Asukaskyselyn perusteella Forssa on noussut turvattomammaksi paikkakunnaksi Suomessa. Mammat kiittävät erityisesti kaheleita naapureita, ja liikenteen melua.
Sinällään tämä ei tietenkään yllätä ketään. Suorastaan jakomielitautista on sen sijaan se, että Tammelan pitäjä naapurista rankataan asukkaittensa mielestä Suomen turvallisimpien asujamistojen aateliin. Tammelalalaiset ovat tunnetusti hyviä valehtelemaan itselleen, tai sitten kysely on tehty yksinomaan letkulaisten ja teurolaisten keskuudessa.
Niin tai näin, Forssan liikenteen melusta saamme kiittää Yhtiönkatua joka täytyi vängällä saada halkomaan pitäjän ydintä. Tiedämme ketä tästäkin hirvityksestä on kiittäminen. Raittia myöten on avattu avoin pääsy Tammelan ja Jokioisten suunnan avohoitopotilaille tulla raiskaamaan rakkineillansa forssalaisten kuuloelimiä.
Toinen hyväkäs onkin nykyinen Kartanonkatu, jossa harrastetaan öisiä kiihdytysajoja hidasteiden välillä.
Forssaan pesiytyneestä asujamistosta ei ole tarpeen kirjoittaa sen enempää. Kerrostalomöykkääjät ja alkoholistit muodostuvat, melko pitkälle, naapuripitäjien heikoimmista aineksista. Metsissä eläneet elukan kaltaiset oliot eivät tietenkään ymmärrä mitään kerrostaloelämästä ja sen kirjoitetutuista, ja kirjoittamattomista, säännöistä.
Forssa, Suomen turvattomin
13
<50
Vastaukset
- isofidus
Forssa niin turvaton ole. Ja tammelalaiset tiedetään. lähes kaikki serkkuja keskenään.
- Missä.kysely.on
Terveyskeskus on ollut liian monta päivää suljettuna, se tuottaa monenlaista joulumieltä.
- Jaa-a
Tässä linkki uutiseen https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005947371.html
- outss
Missä helsinki, oulu, turku tampere.....
- Paitsi_että
Tällaisilla rankinglistoilla on pelkkä viihdearvo, ei sen enempää.
- Arvallakynä
Mitäs asutte siellä urpot. Muuttamaan oikeaan kaupunkiin tai maalle, mutta älkää Sauli paikassa jossa molempien huonot puolet on yhdistetty.
- niinain
Mitä tarkoittaa Sauli paikka?
- Asasdsdsfdf
Mitä vois olettaa jos kaupunginjohtajakin riehuu terassilla? Ei taatusti mikään pikku eeden.
- Hyvätveljet
Onko katuvalojen tienoilla tyhjiä tontteja? Voisin muuttaa sinne.
- bbfndndksls
Forssa vaikuttaa kyllä todella rauhalliselta, ottaen huomioon miten vähän poliiseja täällä näkyy. Yksi partioko tuolla normaaliöinä vaan pyörii?
Säästöä kai tämä olevinaan, mutta taas säästämistä väärässä paikassa.- lähren
Juu siihen nähten. Forssassa sa saa idiootit riehua aivan vapaasti. Liikennekuri ei näy ainakaan poliisia liikaa kiinnostavan.
- murriainen
Eiköhän pelokkuusgallup kerro enemmän forssalaisista kuin todellisesta Forssasta?
- lähren
Ei ei. Se kertoo pikemminkin siitä että liian kauan on möykkäterroristit saaneet vapaasti terrorisoida rauhaa rakastavaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418044Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834676Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673391- 552206
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171626Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591543Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.601220Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128