Uusi lerppavuosi on alkanut!

Lerpanpäivää

Näin olemme jälleen päässeet aloittamaan uuden lerppavuoden, thaimaalaiseen tapaan.
Vuosi jatkuu samalla tavoin, kuin aiemmatkin, NumBallSenseilerpan uskomattomilla seikkailuilla ja kertomuksilla valtaisista ostoksistaan, joita suorittaa hoitokodista käsin, sosiaalitoimiston tuella ja kelan avustamana.
Usein seikkailuihinsa osallistuu myös hammaslääkärivaimonsa, joka Thaimaassa on onnistunut neitseellisesti synnyttämään joukon orpotyttöjä, skolioosista huolimatta ja joiden huolehtivaksi isäksi on noussut suomalainen Senseilerppa, jonka siamilainen kaksoisveli on mittaamattoman palstakuuluisuuden saavuttanut NumBallSenseilerppa, arvostettu itseoppinut lento kapteeni, joka tavallisuudesta poiketen hallitsi myös itse itsensä nimittämisen arvonimen haltijaksi.
Veljekset tämänkin vuoden johdattavat auliisti neuvoillaan meitä köyhempiä thaimaan kävijöitä oikeaoppiseen matkailuun Thaimaassa, huomioiden neuvoissaan tarkasti, mistä kannattaa huvilat hankkia ympäri maailman ja minkälaiset jahdit pitää ostaa, unohtamatta neuvoa, mitä jahdeistaan, huviloistaan ja muusta omaisuudestaan kannattaa lahjoittaa tyttärelleen ja millaisia taloja ostaa orpolapsilleen. Tärkeää on myös tietää millaisten patenttien myynnillä saa jo ennestään mittavan omaisuutensa kartutettua vieläkin moninkertaiseksi ja USA:n reissulla huomioitavaa, ettei netti siellä toimi ja keskellä yötä siellä nautitaan hotelliaamiaiset.
Tärkeää on myös tieto vakinaisesta asumisesta Thaimaassa, ilman pitkää viisumia, kolmenkymmenen vuorokauden luvalla, joka käydään kuukausittain uusimassa milloin missäkin...

Niin hyvät ystävät!
Minne joutuisimmekaan ilman näiden veljesten ystävällisiä neuvoja?
Luultavasti olisimme hoitokodissa seuranaan...

11

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tervehdys, jälleen vuoden vaihduttua uuteen!
      Pitkästä aikaa jälleen palstalla ja heti sattui silmiini tämä ansioitunut ylistys kuuluisan lerpan uroteoista.
      Eittämättä olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa lerpan kiistämättömistä palsta ansioista.
      Hyvää uutta vuotta kaikille palstalaisille!
      Ossi

    • Upseerinhäpeä---

      Tämä lerppa edelleen väittää olevansa upseeri, aikamoinen haihattelija ja todella häpeä Suomen upseerikunnalle!
      Pieni muistelma valeistaan:
      6655443377
      26.10.2018 15:49

      Täällä palstalla esiintyy NumBall nimimerkkiä käyttävä henkilö, joka aiemmin on esiintynyt nk. numeromiehenä ja monena muuna.
      Nyt hän väittää, ettei ole koskaan väittänyt olevansa lento kapteeni, eikä 8000 tuhatta tuntia lentänyt eri laitteilla.
      Tässä todisteet kirjoituksistaan:

      654767567657
      15.12.2016 16:21

      Varmaan minunkin pitäisi sanoa mikä on tarinani opetus, 30 vuoden aikana useita tuhansia tunteja erilaisia luentoja, kantahenkilökunnalle ja varusmiehille, 8000 lentotuntia kaikilla mikä ilmassa pysyy...ja lentokapteenin lupakirja... joten luulen että Hanki kusipää se elämä, ellei se ole liian myöhäistä, väitteesi on yhtä harhainen kun kaikki muutkin väitteesi.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14624374/toimeentulotuki-ja-pattaya

      Tuo lento kapteeni oli toisessa kirjoituksessaan, mutta eiköhän tämä ole jo riittävä todiste valehteluistaan palstoilla.

    • Täällä Jyväskylässä ei tunneta tuollaista NumBall nimimerkillä nykyisin esiintyvää upseeria, selvä huijari koko äijä, tekstit usein vaikuttavat erään thaimaaintoisen , taas Jyväskylässä asuvan aikaansaannoksilta.

    • KrunikanVili

      Kiitos aloittajalle osuvasta kuvauksesta...

    • PattajanPoika

      Täällä sitä otetaan vuoden melkein ekoja huurteisia... Entistä olotilaa korjattiin ensin mekong whiskyllä ja spy coolereilla. Nyt tässä pyörii tuttuja leidipoikia iso joukko ja on aika kuuma meno, pakko lopettaa :D

      • UtelevaUnto

        Onko lerppappaa suoraan Suomesta jo pyytänyt tuliaistoiveensa, aidon ladyboyn?


      • Auttakaalerppaa
        UtelevaUnto kirjoitti:

        Onko lerppappaa suoraan Suomesta jo pyytänyt tuliaistoiveensa, aidon ladyboyn?

        SenseiNumballlerppa etsii pumpattavan Barbaran sijaan nykyisin pumpattavaa ladyboyta, palstalaiset auttakaa, mikäli jossain kierrätyskeskuksessa tai kirppiksellä havaitsette, lerppa on onnistunut tölkkien keruulla keräämään mahtavan 10€ potin, joten suora käteiskauppa mahdollinen, Barbara neidistä jäi vielä liimaa ja paikkoja jäljelle, siis pienet reiät eivät haittaa.


      • MitenItseAjatteletAsian
        Auttakaalerppaa kirjoitti:

        SenseiNumballlerppa etsii pumpattavan Barbaran sijaan nykyisin pumpattavaa ladyboyta, palstalaiset auttakaa, mikäli jossain kierrätyskeskuksessa tai kirppiksellä havaitsette, lerppa on onnistunut tölkkien keruulla keräämään mahtavan 10€ potin, joten suora käteiskauppa mahdollinen, Barbara neidistä jäi vielä liimaa ja paikkoja jäljelle, siis pienet reiät eivät haittaa.

        Oletko aivopesun pysyvä uhri, vai hetkellisesti pahoinvoiva ?


      • UtelevaUnto
        MitenItseAjatteletAsian kirjoitti:

        Oletko aivopesun pysyvä uhri, vai hetkellisesti pahoinvoiva ?

        Lerppa, miten on, saitko paljon tarjouksia hartaaseen pyyntöösi?


      • Sensei---
        UtelevaUnto kirjoitti:

        Lerppa, miten on, saitko paljon tarjouksia hartaaseen pyyntöösi?

        En vielä yhtään, odotan kuitenkin hammaslääkäriksi pukeutunutta ladyboynukkea. Lähden juuri keräämään lisää tölkkejä ja voin korottaa näin etukäteen hinnan 15€ ja tuo tarjous on voimassa aamuun asti, silloin aukeavat kaupat, hiiva sekä sokeri lopussa jälleen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe