Kuulin että Rehjansaareen menisi jäätie? Kuin myös Paltamoon Paltaniemeltä..
Mistä ne tarkalleen ottaen lähtevät? Kaupunginosien ja katujen nimiä olisin vailla sillä olen ulkopaikkakuntalainen..
Mistä ne tarkalleen ottaen lähtevät? Kaupunginosien ja katujen nimiä olisin vailla sillä olen ulkopaikkakuntalainen..
Vastaukset 3
Vanhimmat
rehja ei ole auki koska jää on tavallista heikompaa tänä vuonna. oli siitä muuten eilen uutisissakin juttua. paltamoon menevä jäätie on kyllä auki mutta kunnosta en tiedä. se lähtee paltaniemeltä eli sieltä uimarannalta. kun olet menossa paltaniemelle oikealla tulee vanha hautausmaa jonka jälkeen kirkko ja kirkolta on taas n.sata metriä paltaniemen koululle jonka kohdalta käännytään oikealle. ja taas vaan etiä päin. et voi eksyä. kajaanista paltaniemelle on noin 10 km.
ole vielä tänä vuonna tehty jäätietä.Venäänniemestä on parin kilometrin matka joko hiihtäen tai kävellen ja Siikalahdesta Maxi-Kodintukun takaa hyvää latua myöskin hiihtäen tai jopa kävellen noin 5 km.Moottorikelkalla pääsee molemmista paikoista myös.Rehjan kahvio ei ollut eilen avoinna mutta tänään olivat saaneet siellä jo palvelua.Tämä on tiedote myös TommiTommille.TommiTommi jos et vieläkään pääse Rehjaan,tule ensi sunnuntaina Kierolle mäelle.Jos et kehtaa hiihtää,eipä huolta,autollakin pääsee Kieronmäen parkkipaikalle.Siellä Suomen Latu tarjoaa maksutonta mehua.Tervetuloa!
tiedoista :) Hyvää talven jatkoa