Kerrostalohäirikölle joulukaan ei ole pyhää aikaa. Naapuri metelöi koko jouluaaton. Hirveä ryske ja kirskunta alkoi heti aamusta. Sama ääni tulee kun huonekalukaja vedetään lattia pitkin nostamatta ilmaan. Ruokapöytä tärisi lounasta syödessä,kuin tiejyrä olisi kulkenut ohi. Tv joulurauhanjulistus oli oli alkamassa paukutin ärhäkkäästi . Melu loppui. Lähdin tekemään iltapäivän työvuoron työpaikalle ja sen jälkeen vanhemmille joulun viettoon. Klo 21 tulin kotiin. Pesin hampaat ja menin sänkyyn. En kerennyt olla pitkään sängyssä kun sama meteli alkoi taas. Kello oli 23. Soitin 112. Eivät suostuneet laittamaan poliisia paikalle. Sanoin kyllä hätäkeskukseen että pitäis päästä nukkumaan kun aamulla on herättävä klo 7 töihin. Naapuri rauhoittui hätäkeskukseen soiton jälkeen. Valitus vuokra-asunnon omistajalle on tehty.
Vastaukset 3
- Joulutöissä
Tämä häiriköivä naapuri on on keksinyt omia sääntöjä. Sunnuntaina ei hänen mukaan saa pestä pyykkiä. Taloyhtiön säännöissä asiaa ei kielletä. Yörauhasääntö löytyy ja maton tamppauksesta löytyy sääntö. Muuten kotitöiden tekoa ei rajoiteta kellonajoilla/päivillä. Minä en alistu keksittyihin sääntöihin.
Aloittajan naapurihan ei ole tehnyt mitään väärää siirrellessään huonekaluja hiljaisuusajan ulkopuolella. Aloittaja itse on sen sijaan tehnyt väärin paukutellessan vastaan, mahtavat muut napurit olla onnissan kun yhden meluajan sijaan niitä onkin kaksi. Mikäli naapurin melu häiritsee mennään soittamaan ovikelloa ja kerrotaan tilanne.
- tuberg
Nykyään ei ole turvallista mennä soittamaan naapurin ovikelloa ,vaikka asia olisi ihan asiasta huomauttamisesta. Voi tulla puukosta tai vastaavasta. Parempi ilmoittaa oman turvallisuuden takia isännöitsijälle. Isännöitsijän tehtävä toimia ko. tehtävässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851345
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351061Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19865Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154695Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13690- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33560
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538