vuotta vanha catepillar ei ole moksiskaan lyhyestä saunomisesta.
Tosiaan tuo androidin oikoluku jättää välillä korjaamatta oikeat kirjoitus virheet ja sitten välillä oikein kirjoitettuja sanoja se vaihtaa aivan toisiin.
Kokeillaanpa nyt aplea keittiön pöydällä ilman muutamaa olutta.

Joskus amiksessa käsiteltiin 7-segmentti led näyttöä ja siihen kytkettiin pari 4xxx sarjan piiriä. Toinen muutti bitit? ledeille niin että kulloinkin näyttö näytti oikeaa numeroa. Ja ensimmäinen muutti muistaakseni kytkimiltä tulevat binääriksi.

Jotain näiden piirien tapaista yksin kertaista ratkaisua ajattelin.

Ohjelmointi kielen opettelu ei oikein innosta/ei ole aikaa. Täytyy katsella jotain valmista settiä ebaystä.

Toki esim. uusimmalla siemensin logolla voi näppärästi yhdistää kaksi tai useamman rj45 piuhalla suoraan samaan verkkoon niin pystyy helposti liikuttelemaan molempiin suuntiin kärkitietoja.

Äänestä

Tunnen catin murheita kun taskusta löytyy. Tosin nyt käytössä hyikauheeta tabletti. Tämä riittää tälläiseen pien kirjoitteluun.

Ledinäytöille löytyy muutama ratkaisumalli. On myös piiri joka näyttää kahdeksan numeroa ja muutama johto ohjaukseen. Välissä vois tietenkin olla piirit virtasilmukasta tieto jolloin sitä välimatkaa saa kasvatettua. Mitä meinasit numeron mitoiksi. Vai meinasitko pistematriisia.

Äänestä

Juu oli vain aikoinaan ammatti koulussa siihen numeroon (7-segmentti) liittyvä joku logiikka tms piiri johon taisi tulla muutama eli 9-10 numeroitua kytkintä inputeista ja outputteihin joista lähti muutamalla "bitillä" 1 tai 0 siihen led segmentin ohjaus piiriin.

Ajatus ei liity led näyttöihin vaan vaikkapa jos minulla olisi talossa reilusti valokytkimiä joilla haluan ohjata autotallin keskuksen kautta ulkovaloja yms.
Tai vaikka vähän vanhempi metsä kone jossa menee kaatopäähän 25-40napainen kaapeli jolla ohjataan magneetit venttiilejä on/off.
Toki kourassa on muutamia induktiivisiä antureita joilta tieto tulee koneeseen päin.

Eli simppelisti
Alkupäässä on on/off inputteja ja loppupäässä vaikka 5V rele lähdöt. Lukumäärä vaikkapa 5-32kpl
Näiden väli olisi tarkoitus kaapeloinniltaan olla yksinkertaisempi. Muutamia lankoja.

Valmiilla sähkö/automaatiopuolen logiikoilla/ohjelmoitavilla releillä kiinteistö sähköpuolella tulee määräysten mukaisesti mutta konepuolella on vähän kömpelö ratkaisu.

PS. Taas kirjoitin pillarilla joten kirovirheitä voi olla.

Äänestä

Magneettiventtilien ja antureitten johtoja en laittaisi samoihin kaapeleihin. Niillä on taipumusta tavallaan hyppiä yli. Kaapeloinnin yksikertaistaminen on mahdollista, mutta silloin "kaatotietokoneen" ja kaatokouran väliin tulee kaksi "tietokonetta". Vikapaikkoja tulee kosolti lisää ja vielä on otettava huomioon toiminta pakkasella. Älylaitteet ovat monesti toteutettu elektroniikalla joka tykkää kohtuullisista lämpötiloista. Pakkanen voi hiljentää toiminnan kokonaan. Varsinaisen työelämäni huolsin laitteita jotka on tarkoitettu toimimaan myös ulkona. Joskus tuli vastaan koneita jotka oli rakennettu välimerenmaissa ja ne eivät välttämättä lähteneet käyntiin enää 10 asteen pakkasesta. Metsäkone on todennäköisesti tehty elektroniikalla jonka on tarkoitus toimia myös pakkasessa. Piirit siinä on vähän kalliinpia versioita. Miten sitten niiden antureitten kohdalla kuinka aikariippuvaisia ne ovat. Jos siinä on mittaukseen liityviä antureita, voi niisä pulssin parin hukkaminen tehdä joitain mittavirheitä tai tipauttaa toiminnan kokonaan pois. Juttelin kolmisenkymmentävuotta sitten kaatokoneasentajan kanssa näistä murheista. En muista noista ajoista kovinpaljon, mutta oli niissä minullekin jotain tuttua.
Eli lyhyesti: Jos siihen metsäkone pidettäis mahdollisimman alkuperäisenä.

Ulkovalot vois olla ihan sysäysreleillä. Pienjännitekaapelia tulee jonkiverran, mutta on simppeli.

Äänestä

Täältä löytyy aika suuri valikoima erilaisia relesysteemejä.
http://denkovi.com/
Noissa on myös inputteja eli voit lukea sisäänpäin tietoa. Noilla saat kodin valot hoidettua vaikkapa kännykällä ohjattaviksi. En tiedä löytyykö tuolta myös paketti, jolla saa kytkimet toiseen päähän.

Äänestä

Tuolla on, miten uln2803:lla ohjataan releitä avr:n avulla:
https://www.avrfreaks.net/forum/driving-relays-through-avr
Numeerinen näppäimistö menee puolestaan näin:
https://circuitdigest.com/microcontroller-projects/keypad-interfacing-with-avr-atmega32
-eli nyt voit kirjoittaa ohjelman, vaikka kirjoittamalla "32", jolloin syttyy lamppu nro. 32, jne..
Useimmiten tarvittaville releille oma kytkin: 74LS166. Noita voi ketjuttaa tarvitsemansa määrän.
Tuosta ei ole pitkä matka lamppukohtaiselle "tiny13" kontrollerille, joka sytyttää oman lamppunsa. Periaatteessa saat PWM-vihellyksen määritettyä hyvinkin tarkasti omalle taajuudelle jopa ilman kidettä - muutaman prosentin tarkkuudella - joten ohjaussignaalin voi jopa ympätä AC-johtoon. Sen erottaminen vaatiikin sitten melkoista määrää komponentteja, kun pitää huolehtia myös sähköturvallisuudesta. Itse pistäisin erillisen hitaan TWI-väylän, jolloin saa kuittaukset lampuilta ja hankaliin paikkoihin yksisuuntainen IR-yhteys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Binäärikeijo kirjoitti:

Tuossa tuli mieleen että meillähän piirillä/piireillä voisi toteuttaa kohtuu yksin kertaisesti seuraavan esimerkin mukaisesti. Oletetaan että on vaikkapa 6-20 valo kytkintä jolla ohjataan releleitä reilusti kauempana.. jos haluaisi minimoida johdin määrän niin onko muunnin piiriä valmiina joka tekee näistä "inputeista" binääri muotoista tai sitten jopa jonkun väylä muotoisen sitten singaalin.
Ja jos väylään mennään niin ehkäpä voisi indikoinnit mennä molempiin suuntiin.

Jossain voi olla valmiit rakennus sarja tyyppiset ohjeet kun elektroniikan tunnit amiksessa jäi vähälle panostuksella minun kohdalla.
Yritin googletella mutta en oikein keksinyt oikeita hakusanoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu