112hälytys

Heh heh.....juttelin tässä toissa iltana erään viehättävän neidin kanssa, joka työskentelee hälytyskeskuksessa.

Kuulemma nyt kun lumi on tullut maahan, niin turhat hätäpuhelut ovat lisääntyneet merkittävästi. Äkkiseltään ei arvaisi, jotta nämä asiat korreloivat keskenään. Mutta minäpä kerron, mistä on kyse.

Nythän eläinten jälkiä on taas näkösällä tuoreella hangella. Varsinkin Kainuussa ja Itä-Suomessa hätääntyneet ihmiset sitten tukkivat puhelinlinjat soittaessaan hälytyskeskukseen. Raukat luulevat susia ja karhuja olevan joka puolella ja paniikissa vapisevin sormin näppäilevät 112. Ja tämä on kuulemma joka vuotinen ilmiö.
10201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
Aloittaja

Sama neitokainen sitten vielä kertoi, kun Antti Tuisku oli viime kesänä keikalla Kuusamossa ja lauloi kappalettaan "Peto on irti". Yleisö oli mennyt paniikkiin ja pöljät ryntäsivät hysteerisinä konserttisalista ulos. Antti yritti selittää, että ei hän sutta tarkoittanut. Mutta panikoija ei kuuntele järkipuhetta. Tapaamani nainen on muuten itsekin Kuusamosta kotoisin ja häpeää susipelkurisukulaisiaan. Kyllä me naureskeltiin näittän juttujen inspiroimina. Hauska oli ilta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Käytiin sitten kreikkalaisessa ravintolassa syömässä näiden tapahtumien kunniaksi. Arvatenkin lammasta, heh heh. Susikin tykkää lampaasta. Poroa en nyt syönyt, kun ei tehnyt mieli tukea sutta pelkäävää Aslakia. Tämä lammas oli Uudesta Seelannista. Siellä ei turhaan hötkyillä susien kanssa. Neidon kanssa mahdollisesti lähdemme käymään siellä ihan lähitulevaisuudessa.

    Suunnitteilla on vielä lisäosa Susianalyyseihin I,II, III,IV ja V. Tuleva osa VI antaisi nautintoa lukuisiin ulkomaanmatkoihini liittyen. Nythän Analyysin osissa II ja III on paljon materiaalia liittyen maakuntareissuihini Suomessa. Tarkemmin sanottona sutta pelkäävien tolleroitten asuttamilla paikkakunnilla.

    Äänestä

Jäikö punainen nappi ottamatta tänä aamuna???Vaiko sininen??? Hoitoon tuommonen!!! Ammattiauttajalle!!!

Äänestä

Kätesi on morsmaikkusi.
Ja susianalyysia ei koskaan ole ollutkaan.
Parempaa Uutta Vuotta ja parempia lääkkeitä sinulle, susirunkkari.

Äänestä

Onko tapaamasi neitokaisen nimi sattumoisin Nyrkki-Kyllikki? Näin unta, että joku oli keksinyt aikakoneen ja matkustin sillä ajassa taaksepäin kuohimaan anal-yytikon oletetun isukin. Herätessäni tajusin harmikseni sen olevan vain unta :(

Äänestä
  • Aloittaja

    Susianalyysi on niin väkevää tuotetta, että se tunkeutuu uniin ja ajatuksiin. Ajan myötä se vaikuttaa positiivisesti ja auttaa susipelkoon. Sinäkin olet näin saanut osaksesi tarjoamaani terapiaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tuli tässä mieleeni, jotta olen tarjonnut palstalla olijoille kymmenien tuhansien eurojen arvosta ilmaista terapiaa ja sivistystä. Miettikääpäs, paljonko ammattipsykologi/opettaja saa tuntipalkkaa. Tähän jos vielä lasketaan yö- ja pyhälisät. Mutta minähän teen tätä työtä ihan hyvää hyvyyttäni. Aina sitä sen verran pätäkkää löytyy jotta lammasta ja snapsia on vara mässätä. Sivistäminen on vaan minulle jonkin sortin kutsumus.

    Äänestä

  • mikkinnu kirjoitti:

    Onneksesi, on maksukatto, niinpä hoitosi ei käy sulle kohtuuttoman kalliiksi.

    Äänestä

Tänään sitten kaikki ampumaan raketteja!! Sudet painaa häntä koipien välissä, niinkuin analyytikko konsanaan :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Sama kait se noille muutamille ilotulitteista koituneille vammoille, mutta montakohan perhetragediaa taas on ollut juhlapyhän aikana. Nythän susipelkurit/aseomistajat ovat taas kitanneet viinaa ja se näkyy väkivaltatilastoissa. Jokainen jälki hangella on riski, kun hysteerikko sen näkee. Mielukuvitus lähtee liikkeelle ja pelkotilaa turrutetaan viinalla. Siinä sitten pää sekoaa pitemmän päälle ja perhe ei enää ole turvassa. Siksipä muistutan jälleen kerran hienosta avauksestani "Ehdotus uudeksi aselaiksi". Kannattaa tutustua, jos et vielä ole sitä lukenut. Laitanko sen jälleen kerran tänne keulille?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mikkinnu kirjoitti:

Heh heh.....juttelin tässä toissa iltana erään viehättävän neidin kanssa, joka työskentelee hälytyskeskuksessa.

Kuulemma nyt kun lumi on tullut maahan, niin turhat hätäpuhelut ovat lisääntyneet merkittävästi. Äkkiseltään ei arvaisi, jotta nämä asiat korreloivat keskenään. Mutta minäpä kerron, mistä on kyse.

Nythän eläinten jälkiä on taas näkösällä tuoreella hangella. Varsinkin Kainuussa ja Itä-Suomessa hätääntyneet ihmiset sitten tukkivat puhelinlinjat soittaessaan hälytyskeskukseen. Raukat luulevat susia ja karhuja olevan joka puolella ja paniikissa vapisevin sormin näppäilevät 112. Ja tämä on kuulemma joka vuotinen ilmiö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu