Jumalaksi tekeytyen on turha kenenkään uhota täällä

MiksiPetätItseäsi

1. Kaikkivaltias Pyhä Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki ei ole kenenkään ihmisen, eikä minkään nimisen ihmisten muodostaman yhteisön ohjaksissa.

2. Jumala ei anna kunniaansa kenellekkään ihmiselle.

3. Jumalan töistä ei kukaan ihminen voi kerskata itseään.

4. Lahjoistaan Jumala antaa kenelle HÄN tahtoo.

5. Kaikesta mitä maailmankaukkeudessa on, kuuluu kunnia YKSIN Jumalalle.

6. Maan ja taivaan Herra inkarnoitui ihmiseksi Kristuksessa Jeesuksessa eli ihmisenä n. 33 vuotta.

7. Maan ja taivaan Herra otti meitä syntisraukkoja palvelevan orjan muodon, vaikka oli ja on kaiken Herra.

8. Miksi maan mullasta tehty ihminen siis edelleen pyrkii osoittautumaan kaikkivaltiaaksi Jumalaksi?

Syykin on selvä: Perkele ja syntiinlankeremus.

1. Moos. 2:1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

1. Moos. 2:2 Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
1. Moos. 2:3 mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

***) 1. Moos. 2:4 Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
1. Moos. 2:5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ...

***) ... ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

xxxxxxxxxxxxxxxxxx

Tulette tietämään, niin kuin Jumala!

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mistä saatana tiesi ettei he kuole maallisesti .
      Vaan he kuolivat hengellisen kuoleman . Siksikö?
      he elivät lähes tuhannen vuotta vanhaksi ..
      -

      • valhekirjoja

        Käärme tietää kaiken. ;)


    • MiksiPetätItseäsi

      Synnin palkka on kuolema. Kumpikin kuoli. Perimä oli äärimmäisen vahva ja luonto oli putupuhdas, saastuttamaton sekin. Elinikä oli tosiaan tuolloin moninkertainen nykyiseen elinikään verrattuna.

      Heidät erottaa muuten alastominakin siitä, että kummallakaan ei ollut napaa.

      DNA ketju oli todella pitkä, heillä ei ollut perinnöllisiä sairauksia ollenkaan, he olivat tehty viattomina, toisin kun me syntiinlangenneiden synnyttämät ihmiset, jotka olemme täynnä geneettisiä perinnöllisiä sairauksia.

    • einstein1

      " ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

      Häh ?
      Koska Jumala on kaikkivoipa ja hyvä parempi kuin paha, niin miks kaikkivoipa olis tehny pahaa ittelleen ?


      1 varma asia = ihmisten tyhmyys.- einstein

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      334
      678
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe