En löydä mistään todella luotettavaa tietoa kaukotaitteisuuden esiintyvyydestä väestössä, esim. suomalisten keskuudessa tai koko maailmassa. Oletin joskus, että kauko- ja likinäköisiä on suunnilleen yhtä paljon. Nyt kun näköön on tullut lisäksi ikänäkö, huomaan että melko voimakas plusnäkö onkin jokseenkin harvinaista. Toisaalta kun lukee ja kuuntelee tuntuu, että normaalinäköiset ovat kaikkein harvinaisempia. Tarkoitan tässä sellaista plusnäköä, joka ei johdu vanhuudesta, vaan silmämunan pienuudesta, joidenkin kohdalla sarveiskalvon ominaisuuksista. Silmämunan pienuus korjataan nuorella iällä silmän mukautumiskyvyllä. Silmämunan liian suuri koko tulee esille viimeistään 20 vuoden iässä ja tarvitaan ulkoillessa miinuslasit.
Miten yleistä on kaukotaitteisuus eli plusnäkö?
Kaukonäkö
5378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Löysin+jo+USA:sta+,+siellä+selvästi+kaukotaitteisia+on+noin+10%+väestöstä.+Ikänäkö+siis+harhauttaa+yleisyydellään+ja+antaa+kuvan+että+plusnäkö+olisi+yleisempää,+vaikka+kyse+on+vain+vanhentuessa++ikänäöstä,+joka+vaatii+lukulasit.
Vanhojen kaukotaitteisuus on sitä ettei pysty lukemaan.Kauas ne näkevät hyvin.Ihan eri asia kuin nuorten kaukotaitteisuus.Aika harvoilla on pluslasit normaalissa käytössä.Arvioin että näitä on vain prosentti tai vähemmän?
Moro!
Mulla lasit 3 ja 3,5 sekä hajataittoo. Ikää 28
Kuten+kirjoitin,+Yhdysvalloissa+on+tutkittu+väestö,+eli+melko+suuri+määrä+ihmisiä+ja+todettu,+että+siis+syntyään+eri+asteisia++plusnäköisiä+on++vain+5-10%+väestöstä.+Tulos+ei+tarkoita,+että+Suomessa+tilanne+olisi+ihan+sama.+Kaukotaitteisuus+on+periytyvä+ominaisuus.+Oma+kaukotaitteisuuteni+ilmeni+tarkkaa+piirustustyötä+tehdessäni+ensin+väsymyksenä,+myöhemmin++lukulaisen+tarve++syntyi+muita+aikaisemmin,+samoin+lasien+voimakkuus+ylitti+keskiarvon.+En+kuitenkaan+osannut+arvata+ennen+kuin+voimakkuuden+lisäämistarve+loppui,+eli+mykiö+lakkasi+sopeutumasta,+joka+tapahtuu+noin+kuusissakymmenissä,+kuinka+vahva+kaukonäköni+todellisuudessa+on+ollut+ja+vasta+nyt+miten+harvinaista+se+on.+Sen+huomaa+kun++lähes+kaikki+silmäleikkauksiin+pyrkivät+ovat+miinusnäköisiä,+samoin+kaihileikkauksia+tarvitsevat.+Normaalinäköisetkin+ovat+nykyisin+harvinaisempia.
Tärkeintä kaiken näkemisen kannalta että puhdistaa silmälasit oikein siihen tarkoitetulla tuotteella. FAIRYA tai saippuaa ei saa nykypäivän muovilinsseille käyttää, esim. www.optiikka.net sivulta kannattaa tilata niin pysyy näkymä kyllä taatusti eri näkösen kun fairin kanssa