Missä ennustajat ovat nyt?

Mirja.91v

Ikää on jo yli 91 vuotta. Nuoruudessani, 50-luvulla, alettiin jo kauhistella ruotsalaisten velkaantumista. Kerrottiin että niille käy köpelösti kun elävät holtittomasti.

60-luvulla alettiin puhua velkavolvoista.

70-luvulla kerrottiin, että Ruotsin talouskupla puhkeaa.

80-luvulla Suomessakin kokeiltiin velkaantumista mutta epäonnistuttiin täysin.

90-luvulla rämmittiin syvässä lamassa ruotsalaisten velkaantuessa.

00-luvulla oltiin edelleen syvässä lamassa ja suomalaisten käskettiin maksaa velat pois. Kauhisteltiin kasvavaa ulkomaanvelkaa. Ruotsalaiset ne vasta velkaantuneita ovat, kerrottiin.

10-luvulla ollaan syvässä lamassa ja aloitettiin lyhentämään ulkomaanvelkaa. Rahat tähän saatiin myymällä loppukin kansallisomaisuus pois. Ruotsalaiset ne vaan velkaantuvat, eivätkä yritäkään lyhentää.

Miten on käynyt niille, jotka alkoivat velkaantua nuoruudessani? He asuivat hyvin, ajelivat volvoillaan, kävivät mökeillään ja ulkomailla silloin kun täällä rämmittiin syvällä työttömyydessä ja talouskurjuudessa.

Miten on käynyt niille jotka velkaantuivat myöhemmin ruotsissa? He elivät leveästi, leveämmin kuin edeltäjänsä, meillä taas uitiin pohjamudissa masssatyöttömyyden ja leipäjonojen keskellä.

Entä 00-luvulla velkaantuneet, he varmasti joutuivat maksamaan edellisten sukupolvien ottamat velat ruotsissa? Oooh, eivä joutuneetkaan, vaan elivät vielä leveämmin kuin edellinen sukupolvi, ajoivat komeilla autoilla ja omistivat useita asuntoja. Samaan aikaan Suomessa oli saatu aikaiseksi ennätyspitkät leipäjonot ja syntyvyys nälkävuosien tasolle.

Varmaan ne siellä ruotsissa saavat kohta kärsiä oikein kunnolla, eikö niin. Ja me suomalaiset vedämme pidemmän korren. Eikö vain? Kohta rommaa, ei kannata velkaantua, velat kannatta maksaa heti pois! Ja ilmastonmuutos ja maailmanloppu!

T. Mirja 91 v

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tatu34

      Kaikki ysikymppiset käyttää sanaa rommaa , sehän on ilmiselvää...

      • Tatu34

        Ja kirjoittaa öisin ....


    • Patu43

      Ja on mitä ilmeisimmin ylläpidossa...

    • monologgaajatry

      Kaikki ysikymppiset puhuu myös väärin päin käännetystä etätyöstä ja ok-talosta ja ppv.stä ja asuu kassulla!!!!!

      • Uponnut-Finlandia

        Olen 52 v ja asunut jo madeiralla 16 vuotta kun totesin että suomi menee alaspäin kuin lehmän häntä,ja oikeassa olin.Täällä tienannut joka vuosi 30-40000€ enemmän kuin suomessa koskaan,ai ettei kannata vaihtaa vai?


    • ruotsinmalli

      Siis jos ajatellaan niin että elämä on ainutkertaista niin kuin se onkin,niin periaatteessa suomalaisilla pitäisi olla mahdollisuus ikuisuus velkaan,ruotsalaisilla tämä käytännössä jo on suunilleen.

      Eli ostetaan laina rahalla ja niitä ei makseta esim:talo koko elinaikanaan,vaan laitetaan varat elämiseen ja muuhun.

      Suomen ei pitäisi lähteä sille tielle että maksettaisiin lainoja pois vaan päin vastoin otetaan laiaa lisää ja eletään velaksi,myös valtion,lyhennetään vähän ja taas otetaan velkaa,eihän niitä käytännössä maksettas pois juuri koskaan ainakaan muutamiin sukupolviin.

      Pitkät laina ajat ruotsin mallin mukaan loisi kasvua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      18
      2076
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1824
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1463
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      177
      1444
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1429
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      309
      1407
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1037
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      62
      1004
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      985
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      884
    Aihe