Pari dekaadia ylöspäin (Tiedeviikko)

MaaOnVanha

Geologian tutkimuskeskus:

"Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) iänmäärityksissä on todettu, että Suomen ja Euroopan Unionin alueen vanhin kivi on noin 3 500 miljoonaa vuotta vanha Pudasjärven Siuruan trondhjemiittinen gneissi. Se voittaa iältään tähän asti vanhimpana pidetyn Lapinlahden Kiikkukallion vähän yli 3 100 miljoonaa vuotta vanhan kvartsidioriitin.

GTK:n viimeaikaiset tutkimukset Pudasjärven alueella ovat osoittaneet että Siuruan ns. trondhjemiittinen gneissi on selvästi vanhempi kuin aiemmin Suomen vanhimpina kivinä pidetyt kivet. Hiljattain Tukholmassa yhteispohjoismaisella NORDSIM-laitteistolla tehdyt analyysit osoittivat että suuri osa Siuruan kiven zirkoneista on noin 3 500 miljoonan vuoden ikäisiä. Tällä ns. sims-tekniikalla uraani-lyijy -iänmääritys voidaan tehdä suoraan zirkoni-mineraalin pinnalta, halkaisijaltaan noin 30 mikrometrin alueelta. Tässä menetelmässä mineraalin pintaa pommitetaan happi-ioneilla, ja höyrystynyt, ionisoitunut aines johdetaan massa-spektrometriin, jolla eri isotooppien suhteet voidaan määrittää. Kallioperän kehitys on usein hyvin monivaiheinen ja joskus tämä näkyy myös yksittäisissä zirkonirakeissa, joissa varhain muodostuneen ytimen ympärille on voinut kasvaa uutta zirkonia jopa satoja miljoonia vuosia myöhemmin. Tällöin on selvää, että useiden rakeiden liuotukseen perustuva ns. perinteinen uraani-lyijy -menetelmä antaa vain keskiarvotuloksia, eikä geologisen historian eri vaiheita voida erottaa kuten sims-tekniikalla parhaimmillaan. "

Eli 168 000 vanhan supernovan sijaan hyppäämme 3 500 miljoonaa vuotta ajassa taaksepäin. Jotta ikämääritys olisi väärä, pitäisi kreationisteien kyetä osoittamaan, että kyseiset menetelmät sisältävät jopa 500 kertaisen virheen. Ja tiedeviikon malliin, virheen soittamisen tulee perustua tieteeseen.

Linkki seuraavassa.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Ewokki

        Onneksi kyseisessä iänmäärityksessä ei käytetty tuota iänmääritysmenetelmää, jota linkkaamasi artikkeli käsitteli. Iänmääritysten kritiikkisi jää käsien huitomiseksi. Huomaittaisin, että tieteellisessä iänmäärityksissä on mukana virhemarginaalit.

        Radiometrinen iänmääritys on varsin luotettava, Etenkin jos käytetään useita eri ajoitusmenetelmiä.

        https://www.sciencedaily.com/releases/2010/09/100915171534.htm

      • MaaOnIkivanha

        Kokonaan toinen menetelmä, eikä maaperässä tapahdu kavitointia.
        Lisäksi väitteesi vaatisi, että kaikki menetelmät olisivat useita kertaluokkia väärässä ja vielä niin hyvin synkroonissa, että kaikkien suhteellinen virhe kasvaisi voimakkaasti, mitä vanhemmasta näytteestä on kyse.

        Ps. Artikkelissa oli kahden geologin yhteystiedot lisäkysymyksille. Käyhän heille esittämässä, että heidän tutkimusmenetelmänsä antaa satoja kertaluokkia vääriä tuloksia.

        Ensin vuosirenkaat, sitten jäätiköt, sen jälkeen valonnopeus ja nyt ollaan jo 3500 miljoonaa vuotta vanhoissa näytteissä.
        Ensin valehtelit, että vuosirengasmääritelmä kalibroidaan C-14 menetelmällä, vaikka asia on juuri päinvastoin. Sen jälkeen pakenit paikalta.
        En muista vastasitko edes jäätikkötutkimukseen, mutta sitä ammattilaiset pitävät kiistattomasti tarkkanan 60 000 vuoteen asti.
        Supernovassa väitit, että valonnopeus olisi ollut eri. Sellaista tutkimusta et kuitenkaan esittänyt, vaan pelkkää spekulaatiota ja näennäisen valonnopeuden ylityksen, jonka olit ymmärtänyt väärin. Yksikään fyysikko ei allekirjoita valonnopeuden vaihtelua nykyisenkaltaisessa avaruudessa.
        Kokoaan vastauusyrityksestäsi riippumattomassa uraani-lyijy määrityksessä, on kyse edellisistä ajoitusmenetelmistä riippumattomasta ilmiöstä, jota geologit ja fyysikot pitävät luotettavana. Se sinun pitäisi kyetä osoittamaan vääräksi.
        Myös kalibroitu C-14 on varsin tarkka menetelmä, jos kontaminaatiota ei ole tapahtunut.

        Ajanmäärityksissä on nyt tilanne 4 - 0 vanhan Maan hyväksi. Et ole kyennyt tieteellisellä tutkimuksella kumoamaan ainuttakaan osoitusta Maan vanhasta iästä. Lisäksi kaikki menetelmät ovat olleet toisitaan täysin rippumattomia.

        JIhan sinua stimuloidakseni uusiin uljaisiin mokailuihin, tulen jatkamaan tiedeviikkoa tai mahdollisesti jopa tiedeviikkoja. Teitä kreationisteja kun on niin kiva opettaa.

      • YlösYlös
        MaaOnIkivanha kirjoitti:

        "Ajanmäärityksissä on nyt tilanne 4 - 0 vanhan Maan hyväksi. Et ole kyennyt tieteellisellä tutkimuksella kumoamaan ainuttakaan osoitusta Maan vanhasta iästä. Lisäksi kaikki menetelmät ovat olleet toisitaan täysin rippumattomia."

        Tämä oli hyvä. Nostoon.

      • tieteenharrastaja
        Ewokki kirjoitti:

        Onneksi kyseisessä iänmäärityksessä ei käytetty tuota iänmääritysmenetelmää, jota linkkaamasi artikkeli käsitteli. Iänmääritysten kritiikkisi jää käsien huitomiseksi. Huomaittaisin, että tieteellisessä iänmäärityksissä on mukana virhemarginaalit.

        Radiometrinen iänmääritys on varsin luotettava, Etenkin jos käytetään useita eri ajoitusmenetelmiä.

        https://www.sciencedaily.com/releases/2010/09/100915171534.htm

        Muistan lukeneeni juuri noista kivistä löytyneestä toisesta ikään liittyvästä havainnosta. Niiden kiderakenne poikkeaa saman kivilajin muista esiintymistä, ja geologit päättivät tutkia, voiko sen kokeellisesti toistaa. Tämä onnistuikin, kun vastaavanlaisen magman annettiin jähmettyä korkeassa lämpötilassa ja hyvin korkeassa paineessa. Tästä pääteltiin kivien kiteytyneen niin syvällä maankuoressa, että päällä olevan kivikerros tuotti tuon paineen; tarvittava syvyys on liki 10 kilometriä.

        Arvioitaessa eroosion tarvitsemaa aikaa tuon kivimäärän poistamiseen päädyttiin muutamaan miljardiin vuoteen. Riippumaton vertailutieto iänmäärittäjille.

      • IhmettelenUskoa
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Nuoren Maan kreationistien ongelma on se, että lukuisat toisitaan riippumatomat menetelmät antavat useita kertaluokkia suurempia ikäarvioita Maalle, kuin heidän maksimi-ikänsä maailmankaikkeudelle. Kaikkien menetelmien pitäisi olla virheellisiä ja vielä synkronissa toisiinsa.
        Vaatii lujaa uskoa.

      • SaatanallinenTiede
        IhmettelenUskoa kirjoitti:

        Nuoren Maan kreationistien ongelma on se, että lukuisat toisitaan riippumatomat menetelmät antavat useita kertaluokkia suurempia ikäarvioita Maalle, kuin heidän maksimi-ikänsä maailmankaikkeudelle. Kaikkien menetelmien pitäisi olla virheellisiä ja vielä synkronissa toisiinsa.
        Vaatii lujaa uskoa.

        Kyse on lisäksi täysin eri tieteenaloista, joten evolutionistien maailmanlaajuinen salaliitto Nuoren Maan Oikeaa Uskoa vastaan, on paljon pelättyä laajempi. Pitää puhua luonnontieteilijöiden salaliitosta. Arkeologit, geologit, jäätikkötutkijat, astronomit, kosmologit ja monen muun tieteenalan tutkijat ovat pönkittämässä evolutionistien saatanallista salaliittoa Nuoren Maan Kreationismin Ainoaa Oikeaa Uskoa vastaan.

    • Mitään luonnontieteellistä ajanmääritysmenetelmää, jonka mittaukset ulottuisivat kauemmaksi kuin 6.000 vuotta, ei ole olemassakaan.
      Ns. radioaktiivisuuteen perustuvat akanmääritykset eivät kelpaa. Esim. kallioiden ikää määritettäessä evoluutiotiedemiehet mittaavat, kuinka paljon radioaktiivista uraania (U 238) on muuttunut lyijyksi (Pb 206) 13 välivaiheen kautta. Muutos lasketaan ns puoliintumisaikana. Puoliintumisen väitetään tapahtuvan n. 4.500 miljoonassa vuodessa.

      Kysymys kuuluukin nyt, kuka evoluutiotiedemiehistä on seurannut 4.500 miljoonan vuoden ajan uraanin muuttumista lyijyksi, voidakseen todistaa, että puoliintumisaika pitää paikkansa????
      Varmasti ei kukaan!
      Sen sijaan on jätetty huomioimatta, että Jumala voi muuttaa uraanin lyijyksi vaikka yhdessä sekunnissa.

      Ainoa luotettava ajanmääritysmenetelmä on Raamattu, eikä mitkään evolutionistien uskomukset.

      • MaaOnVanha

        Voi Mark5 hyvä. Niitä on kymmeniä alkaen vuoden tarkasta vuosirengassarja määrityksestä, joka ulttuu Euroopassa 12 000 vuoden päähän, Pohjois Ameriikassa 9000 vuoden päähän ja jopa Suomessa on 7600 vanha sarja olemassa.
        Kun mennään radioaktiivisiin hajoamistuotteisiin päästään jo miljardeihin vuosiin. Niitä ovat tutkineet samat fyysikot, joiden työn tulosta, tietokonetta ja nettiä taidat käyttää päivittäin. Eivät ne rukouksella toimi, vaan noudattavat samoja fysiikan lakeja kuin radioaktiivinen iänmääritys.

      • PastaOnRarasta

        "Sen sijaan on jätetty huomioimatta, että Jumala voi muuttaa uraanin lyijyksi vaikka yhdessä sekunnissa."

        Täällä piti perustella tieteellä; ei taikatempuilla. Toki minä tiedän, että Lentävä Spagettihirviö voisi halutessaan käännyttää sinut kannattajakseen yhdessä nanosekunnissa niin, ettet ikinä edes muistaisi uskoneesi arabien autiomaajumaliin.

      • räyhräyh1

        Vinttikoirani Mark5, olet ansainnut jälleen virtuaalisen rapsutuksen korvan takaa. Raps raps, Kas näin, hyvä poika.

      • tieteenharrastaja

        Minä ainakin tuon otin huomioon:

        "Sen sijaan on jätetty huomioimatta, että Jumala voi muuttaa uraanin lyijyksi vaikka yhdessä sekunnissa."

        Omatuntoni ei kestä uskoa valehtelevaan Jumalaan, joka jättää luomakuntaansa objektiiviset merkit osoittamaan uskovilleen kivien paikkansapitämättömiä ikiä. Kestääkö sinun? Mieluummin uskon ihmisten kirjoittamien ja tulkitsemien tekstien virheellisyyteen.

      • kjhkjhkj

        Rehellinen teisti. Hyvä alku.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Minä ainakin tuon otin huomioon:

        "Sen sijaan on jätetty huomioimatta, että Jumala voi muuttaa uraanin lyijyksi vaikka yhdessä sekunnissa."

        Omatuntoni ei kestä uskoa valehtelevaan Jumalaan, joka jättää luomakuntaansa objektiiviset merkit osoittamaan uskovilleen kivien paikkansapitämättömiä ikiä. Kestääkö sinun? Mieluummin uskon ihmisten kirjoittamien ja tulkitsemien tekstien virheellisyyteen.

        Tieteenharjoittaja: "Omatuntoni ei kestä uskoa valehtelevaan Jumalaan, joka jättää luomakuntaansa objektiiviset merkit osoittamaan uskovilleen kivien paikkansapitämättömiä ikiä. Kestääkö sinun? Mieluummin uskon ihmisten kirjoittamien ja tulkitsemien tekstien virheellisyyteen."

        Taas pitää nostaa hattua Tieteenharjoittajalle. Ateistina olen jo moneen kertaan todennut että hän on ehdottomasti rehellisin kristitty jonka tunnen ja mielestäni hän on aidoin kristitty kaikessa rehellisyydessään. Ja suoraan sanottuna palstan kreationistit ovat häpeäksi kristinuskolle.

      • Mark5: "Ainoa luotettava ajanmääritysmenetelmä on Raamattu, eikä mitkään evolutionistien uskomukset."

        Olipa taas vitsi, kun Raamatun vanhimmat osat eli vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu noin vuosina 1400 – 400 eaa. Kun taas Egyptin ensimmäinen pyramidi rakennettiin jo 2600 eaa. Tieteellä ei ole mitään vaikeuksia ajoittaa useilla menetelmillä huomattavasti kauemmaksi historiaan kuin mitä Raamatun vanhin osa on kirjoitettu.

        Raamatussa ei ole mitään luotettavaa. Kerrotko Mark5 miksi Israelilaisten orjuudesta Egyptissä ja Exodukesta ei ole löytynyt mitään arkeologisia todisteita:

        Tel Aviv University archaeologist Ze'ev Herzog wrote in the Haaretz newspaper:

        "This is what archaeologists have learned from their excavations in the Land of Israel: the Israelites were never in Egypt, did not wander in the desert, did not conquer the land in a military campaign and did not pass it on to the 12 tribes of Israel. Perhaps even harder to swallow is that the united monarchy of David and Solomon, which is described by the Bible as a regional power, was at most a small tribal kingdom. And it will come as an unpleasant shock to many that the God of Israel, YHWH, had a female consort and that the early Israelite religion adopted monotheism only in the waning period of the monarchy and not at Mount Sinai."

        Niin että elä sinä Mark5 vain uskomuksissasi. Todellisuus on aivan eri asia kuin uskomasi Raamatun myytit.

      • kjkljklllj
        puolimutkateisti kirjoitti:

        Tieteenharjoittaja: "Omatuntoni ei kestä uskoa valehtelevaan Jumalaan, joka jättää luomakuntaansa objektiiviset merkit osoittamaan uskovilleen kivien paikkansapitämättömiä ikiä. Kestääkö sinun? Mieluummin uskon ihmisten kirjoittamien ja tulkitsemien tekstien virheellisyyteen."

        Taas pitää nostaa hattua Tieteenharjoittajalle. Ateistina olen jo moneen kertaan todennut että hän on ehdottomasti rehellisin kristitty jonka tunnen ja mielestäni hän on aidoin kristitty kaikessa rehellisyydessään. Ja suoraan sanottuna palstan kreationistit ovat häpeäksi kristinuskolle.

        Tähän kommenttiin on helppo yhtyä. Toisaalta en usko, että Mark5 ja ROT pitävät häntä oikeana kristittynä. Ei siitä huolimatta, että pieni vähemmistö kristityistä uskoo YEC oppeihin.

    • Imehlettelen

      Rehellinen teisti. Että tämänkin sain vielä nähdä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      148
      8188
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3260
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      405
      2441
    4. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      38
      2199
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      290
      1894
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      168
      1809
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1710
    8. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1535
    9. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      23
      1374
    10. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1289
    Aihe