SAI kirjoitti tuolla aloittamassani keskusteluketjussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/15506778/miten-jumalan-rakastaminen-kaytannossa-ilmenee
SAI
1.1.2019 15:07
"Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
Ilm. 14:9,10
Tämä pedon kuva tullaan sijoittamaan sunnuntaikirkkoihin. Älkää menkö silloin sinne. Sinne meno vaatii pedon merkin, joka on jokin tekninen tunniste, joka tullaan asentamaan ihmisen ihon alle.
Olkaa varoitetut."
Joten keskustellaanko "vaihteeksi" Pedon merkistä, että mikä se voisi olla?
Ehdotuksia ovat olleet:
1) tekninen tunniste, mikrosiru
2) sunnuntain pyhittäminen
3) oma ehdotukseni: uskon/uskonnon ja maallisen vallan liittoutuminen yhteen eli jollain tavalla organisoituminen
Pedon merkki - tekninen tunnisteko vai mikä?
217
178
Vastaukset
Yhdeksi perustelukseni laitan tämän:
2Kor 3:6 ... sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Paljon muitakin on, mutta en ehdi nyt tarkemmin perustelemaan.Ei ole tullut kommentteja, joten jatkan tästä itse hieman aina sen mukaan kuin ehdin.
1) Eli mikä on peto Raamatun mukaan?
Käsittääkseni sillä tarkoitetaan maallisia valtoja.
Dan. 7:23 Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
2) Mikä on portto Raamatun mukaan?
Kaikki ovat varmaan samaa mieltä, että sillä tarkoitetaan langenneita seurakuntia, sillä seurakuntaa kuvataan Raamatussa naisten nimillä (vaimo, tytär, morsian, neitsyt)
Joten pedon merkki on silloin mielestäni sellainen, jossa on pedon leima eli se on liittoutunut jollain tavoin pedon eli maallisen vallan kanssa.
Jos nyt ajatellaan näitä seurakuntia eli kirkkoja/lahkoja, niin liittoutuminen maallisen vallan kanssa sai syntynsä kristikunnassa silloin, kun katolinen Äitikirkko syntyi.
Siitä lähtien seurakunnat ovat liittoutuneet maallisten yhteiskuntien kanssa eli niistä on tullut organisaatioita, järjestöjä, rekisteröityjä yhdistyksiä eli Äitiporton tyttäriä.
Niitä ei enää johdata Henki, vaan esim Adventtikirkon omia "lapsia" johdattaa hengellisen seurakunnan Pään eli Jeesuksen sijasta PÄÄkonferenssi ja kuten voidaan nähdä niin syteen on menty.
Ja sama muidenkin kirkkojen/lahkojen kohdalla.
- 1234567---
Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. Vastaavasti sapatti on Jumalan merkki.
- Adventisti
Entä mikä on sinetti, jolla Jumala neidåt sinetöi? Pyhä Henki!
Miten pelkällä sunnuntailla voidaan estää se, että ihminen ei ilman sitä voi ostaa tai myydä? Eikö tarvita myös jokin kontrolli?
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Ilm. 13:16-17- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Miten pelkällä sunnuntailla voidaan estää se, että ihminen ei ilman sitä voi ostaa tai myydä? Eikö tarvita myös jokin kontrolli?
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Ilm. 13:16-17Ilm.3:18
Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
Babylonin kauppiaat kannattaa kiertää kaukaa... (Ilm.18:23) kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
Ilm.3:18
Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
Babylonin kauppiaat kannattaa kiertää kaukaa... (Ilm.18:23)Totta, sunnuntain kauppiaat eli babylonin kauppiaat kannattaa kiertää kaukaa, mutta miten kommenttisi vastaa kysymykseeni, jonka esitin nimimerkille 1234567---?
- Adviss
SAI kirjoitti:
Totta, sunnuntain kauppiaat eli babylonin kauppiaat kannattaa kiertää kaukaa, mutta miten kommenttisi vastaa kysymykseeni, jonka esitin nimimerkille 1234567---?
Miten voit vetää yhtäläisyysmerkit babylonin ja sunnuntain välille? Kaikista kirkkokunnista löytyy jäseniä, jotka eivät tule pelastumaan, koska kuuluvat babyloniin. Esimerkiksi Ellen G.Whiten mukaan adventtikirkossa niitä on yli puolet kirkon jäsenistä...oliko se nyt peräti 70%!. Muistan lukeneeni sen hänen kirjastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että adventtikirkko kuuluu babyloniin!!! Miten siis adventtikirkossa on sunnuntaikauppiaita?
Babylon siis kuvaa niitä ihmisiä, jotka ovat erilaisissa kirkkokunnissaan taikka itseopineita uskovia, jotka eivät tule pelastumaan.
Seleventäisitkö hieman omaa tulkintaasi? Adviss kirjoitti:
Miten voit vetää yhtäläisyysmerkit babylonin ja sunnuntain välille? Kaikista kirkkokunnista löytyy jäseniä, jotka eivät tule pelastumaan, koska kuuluvat babyloniin. Esimerkiksi Ellen G.Whiten mukaan adventtikirkossa niitä on yli puolet kirkon jäsenistä...oliko se nyt peräti 70%!. Muistan lukeneeni sen hänen kirjastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että adventtikirkko kuuluu babyloniin!!! Miten siis adventtikirkossa on sunnuntaikauppiaita?
Babylon siis kuvaa niitä ihmisiä, jotka ovat erilaisissa kirkkokunnissaan taikka itseopineita uskovia, jotka eivät tule pelastumaan.
Seleventäisitkö hieman omaa tulkintaasi?Se mitä sanoin pedon merkistä, ei ole mikään tulkinta vaan fakta. Mutta siinä olet oikeassa, että adventtikirkko on osa Babylonia, koska hylkäävät Herran Juhlat ja väittävät olevansa Jumalan valittu kansa. Sunnuntain pyhittäjät ovat myös Babylonissa. "Lähtekää ulos siitä te Minun kansani!" Aikaa ei ole paljon enää !
SAI kirjoitti:
Totta, sunnuntain kauppiaat eli babylonin kauppiaat kannattaa kiertää kaukaa, mutta miten kommenttisi vastaa kysymykseeni, jonka esitin nimimerkille 1234567---?
Babylonin kauppiailla tarkoitan sitä, että kun seurakunta organisoitui "ainoan oikeaoppisen" Äitikirkon syntyessä, niin papit/kirjanoppineet alkoivat tulkita Raamattua kansalle ja Kirkot alkoivat"myymään" taivaspaikkoja. Eihän Raamatun mukaan tällaisia "välikäsiä" tarvita, vaan ihmisellä on "suora linja" taivaaseen. Eli ihminen voi "ostaa" suoraan Jeesukselta.
Ilm.3:18 "Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA kultaa...valkeat vaatteet...silmävoidetta..."
Nyt kun nämä "ainoat oikeaoppiset" kirkot/lahkot kirjanoppineineen (=Babylonin kauppiaat) ovat tulkinneet Raamattua aina omaan korvasyyhyynsä, niin sen sanoma on aina jollain tavoin vääristynyt.
Esim kun ihminen kiinnostuu uskonasioista, niin ensimmäiseksi hän alkaa miettimään, että mikä näistä kaikista lukemattomista kirkoista ja lahkoista nyt on se ainoa oikea, johon pitäisi liittyä. Kenellekään juuri ei tule mieleen, että sellaista "ainoata oikeata" ei Raamatun mukaan ole olemassakaan.
Jumalan seurakunta on hengellinen yhteisö, ei mikään "ainoa oikeaoppinen" organisaaatio, eikä siihen liitytä minkään jäsenkirjan avulla niin kuin johonkin puolueeseen. Ihmiset on siis aivopesty uskomaan näin kirkkojen /lahkojen taholta.
Ilm.3:16 "Ja se saa kaikki..."
Jeesuksen ajan seurakuntia nimitettiin aina paikkakunnan tai sen kodin mukaan, jossa ne kokoontuivat. Ja Raamatun mukaan kaikkien uskovien pitäisi itse olla "eläviä kiviä" eli pappeja sekä sisaria/veljiä keskenään. Ei tällainen kirjanoppineista koostuva pappisluokka, joka sanelee ylhäältäpäin, mikä on "totuus", ole raamatunmukainen.
Ihmiset on siis saatu uskomaan, että heidän tulee OSTAA totuutta/pelastusta näiltä kirkoilta/lahkoilta ja nämä Babylonin kauppiaat sitten MYYVÄT näitä Babylonin tuotteitaan... jotkut halpis krääsää ja jotkut sitten kallita "uniikkituotteitaan" ja kaikkea siltä väliltä aina ostajan tarpeen mukaan periaatteena jokaiselle jotakin.kerettiläinen kirjoitti:
Babylonin kauppiailla tarkoitan sitä, että kun seurakunta organisoitui "ainoan oikeaoppisen" Äitikirkon syntyessä, niin papit/kirjanoppineet alkoivat tulkita Raamattua kansalle ja Kirkot alkoivat"myymään" taivaspaikkoja. Eihän Raamatun mukaan tällaisia "välikäsiä" tarvita, vaan ihmisellä on "suora linja" taivaaseen. Eli ihminen voi "ostaa" suoraan Jeesukselta.
Ilm.3:18 "Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA kultaa...valkeat vaatteet...silmävoidetta..."
Nyt kun nämä "ainoat oikeaoppiset" kirkot/lahkot kirjanoppineineen (=Babylonin kauppiaat) ovat tulkinneet Raamattua aina omaan korvasyyhyynsä, niin sen sanoma on aina jollain tavoin vääristynyt.
Esim kun ihminen kiinnostuu uskonasioista, niin ensimmäiseksi hän alkaa miettimään, että mikä näistä kaikista lukemattomista kirkoista ja lahkoista nyt on se ainoa oikea, johon pitäisi liittyä. Kenellekään juuri ei tule mieleen, että sellaista "ainoata oikeata" ei Raamatun mukaan ole olemassakaan.
Jumalan seurakunta on hengellinen yhteisö, ei mikään "ainoa oikeaoppinen" organisaaatio, eikä siihen liitytä minkään jäsenkirjan avulla niin kuin johonkin puolueeseen. Ihmiset on siis aivopesty uskomaan näin kirkkojen /lahkojen taholta.
Ilm.3:16 "Ja se saa kaikki..."
Jeesuksen ajan seurakuntia nimitettiin aina paikkakunnan tai sen kodin mukaan, jossa ne kokoontuivat. Ja Raamatun mukaan kaikkien uskovien pitäisi itse olla "eläviä kiviä" eli pappeja sekä sisaria/veljiä keskenään. Ei tällainen kirjanoppineista koostuva pappisluokka, joka sanelee ylhäältäpäin, mikä on "totuus", ole raamatunmukainen.
Ihmiset on siis saatu uskomaan, että heidän tulee OSTAA totuutta/pelastusta näiltä kirkoilta/lahkoilta ja nämä Babylonin kauppiaat sitten MYYVÄT näitä Babylonin tuotteitaan... jotkut halpis krääsää ja jotkut sitten kallita "uniikkituotteitaan" ja kaikkea siltä väliltä aina ostajan tarpeen mukaan periaatteena jokaiselle jotakin.Totta joka sana tällä kertaa keren suusta. No nyt varmaan ymmärrät miksi en kuulu näihin kirkkoihin ym. porton tyttäriin. Niistä pitää lähteä ja nopeesti. Ja liittyä Jumalan Israeliin. Sinun pitää alistua sopuun juutalaisten Kuninkaan kanssa. Älä lähde näiden käskyjen poistelijoiden kelkkaan. He ovat pahinta Babylonia.
Olet oikeassa. YAH sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Mutta ei tuo tekstisi siihen kysymykseeni vastaa. :)
Odotetaan 1234567--- kommenttia :)- Adviss
kerettiläinen kirjoitti:
Babylonin kauppiailla tarkoitan sitä, että kun seurakunta organisoitui "ainoan oikeaoppisen" Äitikirkon syntyessä, niin papit/kirjanoppineet alkoivat tulkita Raamattua kansalle ja Kirkot alkoivat"myymään" taivaspaikkoja. Eihän Raamatun mukaan tällaisia "välikäsiä" tarvita, vaan ihmisellä on "suora linja" taivaaseen. Eli ihminen voi "ostaa" suoraan Jeesukselta.
Ilm.3:18 "Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA kultaa...valkeat vaatteet...silmävoidetta..."
Nyt kun nämä "ainoat oikeaoppiset" kirkot/lahkot kirjanoppineineen (=Babylonin kauppiaat) ovat tulkinneet Raamattua aina omaan korvasyyhyynsä, niin sen sanoma on aina jollain tavoin vääristynyt.
Esim kun ihminen kiinnostuu uskonasioista, niin ensimmäiseksi hän alkaa miettimään, että mikä näistä kaikista lukemattomista kirkoista ja lahkoista nyt on se ainoa oikea, johon pitäisi liittyä. Kenellekään juuri ei tule mieleen, että sellaista "ainoata oikeata" ei Raamatun mukaan ole olemassakaan.
Jumalan seurakunta on hengellinen yhteisö, ei mikään "ainoa oikeaoppinen" organisaaatio, eikä siihen liitytä minkään jäsenkirjan avulla niin kuin johonkin puolueeseen. Ihmiset on siis aivopesty uskomaan näin kirkkojen /lahkojen taholta.
Ilm.3:16 "Ja se saa kaikki..."
Jeesuksen ajan seurakuntia nimitettiin aina paikkakunnan tai sen kodin mukaan, jossa ne kokoontuivat. Ja Raamatun mukaan kaikkien uskovien pitäisi itse olla "eläviä kiviä" eli pappeja sekä sisaria/veljiä keskenään. Ei tällainen kirjanoppineista koostuva pappisluokka, joka sanelee ylhäältäpäin, mikä on "totuus", ole raamatunmukainen.
Ihmiset on siis saatu uskomaan, että heidän tulee OSTAA totuutta/pelastusta näiltä kirkoilta/lahkoilta ja nämä Babylonin kauppiaat sitten MYYVÄT näitä Babylonin tuotteitaan... jotkut halpis krääsää ja jotkut sitten kallita "uniikkituotteitaan" ja kaikkea siltä väliltä aina ostajan tarpeen mukaan periaatteena jokaiselle jotakin.Olipa hyvin kiteytetty!
- No_häh
SAI kirjoitti:
Totta joka sana tällä kertaa keren suusta. No nyt varmaan ymmärrät miksi en kuulu näihin kirkkoihin ym. porton tyttäriin. Niistä pitää lähteä ja nopeesti. Ja liittyä Jumalan Israeliin. Sinun pitää alistua sopuun juutalaisten Kuninkaan kanssa. Älä lähde näiden käskyjen poistelijoiden kelkkaan. He ovat pahinta Babylonia.
Olet oikeassa. YAH sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Mutta ei tuo tekstisi siihen kysymykseeni vastaa. :)
Odotetaan 1234567--- kommenttia :)Mutta SAI, miten ihmeessä sinun henkilökohtainen kirkkouskosi vaatii sinua juhlimaan muinaisia juhlia kun Raamattu ei niitä vaadi keneltäkään muilta kuin juutalaisilta?
- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Totta joka sana tällä kertaa keren suusta. No nyt varmaan ymmärrät miksi en kuulu näihin kirkkoihin ym. porton tyttäriin. Niistä pitää lähteä ja nopeesti. Ja liittyä Jumalan Israeliin. Sinun pitää alistua sopuun juutalaisten Kuninkaan kanssa. Älä lähde näiden käskyjen poistelijoiden kelkkaan. He ovat pahinta Babylonia.
Olet oikeassa. YAH sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Mutta ei tuo tekstisi siihen kysymykseeni vastaa. :)
Odotetaan 1234567--- kommenttia :)Jos tarkoitit tätä kysymystä, niin mielestäni vastasin jo siihenkin.
Eli ==>"Miten pelkällä sunnuntailla voidaan estää se, että ihminen ei ilman sitä voi ostaa tai myydä? Eikö tarvita myös jokin kontrolli?"
Ensinnäkään minä en pidä sunnuntaita pedonmerkkinä ja toiseksi mitään konkreettista kontrollia ei välttämättä ENÄÄ tarvita, sillä ihmiset on SAATU AIVOPESTYÄ - huom "se saa kaikki..." - uskomaan, että heidän pitää kuulua johonkin näistä Babylonin organisaatioista, joita kutsutaan seurakunniksi.
Alun pitäen käytettiin väkivaltaa, kun ihmiset pakotettiin liittymään niihin, mutta tänä päivänä taas paheksutaaan tai ei oteta vakavasti sellaisia uskovaisia, jotka eivät kuulu johonkin uskonnolliseen organisaatioon. Enää ei siis tarvitse käyttää mitään pakkoa. Ihmiset istuvat kirkoissaan ja kuuntelevat aivan kiltisti, mitä heidän omat Babylonin kauppiaansa heille syöttävät. Omia aivojaan ei tarvitse käyttää.
Ilman organisoitumista omaa laumaa on vaikea pitää koossa ja se pätee aivan samoin sekä uskonlahkoihin kuin poliittisiin puolueisiinkin. Kun niihin kuulut, niin soraääniä ei suvaita enää, eikä sen jälkeen enää tärkeintä ole myöskään totuus ja yhteinen hyvä, vaan se, että oma lahko/puolue pysyy vallan kahvassa kiinni.
Jos joku sanoo, että Pyhä Henki johtaa uskovaista kaikkeen totuuteen, niin ...HAH!...sehän nyt on aivan naurettava ajatus!!! Jokin kontrolli sentään pitää olla ja jonkun viisaamman auktoriteetin pitää olla Pyhän hengen välikappaleena ja kertoa sinulle, mikä on totuus, johon sinun pitää uskoa... No_häh kirjoitti:
Mutta SAI, miten ihmeessä sinun henkilökohtainen kirkkouskosi vaatii sinua juhlimaan muinaisia juhlia kun Raamattu ei niitä vaadi keneltäkään muilta kuin juutalaisilta?
Minähän olen oksastettu juutalainen. Ja Yahushua on juutalaisten kuningas. Room. 11. Jos pidät käskyt olet oikea juutalainen. Syntyperinen juutalainen ei ole välttämättä oikea juutalainen, Room. 2:25-29 !
Kristikunta on kehittänyt ihan oman käskyjä poistelevan halvan automaatio armon teologian ja se johtaa kuolemaan.
No_häh, mikä on Raamatun mukaan Jumalan kansan nimi? :)kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
Jos tarkoitit tätä kysymystä, niin mielestäni vastasin jo siihenkin.
Eli ==>"Miten pelkällä sunnuntailla voidaan estää se, että ihminen ei ilman sitä voi ostaa tai myydä? Eikö tarvita myös jokin kontrolli?"
Ensinnäkään minä en pidä sunnuntaita pedonmerkkinä ja toiseksi mitään konkreettista kontrollia ei välttämättä ENÄÄ tarvita, sillä ihmiset on SAATU AIVOPESTYÄ - huom "se saa kaikki..." - uskomaan, että heidän pitää kuulua johonkin näistä Babylonin organisaatioista, joita kutsutaan seurakunniksi.
Alun pitäen käytettiin väkivaltaa, kun ihmiset pakotettiin liittymään niihin, mutta tänä päivänä taas paheksutaaan tai ei oteta vakavasti sellaisia uskovaisia, jotka eivät kuulu johonkin uskonnolliseen organisaatioon. Enää ei siis tarvitse käyttää mitään pakkoa. Ihmiset istuvat kirkoissaan ja kuuntelevat aivan kiltisti, mitä heidän omat Babylonin kauppiaansa heille syöttävät. Omia aivojaan ei tarvitse käyttää.
Ilman organisoitumista omaa laumaa on vaikea pitää koossa ja se pätee aivan samoin sekä uskonlahkoihin kuin poliittisiin puolueisiinkin. Kun niihin kuulut, niin soraääniä ei suvaita enää, eikä sen jälkeen enää tärkeintä ole myöskään totuus ja yhteinen hyvä, vaan se, että oma lahko/puolue pysyy vallan kahvassa kiinni.
Jos joku sanoo, että Pyhä Henki johtaa uskovaista kaikkeen totuuteen, niin ...HAH!...sehän nyt on aivan naurettava ajatus!!! Jokin kontrolli sentään pitää olla ja jonkun viisaamman auktoriteetin pitää olla Pyhän hengen välikappaleena ja kertoa sinulle, mikä on totuus, johon sinun pitää uskoa...Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä.
Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?- No_häh
SAI kirjoitti:
Minähän olen oksastettu juutalainen. Ja Yahushua on juutalaisten kuningas. Room. 11. Jos pidät käskyt olet oikea juutalainen. Syntyperinen juutalainen ei ole välttämättä oikea juutalainen, Room. 2:25-29 !
Kristikunta on kehittänyt ihan oman käskyjä poistelevan halvan automaatio armon teologian ja se johtaa kuolemaan.
No_häh, mikä on Raamatun mukaan Jumalan kansan nimi? :)Jäännös.
No_häh kirjoitti:
Jäännös.
Oikein. Mutta jäännös mistä? Äläkä nyt ala kiemurrella ihan selkeän helpon kysymyksen edessä.
- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä.
Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?"Simppeliä."
Liiankin simppeliä.
Sen "tajuavat" jopa karismaattiset Israelia fanittavat hihhulitkin... - kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä.
Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?"Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?"
Sinä olet ollut 30 vuotta (3/4) elämästäsi Adventtikirkon aivopesun kohteena ja tuon mikrosiru jutun olet oppinut karismaattisilta hihhuleilta, joita ei takuulla Pyhä henki ohjaa... - kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä.
Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?"Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä."
Olet siis sitä mieltä, että Adventtikirkossa ei kumarreta pedon kuvaa, koska he viettävät sapattia, eikä sunnuntaita? kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?"
Sinä olet ollut 30 vuotta (3/4) elämästäsi Adventtikirkon aivopesun kohteena ja tuon mikrosiru jutun olet oppinut karismaattisilta hihhuleilta, joita ei takuulla Pyhä henki ohjaa...Eli et usko tai et osannut / halunnut taaskaan vastata kysymykseeni. Miksi minä ollenkaan käyn kanssasi tätä keskustelua?
kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä."
Olet siis sitä mieltä, että Adventtikirkossa ei kumarreta pedon kuvaa, koska he viettävät sapattia, eikä sunnuntaita?No hyvänen aika. Eihän tällä hetkellä kumarreta sitä Ilmestyskirjassa mainitua pedon kuvaa vielä missään kirkossa. Se on vielä edessä päin. Kaikki muuttuu kuitenkin hyvin pian, yhdessä hetkessä.
Tässä on vielä vuosia vuosia, ennen kuin pedonkuva ja -merkki tulee ajan kohtaiseksi valinnaksi kaikille niille, jotka poistavat Jumalan käskyjä. Tämä palsta muuten vilisee tällaisia käskyjen poistajia :( Se voi olla mikä käsky tahansa, jos sen poistaa, sitä ei pyydä silloin anteeksi Jumalalta ja silloin synti jää ihmiseen ja tuottaa lopulta kuoleman. Simppeliä tämä on. Ei tarvitse kirjoittaa romaania, kuten eräskin tässä ketjussa.- näinhavainnut
SAI kirjoitti:
No hyvänen aika. Eihän tällä hetkellä kumarreta sitä Ilmestyskirjassa mainitua pedon kuvaa vielä missään kirkossa. Se on vielä edessä päin. Kaikki muuttuu kuitenkin hyvin pian, yhdessä hetkessä.
Tässä on vielä vuosia vuosia, ennen kuin pedonkuva ja -merkki tulee ajan kohtaiseksi valinnaksi kaikille niille, jotka poistavat Jumalan käskyjä. Tämä palsta muuten vilisee tällaisia käskyjen poistajia :( Se voi olla mikä käsky tahansa, jos sen poistaa, sitä ei pyydä silloin anteeksi Jumalalta ja silloin synti jää ihmiseen ja tuottaa lopulta kuoleman. Simppeliä tämä on. Ei tarvitse kirjoittaa romaania, kuten eräskin tässä ketjussa.Tuo ylifariseus_1:nen viisaudellaan voittaa teidät kaikki.
- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
No hyvänen aika. Eihän tällä hetkellä kumarreta sitä Ilmestyskirjassa mainitua pedon kuvaa vielä missään kirkossa. Se on vielä edessä päin. Kaikki muuttuu kuitenkin hyvin pian, yhdessä hetkessä.
Tässä on vielä vuosia vuosia, ennen kuin pedonkuva ja -merkki tulee ajan kohtaiseksi valinnaksi kaikille niille, jotka poistavat Jumalan käskyjä. Tämä palsta muuten vilisee tällaisia käskyjen poistajia :( Se voi olla mikä käsky tahansa, jos sen poistaa, sitä ei pyydä silloin anteeksi Jumalalta ja silloin synti jää ihmiseen ja tuottaa lopulta kuoleman. Simppeliä tämä on. Ei tarvitse kirjoittaa romaania, kuten eräskin tässä ketjussa."No hyvänen aika. Eihän tällä hetkellä kumarreta sitä Ilmestyskirjassa mainitua pedon kuvaa vielä missään kirkossa. Se on vielä edessä päin. Kaikki muuttuu kuitenkin hyvin pian, yhdessä hetkessä."
Tai sitten petoa ja sen kuvaa on kumarrettu jo iät ja ajat, mutta et vaan huomaa sitä.
Kuten "Rakastettu" tuolla alempana ketjussa kirjoitti:
"Koska tämä viimeinen peto on kaikkien aiempien petojen summa, sen käytössä ovat niiden kaikkien mahdit: poliittinen, yhteiskunnallinen ja hengellinen ja jokainen koko laajuudessaan. Niinpä koko kristikunta on sen hallussa ja hallinnassa. Kristillisyys sisältää uskonnollisia muotoja ja oppeja aivan sieltä kaiken alusta lähtien. Sillä on käytössään kaikki merkit ja symbolit sekä ihmisten saatanan vaikutuksesta kehittelemät opit. Et todellakaan voi löytää yhteiskunnallista osa-aluetta, jossa sen vaikutus ei tuntuisi. Niinpä tästä on seurauksena se, että et voi ”ostaa etkä myydä” omaa näkemystäsi, jos se poikkeaa yleisestä. Kristillisiltä kirkoilta ei ole edes ”ostettavissa” totuutta, saatika että sitä saisi ilmaiseksi. Et myöskään saisi ”myydä” näkemyksiäsi kenellekään, jos ne poikkeavat kirkon opeista. Jos nämä epäsuorasti kertomani asiat katovavat täältä, tiedätte mikä taho on tämänkin sivuston takana."
Minäkin olen lainannut joskus täällä sukujuuriltaan itse maanpäälliseen paratiisiin kuuluvien mielipiteitä, jossa he ovat olleet näin lievästi ilmaistuna eri mieltä ja niin on lainaukset heidän kirjoituksistaan poistettu. En löydä myöskään enää sivustoa, jossa kerrottiin, miten eräskin tähän kansaan itse kuuluva ja sitä julkisesti kritisoinut löydettiin kuolleena hämärissä oloissa.
IHANAA!!! SAI kirjoitti:
Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä.
Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?<<Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä.>>
En oikein usko tuota. Juutalaisilla on rukouskotelot otsalla ja kädessä. Se, että emme ota merkkiä käteen tai otsaan, tulee tuosta juutalaisten tavasta. Tämä tarkoittanee yksinkertaisesti sitä, että emme ajatuksissamme tai tekemällä riko Jumalan käskyjä. Näin ymmärsin Baruch Kormanin opetuksesta. Tämä on mielestäni oikein.Yksi_usko kirjoitti:
<<Minäkään en usko, että sunnuntai on pedon merkki, vaan jokin tekninen tunniste on pm, jolla kontrolloidaan se, kuka on käynyt kumartamassa pedon kuvaa sunnuntai kirkossa. Simppeliä.>>
En oikein usko tuota. Juutalaisilla on rukouskotelot otsalla ja kädessä. Se, että emme ota merkkiä käteen tai otsaan, tulee tuosta juutalaisten tavasta. Tämä tarkoittanee yksinkertaisesti sitä, että emme ajatuksissamme tai tekemällä riko Jumalan käskyjä. Näin ymmärsin Baruch Kormanin opetuksesta. Tämä on mielestäni oikein.En usko, että siruttamisella on mitään tekemistä pedon merkin kanssa. Otan sirun, jos sellainen mahdollisuus tulee, ja sitä tarvitsen.
- kerettiläinen.ei-kirj
Yksi_usko kirjoitti:
En usko, että siruttamisella on mitään tekemistä pedon merkin kanssa. Otan sirun, jos sellainen mahdollisuus tulee, ja sitä tarvitsen.
En tule ottamaan sirua ihon alle koskaan vapaaehtoisesti.
- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Eli et usko tai et osannut / halunnut taaskaan vastata kysymykseeni. Miksi minä ollenkaan käyn kanssasi tätä keskustelua?
Minähän vastasin. Mielestäni olet niin syvällä tuossa aivopesussa, ettet pysty tarkastelemaan asioita objektiivisesti.
Vastasit jossain ketjussa valekristitty.netille, että Uudessa Jerusalemissa ei ole enää temppeliä, sillä itse Herra on sen temppeli.
Oletko huomannut sitä, että Uudessa Jerusalemissa ei ole myöskään yötä?
Ilm. 22:5
Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
Mistä sinä siis lasket sapatin alkamisen ja loppumisen, ellei ole yötä eikä tarvita auringon valoa?
Kuvitteletko sinä, että jos tällainen Uusi Jerusalem todellakin joskus tulee, niin siellä vahdataan kelloja, että milloin sapatti alkaa ja loppuu?
Jos Herra on Uuden Jerusalemin temppeli, niin miksei Hän voi olla myös sen sapatti?
Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ja miksi meidän pakanoiden pitää vahdata kelloa, koska aurinko laskee ja nousee eri puolella maapalloa eri aikaan? Ihan kiusan vuoksiko? Miksi juutalaiset ovat eri asemassa ja päästetään helpommalla tässä asiassa? kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
Minähän vastasin. Mielestäni olet niin syvällä tuossa aivopesussa, ettet pysty tarkastelemaan asioita objektiivisesti.
Vastasit jossain ketjussa valekristitty.netille, että Uudessa Jerusalemissa ei ole enää temppeliä, sillä itse Herra on sen temppeli.
Oletko huomannut sitä, että Uudessa Jerusalemissa ei ole myöskään yötä?
Ilm. 22:5
Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
Mistä sinä siis lasket sapatin alkamisen ja loppumisen, ellei ole yötä eikä tarvita auringon valoa?
Kuvitteletko sinä, että jos tällainen Uusi Jerusalem todellakin joskus tulee, niin siellä vahdataan kelloja, että milloin sapatti alkaa ja loppuu?
Jos Herra on Uuden Jerusalemin temppeli, niin miksei Hän voi olla myös sen sapatti?
Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ja miksi meidän pakanoiden pitää vahdata kelloa, koska aurinko laskee ja nousee eri puolella maapalloa eri aikaan? Ihan kiusan vuoksiko? Miksi juutalaiset ovat eri asemassa ja päästetään helpommalla tässä asiassa?Tehdään kere diili. Vastaa sinä nyt ihan suoraan ensin tähän jo aikaisemmin esittämääni kysymykseen: "Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?"
Niin sitten minä lupaan vastata noihin kaikkiin kysymyksiisi, joita nyt tässä edellisessä viestissäsi esitit. Niitä ei ollutkaan ihan vähän :) :)
Terveisin palstan ylifariseus :) :)kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"No hyvänen aika. Eihän tällä hetkellä kumarreta sitä Ilmestyskirjassa mainitua pedon kuvaa vielä missään kirkossa. Se on vielä edessä päin. Kaikki muuttuu kuitenkin hyvin pian, yhdessä hetkessä."
Tai sitten petoa ja sen kuvaa on kumarrettu jo iät ja ajat, mutta et vaan huomaa sitä.
Kuten "Rakastettu" tuolla alempana ketjussa kirjoitti:
"Koska tämä viimeinen peto on kaikkien aiempien petojen summa, sen käytössä ovat niiden kaikkien mahdit: poliittinen, yhteiskunnallinen ja hengellinen ja jokainen koko laajuudessaan. Niinpä koko kristikunta on sen hallussa ja hallinnassa. Kristillisyys sisältää uskonnollisia muotoja ja oppeja aivan sieltä kaiken alusta lähtien. Sillä on käytössään kaikki merkit ja symbolit sekä ihmisten saatanan vaikutuksesta kehittelemät opit. Et todellakaan voi löytää yhteiskunnallista osa-aluetta, jossa sen vaikutus ei tuntuisi. Niinpä tästä on seurauksena se, että et voi ”ostaa etkä myydä” omaa näkemystäsi, jos se poikkeaa yleisestä. Kristillisiltä kirkoilta ei ole edes ”ostettavissa” totuutta, saatika että sitä saisi ilmaiseksi. Et myöskään saisi ”myydä” näkemyksiäsi kenellekään, jos ne poikkeavat kirkon opeista. Jos nämä epäsuorasti kertomani asiat katovavat täältä, tiedätte mikä taho on tämänkin sivuston takana."
Minäkin olen lainannut joskus täällä sukujuuriltaan itse maanpäälliseen paratiisiin kuuluvien mielipiteitä, jossa he ovat olleet näin lievästi ilmaistuna eri mieltä ja niin on lainaukset heidän kirjoituksistaan poistettu. En löydä myöskään enää sivustoa, jossa kerrottiin, miten eräskin tähän kansaan itse kuuluva ja sitä julkisesti kritisoinut löydettiin kuolleena hämärissä oloissa.
IHANAA!!!Jer. 30:7
Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä.
Dan. 12:1
Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
Ilm. 13:15
Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Rooman kirkko sai kuolinhaavan vuonna 1799. Tämä haava ei ole vielä täysin parantunut. Ilm. 13:3 ! Pyhät Kirjoitukset profetoivat aivan maailman lopussa olevasta n. 3,5 vuotta kestävästä Suuren Ahdistuksen ajasta. Lukaskaa myös Dan. 11:41-45 ja 12 luku ja tämä Ilm. 13. Tämä Suuri Ahdistus ei ole vielä toteutunut. Se on vasta maailman historian viimeisellä vuosiviikolla (7v. jakso).- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Tehdään kere diili. Vastaa sinä nyt ihan suoraan ensin tähän jo aikaisemmin esittämääni kysymykseen: "Minulla ei ole mitään ihmistä ylempänä auktoriteettina Pyhän Hengen välikappaleena. Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?"
Niin sitten minä lupaan vastata noihin kaikkiin kysymyksiisi, joita nyt tässä edellisessä viestissäsi esitit. Niitä ei ollutkaan ihan vähän :) :)
Terveisin palstan ylifariseus :) :)No jos lähdetään siitä liikkeelle, että Raamattu on Jumalan sanaa, niin tietenkin minä uskon, että PH voi johtaa Jeesusta seuraavaa ihmistä ilman kirkkojen opetusta.
Mutta jos verrataan, että tämä "vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka" sananl.4:18 vaikkapa pitkospuihin, jotka johtavat suon läpi ja joku on rämpinyt siellä suossa 3/4 osan elämästään eli 30 vuotta sinun tapauksessasi, niin kun hän kömpii sieltä suolta pitkospuille, niin ei hän heti saavu pitkospuiden päässä olevaan päämäärään, vaan pyrkii todennäköisesti siihen kohtaan, missä pitkospuu on lähimpänä häntä.
Ja kun on oikein kauan ja syvällä rämpinyt siellä suossa, niin saattaa olla, että selkäänkin on jäänyt vielä painolastiksi joitakin suon sammaleita ja muita rämmäleitä :-)
Ja jos on vielä ihan ylikunnossakin siellä suolla rämpimisen johdosta, niin voi pitkospuilla käveleminen tuntua aivan liian kevyeltä lajilta, joten täytyy käydä välillä tarpomassa uudestaan siellä suollakin, kun se tuntuu niin kotoisalta hommalta, eikä pääse oma kuntokaan ihan rapistumaan :-D
Eihän sitä voittajan seppelettä voi nyt niin vähällä vaivalla saavuttaa... Yksi_usko kirjoitti:
En usko, että siruttamisella on mitään tekemistä pedon merkin kanssa. Otan sirun, jos sellainen mahdollisuus tulee, ja sitä tarvitsen.
No miten kukaan toinen ihminen koskaan pystyy tietämään mitä joku ajattelee?
Millä se kontrolloidaan/todetaan, jos joku ajattelee sunnuntaita? Tai millä se todennetaan, jos joku pyhittää sapattia ajatuksissaan tai teoissaan? Miten ero saadaan todennettua?
Kukaan adventisti, joka sanoo, että su on pm ei ole koskaan pystynyt minulle vastaamaan tähän mitää. Pystyykö Yksi_usko? :) Kiva, että tulit ketjuun :)
ÄLKÄÄ KOSKAAN OTTAKO TÄTÄ "SIRUA" ! (jolla mm. sunnuntain pyhittäminen kontrolloidaan)kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
No jos lähdetään siitä liikkeelle, että Raamattu on Jumalan sanaa, niin tietenkin minä uskon, että PH voi johtaa Jeesusta seuraavaa ihmistä ilman kirkkojen opetusta.
Mutta jos verrataan, että tämä "vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka" sananl.4:18 vaikkapa pitkospuihin, jotka johtavat suon läpi ja joku on rämpinyt siellä suossa 3/4 osan elämästään eli 30 vuotta sinun tapauksessasi, niin kun hän kömpii sieltä suolta pitkospuille, niin ei hän heti saavu pitkospuiden päässä olevaan päämäärään, vaan pyrkii todennäköisesti siihen kohtaan, missä pitkospuu on lähimpänä häntä.
Ja kun on oikein kauan ja syvällä rämpinyt siellä suossa, niin saattaa olla, että selkäänkin on jäänyt vielä painolastiksi joitakin suon sammaleita ja muita rämmäleitä :-)
Ja jos on vielä ihan ylikunnossakin siellä suolla rämpimisen johdosta, niin voi pitkospuilla käveleminen tuntua aivan liian kevyeltä lajilta, joten täytyy käydä välillä tarpomassa uudestaan siellä suollakin, kun se tuntuu niin kotoisalta hommalta, eikä pääse oma kuntokaan ihan rapistumaan :-D
Eihän sitä voittajan seppelettä voi nyt niin vähällä vaivalla saavuttaa...Hieno tarina. Joskin unohdat sen, että kun nyt olen päässyt noille pitkospuille ja olin 30 vuotta suossa, miksi ihmeessä hyppäisin vapaaehtoisesti takaisin suolle? Ei sielä ole kivaa olla. Se oli kuoleman tie, kuten suonsilmä, oli vaikea päästä pois. Hyi olkoon. Pois se minusta!
Vastaat:
"No jos lähdetään siitä liikkeelle, että Raamattu on Jumalan sanaa, niin tietenkin minä uskon, että PH voi johtaa Jeesusta seuraavaa ihmistä ilman kirkkojen opetusta."
No lähdetäänkö liikkeelle siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan Sanaa??? Älä sijoita vastaukseesi "jossia" Joudun toistamaan kysymykseni: "Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?" KYLLÄ vai EI? Vastaa yhdellä sanalla. Ja olipa vastauksesi kumpi tahansa, olen luvannut vastata kysymyksiisi. Mutta jos vastauksesi on EI, silloin sinä et voi koskaan löytää totuutta mistään, koska epäilet kaikkea mitä Raamattu kertoo. Ja kirkot ei totuutta ole, vaan YAHUSHUA (PH) ON TOTUUS.- kerettiläinen.ei-kirj
"Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?" KYLLÄ vai EI?
Miten sinä voit olla tuollainen jääräpää? Sinun maailmasi on aivan musta-valkoinen ja omia tulkintojasi pidät faktana, etkä suostu edes miettimään mitään muiden tulkintoja :-(
Minähän vastasin, että Kyllä, mutta et voi vaatia minulta sen suorempaa vastausta, sillä olenhan kertonut, miten ajattelen näistä asioista. Jos se ei kelpaa sinulle, niin ole sitten vastaamatta.
Ja kirkkoja olen vastustanut tällä palstalla AINA riippumatta siitä, uskonko Raamattuun vai en.
Mutta mielestäni minulla on erittäin hyvät perustelut siihen Raamatun ja historian perusteella, mutta et ole ottanut näihin perusteluihini mitään kantaa, joten oletko edes yrittänyt miettiä niitä?
Sinä vaan itsepintaisesti pidät kiinni tuosta omasta "sirustasi", jonka "ymmärtävät" myös kaikki karismaattiset hihhulitkin. Eikö se kerro sinulle mitään?
Ei kai "peto" ole niin tyhmä, että se antaisi noin ilmeisen merkin? Itse ainakin ajattelisin, että kyllä se yrittää EKSYTTÄÄ. Ja mielestäni onkin jo onnistunut siinä. Vaikka sinäkään et kuulu mihinkään kirkkoon, niin olet saanut vaikutteita nykyisiin uskonkäsityksiisi niiden opetuksista.
Ja jos ajatellaan, että peto tarkoittaa Raamatussa MAALLISTA valtaa, niin voidaan tulkita "pedon merkki" niin, että kaikki, millä HENGEN SYNNYTTÄMÄ voidaan ihmisen avulla korvata LIHALLA eli siitä tulee IHMISEN tekele, kuten esimerkiksi "elämänkirja" on korvautunut seurakuntaorganisaatioiden jäsenkirjalla, niin sitäkin voidaan myös pitää pedon merkkinä, sillä se on ihmisen aikaansaanosta, ei Jumalan HENGEN.
Siinä mielessä tätä sinun siruasikin voidaan pitää pedon merkkiä, mikäli se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ. Ainakaan tällä hetkellä ei niin ole.
Minä en suostuisi ottamaan vapaaehtoisesti sellaista sirua, sillä meitä valvotaan jo nytkin sirujen avulla, missä liikumme. Ja oletko ajatellut, että sellaisen sirun voi myös poistaa ihon alta, jos haluaa.
Jos minä en halua, että kukaan tietää, missä liikun, niin jätän kännykän kotiin tai suljen sen. Tai voin jättää auki olevan kännykän tai sellaisen sirun johonkin paikkaan, niin että kuvitellaan minun olevan siellä, missä tämä sirukin on. kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
En tule ottamaan sirua ihon alle koskaan vapaaehtoisesti.
Eiköhän tekniikka kehity siihen malliin, että sirut tulevat olemaan katoavaa kansanperinnettä ennen kuin ne ehtivät yleistyä ihmisten ihojen alla.
SAI kirjoitti:
No miten kukaan toinen ihminen koskaan pystyy tietämään mitä joku ajattelee?
Millä se kontrolloidaan/todetaan, jos joku ajattelee sunnuntaita? Tai millä se todennetaan, jos joku pyhittää sapattia ajatuksissaan tai teoissaan? Miten ero saadaan todennettua?
Kukaan adventisti, joka sanoo, että su on pm ei ole koskaan pystynyt minulle vastaamaan tähän mitää. Pystyykö Yksi_usko? :) Kiva, että tulit ketjuun :)
ÄLKÄÄ KOSKAAN OTTAKO TÄTÄ "SIRUA" ! (jolla mm. sunnuntain pyhittäminen kontrolloidaan)Ongelmana tämän sirun tai muu teknisen tunnisteen osalta on, että se voidaan antaa vanhukselle, lapselle, sairaalle tai vammaiselle tämän tahdosta riippumatta. Tämän vuoksi en katsoisi sen olevan pedon merkki, koska sillä ei mitata kuuliaisuutta Jumalalle. Sinänsä tekninen tunniste helpottaa ihmisten seuraamista vaikkapa sitten antikristillisiin tarpeisiin.
Petri.Helsinki kirjoitti:
Ongelmana tämän sirun tai muu teknisen tunnisteen osalta on, että se voidaan antaa vanhukselle, lapselle, sairaalle tai vammaiselle tämän tahdosta riippumatta. Tämän vuoksi en katsoisi sen olevan pedon merkki, koska sillä ei mitata kuuliaisuutta Jumalalle. Sinänsä tekninen tunniste helpottaa ihmisten seuraamista vaikkapa sitten antikristillisiin tarpeisiin.
Hyvä pointti. Onko sinulla ajatusta mikä pedonmerkki sitten voisi olla?
- Irmeli-x
SAI kirjoitti:
Hyvä pointti. Onko sinulla ajatusta mikä pedonmerkki sitten voisi olla?
Onko sillä vitunkaan väliä mikä se merkki on? Jumalan omat eivät sitä joudu ottamaan. Vai puuttuuko sinulta pelastusvarmuus?
kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?" KYLLÄ vai EI?
Miten sinä voit olla tuollainen jääräpää? Sinun maailmasi on aivan musta-valkoinen ja omia tulkintojasi pidät faktana, etkä suostu edes miettimään mitään muiden tulkintoja :-(
Minähän vastasin, että Kyllä, mutta et voi vaatia minulta sen suorempaa vastausta, sillä olenhan kertonut, miten ajattelen näistä asioista. Jos se ei kelpaa sinulle, niin ole sitten vastaamatta.
Ja kirkkoja olen vastustanut tällä palstalla AINA riippumatta siitä, uskonko Raamattuun vai en.
Mutta mielestäni minulla on erittäin hyvät perustelut siihen Raamatun ja historian perusteella, mutta et ole ottanut näihin perusteluihini mitään kantaa, joten oletko edes yrittänyt miettiä niitä?
Sinä vaan itsepintaisesti pidät kiinni tuosta omasta "sirustasi", jonka "ymmärtävät" myös kaikki karismaattiset hihhulitkin. Eikö se kerro sinulle mitään?
Ei kai "peto" ole niin tyhmä, että se antaisi noin ilmeisen merkin? Itse ainakin ajattelisin, että kyllä se yrittää EKSYTTÄÄ. Ja mielestäni onkin jo onnistunut siinä. Vaikka sinäkään et kuulu mihinkään kirkkoon, niin olet saanut vaikutteita nykyisiin uskonkäsityksiisi niiden opetuksista.
Ja jos ajatellaan, että peto tarkoittaa Raamatussa MAALLISTA valtaa, niin voidaan tulkita "pedon merkki" niin, että kaikki, millä HENGEN SYNNYTTÄMÄ voidaan ihmisen avulla korvata LIHALLA eli siitä tulee IHMISEN tekele, kuten esimerkiksi "elämänkirja" on korvautunut seurakuntaorganisaatioiden jäsenkirjalla, niin sitäkin voidaan myös pitää pedon merkkinä, sillä se on ihmisen aikaansaanosta, ei Jumalan HENGEN.
Siinä mielessä tätä sinun siruasikin voidaan pitää pedon merkkiä, mikäli se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ. Ainakaan tällä hetkellä ei niin ole.
Minä en suostuisi ottamaan vapaaehtoisesti sellaista sirua, sillä meitä valvotaan jo nytkin sirujen avulla, missä liikumme. Ja oletko ajatellut, että sellaisen sirun voi myös poistaa ihon alta, jos haluaa.
Jos minä en halua, että kukaan tietää, missä liikun, niin jätän kännykän kotiin tai suljen sen. Tai voin jättää auki olevan kännykän tai sellaisen sirun johonkin paikkaan, niin että kuvitellaan minun olevan siellä, missä tämä sirukin on."Siinä mielessä tätä sinun siruasikin voidaan pitää pedon merkkiä, mikäli se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ."
Se ei ole mikään minun siru. Ja tämän se juuri tekee, se jokin, joka asennetaan ihmiseen. Sinäpä siitä itse lisää paljastit: "se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ." Tiedän tästä yhtä ja toista lisääkin, mutta antaa nyt tällä erää olla. Kukaan ei usko kuitenkaan, eikä se ole vielä edes ajankohtainen. NYT olisi tärkeämpää antautua rakastamaan Israelin Jumalaa.
1. Joh. 2:3
Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
1. Joh. 3:24
Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.
1. Joh. 5:3
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;Irmeli-x kirjoitti:
Onko sillä vitunkaan väliä mikä se merkki on? Jumalan omat eivät sitä joudu ottamaan. Vai puuttuuko sinulta pelastusvarmuus?
Eivät joudukaan. Mutta oletko sinä Jumalan oma?
SAI kirjoitti:
Hyvä pointti. Onko sinulla ajatusta mikä pedonmerkki sitten voisi olla?
Tässä on katolisen Äitikirkon ilmoitus siitä, mitä Kirkko merkitsee ihmiskunnalle. (Isolla kirjoitetut tekstin sisällä ovat minun korostuksiani).
http://katolinen.fi/?page_id=7279
Web of Trust
1. osa
KIRKKO JUMALAN SUUNNITELMASSA
KIRKON SYMBOLIT
755. ”KIRKKO on viljelysmaa, Jumalan pelto.137 Tässä pellossa kasvaa ikivanha ÖLJYPUU, jonka PYHÄNÄ JUURENA olivat PATRIARKAT ja JOSSA juutalaisten ja pakanoiden SOVITUS TAPAHTUU ja kerran tulee tapahtumaan…
II Kirkon alkuperä, perustaminen ja lähettäminen
KIRKKOA ON KUVATTU JO MAAILMAN ALUSTA ASTI
760. ”Maailma luotiin kirkkoa silmällä pitäen”, sanoivat alkuaikojen kristityt.
153 Jumala on luonut maailman osallistumaan hänen jumalalliseen elämäänsä.
OSALLISUUS syntyy siten, että IHMISET KOOTAAN KRISTUKSEEN, ja tämä ”KOKOAMINEN” ON KIRKKO. Kirkko on kaiken olemassaolevan päämäärä.154 …
763…Täyttääkseen Isän tahdon Kristus perusti maan päälle TAIVASTEN valtakunnan. KIRKKO on ”mysteerinä jo läsnäoleva KRISTUKSEN VALTAKUNTA”.165 541
775. ”KIRKKO on Kristuksessa ikään kuin sakramentti, eli mitä läheisimmän
JUMALAYHTEYDEN ja KOKO IHMISKUNNAN YKSEYDEN MERKKI ja VÄLIKAPPALE.”201 …
YKSEYS on jo alkanut KIRKOSSA, sillä SE KOKOAA ihmisiä ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä” (Ilm. 7:9). Samalla KIRKKO on tämän vielä täyttymättömän ykseyden täyden toteutumisen ”MERKKI ja väline”. 360
776. Sakramenttina KIRKKO on Kristuksen työväline. Kirkko on Kristuksen
käsissä ”kaikkien ihmisten LUNASTUKSEN VÄLIKAPPALE”,202 ”kaikenkäsittävä PELASTUKSEN SAKRAMENTTI ”,203 …
780. Maailmassa KIRKKO on pelastuksen sakramentti, Jumalan ja ihmisten
välisen yhteyden MERKKI ja VÄLIKAPPALE.kerettiläinen kirjoitti:

välisen yhteyden MERKKI ja VÄLIKAPPALE.Siirrän tämänkin kommenttini tähän ketjuun, koska tuo toinen aloittamani ketju ei näytä herättävän mitään kiinnostusta.
Eli adventistit haluavat aina painottaa sitä, että katolinen kirkko esittää sunnuntain olevan sen vallan merkki, jolloin adventistit voivat korottaa itsensä Jumalan lain ja sapatin puolustajiksi.
Sen sijaan se ei kiinnosta adventisteja lainkaan, että Äitikirkko esittää myös synnyttämänsä kirkkolaitoksen olevan 1) jumalayhteyden 2) koko ihmiskunnan ykseyden sekä 3) pelastuksen ja lunastuksen MERKKI ja VÄLIKAPPALE, jonka avulla ihmiset KOOTAAN kaikista maista, kansoista, heimoista ja kielistä.
Eli toisin sanoen, siellä Antikristuksen synnyttämässä kirkkolaitoksessa adventistitkin istuvat "kuolleina kivinä" pyhittämässä sapattiaan ja viettämässä kaavamaisia kuolleita "jumalanpalvelus"-rituaalejaan", joissa palkkapapisto viihdyttää heitä etukäteen valmistamillaan saarnoilla.
Mihinkä sitä Jumalan HENKEÄ oikein edes tarvitaan? Kyllä kirkko kykenee synnyttämään itselleen lapsia/opetuslapsia ilman Henkeäkin.
Ja hyvin näyttää tämä kokoaminenkin onnistuvan, sillä siellä se on Adventtikirkonkin edustaja yhdessä Babylonin edustajien kanssa toivottelemassa ekumeenista rauhaa maailmalle.
https://www.ts.fi/kulttuuri/95196/Kaikki yhdessa rauhan puolestaSAI kirjoitti:
Hieno tarina. Joskin unohdat sen, että kun nyt olen päässyt noille pitkospuille ja olin 30 vuotta suossa, miksi ihmeessä hyppäisin vapaaehtoisesti takaisin suolle? Ei sielä ole kivaa olla. Se oli kuoleman tie, kuten suonsilmä, oli vaikea päästä pois. Hyi olkoon. Pois se minusta!
Vastaat:
"No jos lähdetään siitä liikkeelle, että Raamattu on Jumalan sanaa, niin tietenkin minä uskon, että PH voi johtaa Jeesusta seuraavaa ihmistä ilman kirkkojen opetusta."
No lähdetäänkö liikkeelle siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan Sanaa??? Älä sijoita vastaukseesi "jossia" Joudun toistamaan kysymykseni: "Uskotko, että PH voi johtaa ihmistä jos hän seuraa vain ja ainoastaan puhtaasti Yahushuaa ilman kirkkoja, kuten minä?" KYLLÄ vai EI? Vastaa yhdellä sanalla. Ja olipa vastauksesi kumpi tahansa, olen luvannut vastata kysymyksiisi. Mutta jos vastauksesi on EI, silloin sinä et voi koskaan löytää totuutta mistään, koska epäilet kaikkea mitä Raamattu kertoo. Ja kirkot ei totuutta ole, vaan YAHUSHUA (PH) ON TOTUUS."No lähdetäänkö liikkeelle siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan Sanaa??? Älä sijoita vastaukseesi "jossia""
Miksi sinä asettelet minulle tuollaisia ehtoja?
Jos minä olen kertonut, että punnitsen erilaisia vaihtoehtoja, niin miksi sinä yrität estää sen olemalla vastaamatta kysymyksiini? Mitä tarkoitusta tuo asenteesi palvelee? Jos näkemyksesi ovat jo valmiiksi kiveen hakattuja, niin mitä niitä tarvitsee sitten enää miettiä?
Vai oletko täällä vain opettamassa muita, et keskustelemassa?Ja tässä lisää todisteita, miten tuo kokoaminen tapahtuu Äitikirkon synnyttämän seurakuntaorganisaation avulla.
https://www.kirkonkello.fi/uskonnot-kohtaavat-jerusalemissa-roomalaiskatolinen-kirkko-juutalais-kristillisen-dialogin-edellakavijana/
"Juutalaisten käymien globaalien dialogien näkyvin hahmo, tapaamamme rabbi David Rosen totesi, että suhteet juutalaisten ja kristittyjen välillä eivät ole olleet paremmat koskaan. Tällä hän selvästi viittasi roomalaiskatolisen kirkon rooliin ja erityisesti Nostra Aetate -asiakirjan käänteentekevään merkitykseen.
Katolinen kirkko on juutalaisten keskeisin dialogikumppani, koska sillä on selkeä rakenne, ja on helppo tietää, kenellä kirkossa on todellista auktoriteettia. Katolinen kirkko on julkaissut juutalaisten näkökulmasta innostavia teologisia asiakirjoja, minkä lisäksi se on ylivoimaisesti suurin kristillinen yhteisö."kerettiläinen kirjoitti:
"No lähdetäänkö liikkeelle siitä, että Raamattu on erehtymätöntä Jumalan Sanaa??? Älä sijoita vastaukseesi "jossia""
Miksi sinä asettelet minulle tuollaisia ehtoja?
Jos minä olen kertonut, että punnitsen erilaisia vaihtoehtoja, niin miksi sinä yrität estää sen olemalla vastaamatta kysymyksiini? Mitä tarkoitusta tuo asenteesi palvelee? Jos näkemyksesi ovat jo valmiiksi kiveen hakattuja, niin mitä niitä tarvitsee sitten enää miettiä?
Vai oletko täällä vain opettamassa muita, et keskustelemassa?Olen täällä opettamassa muita. Olen täällä ohjaamassa ihmisiä ikuiseen elämään. En ole esittämässä teille vaihtoehtoja, vaan elinehdon, juutalaisten Kuninkaan, Yahushuan, Messiaan.
Toisekseen olen täällä paljastamassa vihollisen eksyttävät valheet, joita liian moni nimimerkki täällä jakaa.
Minua syytetään täällä vaikka mistä, mutta en ole kinaamassa, uhittelemassa tai tuomitsemassa ketään. Olen rakkaudesta teihin kaikkiin lähimmäisiini varoittamassa tulevasta katastrofista ja sen jälkeisestä ikuisesta erosta Jumalasta, jos ihminen ei suostu tässä ajassa sovintoon Luojansa kanssa.
En ole täällä siis jossittelemassa, että onko Raamattu Jumalan Sanaa. Siksi pyysin sinua vastaamaan kyllä tai ei. Olkaa siunatut.kerettiläinen kirjoitti:
Siirrän tämänkin kommenttini tähän ketjuun, koska tuo toinen aloittamani ketju ei näytä herättävän mitään kiinnostusta.
Eli adventistit haluavat aina painottaa sitä, että katolinen kirkko esittää sunnuntain olevan sen vallan merkki, jolloin adventistit voivat korottaa itsensä Jumalan lain ja sapatin puolustajiksi.
Sen sijaan se ei kiinnosta adventisteja lainkaan, että Äitikirkko esittää myös synnyttämänsä kirkkolaitoksen olevan 1) jumalayhteyden 2) koko ihmiskunnan ykseyden sekä 3) pelastuksen ja lunastuksen MERKKI ja VÄLIKAPPALE, jonka avulla ihmiset KOOTAAN kaikista maista, kansoista, heimoista ja kielistä.
Eli toisin sanoen, siellä Antikristuksen synnyttämässä kirkkolaitoksessa adventistitkin istuvat "kuolleina kivinä" pyhittämässä sapattiaan ja viettämässä kaavamaisia kuolleita "jumalanpalvelus"-rituaalejaan", joissa palkkapapisto viihdyttää heitä etukäteen valmistamillaan saarnoilla.
Mihinkä sitä Jumalan HENKEÄ oikein edes tarvitaan? Kyllä kirkko kykenee synnyttämään itselleen lapsia/opetuslapsia ilman Henkeäkin.
Ja hyvin näyttää tämä kokoaminenkin onnistuvan, sillä siellä se on Adventtikirkonkin edustaja yhdessä Babylonin edustajien kanssa toivottelemassa ekumeenista rauhaa maailmalle.
https://www.ts.fi/kulttuuri/95196/Kaikki yhdessa rauhan puolestaMuuten hyvä kirjoitus, mutta se ei ole mikään adventistien sapatti, vaan Jumalan sapatti. Juuri tuo äitikirkko sen lepopäivän muutti sunnuntaille 300-luvulla.
Se muutti myös muut raamatulliset juhlat, jotka Luoja oli asettanut jo luomisessa 1.Moos. 1:14, Dan. 7:25No_häh kirjoitti:
Jäännös.
ISRAELIN JÄÄNNÖS ON JUMALAN KANSA TÄNÄÄN !
Jes. 10:20
Sinä päivänä ei Israelin jäännös eivätkä Jaakobin heimon pelastuneet enää turvaudu lyöjäänsä, vaan totuudessa he turvautuvat Herraan, Israelin Pyhään.
Jes. 10:21
Jäännös palajaa, Jaakobin jäännös, väkevän Jumalan tykö.
Jes. 10:22
Sillä vaikka sinun kansasi, Israel, olisi kuin meren hiekka, on siitä palajava ainoastaan jäännös. Päätetty on hävitys, joka tulee, vanhurskautta tulvillaan.SAI kirjoitti:
Olen täällä opettamassa muita. Olen täällä ohjaamassa ihmisiä ikuiseen elämään. En ole esittämässä teille vaihtoehtoja, vaan elinehdon, juutalaisten Kuninkaan, Yahushuan, Messiaan.
Toisekseen olen täällä paljastamassa vihollisen eksyttävät valheet, joita liian moni nimimerkki täällä jakaa.
Minua syytetään täällä vaikka mistä, mutta en ole kinaamassa, uhittelemassa tai tuomitsemassa ketään. Olen rakkaudesta teihin kaikkiin lähimmäisiini varoittamassa tulevasta katastrofista ja sen jälkeisestä ikuisesta erosta Jumalasta, jos ihminen ei suostu tässä ajassa sovintoon Luojansa kanssa.
En ole täällä siis jossittelemassa, että onko Raamattu Jumalan Sanaa. Siksi pyysin sinua vastaamaan kyllä tai ei. Olkaa siunatut."Olen täällä opettamassa muita. Olen täällä ohjaamassa ihmisiä ikuiseen elämään."
KUKA Sinut on ylentänyt opettajan virkaasi?
Matt.23:8
Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
"En ole täällä siis jossittelemassa, että onko Raamattu Jumalan Sanaa. Siksi pyysin sinua vastaamaan kyllä tai ei. Olkaa siunatut."
Ai niinkö..? Sen lisäksi, että Sinut on korotettu opettajan virkaasi, levität myös "evankeliumiasi" ainoastaan niille, jotka 100%:sesti uskovat.
Todella ihailtavaa tuo nöyryytesi.
Sinullekin on varmasti varattuna ne taivasten valtakunnan ensimmäiset pallit, kuten tuolle 1234567-tyypillekin.
Varokaa vaan kuitenkin molemmat, ettette tuuppaa itse Yahushuaa valtaistuimeltaan, sillä olette te niin hemmetin tärkeitä tyyppejä molemmat.SAI kirjoitti:
Muuten hyvä kirjoitus, mutta se ei ole mikään adventistien sapatti, vaan Jumalan sapatti. Juuri tuo äitikirkko sen lepopäivän muutti sunnuntaille 300-luvulla.
Se muutti myös muut raamatulliset juhlat, jotka Luoja oli asettanut jo luomisessa 1.Moos. 1:14, Dan. 7:25"Muuten hyvä kirjoitus, mutta se ei ole mikään adventistien sapatti, vaan Jumalan sapatti. Juuri tuo äitikirkko sen lepopäivän muutti sunnuntaille 300-luvulla."
Sinäkään et siis erota metsää puilta....eli 30 vuoden rämpiminen adventismin suossa on tehnyt tehtävänsä.
Tuo adventistien opettama kirkko/rituaalisapatti on juurikin heidän oma sapattinsa. Se ei eroa muiden kirkkosunnuntaista muuten kuin, että sitä vietetään eri päivänä. Yhtä hyvin voisi viettää kirkkotiistaita.kerettiläinen kirjoitti:
"Olen täällä opettamassa muita. Olen täällä ohjaamassa ihmisiä ikuiseen elämään."
KUKA Sinut on ylentänyt opettajan virkaasi?
Matt.23:8
Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
"En ole täällä siis jossittelemassa, että onko Raamattu Jumalan Sanaa. Siksi pyysin sinua vastaamaan kyllä tai ei. Olkaa siunatut."
Ai niinkö..? Sen lisäksi, että Sinut on korotettu opettajan virkaasi, levität myös "evankeliumiasi" ainoastaan niille, jotka 100%:sesti uskovat.
Todella ihailtavaa tuo nöyryytesi.
Sinullekin on varmasti varattuna ne taivasten valtakunnan ensimmäiset pallit, kuten tuolle 1234567-tyypillekin.
Varokaa vaan kuitenkin molemmat, ettette tuuppaa itse Yahushuaa valtaistuimeltaan, sillä olette te niin hemmetin tärkeitä tyyppejä molemmat.Ef. 4:11
Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
Jaak. 3:1
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta? Ja jos olet rehellinen itsellesi, olen koko ajan korottanut Yahushuaa, en suinkaan työntänyt HÄNTÄ pois valtaistuimeltaan. Et sinä minua vastaan taistele, vaan Lunastajaasi kere, luovuta jo.
Ja taivasten valtakunnan paikoista en päätä minä. Saas nähä mitä kukin siellä sitten saa. Hyvät yöt.- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Ef. 4:11
Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
Jaak. 3:1
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta? Ja jos olet rehellinen itsellesi, olen koko ajan korottanut Yahushuaa, en suinkaan työntänyt HÄNTÄ pois valtaistuimeltaan. Et sinä minua vastaan taistele, vaan Lunastajaasi kere, luovuta jo.
Ja taivasten valtakunnan paikoista en päätä minä. Saas nähä mitä kukin siellä sitten saa. Hyvät yöt."Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta?"
Ethän sinä suostu edes vastaamaan kaikkiin kysymyksiin muuta kuin 100%:sesti uskovaisille.
Tähänkin asenteeseesi löytyy varmaan perustelut Raamatusta... - kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
"Siinä mielessä tätä sinun siruasikin voidaan pitää pedon merkkiä, mikäli se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ."
Se ei ole mikään minun siru. Ja tämän se juuri tekee, se jokin, joka asennetaan ihmiseen. Sinäpä siitä itse lisää paljastit: "se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ." Tiedän tästä yhtä ja toista lisääkin, mutta antaa nyt tällä erää olla. Kukaan ei usko kuitenkaan, eikä se ole vielä edes ajankohtainen. NYT olisi tärkeämpää antautua rakastamaan Israelin Jumalaa.
1. Joh. 2:3
Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
1. Joh. 3:24
Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.
1. Joh. 5:3
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;"Se ei ole mikään minun siru. Ja tämän se juuri tekee, se jokin, joka asennetaan ihmiseen. Sinäpä siitä itse lisää paljastit: "se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ." Tiedän tästä yhtä ja toista lisääkin, mutta antaa nyt tällä erää olla. Kukaan ei usko kuitenkaan, eikä se ole vielä edes ajankohtainen. NYT olisi tärkeämpää antautua rakastamaan Israelin Jumalaa."
Ehkäpä sinuun ja sinun tulkintoihisi voisi suhtautuakin vähän vakavammin, jos edes yrittäisit perustella niitä jotenkin. Tuskinpa se ketään vakuuttaa, jos jotain tapahtuu ja sitten sinä toteat, että näinhän minä juuri uskoinkin, mutta en vaan nähnyt aiheelliseksi paljastaa siitä mitään etukäteen, kun kukaan ei olisi kuitenkaan uskonut. kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta?"
Ethän sinä suostu edes vastaamaan kaikkiin kysymyksiin muuta kuin 100%:sesti uskovaisille.
Tähänkin asenteeseesi löytyy varmaan perustelut Raamatusta...No nyt kun sanoit, niin löytyyhän meille tähänkin ohjeet: 2. Tim. 2:22,23
. . .harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"Se ei ole mikään minun siru. Ja tämän se juuri tekee, se jokin, joka asennetaan ihmiseen. Sinäpä siitä itse lisää paljastit: "se estää ihmistä palvelemasta Jumalaa HENGESSÄ." Tiedän tästä yhtä ja toista lisääkin, mutta antaa nyt tällä erää olla. Kukaan ei usko kuitenkaan, eikä se ole vielä edes ajankohtainen. NYT olisi tärkeämpää antautua rakastamaan Israelin Jumalaa."
Ehkäpä sinuun ja sinun tulkintoihisi voisi suhtautuakin vähän vakavammin, jos edes yrittäisit perustella niitä jotenkin. Tuskinpa se ketään vakuuttaa, jos jotain tapahtuu ja sitten sinä toteat, että näinhän minä juuri uskoinkin, mutta en vaan nähnyt aiheelliseksi paljastaa siitä mitään etukäteen, kun kukaan ei olisi kuitenkaan uskonut.Miksi paljastaisin osan B, kun kukaan ei usko edes osaa A? Ja kuten sanoin, sinulle ja kaikille ykkös tärkeää olisi nyt hyväksyä Raamattu Jumalan Sanana. Muuten et ikinä pääse elämässäsi eteen päin. Muuten on melko turhaa jaaritella.
- kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
No nyt kun sanoit, niin löytyyhän meille tähänkin ohjeet: 2. Tim. 2:22,23
. . .harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja."23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja."
En nyt oikein ymmärrä tuota tulkintaasi, sillä tämän ketjun tarkoituksena oli tuoda esille erilaisia tulkintoja ja niiden perusteluja. En minä mielestäni ole kiistellyt niistä kenenkään kanssa, vaan tuonut vain oman tulkintani esiin ja pyytänyt toisia tekemään samoin. - kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Miksi paljastaisin osan B, kun kukaan ei usko edes osaa A? Ja kuten sanoin, sinulle ja kaikille ykkös tärkeää olisi nyt hyväksyä Raamattu Jumalan Sanana. Muuten et ikinä pääse elämässäsi eteen päin. Muuten on melko turhaa jaaritella.
"Miksi paljastaisin osan B, kun kukaan ei usko edes osaa A? "
Nooan olisi varmaan pitänyt ajatella samoin? Rakentaa vaan purtiloaan ja olla hiljaa, kun ei kukaan kuitenkaan uskonut häntä?
"Ja kuten sanoin, sinulle ja kaikille ykkös tärkeää olisi nyt hyväksyä Raamattu Jumalan Sanana."
Millä perusteella sinä päättelet, ettei täällä olisi muita kuin sinä, joka hyväksyy Raamatun Jumalan sanana? Senkö vuoksi, että muut tulkitsevat sitä eri tavoin? Sinä olet siis mielestäsi kaiken totuuden lähde...vähän niin kuin tuo EGW joillekin adventisteille?
"Muuten et ikinä pääse elämässäsi eteen päin. Muuten on melko turhaa jaaritella."
Miksi sinä otat kantaaksesi huolta siitä, miten kukakin pääsee elämässään eteen päin? Ja eikös sen totuuden juuri pitäisi vahvistaa jokaisen uskoa...siis jokaisen "vilpittömän"? Vai oletko vain niin epävarma omista tulkinnoistasi, ettet uskalla esittää niitä? - kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
Ef. 4:11
Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
Jaak. 3:1
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta? Ja jos olet rehellinen itsellesi, olen koko ajan korottanut Yahushuaa, en suinkaan työntänyt HÄNTÄ pois valtaistuimeltaan. Et sinä minua vastaan taistele, vaan Lunastajaasi kere, luovuta jo.
Ja taivasten valtakunnan paikoista en päätä minä. Saas nähä mitä kukin siellä sitten saa. Hyvät yöt."Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta?"
No voisihan se ollakin, jos sinä nyt vain suostuisit kertomaan sen totuutesi... kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta?"
No voisihan se ollakin, jos sinä nyt vain suostuisit kertomaan sen totuutesi...Jes. 6:9
Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö'.- Rakastettu
SAI kirjoitti:
Ef. 4:11
Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
Jaak. 3:1
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta? Ja jos olet rehellinen itsellesi, olen koko ajan korottanut Yahushuaa, en suinkaan työntänyt HÄNTÄ pois valtaistuimeltaan. Et sinä minua vastaan taistele, vaan Lunastajaasi kere, luovuta jo.
Ja taivasten valtakunnan paikoista en päätä minä. Saas nähä mitä kukin siellä sitten saa. Hyvät yöt.SAI: Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta? Ja jos olet rehellinen itsellesi, olen koko ajan korottanut Yahushuaa, en suinkaan työntänyt HÄNTÄ pois valtaistuimeltaan.
Sanopa tarkalleen tuon taivaallisen Rabbisi nimi ja perustele mitä se tarkoittaa. Rakastettu kirjoitti:
SAI: Älä ny kimpaannu, jos minä olen ikäni ollut tämän taivaallisen Rabbin opetuksessa. Eikö se nyt ole vain hyvä, jos sinäkin saat kuulla Totuutta? Ja jos olet rehellinen itsellesi, olen koko ajan korottanut Yahushuaa, en suinkaan työntänyt HÄNTÄ pois valtaistuimeltaan.
Sanopa tarkalleen tuon taivaallisen Rabbisi nimi ja perustele mitä se tarkoittaa.YAHUSHUA, ja tarkoittaa Minä olen pelastus, koska nythän meillä on tässä mukana molemmat elementit Jumala Nimi=YAHU/MINÄ OLEN ja pelastus=SHUA. Hän tuli Isänsä Nimessä!
Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Joh. 17:11
Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. Joh. 5:43- Rakastettu
SAI kirjoitti:
YAHUSHUA, ja tarkoittaa Minä olen pelastus, koska nythän meillä on tässä mukana molemmat elementit Jumala Nimi=YAHU/MINÄ OLEN ja pelastus=SHUA. Hän tuli Isänsä Nimessä!
Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Joh. 17:11
Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. Joh. 5:43SAI: YAHUSHUA, ja tarkoittaa Minä olen pelastus, koska nythän meillä on tässä mukana molemmat elementit Jumala Nimi=YAHU/MINÄ OLEN ja pelastus=SHUA. Hän tuli Isänsä Nimessä!
Kuka sinulle on näin opettanut? YAHU ei tarkoita MINÄ OLEN.
Olet nyt ottanut vastaan jonkun toisen, joka on tullut omassa nimessään, mutta tuo ei ole Jumala eikä Jumalan Poika. SAI kirjoitti:
Hyvä pointti. Onko sinulla ajatusta mikä pedonmerkki sitten voisi olla?
Minulla ei ole valmista vastausta siihen, mikä on pedon merkki. Kukaan Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan uskova ei kuitenkaan ota sitä vahingossa.
Raamatun ilmoitusta pedosta voidaan tulkita myös muusta näkökulmasta kuin täällä on tullut ilmi. Voin kirjoittaa siitä kerettiläisen uudessa aloituksessa "Ostaminen ja myyminen Raamatussa".Petri.Helsinki kirjoitti:
Minulla ei ole valmista vastausta siihen, mikä on pedon merkki. Kukaan Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan uskova ei kuitenkaan ota sitä vahingossa.
Raamatun ilmoitusta pedosta voidaan tulkita myös muusta näkökulmasta kuin täällä on tullut ilmi. Voin kirjoittaa siitä kerettiläisen uudessa aloituksessa "Ostaminen ja myyminen Raamatussa".Siittä vaan tulkitsemaan, sillä tämä ketju onkin jo niin pitkä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15516597/ostaminen-ja-myyminen-raamatussa#comment-96169693Rakastettu kirjoitti:
SAI: YAHUSHUA, ja tarkoittaa Minä olen pelastus, koska nythän meillä on tässä mukana molemmat elementit Jumala Nimi=YAHU/MINÄ OLEN ja pelastus=SHUA. Hän tuli Isänsä Nimessä!
Kuka sinulle on näin opettanut? YAHU ei tarkoita MINÄ OLEN.
Olet nyt ottanut vastaan jonkun toisen, joka on tullut omassa nimessään, mutta tuo ei ole Jumala eikä Jumalan Poika.Johan sen sinulle sanoin, kuka minua opettaa.
- Rakastettu
SAI kirjoitti:
Johan sen sinulle sanoin, kuka minua opettaa.
Tuli selväksi, SAI.
JAHU on opettajasi, ei Taivaan Jumala, joka on ilmoittanut nimekseen Minä Olen.
Joten myös sinun opetuksesi on petollista. Rakastettu kirjoitti:
Tuli selväksi, SAI.
JAHU on opettajasi, ei Taivaan Jumala, joka on ilmoittanut nimekseen Minä Olen.
Joten myös sinun opetuksesi on petollista.Olet oikeassa Yahu ei yksinään tarkoita Minä Olen. Mutta Isän Jumalan koko Nimi, Yahuah = Minä Olen. Pojan Nimessä
Yahushua se on lyhennetty muotoon Yahu. Tämä Yahu on se osa, joka yhdistää Isän ja Pojan siten, että Heillä on sama Nimi. Kuten Raamattu monessa kohtaa osoittaa.- Rakastettu
SAI kirjoitti:
Olet oikeassa Yahu ei yksinään tarkoita Minä Olen. Mutta Isän Jumalan koko Nimi, Yahuah = Minä Olen. Pojan Nimessä
Yahushua se on lyhennetty muotoon Yahu. Tämä Yahu on se osa, joka yhdistää Isän ja Pojan siten, että Heillä on sama Nimi. Kuten Raamattu monessa kohtaa osoittaa.Onko tämä Yahu sama kuin YHWH tai Jah?
Rakastettu kirjoitti:
Onko tämä Yahu sama kuin YHWH tai Jah?
Jumalan yleisnimi, joka pitää sisällään sekä Isän, että Pojan lyhennetään yleensä aina YAH ja tätä käytän itsekin paljon. Yahu on samoin lyhenne, mutta tämän Yahu:n voit unohtaa. Se jää vaan jäljelle, kun Yahushuasta otetaan pois
shua -tavu, jonka sanoin olevan pelastus. YHWH on Isän Nimen translitterointi.
י ה ו ה
heh, waw, heh, yod --> Y, H, W, H = Y-AH-U-AH = YAHUAH= MINÄ OLEN
Poika hepreaksi
י ה ו ש ו ע
ayin, waw, shin, waw, heh, yod --> Y-AH-U-SH-U-A
Katso kolmea ensimmäistä heprean kirjainta. Molemmissa samat. Laitan alle vielä selvyyden vuoksi, miten nimi muodostuu.
י = Y
יה = YAH
יהו = YAHU
Alattekos päästä jyvälle? :) Kyselkää, kyselkää lisää. Olen kirjoittanut tästäkin aiheesta tutkielman.- No_häh
SAI kirjoitti:
Jumalan yleisnimi, joka pitää sisällään sekä Isän, että Pojan lyhennetään yleensä aina YAH ja tätä käytän itsekin paljon. Yahu on samoin lyhenne, mutta tämän Yahu:n voit unohtaa. Se jää vaan jäljelle, kun Yahushuasta otetaan pois
shua -tavu, jonka sanoin olevan pelastus. YHWH on Isän Nimen translitterointi.
י ה ו ה
heh, waw, heh, yod --> Y, H, W, H = Y-AH-U-AH = YAHUAH= MINÄ OLEN
Poika hepreaksi
י ה ו ש ו ע
ayin, waw, shin, waw, heh, yod --> Y-AH-U-SH-U-A
Katso kolmea ensimmäistä heprean kirjainta. Molemmissa samat. Laitan alle vielä selvyyden vuoksi, miten nimi muodostuu.
י = Y
יה = YAH
יהו = YAHU
Alattekos päästä jyvälle? :) Kyselkää, kyselkää lisää. Olen kirjoittanut tästäkin aiheesta tutkielman.Kun kerran tiedät asiasta noin paljon, niin mikset sitten käytä Jumalasta nimeä EHJEE ?
EHJEE ACER EHJEE - Rakastettu
SAI kirjoitti:
Jumalan yleisnimi, joka pitää sisällään sekä Isän, että Pojan lyhennetään yleensä aina YAH ja tätä käytän itsekin paljon. Yahu on samoin lyhenne, mutta tämän Yahu:n voit unohtaa. Se jää vaan jäljelle, kun Yahushuasta otetaan pois
shua -tavu, jonka sanoin olevan pelastus. YHWH on Isän Nimen translitterointi.
י ה ו ה
heh, waw, heh, yod --> Y, H, W, H = Y-AH-U-AH = YAHUAH= MINÄ OLEN
Poika hepreaksi
י ה ו ש ו ע
ayin, waw, shin, waw, heh, yod --> Y-AH-U-SH-U-A
Katso kolmea ensimmäistä heprean kirjainta. Molemmissa samat. Laitan alle vielä selvyyden vuoksi, miten nimi muodostuu.
י = Y
יה = YAH
יהו = YAHU
Alattekos päästä jyvälle? :) Kyselkää, kyselkää lisää. Olen kirjoittanut tästäkin aiheesta tutkielman.Minulle tämä Jah/JHWH/Jahve on kyllä tuttu, sillä olen lukenut Helinä Jokisen blogeja, joissa hän on valottanut sen taustaa. Ja se ei olekaan mikään pikku juttu. Helinä on paneutunut asiaan jo yli kymmenen vuotta ja kirjoittanut valtavan määrän asiaa. Helinä on myös entinen adventisti. Voin todella lämpimästi suositella kaikille näitä hänen kirjoituksiaan luettavaksi, sillä ne ovat silmiä avaavia.
Laitan tähän melkein kaikki hänen bloginsa. Yritin laittaa ne aikajärjestykseen. Kannattaa aloittaa ensimmäisestä.
Thinking: http://helinajokinen.blogspot.com/
Golden Apples: http://kultaomenia.blogspot.com/
Silver Bowl: http://helinajokinen-silverbowl.blogspot.com/2011/01/
Deep Waters: http://helinajokinen-deep-waters.blogspot.com/2011/11/tuhon-tuoja.html
At A Fountain: http://hemajoki.blogspot.com/2012/02/mina-olen-minaolen-i-am-iam.html
Ehjee ei muistuta Jahvea: http://tinkle51.blogspot.com/
Yahweh circle: http://kierrostehty.blogspot.com/
Rain in due season: http://springybird.blogspot.com/2015/05/mettisen-jaljilla.html No_häh kirjoitti:
Kun kerran tiedät asiasta noin paljon, niin mikset sitten käytä Jumalasta nimeä EHJEE ?
EHJEE ACER EHJEEKysymyksesi on vaikea. Luin nopeasti tuota Rakastetun antamaa linkkiäkin, mutta ei taida suoraa, selkeää vastausta siinäkään olla.
Odota. Katsotaan avataanko tätä meille. En unohda kysymystäsi ja aion palata tähän myöhemmin. Olkaamme siis kärsivälliset.- Rakastettu
SAI kirjoitti:
Kysymyksesi on vaikea. Luin nopeasti tuota Rakastetun antamaa linkkiäkin, mutta ei taida suoraa, selkeää vastausta siinäkään olla.
Odota. Katsotaan avataanko tätä meille. En unohda kysymystäsi ja aion palata tähän myöhemmin. Olkaamme siis kärsivälliset.Ehkä kuitenkin nopeimmin pääset asian ytimeen tästä linkistä (se on yksi noista edelläolevista):
http://tinkle51.blogspot.com/
Vuoden 33/38 Raamatun alaviitteessä lukee 2Moos 3:14 kohdalla:
"Minä olen, hepreaksi 'ehjee'; muistuttaa Herran nimeä Jahve."
Ihmetyttää todella, miksi ei käytetä sitä muotoa, minkä Jumala on ilmoittanut?
Lukekaa vaikka ajan kanssa nuo Helinän blogit. Vaikka en ole hänen kanssaan samaa mieltä sapatista, niin Jahve/JHWH:n hän kyllä selvittää juurta jaksain.
Olen lukenut myös tuon aiemman keskustelun "Yksi Jumala vai kolme Jumalaa?" ja siellä on todella hyvääkin asiaa. Poimin sieltä joitakin kohtia, kunhan kerkiän. No_häh kirjoitti:
Kun kerran tiedät asiasta noin paljon, niin mikset sitten käytä Jumalasta nimeä EHJEE ?
EHJEE ACER EHJEENetistä löytyi helposti seuraava Moshe Zewin kirjoitus:
http://www.kolumbus.fi/gematria/EHJEE_ASHER_EHJEE_suom.htm
Hän on juutalainen ja puhuu äidinkielenään hepreaa, elikä aika huoletta voidaan uskoa tämän kaverin kirjoituksia. Hän osaa myös tiivistää asiansa. Elikä
Heprealaisen tekstin אהיה EHJEE kääntyy ’MINÄ OLEN OLEVA’. Tämä on futuuri muoto. Siksi en käytä sitä. Perusmuoto sitävastoin on י ה ו ה , joka ilman rabbien keskiajalla lisäämiä vokaalipisteitä ääntyy YAHUAH = MINÄ OLEN.
Toivottavasti selvensi asiaa kaikille ja No_hähille :)Rakastettu kirjoitti:
Ehkä kuitenkin nopeimmin pääset asian ytimeen tästä linkistä (se on yksi noista edelläolevista):
http://tinkle51.blogspot.com/
Vuoden 33/38 Raamatun alaviitteessä lukee 2Moos 3:14 kohdalla:
"Minä olen, hepreaksi 'ehjee'; muistuttaa Herran nimeä Jahve."
Ihmetyttää todella, miksi ei käytetä sitä muotoa, minkä Jumala on ilmoittanut?
Lukekaa vaikka ajan kanssa nuo Helinän blogit. Vaikka en ole hänen kanssaan samaa mieltä sapatista, niin Jahve/JHWH:n hän kyllä selvittää juurta jaksain.
Olen lukenut myös tuon aiemman keskustelun "Yksi Jumala vai kolme Jumalaa?" ja siellä on todella hyvääkin asiaa. Poimin sieltä joitakin kohtia, kunhan kerkiän.Tuota antamaasi linkkiä juuri aamulla luin, mutta pakko myöntää, että aika speedillä luin ja en keskittynyt. Mutta minusta siellä ei kuitenkaan ollut oikein hyvää ja suoraa vastausta tuohon "no_hähin" esittämään kysymykseen. Lue sinäkin tuo Moshe Zewin lyhyt ja ytimekäs kirjoitus aiheesta, jonka linkitin edelliseen viestiini.
- No_häh
SAI kirjoitti:
Netistä löytyi helposti seuraava Moshe Zewin kirjoitus:
http://www.kolumbus.fi/gematria/EHJEE_ASHER_EHJEE_suom.htm
Hän on juutalainen ja puhuu äidinkielenään hepreaa, elikä aika huoletta voidaan uskoa tämän kaverin kirjoituksia. Hän osaa myös tiivistää asiansa. Elikä
Heprealaisen tekstin אהיה EHJEE kääntyy ’MINÄ OLEN OLEVA’. Tämä on futuuri muoto. Siksi en käytä sitä. Perusmuoto sitävastoin on י ה ו ה , joka ilman rabbien keskiajalla lisäämiä vokaalipisteitä ääntyy YAHUAH = MINÄ OLEN.
Toivottavasti selvensi asiaa kaikille ja No_hähille :)Mielummin uskoisin alan tohtoria. Tuon laittamasi linkin henkilö saattaa osata hebreaa mutta tämä asia ei ole pelkästään kieliopillinen juttu vaan siihen liittyy Pentateukin tapahtumien ajan historiallinen, sosiaalinen ja kulttuurillinen aspekti, jotka on otettava huomioon tarkastelussa. Sinä aina kaivat esiin mielipiteitä, jotka ovat värittyneet juuri sillä sinun uskollasi, mikä on tietysti ymmärrettävää.
Moshe Zew ei ole kovin uskottava lähde kun väittää puhuvansa juutalaisten asioista mutta sekoittaa siihen samalla kristinuskoa, mikä ei kuulu juutalaisuuteen pätkän vertaa. Se tekee koko tyypistä epäuskottavan, osaa hän sitten hebreaa taikka ei. Uskon mielummin tieteellisesti perusteltua professorin tekstiä kuin itseoppineen syntyperäisesti suomalaisen kristityn messiaanista juutalaisuutta tunnustavan kirjoittelijan tekstejä.
Tohtori KJ Cronin, joka on raamatullisen kreikankielen ja hebreankielen asiantuntija ja tunnustettu juutalaisten historian ja juutalaisten traditioiden tutkija kertoo aiheesta seuraavaa.
https://exodus-314.com
Hänen tekstinsä on pikkusen uskottavampi kuin Zewin. No_häh kirjoitti:
Mielummin uskoisin alan tohtoria. Tuon laittamasi linkin henkilö saattaa osata hebreaa mutta tämä asia ei ole pelkästään kieliopillinen juttu vaan siihen liittyy Pentateukin tapahtumien ajan historiallinen, sosiaalinen ja kulttuurillinen aspekti, jotka on otettava huomioon tarkastelussa. Sinä aina kaivat esiin mielipiteitä, jotka ovat värittyneet juuri sillä sinun uskollasi, mikä on tietysti ymmärrettävää.
Moshe Zew ei ole kovin uskottava lähde kun väittää puhuvansa juutalaisten asioista mutta sekoittaa siihen samalla kristinuskoa, mikä ei kuulu juutalaisuuteen pätkän vertaa. Se tekee koko tyypistä epäuskottavan, osaa hän sitten hebreaa taikka ei. Uskon mielummin tieteellisesti perusteltua professorin tekstiä kuin itseoppineen syntyperäisesti suomalaisen kristityn messiaanista juutalaisuutta tunnustavan kirjoittelijan tekstejä.
Tohtori KJ Cronin, joka on raamatullisen kreikankielen ja hebreankielen asiantuntija ja tunnustettu juutalaisten historian ja juutalaisten traditioiden tutkija kertoo aiheesta seuraavaa.
https://exodus-314.com
Hänen tekstinsä on pikkusen uskottavampi kuin Zewin.Voisitko tiivistää minulle suomeksi tuon kirjan pääsanoman ja tutkielman lopputuloksen?
- Rakastettu
SAI kirjoitti:
Tuota antamaasi linkkiä juuri aamulla luin, mutta pakko myöntää, että aika speedillä luin ja en keskittynyt. Mutta minusta siellä ei kuitenkaan ollut oikein hyvää ja suoraa vastausta tuohon "no_hähin" esittämään kysymykseen. Lue sinäkin tuo Moshe Zewin lyhyt ja ytimekäs kirjoitus aiheesta, jonka linkitin edelliseen viestiini.
SAI: Tuota antamaasi linkkiä juuri aamulla luin, mutta pakko myöntää, että aika speedillä luin ja en keskittynyt. Mutta minusta siellä ei kuitenkaan ollut oikein hyvää ja suoraa vastausta tuohon "no_hähin" esittämään kysymykseen. Lue sinäkin tuo Moshe Zewin lyhyt ja ytimekäs kirjoitus aiheesta, jonka linkitin edelliseen viestiini.
Helinän kirjoituksissa on niin paljon asiaa, että niihin täytyy paneutua ajan kanssa. Olen itse seurannut hänen kirjoitteluaan jo tuolta alusta lähtien, joten olen voinut pysyä hänen ajatustensa mukana ja paneutua niihin vähitellen mielessäni mutustellen.
Siellä on myös Kauko Allenin maalaamia kuvia Jahven merkityksestä ja niihin liittyy kertomus, joka on suorastaan dramaattinen. Nuo taulut Kauko maalasi kotinsa seiniin ja vähän sen jälkeen, kun olin nähnyt nuo kuvat, näin unen, että tuo talo paloi. Kirjoitin tuon unen muistiin sitä varten, että jos se toteutuu, voin todistaa, että olin nähnyt sen edeltä. Ja tuo talo paloi ja nuo kuvat sen mukana. Se dramatiikka ei ole varsinaisesti tässä palossa, vaan se selviää Helinän kirjoituksista, jossa kerrotaan eräästä arvovaltaisesta vieraasta tuossa talossa.
Mutta tuo Zewin kirjoitus on kyllä sen suuntainen, kuin olen itsekin ajatellut. Se voitaisiin ehkä kääntää suomeksi osuvammin ja ymmärrettävämmin: (Ehjee acer Ehjee=) Minä Olen Hän, joka on tuleva. Ja Vapahtaja ilmoitti tultuaan olevansa juuri Hän.
Minun mielestäni Moosekselle ilmestyi palavassa pensaassa nimenomaan Jumalan Poika, joka ilmoittautui Israelin kansan johdattajaksi pois Egyptistä. Hän oli heidän kanssaan koko erämaataipaleen pilven- ja tulenpatsaassa, kalliona, josta kansa sai vettä juodakseen, mannana ja jopa vaskikäärmeenä tangon päässä. Ja Hän ilmoitti Moosekselle, että tulee profeetta, hänen (Mooseksen) kaltaisensa - siis ihminen - jota heidän tulee kuulla. No_häh kirjoitti:
Mielummin uskoisin alan tohtoria. Tuon laittamasi linkin henkilö saattaa osata hebreaa mutta tämä asia ei ole pelkästään kieliopillinen juttu vaan siihen liittyy Pentateukin tapahtumien ajan historiallinen, sosiaalinen ja kulttuurillinen aspekti, jotka on otettava huomioon tarkastelussa. Sinä aina kaivat esiin mielipiteitä, jotka ovat värittyneet juuri sillä sinun uskollasi, mikä on tietysti ymmärrettävää.
Moshe Zew ei ole kovin uskottava lähde kun väittää puhuvansa juutalaisten asioista mutta sekoittaa siihen samalla kristinuskoa, mikä ei kuulu juutalaisuuteen pätkän vertaa. Se tekee koko tyypistä epäuskottavan, osaa hän sitten hebreaa taikka ei. Uskon mielummin tieteellisesti perusteltua professorin tekstiä kuin itseoppineen syntyperäisesti suomalaisen kristityn messiaanista juutalaisuutta tunnustavan kirjoittelijan tekstejä.
Tohtori KJ Cronin, joka on raamatullisen kreikankielen ja hebreankielen asiantuntija ja tunnustettu juutalaisten historian ja juutalaisten traditioiden tutkija kertoo aiheesta seuraavaa.
https://exodus-314.com
Hänen tekstinsä on pikkusen uskottavampi kuin Zewin.Ja millä tavalla Zew opettaa eri tavoin tassä asiassa kuin Cronin?
Futuuri, mikä futuuri. Petusmuoto on YAHUAH. Poika tuli Isänsä Nimessä, eli YAHUshua. Ehjeessä ei esiinny Isän perusmuotoa tai Pojan Nimeä ollenkaan. Eli tämän vuoksi käytän YAH.Rakastettu kirjoitti:
SAI: Tuota antamaasi linkkiä juuri aamulla luin, mutta pakko myöntää, että aika speedillä luin ja en keskittynyt. Mutta minusta siellä ei kuitenkaan ollut oikein hyvää ja suoraa vastausta tuohon "no_hähin" esittämään kysymykseen. Lue sinäkin tuo Moshe Zewin lyhyt ja ytimekäs kirjoitus aiheesta, jonka linkitin edelliseen viestiini.
Helinän kirjoituksissa on niin paljon asiaa, että niihin täytyy paneutua ajan kanssa. Olen itse seurannut hänen kirjoitteluaan jo tuolta alusta lähtien, joten olen voinut pysyä hänen ajatustensa mukana ja paneutua niihin vähitellen mielessäni mutustellen.
Siellä on myös Kauko Allenin maalaamia kuvia Jahven merkityksestä ja niihin liittyy kertomus, joka on suorastaan dramaattinen. Nuo taulut Kauko maalasi kotinsa seiniin ja vähän sen jälkeen, kun olin nähnyt nuo kuvat, näin unen, että tuo talo paloi. Kirjoitin tuon unen muistiin sitä varten, että jos se toteutuu, voin todistaa, että olin nähnyt sen edeltä. Ja tuo talo paloi ja nuo kuvat sen mukana. Se dramatiikka ei ole varsinaisesti tässä palossa, vaan se selviää Helinän kirjoituksista, jossa kerrotaan eräästä arvovaltaisesta vieraasta tuossa talossa.
Mutta tuo Zewin kirjoitus on kyllä sen suuntainen, kuin olen itsekin ajatellut. Se voitaisiin ehkä kääntää suomeksi osuvammin ja ymmärrettävämmin: (Ehjee acer Ehjee=) Minä Olen Hän, joka on tuleva. Ja Vapahtaja ilmoitti tultuaan olevansa juuri Hän.
Minun mielestäni Moosekselle ilmestyi palavassa pensaassa nimenomaan Jumalan Poika, joka ilmoittautui Israelin kansan johdattajaksi pois Egyptistä. Hän oli heidän kanssaan koko erämaataipaleen pilven- ja tulenpatsaassa, kalliona, josta kansa sai vettä juodakseen, mannana ja jopa vaskikäärmeenä tangon päässä. Ja Hän ilmoitti Moosekselle, että tulee profeetta, hänen (Mooseksen) kaltaisensa - siis ihminen - jota heidän tulee kuulla.Juurikin näin, juuri näin on kaikki, mitä kerroit tuosta "Ehjee Aser Ehjee" -asiasta ja erämaavaelluksesta. Hän, tuleva Messias Kuningas oli erämaassa mukana.
On todella outoa, että vaikka VT on täynnä symboliikkaa ja profetioita tulevasta Messiaasta, juutalaisten enemmistö ei tunnistanut Kuningastaan. Eivätkä tunnista vieläkään :(- Rakastettu
SAI kirjoitti:
Juurikin näin, juuri näin on kaikki, mitä kerroit tuosta "Ehjee Aser Ehjee" -asiasta ja erämaavaelluksesta. Hän, tuleva Messias Kuningas oli erämaassa mukana.
On todella outoa, että vaikka VT on täynnä symboliikkaa ja profetioita tulevasta Messiaasta, juutalaisten enemmistö ei tunnistanut Kuningastaan. Eivätkä tunnista vieläkään :(Minä vierastan tuota JAH/JAHU/JHWH/Jahvea, koska sen käyttö liittyy niin moneen saatanalliseen asiaan, kuten pakanauskontoihin ja niiden jumaliin sekä kabbalaan ja sen kautta vapaamuurariuteen. Olihan Jah-niminen jumala kanaanilaisilla jo silloin kun Israel saapui sinne ja he ottivat tuon jumalan palveltavakseen kaikkien muiden jumalien joukkoon. Ilmeisesti tuo Jah oli myös midianilaisten jumala, jonka pappi Mooseksen appi oli.
Näyttää vahvasti siltä, että kun rabbit Baabelin vankeudessa aikansa kuluksi (kun heillä ei ollut temppeliä, jossa suorittaa rituaalejaan) koostivat juutalaisen Raamatun, he liittivät siihen nuo muista uskonnoista ja Baabelista saamansa vaikutteet ja näin muodostui JHWH Jumalan nimeksi. Tuohon "nimeen" eli elementtijärjestelmään liittyy maagista voimaa. He olivat kokeneet sen voiman jo omassa maassaan ja juuri sentähden - epäjumalanpalveluksen - he olivat joutuneet tuonne pakkosiirtolaisuuteen. He siis laittoivat tuon maagisen "nimen" jokaiseen kohtaan, jossa oli Jumalan nimi. Tuon "nimen" maagisuus on voimassa edelleenkin, sillä vapaamuurarit saavat sen avulla yhteyden langenneisiin enkeleihin, jotka opastavat heitä kaikissa heidän tarvitsemissaan asioissa, kuten maailmanpolitiikan, sotatoimien, pankkimaailman, tiedonvälityksen yms. kipeissä kysymyksissä. Heidän suosikkejaan ovat kaikki ne Psalmit, joissa ylistetään Herraa (JHWH), koska hän on heidän jumalansa.
Useimmat pakanajumalien nimet tarkoittavat "Herra", kuten esim. Baa'al. Koska Jumala on kieltänyt nimensä turhan lausumisen, juutalaiset eivät koskaan lausuneet tuota maagista nimeä, vaan sanoivat sillä kohtaa Adonaj (=Herra). Niinpä se sitten käännettiin kaikkiin kieliin "Herra". Nyt kristityt kaikkialla palvovat Herraa, joka on heidän mielestään Jumalan nimi. Ketä he siis todellisuudessa palvovat?
Koska heprean kielen aakkoset sisältävät myös numeroarvot, tämä rabbien laatima Raamattu sisältää valtavan määrän lukuihin perustuvaa salatiedettä, jonka he ilmeisen varmasti saatanan avustuksella sinne ujuttivat. Tutkijat sanovat, että sen ei ole mahdollista olla ihmisten tekemä, sillä se on niin monimutkainen järjestelmä. Jotkut henkilöt ovat omistaneet koko elämänsä noiden lukuarvojen tutkimiseen ja niiden kautta saatavan tiedon selvittämiseen. Tässä esimerkki hepreankieliseen Raamattuu sisältyvästä koodikielestä. Se on edm. Moshe Zew'in sivustolla:
http://www.kolumbus.fi/gematria/
https://www.google.fi/search?q=kolumbus.fi/gematria&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=2ahUKEwicn4vGqOPfAhWy-ioKHWK6Dd8QsAR6BAgEEAE&biw=1781&bih=1232
Voidaankin sanoa, että Raamattu, kaikilla kielillä, on maailman okkulttisin kirja. Enkä minä usko, että Jumala tekisi sellaista. Sensijaan Hän on kätkenyt sinne omat salakoodinsa, joita saatanan ei ole ollut mahdollista murtaa, mutta jotka Jumala henkensä avulla voi avata omilleen. Koko Vanha testamentti on täynnään Jumalan antamia profetioita ja ne ovat säilyneet tekstien lyhentämisistä ja muokkaamisista huolimatta aivan selvinä. Samoin on käynyt Uudelle testamentille. Jumala on siis varjellut sanaansa ja totuuttansa, mutta piilottanut sen väärinkäyttäjiltä. Näin Raamattu on maailman ihmeellisin kirja.
Kun Raamattu käännettiin englanniksi, niin silloin ensimmäisen kerran heprean jälkeen, tuo nimi kirjoitettiin niinkuin se vokalisoidaan - YAHWEH. Sittemmin on yleisesti ruvettu puhumaan Jahvesta ja jehovan todistajat Jehovasta. Onko tämä nyt niin kauhea asia? Eihän se ole, jos ei tiedä taustoja ja sitä mitä tuohon nimeen liittyy. Tuo nimi on toisen pedon, sen, joka tuli syvyydestä ja jossa yhdistyivät kaikki edelliset pedot, käyttövoima. Kun luet seuraavan kerran Psalmeja ja huomaat, että joissakin niistä ylistetään Herraa ja hänen nimeään, niin juuri ne ovat kaikkein yleisimmin okkulttisessa käytössä, suoranaisessa saatanan palvonnassa. Tämä jos mikä osoittaa, että kyseessä ei voi olla Jumalan nimi, vaan väärennös.
Jahve perustuu heprean verbiin 'havva' = tulla joksikin, saattaa tulemaan joksikin (Kuten Eeva, josta tuli kaiken elävän äiti). Ehjee sensijaan perustuu verbiin 'hajja' = olla Rakastettu kirjoitti:
Minä vierastan tuota JAH/JAHU/JHWH/Jahvea, koska sen käyttö liittyy niin moneen saatanalliseen asiaan, kuten pakanauskontoihin ja niiden jumaliin sekä kabbalaan ja sen kautta vapaamuurariuteen. Olihan Jah-niminen jumala kanaanilaisilla jo silloin kun Israel saapui sinne ja he ottivat tuon jumalan palveltavakseen kaikkien muiden jumalien joukkoon. Ilmeisesti tuo Jah oli myös midianilaisten jumala, jonka pappi Mooseksen appi oli.

Jahve perustuu heprean verbiin 'havva' = tulla joksikin, saattaa tulemaan joksikin (Kuten Eeva, josta tuli kaiken elävän äiti). Ehjee sensijaan perustuu verbiin 'hajja' = ollaOlen myös kuullut joitain puheita, että saatanan palvojat käyttäisivät Jumalan Nimeä menoissaan. No ei se heitä autuaaksi tee, päinvastoin, kirouksen vetävät niskaansa. Fakta on kuitenkin, että alkuperäisissä hepreankielisissä Kirjoituksissa Isän Nimi kirjoitetaan ilman vokaalipisteitä י ה ו ה
heh, waw, heh, yod --> Y, H, W, H = Y-AH-U-AH = YAHUAH= MINÄ OLEN
Ja Poika hepreaksi
י ה ו ש ו ע
ayin, waw, shin, waw, heh, yod --> Y-AH-U-SH-U-A = MINÄ OLEN PELASTUS
Sitten, viimeistään keskiajalla, ehkä jo ennenmminkin, rabbit lisäilivät pyhiin alkuteksteihin vokaalipisteet Jumalan Nimeen ja silloin saatiin muoto Jehova, ja monia muitakin. Vokaalisointu, onko se Yah, Yes vai Jeh alkuinen saadaan vai muuttelemalla vokaali pisteitä. Pyhien kirjoitusten muokkaaminen on tietenkin vakava rikos.
"Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." Ilm. 22:18, 19- No_häh
Rakastettu kirjoitti:
Minä vierastan tuota JAH/JAHU/JHWH/Jahvea, koska sen käyttö liittyy niin moneen saatanalliseen asiaan, kuten pakanauskontoihin ja niiden jumaliin sekä kabbalaan ja sen kautta vapaamuurariuteen. Olihan Jah-niminen jumala kanaanilaisilla jo silloin kun Israel saapui sinne ja he ottivat tuon jumalan palveltavakseen kaikkien muiden jumalien joukkoon. Ilmeisesti tuo Jah oli myös midianilaisten jumala, jonka pappi Mooseksen appi oli.
Näyttää vahvasti siltä, että kun rabbit Baabelin vankeudessa aikansa kuluksi (kun heillä ei ollut temppeliä, jossa suorittaa rituaalejaan) koostivat juutalaisen Raamatun, he liittivät siihen nuo muista uskonnoista ja Baabelista saamansa vaikutteet ja näin muodostui JHWH Jumalan nimeksi. Tuohon "nimeen" eli elementtijärjestelmään liittyy maagista voimaa. He olivat kokeneet sen voiman jo omassa maassaan ja juuri sentähden - epäjumalanpalveluksen - he olivat joutuneet tuonne pakkosiirtolaisuuteen. He siis laittoivat tuon maagisen "nimen" jokaiseen kohtaan, jossa oli Jumalan nimi. Tuon "nimen" maagisuus on voimassa edelleenkin, sillä vapaamuurarit saavat sen avulla yhteyden langenneisiin enkeleihin, jotka opastavat heitä kaikissa heidän tarvitsemissaan asioissa, kuten maailmanpolitiikan, sotatoimien, pankkimaailman, tiedonvälityksen yms. kipeissä kysymyksissä. Heidän suosikkejaan ovat kaikki ne Psalmit, joissa ylistetään Herraa (JHWH), koska hän on heidän jumalansa.
Useimmat pakanajumalien nimet tarkoittavat "Herra", kuten esim. Baa'al. Koska Jumala on kieltänyt nimensä turhan lausumisen, juutalaiset eivät koskaan lausuneet tuota maagista nimeä, vaan sanoivat sillä kohtaa Adonaj (=Herra). Niinpä se sitten käännettiin kaikkiin kieliin "Herra". Nyt kristityt kaikkialla palvovat Herraa, joka on heidän mielestään Jumalan nimi. Ketä he siis todellisuudessa palvovat?
Koska heprean kielen aakkoset sisältävät myös numeroarvot, tämä rabbien laatima Raamattu sisältää valtavan määrän lukuihin perustuvaa salatiedettä, jonka he ilmeisen varmasti saatanan avustuksella sinne ujuttivat. Tutkijat sanovat, että sen ei ole mahdollista olla ihmisten tekemä, sillä se on niin monimutkainen järjestelmä. Jotkut henkilöt ovat omistaneet koko elämänsä noiden lukuarvojen tutkimiseen ja niiden kautta saatavan tiedon selvittämiseen. Tässä esimerkki hepreankieliseen Raamattuu sisältyvästä koodikielestä. Se on edm. Moshe Zew'in sivustolla:
http://www.kolumbus.fi/gematria/
https://www.google.fi/search?q=kolumbus.fi/gematria&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=2ahUKEwicn4vGqOPfAhWy-ioKHWK6Dd8QsAR6BAgEEAE&biw=1781&bih=1232
Voidaankin sanoa, että Raamattu, kaikilla kielillä, on maailman okkulttisin kirja. Enkä minä usko, että Jumala tekisi sellaista. Sensijaan Hän on kätkenyt sinne omat salakoodinsa, joita saatanan ei ole ollut mahdollista murtaa, mutta jotka Jumala henkensä avulla voi avata omilleen. Koko Vanha testamentti on täynnään Jumalan antamia profetioita ja ne ovat säilyneet tekstien lyhentämisistä ja muokkaamisista huolimatta aivan selvinä. Samoin on käynyt Uudelle testamentille. Jumala on siis varjellut sanaansa ja totuuttansa, mutta piilottanut sen väärinkäyttäjiltä. Näin Raamattu on maailman ihmeellisin kirja.
Kun Raamattu käännettiin englanniksi, niin silloin ensimmäisen kerran heprean jälkeen, tuo nimi kirjoitettiin niinkuin se vokalisoidaan - YAHWEH. Sittemmin on yleisesti ruvettu puhumaan Jahvesta ja jehovan todistajat Jehovasta. Onko tämä nyt niin kauhea asia? Eihän se ole, jos ei tiedä taustoja ja sitä mitä tuohon nimeen liittyy. Tuo nimi on toisen pedon, sen, joka tuli syvyydestä ja jossa yhdistyivät kaikki edelliset pedot, käyttövoima. Kun luet seuraavan kerran Psalmeja ja huomaat, että joissakin niistä ylistetään Herraa ja hänen nimeään, niin juuri ne ovat kaikkein yleisimmin okkulttisessa käytössä, suoranaisessa saatanan palvonnassa. Tämä jos mikä osoittaa, että kyseessä ei voi olla Jumalan nimi, vaan väärennös.
Jahve perustuu heprean verbiin 'havva' = tulla joksikin, saattaa tulemaan joksikin (Kuten Eeva, josta tuli kaiken elävän äiti). Ehjee sensijaan perustuu verbiin 'hajja' = ollaNiinpä. Sana Jumalan oikeasta nimestä on niin vahvaa Pyhää totuutta, että Paholaista pelottaa ja se laittaa parhaat eksyttäjänsä poistelemaan viestejä palstalta. Mutta totuus on ja pysyy. Valheen on tultava ilmi.
Palaan asiaan paremmalla ajalla ja tällä kertaa kopioin kommenttini niin, että jos sen joku poistaa, laitan sen tänne uudestaan ja uudestaan.
Myös ikuinen totuus siitä, että kolminaisuus on valhetta yritettiin poistaa palstalta mutta sekin tullaan kirjoittamaan tänne uudestaan.
Kun todelliset asiantuntijat esittävät asiat niin kuin ne ovat, Paholaisen puntit tutisevat. Kun hänen puolustajansa eivät enää kykene itse puolustamaan valheellista totuuttaan, iskevät he valehdelluin perustein moderaattorin kautta.
Adventistien oli aika kuulla totuus mutta totuus oli niin väkevää, että jonkun korvat rupesivat kuumottamaan se oli pakko hävittää ettei adventistien petollinen huijaus paljastuisi.
Palaan asiaan. - kerettiläinen.ei-kirj
No_häh kirjoitti:
Niinpä. Sana Jumalan oikeasta nimestä on niin vahvaa Pyhää totuutta, että Paholaista pelottaa ja se laittaa parhaat eksyttäjänsä poistelemaan viestejä palstalta. Mutta totuus on ja pysyy. Valheen on tultava ilmi.

Palaan asiaan.En tiedä, kuvittelenko vain, mutta tälle palstalle näyttää minunkin melestäni iskeneen oikein sensuurin sensuuri. Kirjoituksia, joissa ei ole mitään sääntöjen vastaista poistellaan aivan mielivaltaisesti.
Onko se mahdollista poistattaa jonkun kirjoitus vain sen vuoksi, jos joku toinen ei siitä pidä ja valittaa moderaattorille? Vai onko täällä jonkun uskonsuunnan edustaja moderaattorina ja poistelee oman mielensä mukaan kirjoituksia? No_häh kirjoitti:
Niinpä. Sana Jumalan oikeasta nimestä on niin vahvaa Pyhää totuutta, että Paholaista pelottaa ja se laittaa parhaat eksyttäjänsä poistelemaan viestejä palstalta. Mutta totuus on ja pysyy. Valheen on tultava ilmi.
Palaan asiaan paremmalla ajalla ja tällä kertaa kopioin kommenttini niin, että jos sen joku poistaa, laitan sen tänne uudestaan ja uudestaan.
Myös ikuinen totuus siitä, että kolminaisuus on valhetta yritettiin poistaa palstalta mutta sekin tullaan kirjoittamaan tänne uudestaan.
Kun todelliset asiantuntijat esittävät asiat niin kuin ne ovat, Paholaisen puntit tutisevat. Kun hänen puolustajansa eivät enää kykene itse puolustamaan valheellista totuuttaan, iskevät he valehdelluin perustein moderaattorin kautta.
Adventistien oli aika kuulla totuus mutta totuus oli niin väkevää, että jonkun korvat rupesivat kuumottamaan se oli pakko hävittää ettei adventistien petollinen huijaus paljastuisi.
Palaan asiaan.Hyvä. Tee juuri noin ystäväni. Kaivetaan se Totuus tänne esiin vaikka väkisin.
Itse opin eilen uutta tuosta nimi -asiasta ja suuri kiitos siitä kuuluu sinulle :)kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
En tiedä, kuvittelenko vain, mutta tälle palstalle näyttää minunkin melestäni iskeneen oikein sensuurin sensuuri. Kirjoituksia, joissa ei ole mitään sääntöjen vastaista poistellaan aivan mielivaltaisesti.
Onko se mahdollista poistattaa jonkun kirjoitus vain sen vuoksi, jos joku toinen ei siitä pidä ja valittaa moderaattorille? Vai onko täällä jonkun uskonsuunnan edustaja moderaattorina ja poistelee oman mielensä mukaan kirjoituksia?Kyllä minunkin mielestäni viimeaikoina on poistettu tosi paljon viestejä. Tämä on jo nyt hankaloittanut keskustelua. Nooh. . . Taistelu jatkuu . . .
- No_häh
Mielelläni teen lyhyen tiivistelmän. Lähteenä siis tohtori Cronin artikkeli nettisivuilla: https://exodus-314.com/in-conclusion/
En laita tähän suoraa lainausta, jos se nyt sattuisi olemaan syy siihen, miksi joku poistattaa kirjoituksiani tästä ketjusta.
Ensinnä, Cronin sanoo, että Jumalan henkilökohtainen nimi on EHJEE, joka on suomeksi MINÄ OLEN.
Toiseksi, EHJEE ASER EHJEE, käännetään joko MINÄ OLEN taikka Minun nimeni on MINÄ OLEN, ei siis Minä olen se joka minä olen.
Kolmanneksi, EHJEE-nimi tuskin oli yleisessä tiedossa orjuuden aikana israelilaisten keskellä, joten Mooses ei varmaankaan käyttänyt tätä tuntematontan Jumalan nimeä kertoessaan vuorikokemuksestaan israelilaisille mutta papit ja kirjanoppineet sen todennäköisesti tunsivat.
Neljänneksi, EHJEE - Juutalaisten Jumalan henkilökohtainen nimi - on ihan eri asia kuin kristinuskon kolminaisuus Jumala. Nimessä EHJEE tulee esille asian ydin yhdestä Jumalasta, niin kuin juutalaisen kulttuurin mukaan on olemassa vain yksi Jumala joka ilmenee EHJEE persoonassaan.
Pidän tätä itse hyvin tärkeänä pointtina. Tutkija, joka parhaiten tuntee ja tietää juutalaisten historian, Jumalan ja Vanhan testamentin alkukielellä, kertoo Vanhan testamentin perusteella, että Juutalaisessa yhteiskunnassa oli vain ja ainoastaan yksi Jumala omassa EHJEE persoonassaan ja nimessään, ei kolmea Jumalaa, joka olisi yksi. Tuossa yhteiskunnassa ei edes tunnettu kolminaisuutta, joten se olisi ollut heille täysin tuntematon konsepti.
Translitterointia YHWH ei pidä käyttää nimenä Jumalasta, sillä se on kieliopillisesti järjetöntä. Miksi? Koska YHWH käännetään "Hän on" ja Ehjee käännetään "Minä olen". Jumalan nimi on Minä olen, hänen nimensä ei ole Hän on.
Jumala kielsi Mooseksen kautta israelilaisia lausumasta turhaan Jumalan omaa henkilökohtaista nimeään EHJEE mutta ei kieltänyt heitä käyttämästä Jumalan yleisnimeä YHWH. Ehjee nimen käyttäminen olisi siis rajoitettua mutta ei kiellettyä. EHJEE nimen käyttöä ei missään kohtaa Vanhassa testamentissa kuitenkaan kielletä eikä sitä käsketä unohtaa. Kukin käyttäköön Ehjee nimeä siten kuin hänen uskonsa siitä sanoo. - Adviss
No_häh kirjoitti:
Mielelläni teen lyhyen tiivistelmän. Lähteenä siis tohtori Cronin artikkeli nettisivuilla: https://exodus-314.com/in-conclusion/
En laita tähän suoraa lainausta, jos se nyt sattuisi olemaan syy siihen, miksi joku poistattaa kirjoituksiani tästä ketjusta.
Ensinnä, Cronin sanoo, että Jumalan henkilökohtainen nimi on EHJEE, joka on suomeksi MINÄ OLEN.
Toiseksi, EHJEE ASER EHJEE, käännetään joko MINÄ OLEN taikka Minun nimeni on MINÄ OLEN, ei siis Minä olen se joka minä olen.
Kolmanneksi, EHJEE-nimi tuskin oli yleisessä tiedossa orjuuden aikana israelilaisten keskellä, joten Mooses ei varmaankaan käyttänyt tätä tuntematontan Jumalan nimeä kertoessaan vuorikokemuksestaan israelilaisille mutta papit ja kirjanoppineet sen todennäköisesti tunsivat.
Neljänneksi, EHJEE - Juutalaisten Jumalan henkilökohtainen nimi - on ihan eri asia kuin kristinuskon kolminaisuus Jumala. Nimessä EHJEE tulee esille asian ydin yhdestä Jumalasta, niin kuin juutalaisen kulttuurin mukaan on olemassa vain yksi Jumala joka ilmenee EHJEE persoonassaan.
Pidän tätä itse hyvin tärkeänä pointtina. Tutkija, joka parhaiten tuntee ja tietää juutalaisten historian, Jumalan ja Vanhan testamentin alkukielellä, kertoo Vanhan testamentin perusteella, että Juutalaisessa yhteiskunnassa oli vain ja ainoastaan yksi Jumala omassa EHJEE persoonassaan ja nimessään, ei kolmea Jumalaa, joka olisi yksi. Tuossa yhteiskunnassa ei edes tunnettu kolminaisuutta, joten se olisi ollut heille täysin tuntematon konsepti.
Translitterointia YHWH ei pidä käyttää nimenä Jumalasta, sillä se on kieliopillisesti järjetöntä. Miksi? Koska YHWH käännetään "Hän on" ja Ehjee käännetään "Minä olen". Jumalan nimi on Minä olen, hänen nimensä ei ole Hän on.
Jumala kielsi Mooseksen kautta israelilaisia lausumasta turhaan Jumalan omaa henkilökohtaista nimeään EHJEE mutta ei kieltänyt heitä käyttämästä Jumalan yleisnimeä YHWH. Ehjee nimen käyttäminen olisi siis rajoitettua mutta ei kiellettyä. EHJEE nimen käyttöä ei missään kohtaa Vanhassa testamentissa kuitenkaan kielletä eikä sitä käsketä unohtaa. Kukin käyttäköön Ehjee nimeä siten kuin hänen uskonsa siitä sanoo.Näköjään minunkin kommenttini poistettiin ketjusta vaikka ainoa asia, minkä kirjoituksessani tein oli, että ylistin Jumalaa, joka on YKSI ja kiitin häntä siitä, että totuus tulee esille ja valheen levitys paljastuu. Eipä ole tietääkseni minun kommenttejani ennen poistettu. Se voi kertoa siitä, että olemme NYT asian ytimessä, ja joku ihminen ei halua tätä asiaa tunnetuksi. Mutta minä en voi olla hiljaa.
Jumala ei ole kolmiyhteinen, vaikka kristinusko opettaa niin. Kyseessä on suuri petos ja valhe, joka on peräisin pakanauskonnoista. Asia, johon jo aiemmin olemme törmänneet ja joka on uuden testamentin puolella, sen alkutekstin perusteella todettu vääräksi siltä kantilta kun olemme tutustuneet Pyhän hengen olemukseen. Raamatun alkutekstihän ei puhu Pyhästä hengestä persoonana. Siitä ei koskaan käytetä alkukielessä persoonapronominia Hän. Kun vähintään yksi kolmesta ei ole persoona, eikä myöskään Jumalapersoona, ei ole kolmiyhteistä Jumalaakaan.
Sitten on hyvin vahva tohtori Crohninin todistus asiasta. Hän, jos joku tuntee Vanhan testamentin kirjoitukset alkukielellä sekä Vanhan testamentin juutalaisuuden historian. Tässä seuraavassa hän kertoo siitä, että vanhan testamentin juutalaiset tunsivat vain yhden Jumalan, joka ei ole kolmiyhteinen. Toisin sanoen, kolmiyhteisen Jumalan puolustajat vääntelevät omilla tulkinnoillaan raamatun käännöksiään sellaisiksi, että ne tukisivat kolminaisuutta mutta Vanha testamentti ei tunne kolmiyhteisyyttä lainkaan. Se on ihmisten väärää järkeilyä.
https://exodus-314.com/the-implications-of-the-meaning-of-the-name/a-refutation-of-christianity/
Ja omana mielipiteenäni sanon sen, että ei muuten tunne Uusi testamenttikaan. Eikä mistään Raamatusta löydy sanaa kolmiyhteinen. Jos näin tärkeä oppi olisi totta, niin ihan varmasti tuota sanaa tai jotakin vastaavaa sanaa olisi käytetty Raamatussa vaan kun ei ole.
Lisäksi nimimerkki "Rakastettu" on uskottavasti omien raamatuntutkistelujensa kautta päätynyt siihen, että Jeesus oli ainoa maanpäällä oleva Jumalan persoonallisuus. Ei ollut Pyhän hengen persoonaa.
Opetus kolminaisuudesta onkin suuri huijaus, jolla yritetään vähentää Jumalan suuruutta. Se on suoranaista epäjumalan palvelusta!
Edelleenkin kiitän Jumalaa siitä, että olen löytänyt nyt totuuden! Kiitän siitä, että valhe on paljastunut ja aion viedä tätä ilosanomaa eteenpäin myös muualla kuin tällä palstalla. Ylistän yhtä ainoaa Jumalaa ja sitä, että hänen suuruutensa tulee esillle hänen nimessään. Kaksi suurinta löytöäni ovat olleet nimen EHJEE ymmärtäminen ja adventismin väärien opetuksien tajuaminen vääriksi ja niistä pois oppiminen. Erityisesti kiitän Jumalaa hänen armostaan ja siitä, ettei minulta vaadita tekoja vanhurskauden saamiseksi. Pelastus ei tule tekoja noudattamalla. Minun ei tarvitse suorittaa pelastuksen eteen. Minun ei tarvitsee kehittää itse omaa luonnettani Kristuksen kaltaiseksi vaan Pyhä henki tekee sen. Minun ei tarvitse noudattaa adventistien perinnäissääntöjä ollakseni hyvä uskova. Minä kelpaan Jumalalle sellaisena kuin olen, syntisenä ihmisenä. - No_häh
No_häh kirjoitti:
Mielelläni teen lyhyen tiivistelmän. Lähteenä siis tohtori Cronin artikkeli nettisivuilla: https://exodus-314.com/in-conclusion/
En laita tähän suoraa lainausta, jos se nyt sattuisi olemaan syy siihen, miksi joku poistattaa kirjoituksiani tästä ketjusta.
Ensinnä, Cronin sanoo, että Jumalan henkilökohtainen nimi on EHJEE, joka on suomeksi MINÄ OLEN.
Toiseksi, EHJEE ASER EHJEE, käännetään joko MINÄ OLEN taikka Minun nimeni on MINÄ OLEN, ei siis Minä olen se joka minä olen.
Kolmanneksi, EHJEE-nimi tuskin oli yleisessä tiedossa orjuuden aikana israelilaisten keskellä, joten Mooses ei varmaankaan käyttänyt tätä tuntematontan Jumalan nimeä kertoessaan vuorikokemuksestaan israelilaisille mutta papit ja kirjanoppineet sen todennäköisesti tunsivat.
Neljänneksi, EHJEE - Juutalaisten Jumalan henkilökohtainen nimi - on ihan eri asia kuin kristinuskon kolminaisuus Jumala. Nimessä EHJEE tulee esille asian ydin yhdestä Jumalasta, niin kuin juutalaisen kulttuurin mukaan on olemassa vain yksi Jumala joka ilmenee EHJEE persoonassaan.
Pidän tätä itse hyvin tärkeänä pointtina. Tutkija, joka parhaiten tuntee ja tietää juutalaisten historian, Jumalan ja Vanhan testamentin alkukielellä, kertoo Vanhan testamentin perusteella, että Juutalaisessa yhteiskunnassa oli vain ja ainoastaan yksi Jumala omassa EHJEE persoonassaan ja nimessään, ei kolmea Jumalaa, joka olisi yksi. Tuossa yhteiskunnassa ei edes tunnettu kolminaisuutta, joten se olisi ollut heille täysin tuntematon konsepti.
Translitterointia YHWH ei pidä käyttää nimenä Jumalasta, sillä se on kieliopillisesti järjetöntä. Miksi? Koska YHWH käännetään "Hän on" ja Ehjee käännetään "Minä olen". Jumalan nimi on Minä olen, hänen nimensä ei ole Hän on.
Jumala kielsi Mooseksen kautta israelilaisia lausumasta turhaan Jumalan omaa henkilökohtaista nimeään EHJEE mutta ei kieltänyt heitä käyttämästä Jumalan yleisnimeä YHWH. Ehjee nimen käyttäminen olisi siis rajoitettua mutta ei kiellettyä. EHJEE nimen käyttöä ei missään kohtaa Vanhassa testamentissa kuitenkaan kielletä eikä sitä käsketä unohtaa. Kukin käyttäköön Ehjee nimeä siten kuin hänen uskonsa siitä sanoo.Näköjään on jollekulle arka aihe tuo Jumalan oikea nimi: Ehjee. Tai sitten se, että tässä on paljastunut, että ei olekaan kolmiyhteistä Jumalaa vaan vain yksi ainoa Jumala, joka ei ole kolmiyhteinen. Asia on vielä niin uskottavasti todistettu tohtori K J Croninin artikkelissa.
Jo neljä nimimerkilläni kirjoitettua artikkelia on poistettu. Laittelen nyt kommenttiani moniin eri ketjuihin, josta niiden poistattaja saa niitä aitten haeskella oikein isolla työllä. Totuuden pitää tulla julki. - Rakastettu
Adviss kirjoitti:
Näköjään minunkin kommenttini poistettiin ketjusta vaikka ainoa asia, minkä kirjoituksessani tein oli, että ylistin Jumalaa, joka on YKSI ja kiitin häntä siitä, että totuus tulee esille ja valheen levitys paljastuu. Eipä ole tietääkseni minun kommenttejani ennen poistettu. Se voi kertoa siitä, että olemme NYT asian ytimessä, ja joku ihminen ei halua tätä asiaa tunnetuksi. Mutta minä en voi olla hiljaa.
Jumala ei ole kolmiyhteinen, vaikka kristinusko opettaa niin. Kyseessä on suuri petos ja valhe, joka on peräisin pakanauskonnoista. Asia, johon jo aiemmin olemme törmänneet ja joka on uuden testamentin puolella, sen alkutekstin perusteella todettu vääräksi siltä kantilta kun olemme tutustuneet Pyhän hengen olemukseen. Raamatun alkutekstihän ei puhu Pyhästä hengestä persoonana. Siitä ei koskaan käytetä alkukielessä persoonapronominia Hän. Kun vähintään yksi kolmesta ei ole persoona, eikä myöskään Jumalapersoona, ei ole kolmiyhteistä Jumalaakaan.
Sitten on hyvin vahva tohtori Crohninin todistus asiasta. Hän, jos joku tuntee Vanhan testamentin kirjoitukset alkukielellä sekä Vanhan testamentin juutalaisuuden historian. Tässä seuraavassa hän kertoo siitä, että vanhan testamentin juutalaiset tunsivat vain yhden Jumalan, joka ei ole kolmiyhteinen. Toisin sanoen, kolmiyhteisen Jumalan puolustajat vääntelevät omilla tulkinnoillaan raamatun käännöksiään sellaisiksi, että ne tukisivat kolminaisuutta mutta Vanha testamentti ei tunne kolmiyhteisyyttä lainkaan. Se on ihmisten väärää järkeilyä.
https://exodus-314.com/the-implications-of-the-meaning-of-the-name/a-refutation-of-christianity/
Ja omana mielipiteenäni sanon sen, että ei muuten tunne Uusi testamenttikaan. Eikä mistään Raamatusta löydy sanaa kolmiyhteinen. Jos näin tärkeä oppi olisi totta, niin ihan varmasti tuota sanaa tai jotakin vastaavaa sanaa olisi käytetty Raamatussa vaan kun ei ole.
Lisäksi nimimerkki "Rakastettu" on uskottavasti omien raamatuntutkistelujensa kautta päätynyt siihen, että Jeesus oli ainoa maanpäällä oleva Jumalan persoonallisuus. Ei ollut Pyhän hengen persoonaa.
Opetus kolminaisuudesta onkin suuri huijaus, jolla yritetään vähentää Jumalan suuruutta. Se on suoranaista epäjumalan palvelusta!
Edelleenkin kiitän Jumalaa siitä, että olen löytänyt nyt totuuden! Kiitän siitä, että valhe on paljastunut ja aion viedä tätä ilosanomaa eteenpäin myös muualla kuin tällä palstalla. Ylistän yhtä ainoaa Jumalaa ja sitä, että hänen suuruutensa tulee esillle hänen nimessään. Kaksi suurinta löytöäni ovat olleet nimen EHJEE ymmärtäminen ja adventismin väärien opetuksien tajuaminen vääriksi ja niistä pois oppiminen. Erityisesti kiitän Jumalaa hänen armostaan ja siitä, ettei minulta vaadita tekoja vanhurskauden saamiseksi. Pelastus ei tule tekoja noudattamalla. Minun ei tarvitse suorittaa pelastuksen eteen. Minun ei tarvitsee kehittää itse omaa luonnettani Kristuksen kaltaiseksi vaan Pyhä henki tekee sen. Minun ei tarvitse noudattaa adventistien perinnäissääntöjä ollakseni hyvä uskova. Minä kelpaan Jumalalle sellaisena kuin olen, syntisenä ihmisenä.Adviss: Edelleenkin kiitän Jumalaa siitä, että olen löytänyt nyt totuuden! Kiitän siitä, että valhe on paljastunut ja aion viedä tätä ilosanomaa eteenpäin myös muualla kuin tällä palstalla. Ylistän yhtä ainoaa Jumalaa ja sitä, että hänen suuruutensa tulee esillle hänen nimessään. ..."
Kiitos Jumalalle! Hän vaikuttaa totuudenetsijöiden sydämissä ja johdattaa heitä.
Muut, jotka itsepintaisesti pitävät kiinni pinttyneistä uskomuksistaan, jäävät luuloteltuun "valoonsa" eli pimeyteen. "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!" (Matt 6:23) Adventistit ovat aina kehuskelleet suurella valollansa, mutta se on todistettavasti pimeyttä. Kyllä heilläkin joitakin totuuden jyväsiä on, mutta niinhän valheessa täytyykin olla ripaus totuutta. Eihän se muuten pystyisi eksyttämään. "Mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on." (1Tess 5:21) No_häh kirjoitti:
Mielelläni teen lyhyen tiivistelmän. Lähteenä siis tohtori Cronin artikkeli nettisivuilla: https://exodus-314.com/in-conclusion/
En laita tähän suoraa lainausta, jos se nyt sattuisi olemaan syy siihen, miksi joku poistattaa kirjoituksiani tästä ketjusta.
Ensinnä, Cronin sanoo, että Jumalan henkilökohtainen nimi on EHJEE, joka on suomeksi MINÄ OLEN.
Toiseksi, EHJEE ASER EHJEE, käännetään joko MINÄ OLEN taikka Minun nimeni on MINÄ OLEN, ei siis Minä olen se joka minä olen.
Kolmanneksi, EHJEE-nimi tuskin oli yleisessä tiedossa orjuuden aikana israelilaisten keskellä, joten Mooses ei varmaankaan käyttänyt tätä tuntematontan Jumalan nimeä kertoessaan vuorikokemuksestaan israelilaisille mutta papit ja kirjanoppineet sen todennäköisesti tunsivat.
Neljänneksi, EHJEE - Juutalaisten Jumalan henkilökohtainen nimi - on ihan eri asia kuin kristinuskon kolminaisuus Jumala. Nimessä EHJEE tulee esille asian ydin yhdestä Jumalasta, niin kuin juutalaisen kulttuurin mukaan on olemassa vain yksi Jumala joka ilmenee EHJEE persoonassaan.
Pidän tätä itse hyvin tärkeänä pointtina. Tutkija, joka parhaiten tuntee ja tietää juutalaisten historian, Jumalan ja Vanhan testamentin alkukielellä, kertoo Vanhan testamentin perusteella, että Juutalaisessa yhteiskunnassa oli vain ja ainoastaan yksi Jumala omassa EHJEE persoonassaan ja nimessään, ei kolmea Jumalaa, joka olisi yksi. Tuossa yhteiskunnassa ei edes tunnettu kolminaisuutta, joten se olisi ollut heille täysin tuntematon konsepti.
Translitterointia YHWH ei pidä käyttää nimenä Jumalasta, sillä se on kieliopillisesti järjetöntä. Miksi? Koska YHWH käännetään "Hän on" ja Ehjee käännetään "Minä olen". Jumalan nimi on Minä olen, hänen nimensä ei ole Hän on.
Jumala kielsi Mooseksen kautta israelilaisia lausumasta turhaan Jumalan omaa henkilökohtaista nimeään EHJEE mutta ei kieltänyt heitä käyttämästä Jumalan yleisnimeä YHWH. Ehjee nimen käyttäminen olisi siis rajoitettua mutta ei kiellettyä. EHJEE nimen käyttöä ei missään kohtaa Vanhassa testamentissa kuitenkaan kielletä eikä sitä käsketä unohtaa. Kukin käyttäköön Ehjee nimeä siten kuin hänen uskonsa siitä sanoo.Huomasin eilen, että 2.Moos. 3:13-15 sisältää myös profetian tulevasta Messiaasta. Tässä Yahushua puhuu Moosekselle palavasta pensaasta ja ilmoittaa Nimekseen אהיה אשר אהיה ”EHJEE ASHER EHJEE”, joka tarkoittaa ”MINÄ OLEN OLEVA SE JOKA MINÄ OLEN OLEVA” Tämä on futuuri -muodossa, jota Cronin ei mainitse jostain syystä. Tämä ei ole Isän Jumalan alkuperäinen Nimi, vaan Yahushua ilmoittaa tässä Nimekseen ”EHJEE”, koska haluaa ilmoittaa itsensä ihmisille Isän vertaisena Jumalana ja tulevana Messiaana. אֶהְיֶה EHJEE viittaa aina eteenpäin. Se on siis futuuri -muoto, kuten Zew sanoo. Tämän täyttymys oli Yahushuassa. Siksi Hän voi sanoa UT:n puolella אֲנִי הוּא ANI HUU ’MINÄ [olen] HÄN’.
MINÄ OLEN HÄN --> Joh. 4:26, 5:43, 8:24, 28, 58 13:19. Elämän leipä, Maailman valo, Ovi, Hyvä paimen, Ylösnousemus ja elämä, Tie totuus ja elämä, Juutalaisten kuningas. Kaikissa näissä kohdissa Hän viittaa tuohon tapahtumaan, jolloin Hän puhui palavasta pensaasta Moosekselle. Näin hän itse todisti olevansa Jumala. Hän ei kuitenkaan sanonut olevansa Isän paikalla Isänä, mutta Hän ilmoitti itsensä meille ihmisille Jumalana. Hän on ainoa tie Isän tykö. Hän on uuden liiton Välimies.
Sitten tämä yleisempi Jumalan nimen perusmuoto י ה ו ה (Yahuah) esiintyy lähes 7000 kertaa Raamatun hepreankielisessä osassa. Nimi merkitse "Hän saattaa tulemaan (joksikin)" tai kuten Cronin sanoo “Hän on”. Tämä on siis se yleisin heprean Tanakhissa käytetty Nimi Jumalasta. Kuinka voit sanoa, että tämä ei ole Jumalan Nimi?- No_häh
SAI kirjoitti:
Huomasin eilen, että 2.Moos. 3:13-15 sisältää myös profetian tulevasta Messiaasta. Tässä Yahushua puhuu Moosekselle palavasta pensaasta ja ilmoittaa Nimekseen אהיה אשר אהיה ”EHJEE ASHER EHJEE”, joka tarkoittaa ”MINÄ OLEN OLEVA SE JOKA MINÄ OLEN OLEVA” Tämä on futuuri -muodossa, jota Cronin ei mainitse jostain syystä. Tämä ei ole Isän Jumalan alkuperäinen Nimi, vaan Yahushua ilmoittaa tässä Nimekseen ”EHJEE”, koska haluaa ilmoittaa itsensä ihmisille Isän vertaisena Jumalana ja tulevana Messiaana. אֶהְיֶה EHJEE viittaa aina eteenpäin. Se on siis futuuri -muoto, kuten Zew sanoo. Tämän täyttymys oli Yahushuassa. Siksi Hän voi sanoa UT:n puolella אֲנִי הוּא ANI HUU ’MINÄ [olen] HÄN’.
MINÄ OLEN HÄN --> Joh. 4:26, 5:43, 8:24, 28, 58 13:19. Elämän leipä, Maailman valo, Ovi, Hyvä paimen, Ylösnousemus ja elämä, Tie totuus ja elämä, Juutalaisten kuningas. Kaikissa näissä kohdissa Hän viittaa tuohon tapahtumaan, jolloin Hän puhui palavasta pensaasta Moosekselle. Näin hän itse todisti olevansa Jumala. Hän ei kuitenkaan sanonut olevansa Isän paikalla Isänä, mutta Hän ilmoitti itsensä meille ihmisille Jumalana. Hän on ainoa tie Isän tykö. Hän on uuden liiton Välimies.
Sitten tämä yleisempi Jumalan nimen perusmuoto י ה ו ה (Yahuah) esiintyy lähes 7000 kertaa Raamatun hepreankielisessä osassa. Nimi merkitse "Hän saattaa tulemaan (joksikin)" tai kuten Cronin sanoo “Hän on”. Tämä on siis se yleisin heprean Tanakhissa käytetty Nimi Jumalasta. Kuinka voit sanoa, että tämä ei ole Jumalan Nimi?Hyvin. Koska uskon Croninia asiantuntijana. Zew ei ole uskottava.
Sinun on myös otettava huomioon, että Croninin ei edes näe sellaista vaihtoehtoa, että olisi Jeesus-niminen tyyppi sanomassa Ehjee Aser Ehjee, koska hänelle Jeesusta ei ollut olemassa Vanhan testamentin kirjoitusten mukaan. Jos luit hänen artikkelinsa luomisesta niin huomasit, että luomisessa oli läsnä vain yksi Jumala. Minä todellakin uskon tätä tutkijaa.
Meidän ei pidä kalibroida Raamatun sanaa omien uskomusten ne mukaan vaan meidän uskomme tulee kalibroida Raamatun sanan mukaan. Tuolla tutkijalla ei ole ennakkoasennetta kolminaisuuden suuntaan, koska hän uskoo puhtaasti oman juutalaisen kulttuurinsa ja historiansa pohjalta sen mitä teksti sanoo ilman, että jokin ulkopuolinen taho selittäisi niitä hänelle. Hänellä on mitä luonnollisin usko ja mitä puhtain oppi Vanhasta testamentista vaikkei hän uskoisikaan Jeesuksen tulleen ristiinnaulituksi.
Luuletko, että yksi alan parhaista asiantuntijoista ei osaisi ottaa futuuria huomioon, jos sellainen olisi tai jos sillä olisi merkitystä tässä asiassa. En todella voi uskoa, että Cronin ei olisi sitä huomioinut, onhan futuuri yksi kieliopin perusasioista.
Oletko tarkistanut tuon futuuri asian jostakin muusta asiantuntijalähteestä, jolla on takanaan yliopistotason koulutus aiheesta? - No_häh
No_häh kirjoitti:
Hyvin. Koska uskon Croninia asiantuntijana. Zew ei ole uskottava.
Sinun on myös otettava huomioon, että Croninin ei edes näe sellaista vaihtoehtoa, että olisi Jeesus-niminen tyyppi sanomassa Ehjee Aser Ehjee, koska hänelle Jeesusta ei ollut olemassa Vanhan testamentin kirjoitusten mukaan. Jos luit hänen artikkelinsa luomisesta niin huomasit, että luomisessa oli läsnä vain yksi Jumala. Minä todellakin uskon tätä tutkijaa.
Meidän ei pidä kalibroida Raamatun sanaa omien uskomusten ne mukaan vaan meidän uskomme tulee kalibroida Raamatun sanan mukaan. Tuolla tutkijalla ei ole ennakkoasennetta kolminaisuuden suuntaan, koska hän uskoo puhtaasti oman juutalaisen kulttuurinsa ja historiansa pohjalta sen mitä teksti sanoo ilman, että jokin ulkopuolinen taho selittäisi niitä hänelle. Hänellä on mitä luonnollisin usko ja mitä puhtain oppi Vanhasta testamentista vaikkei hän uskoisikaan Jeesuksen tulleen ristiinnaulituksi.
Luuletko, että yksi alan parhaista asiantuntijoista ei osaisi ottaa futuuria huomioon, jos sellainen olisi tai jos sillä olisi merkitystä tässä asiassa. En todella voi uskoa, että Cronin ei olisi sitä huomioinut, onhan futuuri yksi kieliopin perusasioista.
Oletko tarkistanut tuon futuuri asian jostakin muusta asiantuntijalähteestä, jolla on takanaan yliopistotason koulutus aiheesta?No niin, asiahan olikin yllättävän yksikertainen tarkastaa. Löysin kolme eri luotettavaa lähdettä, joiden mukaan Vanhan testamentin hebreankielessä ei ole futuuria lainkaan.
Täten kaikki yritykset, joissa Ehjee-sanan yritetään väittää olevan futuurissa ovat huijausta, koska hebrean kielessä ei ole olemassa futuuria.
Lähteet:
- Robert Young's Bibble Lexicon, sivu 38
- Hasting dictionary of then Bibble, Extra Volume, sivu 626
- Canon S.R. Driver, Westminister Commentary, Genesis, sivu 408. - Rakastettu
No_häh kirjoitti:
No niin, asiahan olikin yllättävän yksikertainen tarkastaa. Löysin kolme eri luotettavaa lähdettä, joiden mukaan Vanhan testamentin hebreankielessä ei ole futuuria lainkaan.
Täten kaikki yritykset, joissa Ehjee-sanan yritetään väittää olevan futuurissa ovat huijausta, koska hebrean kielessä ei ole olemassa futuuria.
Lähteet:
- Robert Young's Bibble Lexicon, sivu 38
- Hasting dictionary of then Bibble, Extra Volume, sivu 626
- Canon S.R. Driver, Westminister Commentary, Genesis, sivu 408.Aivan! Kiitos! Hieno löytö!
Eli EHJEE ACER EHJEE tarkoittaa siis: "Minä olen se joka olen", niinkuin Helinäkin on kääntänyt. Eli Hän oli "Itsestäänolevainen". No_häh kirjoitti:
Hyvin. Koska uskon Croninia asiantuntijana. Zew ei ole uskottava.
Sinun on myös otettava huomioon, että Croninin ei edes näe sellaista vaihtoehtoa, että olisi Jeesus-niminen tyyppi sanomassa Ehjee Aser Ehjee, koska hänelle Jeesusta ei ollut olemassa Vanhan testamentin kirjoitusten mukaan. Jos luit hänen artikkelinsa luomisesta niin huomasit, että luomisessa oli läsnä vain yksi Jumala. Minä todellakin uskon tätä tutkijaa.
Meidän ei pidä kalibroida Raamatun sanaa omien uskomusten ne mukaan vaan meidän uskomme tulee kalibroida Raamatun sanan mukaan. Tuolla tutkijalla ei ole ennakkoasennetta kolminaisuuden suuntaan, koska hän uskoo puhtaasti oman juutalaisen kulttuurinsa ja historiansa pohjalta sen mitä teksti sanoo ilman, että jokin ulkopuolinen taho selittäisi niitä hänelle. Hänellä on mitä luonnollisin usko ja mitä puhtain oppi Vanhasta testamentista vaikkei hän uskoisikaan Jeesuksen tulleen ristiinnaulituksi.
Luuletko, että yksi alan parhaista asiantuntijoista ei osaisi ottaa futuuria huomioon, jos sellainen olisi tai jos sillä olisi merkitystä tässä asiassa. En todella voi uskoa, että Cronin ei olisi sitä huomioinut, onhan futuuri yksi kieliopin perusasioista.
Oletko tarkistanut tuon futuuri asian jostakin muusta asiantuntijalähteestä, jolla on takanaan yliopistotason koulutus aiheesta?Uskot siis sellaista tutkijaa, joka ei usko Yahushuan olleen olemassa, ennen maailman luomista ja joka ei usko Messiaaseen muutenkaan ristiin naulittuna. Tämä kaverihan se vääntää Pyhät Kirjoitukset mielensä mukaisiksi. Hänelle ei UT ole ilmeisesti Jumalan Sanaa.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Joh. 1:3, 4
Tämä Cronin voi olla huippu juutalaisuuden tuntija, mutta ei osaa ajatella asioita ollenkaan siten, että näkisi Messiaan jo VT:n puolella, koska ei usko Häneen Jumalana. Kuten ei usko Adviskaan. Uskotko sinäkään? Uskotko?
Voi teitä maailman viisaat !- No_häh
SAI kirjoitti:
Uskot siis sellaista tutkijaa, joka ei usko Yahushuan olleen olemassa, ennen maailman luomista ja joka ei usko Messiaaseen muutenkaan ristiin naulittuna. Tämä kaverihan se vääntää Pyhät Kirjoitukset mielensä mukaisiksi. Hänelle ei UT ole ilmeisesti Jumalan Sanaa.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Joh. 1:3, 4
Tämä Cronin voi olla huippu juutalaisuuden tuntija, mutta ei osaa ajatella asioita ollenkaan siten, että näkisi Messiaan jo VT:n puolella, koska ei usko Häneen Jumalana. Kuten ei usko Adviskaan. Uskotko sinäkään? Uskotko?
Voi teitä maailman viisaat !Joten jos joku ei usko juuri niin kuin sinä mutta kuuluu kuitenkin maailman parhaiden alansa asiantuntijoiden joukkoon, niin häneenkö ei voi luottaa?
Hebrealaistekstien tuntemus on tässä se avain asia. Cronin lukee ja tulkitsee Vanhaa testamenttia samoin kuin Jeesuksen aikalaiset ja heidän edeltäjänsä. Juuri sillä on merkitystä. Hänen mieltään ei ole myrkytetty väärillä opeilla liittyen Vanhaan testamenttiin.
Sillä, uskooko Cronin Jeesukseen ei ole merkitystä tässä asiassa. Jos Cronin ei näe Jeesusta Vanhassa testamentissa niin se johtuu nimen omaan siitä, ettei Jeesusta siellä hebrealaistekstien ja juutalaisen uskomuksen mukaan ole...muuta kuin ennustuksissa.
Minä uskon Croninia.
Se onko Jeesus Jumala, on asia erikseen. Tärkein asia tässä minulle on se, että kolminaisuus on puppua. No_häh kirjoitti:
Joten jos joku ei usko juuri niin kuin sinä mutta kuuluu kuitenkin maailman parhaiden alansa asiantuntijoiden joukkoon, niin häneenkö ei voi luottaa?
Hebrealaistekstien tuntemus on tässä se avain asia. Cronin lukee ja tulkitsee Vanhaa testamenttia samoin kuin Jeesuksen aikalaiset ja heidän edeltäjänsä. Juuri sillä on merkitystä. Hänen mieltään ei ole myrkytetty väärillä opeilla liittyen Vanhaan testamenttiin.
Sillä, uskooko Cronin Jeesukseen ei ole merkitystä tässä asiassa. Jos Cronin ei näe Jeesusta Vanhassa testamentissa niin se johtuu nimen omaan siitä, ettei Jeesusta siellä hebrealaistekstien ja juutalaisen uskomuksen mukaan ole...muuta kuin ennustuksissa.
Minä uskon Croninia.
Se onko Jeesus Jumala, on asia erikseen. Tärkein asia tässä minulle on se, että kolminaisuus on puppua.No onko Jeesus sinulle Jumala???
- kerettiläinen.ei-kirj
Rakastettu kirjoitti:
Aivan! Kiitos! Hieno löytö!
Eli EHJEE ACER EHJEE tarkoittaa siis: "Minä olen se joka olen", niinkuin Helinäkin on kääntänyt. Eli Hän oli "Itsestäänolevainen"."Eli Hän oli "Itsestäänolevainen"."
Hassua...minua ei ole liiemmin kiinnostanut tämä Jumalan nimestä väitteleminen koskaan, sillä olen ajatellut, ettei sen nimen ulkoisella muodolla ole niin suurta merkitystä kuin sillä, mitä se nimi tarkoittaa.
Ja vaikka en ole asiaan sen kummemmin koskaan perehtynyt, niin minulle tuo Jumalan nimi on tarkoittanut aina juuri tuota "itsestäänolevainen". Ainoastaan Jumala voi sanoa itsestään "Minä OLEN", muut voivat sanoa "me olemme VAIN, jos Jumala niin tahtoo".
Ilm. 4:11
"Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut".
Kolminaisuus taas on ollut mielestäni vastenmielinen oppi sen vuoksi, että minusta on todella röyhkeää, että kuolevainen tomumaja yrittää tehdä jonkin doktriinin kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka on kaiken meidän järkemme yläpuolella!
Yrittää nyt mahduttaa Jumala johonkin ihmisen tekemään "laatikkoon"...aivan naurettava ajatutuksenakin ja kuvastaa vain ihmisen narsistista suuruuden hulluutta...
Kirkot ovat täynnä alastomia keisareita. - Rakastettu
kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
"Eli Hän oli "Itsestäänolevainen"."

Kirkot ovat täynnä alastomia keisareita.kerettiläinen.ei-kirj: "Hassua...minua ei ole liiemmin kiinnostanut tämä Jumalan nimestä väitteleminen koskaan, sillä olen ajatellut, ettei sen nimen ulkoisella muodolla ole niin suurta merkitystä kuin sillä, mitä se nimi tarkoittaa."
" Ja vaikka en ole asiaan sen kummemmin koskaan perehtynyt, niin minulle tuo Jumalan nimi on tarkoittanut aina juuri tuota "itsestäänolevainen". Ainoastaan Jumala voi sanoa itsestään "Minä OLEN", muut voivat sanoa "me olemme VAIN, jos Jumala niin tahtoo".
Tässähän se asian ydin on: Mitä ne nimet, joihin uskomme ja turvamme panemme, tarkoittavat.
Jos Jumala sanoo nimekseen: MINÄ OLEN, niin eihän se silloin voi olla HÄN ON tai vielä vähemmän HÄN SAATTAA TULEMAAN JOKSIKIN, niinkuin täällä väitetään kivenkovaa.
Jos HÄN SAATTAA TULEMAAN JOKSIKIN on PELASTUS/PELASTAJA (=Jahushua), niin kenen "pelastamia" silloin ollaan?
EHJEE tarkoittaa yhtä ainoaa Jumalaa, joka on, mutta JHWH:een sisältyy kolminaisuus, nelinäisyys, viisinäisyys ja kuusinaisuus, jopa koko okkulttinen maailma kaikkine pakanajumalineen, joka saattaa itsensä tulemaan näköjään vaikka miksi.
Ja niin ihmiset seuraavat ihmetellen petoa.
- Eikiitosjeesus
Koirissa käytetään jo mikrosirua - pedon merkkiä.
Sairaita pedoja on paljastunut paljon myös uskonyhteisöistä viime aikoina, mukaanluettuna Tellervo Koiviston uskonnonopettaja. Kiitos kerettiläiselle tärkeän asian esiin nostamisesta. Voimme keskustella, mutta totuus on, että kaikki mitä Pedon merkistä tiedetään, olen kertonut tuossa aloituksessa. Se on siis jokin tekninen tunniste, mutta sunnuntain pyhittäminen liittyy siihen läheisesti. Suuren Ahdistuksen aikaan ihmisiä pakotetaan su pyhittäviin kirkkoihin palvomaan pedon kuvaa, jonne meno vaatii pedon merkin. Jokainen joutuu lopussa valitsemaan kummalle antaa kunnian; Luojalle vai sielun viholliselle. Olkaa varoitetut !
- No_häh
Voisitko kertoa, missä kohtaa Raamatussa kerrotaan, että pedon merkki on tekninen? Entä missä sanotaan, että se on tekninen tunniste? Kerrotko vielä, mistä tiedät, että sunnuntai jotenkin liittyy asiaaan? Raamatustako?
Minä kun uskon vain sen, mitä Raamatussa sanotaan. Kaikki muu on ihmisten omia oppeja, joista Raamattu varoittaa!
Varoitus kaikille! Älkää uskoko mitään, mitä Raamattu ei vahvista!!!
Olkaa varoitetut! - kerettiläinen.ei-kir
"Kiitos kerettiläiselle tärkeän asian esiin nostamisesta. Voimme keskustella, mutta totuus on, että kaikki mitä Pedon merkistä tiedetään, olen kertonut tuossa aloituksessa."
"Totuus" ja "tiedetään" - aika varma näytät olevan omista t u l k i n n o i s t a s i , joten pystyt varmaan myös perustelemaan Raamatulla ja osoittamaan, mistä olet tämän "totuuden" ja "tiedon" saanut?
Minusta se näyttää sekoitukselta eri lahkojen tulkinnoista
==> adventistien sunnuntai karismaattisten mikrosiru
Ei ole tullut paljon kommentteja ja perustelutkin niistä harvoista puuttuvat täysin. Joten jatkanpa taas omia tulkintojani, jotka kyllä ovat jo entuudestaan tuttuja monille tämän palstan lukijoille.
Eli koska tämä ennustus pedosta ja sen merkistä on kerrottu Ilmestyskirjassa, niin katsotaan sitten, mitä muuta Ilmestyskirjassa siitä sanotaan.
Ilm.13: 4-7 kerrotaan 1. pedosta, joka vainoaa ja jakeessa 7 sanotaan:"Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät"
Tämän on tulkittu tarkoittavan katolista Äitikirkkoa, joka vainosi kristittyjä "ainoan oikeaoppisen kirkon" nimissä ja pakotti ihmisiä liittymään siihen kuolemankin uhalla.
Eli silloin syntyi kirkkolaitos maallisen vallan avustamana. Kirkko ja maallinen valta tekivät liiton keskenään ja sen seurauksena seurakunnastakin tuli maallinen organisaatio, jota johti "Jumalan edustajana" ja "Kristuksen sijaisena", IHMINEN, "erehtymätön" paavi ja KIRKOSTA tuli "pelastuksen ja lunastuksen välikappale" Jeesuksen sijaan, kuten kat. kirkon katekismuksessa vielä tänäkin päivänä lukee.
Sitten kerrotaan Ilm. 15-17 ensimmäisen "pedon kuvasta".
15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16 Ja SE SAA kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ETTEI KUKAAN MUU VOISI OSTAA EIKÄ MYYDÄ kuin se, jossa on MERKKI: pedon nimi tai sen nimen luku..
Jos nyt ajatellaan protestanttisia "uskonpuhdistajia" niin he vainosivat aivan samoin "ainoan oikeaoppisen" KIRKON nimissä kuten Äitikirkko eli siitä tuli ensimmäisen pedon kuva. Pedot saalistavat ja tappavat.
Miksi seurakunta vainoaa ja tappaa? Koska se on tehnyt liiton pedon eli maallisen vallan kanssa, jolloin se on yhtynyt siihen. Porttoseurakunta "istuu kuningattarena" maallisen vallan rinnalla Ilm.18:7; 17:2. jolloin niistä on silloin tullut "yksi ruumis". Tämän seurauksena Yljänsä hyljännyt haureutta harjoittava porttoseurakuntakin alkaa toimia pedon lailla yhdessä sen kanssa.
1. Kor. 6
16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee YHDEKSI RUUMIIKSI hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI".
17 Mutta joka yhtyy Herraan, on YKSI HENKI hänen kanssaan.
Entä sitten "ostaminen ja myyminen"?
Ilm.3:18 Jeesus kehoittaa Laodikean seurakuntaa.
18 Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
Tämän luulisi jo kertovan mistä ostamisessa ja myymisessä on kyse. Sen sijaan, että ihmiset "ostaisivat" suoraan Jeesukselta, he ostavat "välikäsien" kautta" eli kirkoilta ja muilta seurakuntaorganisaatioiden edustajilta...papeilta, pastoreilta, saarnaajilta jne... Näitä kutsutaan Ilmestyskirjassa Babylonin kauppiaiksi.
Ilm.18
21 Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin SUUREN MYLLYNKIVEN, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä".
22 Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun-ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
23 ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä SINUN KAUPPIAASI olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.
Vielä voisi katsoa vertauksen tyhmistä ja viisaista neitsyistä Matt. 25:9
Ilm.3:22
"Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo."- Rakastettu
Erittäin hyviä pointteja kerettiläisellä.
Voisin tässä alkajaisiksi vähän noista pedoista, sillä Ilmestyskirjassahan puhutaan kahdesta.
Ilm 13:1,2 Ja minä näin pedon nousevan MERESTÄ; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Se että peto nousi merestä, kertoo siitä, että se nousi pakanakansoista. Meret kuvaavat Raamatun vertauskuvallisuudessa kansoja, muita kuin Jumalan valittuja.
Ilm 17:15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
Tämä peto näytti kaikilta niiltä aikaisemmin esitellyiltä pedoilta, eli siinä yhdistyivät niiden ominaisuudet. Nuo aikaisemmat olivat olleet maallisia mahteja, valtakuntia. Nyt tämä niiden yhdistelmä oli sekä maallinen että hengellinen, kirkkovaltio. Itse saatana antoi sille suuren vallan. Tässä Rooman katolisessa kirkossa, sen opeissa, juhlissa, sakramenteissa, kirkoissa - kaikessa - yhdistyivät kaikki saatanalliset valheet ja rituaalit jo aivan Baabelin tornilta asti.
Roomahan oli ollut yksi, eli juuri viimeinen noista valtakunnista, maailmanmahdeista.
Ilm 13:11,12 Ja minä näin toisen pedon nousevan MAASTA, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
Toinen peto nousi maasta. Mitähän maa kuvaa Raamatussa? Se kuvaa Israelia. Tämän on vahvistanut jopa suuri suomalaisten auktoriteetti Leo Meller. Itsekin hämmästyin.
Tässä tuleekin nyt esille sellaisia asioita, että uskaltaako niistä täällä puhua yhtään mitään? ... Rakastettu kirjoitti:

Tässä tuleekin nyt esille sellaisia asioita, että uskaltaako niistä täällä puhua yhtään mitään? ..."Tässä tuleekin nyt esille sellaisia asioita, että uskaltaako niistä täällä puhua yhtään mitään? ..."
No kokeile... voihan olla, että ne menevät poistoon, sillä maailmassa näyttää olevan yksi maanpäällinen paratiisi, jota kaikkien pitäisi vaan siunata tekipä se mitä tahansa...- Rakastettu
Näistä kahdesta pedosta kerrotaan myös toisaalla:
Ilm 11: 7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee SYVYYDESTÄ, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.
Tässä ovat ne kaksi todistajaa, jotka säkkipukuun puettuina ovat todistaneet 1260 päivän ajan.
Tämä olisi jo yksinään laajan tutkistelun aihe, mutta tuon mainitun aikajakson päättyminen osuu 1500-luvulle. Silloin nousee syvyydestä peto, joka käy sotaan heitä vastaan ja lopulta tappaa heidät.
Historia todistaa, että tuolloin alkoi vaikuttaa sellainen pahuus, jonka ilmenemismuodot ovat hyvin moninaiset kattaen käytännöllisesti katsoen kaikki eri alueet, mitä yhteiskunta ja ihmiselämä pitää sisällään. En osaa sanoa mitään muuta, mikä olisi jäänyt sen vaikutuksen ulkopuolelle kuin suora Jumalan ja ihmisen välinen näkymätön yhteys. Mutta senkin se on pystynyt häiriösignaaleillaan monien kohdalla murtamaan.
Tuo SYVYYS, josta se nousee, on se, johon saatanan kanssa langenneet pahat henget laitettiin odottamaan tuomiotaan ja lopullista tuhoaan.
2Piet 2: 4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.
Ilm 17: 7-11 Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva SYVYYDESTÄ ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva. Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen. ...
16-18 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät. Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."
On lähes mahdoton sanoa, miten nämä kaikki ovat todellisuudessa toteutuneet ja tulevat vielä toteutumaan, sillä meiltä pimitetään hirveä määrä tapahtumia ja kerrotaan ne aivan toisin kuin on todellisuus. Mutta kun pitää silmänsä ja korvansa auki, eikä jää pelkästään (tuon maastanousseen pedon hallitseman) valtamedian välittämien tietojen aivopesemäksi, voi saada jonkinlaisen käsityksen tilanteesta.
Mutta niinkuin noista teksteistä käy ilmi, se syvyydestä nouseva peto on oikeastaan sen ensimmäisen pedon uudistunut versio. Ehkä jopa niin, että siinä sen ensimmäisen kuolinhaava on parantunut, se on kuin ylösnoussut. Eli siinä yhdistyvät meri, eli maailman kansat, maa eli "valittu kansa" ja syvyys eli langenneet pahat henget.
Jätänpä mietittäväksi miten tämä kaikki on toteutunut. - kerettiläinen.ei-kirj

Jätänpä mietittäväksi miten tämä kaikki on toteutunut.Minulle tämä kaikki uskonnollisuus näyttäytyy sellaisena, että ensin seurakunta liittoutui maallisen vallan kanssa ja syntyi Äitikirkko (organisaatio) ja sille sitten Tyttäriä (organsaatioita) ja nyt nämä Tyttäret on saatu Äitikirkon organisaatiomallin ja opetusten avulla johdatettua maallisen Israelin (uskonnollinen valtio-organisaatio, teokratia) palvontaan
Lopulta saattaa sitten syntyä yksi oikein Suuri (ekumeeninen) Organisaatio, jossa ovat mukana kaikki pikkuorganisaatiot ja jossa palvotaan Israelia kritiikittömästi.
Sapatti on yksi täky, jolla kalastellaan tällä hetkellä näitä pikkuorganisaatioita mukaan tähän Israelin kritiikittömään fanittamiseen. Israelfanittajat ovatkin aivan täpinöissään kaikesta Israeliin liittyvästä, joten taitaa olla adventistienkaan turha odotella vainoja.
Päinvastoin. - Rakastettu
kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
Minulle tämä kaikki uskonnollisuus näyttäytyy sellaisena, että ensin seurakunta liittoutui maallisen vallan kanssa ja syntyi Äitikirkko (organisaatio) ja sille sitten Tyttäriä (organsaatioita) ja nyt nämä Tyttäret on saatu Äitikirkon organisaatiomallin ja opetusten avulla johdatettua maallisen Israelin (uskonnollinen valtio-organisaatio, teokratia) palvontaan
Lopulta saattaa sitten syntyä yksi oikein Suuri (ekumeeninen) Organisaatio, jossa ovat mukana kaikki pikkuorganisaatiot ja jossa palvotaan Israelia kritiikittömästi.
Sapatti on yksi täky, jolla kalastellaan tällä hetkellä näitä pikkuorganisaatioita mukaan tähän Israelin kritiikittömään fanittamiseen. Israelfanittajat ovatkin aivan täpinöissään kaikesta Israeliin liittyvästä, joten taitaa olla adventistienkaan turha odotella vainoja.
Päinvastoin.kerettiläinen.ei-kirj: Sapatti on yksi täky, jolla kalastellaan tällä hetkellä näitä pikkuorganisaatioita mukaan tähän Israelin kritiikittömään fanittamiseen. Israelfanittajat ovatkin aivan täpinöissään kaikesta Israeliin liittyvästä, joten taitaa olla adventistienkaan turha odotella vainoja.
Tämä onkin oikein hyvä huomio, sillä eihän sapatinvietosta voi tulla vainon kohdetta, koska se on myös juutalaisten omaisuutta ja heitähän ei saa enää vainota.
Eräs todennäköinen mahdollisuus johon jotkut historiantutkijat ovat päätyneet on että antikristuksella viitattiin Keisari Nero:on, ja Pedon Merkin kuului olla merkki lojaaliuudesta hänelle.
Tämä siis tapahtui aikana jolloin kristinusko ei vielä ollut alueen virallinen uskonto ja sitä tukee mm. aikaisten kristittyjen kirjoittajien teokset.
http://penelope.uchicago.edu/~grout/encyclopaedia_romana/gladiators/nero.html- sirukäteen
Ruotsissa ovat jo tuhannet ottaneet sirun, johon on kätketty ihmisen koekevia tietoja, Svenska Dagbladetinhaastattelussa hän kertoo_ " Otin sirun , koska se on mielestäni hauska, Se on tulevaisuutta, jota halusin hieman kokeilla". Vikman haluaisi siruun myös tietoa hänen terveydentilastaan.
Vikman "Tulevaisuudessa hän toivoo pääsevänsä eroom pankkikorteista, jäsenkorteista ja avaimista kokonaan ja skannaavansa asioita pelkästään kädellään. Se olisi helpotus ihmisille, joka tuppaa hukkailemaan asioita,
Jowan Österlund Biohax-yrityksestä kuvailee kehitystä räjähhdysmäiseksi. Hän asentaa siruja ilmaiseksi kiinnostuksen nostattamiseksi.
Nämä eo, tiedot ovat lähtöisin Kauppalehdestä.
Lue, mitä Ilmestyskirjeessä kertoo kyseisestä aiheesta 13:16, Kaikki toteutuu ja 5-10 vuodessa voidaan jo olla pakollisen sirun kanssa tekemisissä.- nurisematta
Kaikki on aina otettu mitä on annettu, vaikka vähän alussa nuristu.
Ilmestyskirjassa EI puhuta sirusta vaan merkin ottamisesta käteen ja otsaan. Juutalaiset pitävät otsalla ja kädessä Raamatunlausekoteloa merkkinä siitä, että he muistavat käskyt. Tätä tarkoittaa merkin ottaminen käteen ja otsaan, että pitää SYDÄMESSÄÄN käskyt ja TEKEE myös käskyjen mukaan. Kyse on siis rakkauden käskyistä.
Kristitty.netille huomautus. Tämä EI tarkoita sitä, että meidän tulee kivittää ketään. Käsky kieltää tappamisen.Yksi_usko kirjoitti:
Ilmestyskirjassa EI puhuta sirusta vaan merkin ottamisesta käteen ja otsaan. Juutalaiset pitävät otsalla ja kädessä Raamatunlausekoteloa merkkinä siitä, että he muistavat käskyt. Tätä tarkoittaa merkin ottaminen käteen ja otsaan, että pitää SYDÄMESSÄÄN käskyt ja TEKEE myös käskyjen mukaan. Kyse on siis rakkauden käskyistä.
Kristitty.netille huomautus. Tämä EI tarkoita sitä, että meidän tulee kivittää ketään. Käsky kieltää tappamisen.Joten ei ongelmaa sirun ottamisesta, jos sellainen tilanne tulee joskus. :)
- Rakastettu
Taustoitan vähän tilannetta ja kerron historiaa.
Tämä vaatii ehkä vähän keskittymistä.
Muistatte, että suuren tulvan jälkeen siitä pelastunut perhe asettui asumaan sen vuoren etelärinteelle, johon heidän aluksensa oli rantautunut. Jumala antoi sitten ohjeet, mihin kunkin kolmen pojan jälkeläiset saivat omat asuinalueensa.
Vanhin poika, joka sai isänsä hengellisen perinnön, sai alueet tuosta paikasta etelään, eli merenlahden pohjukan, hedelmällisen rantatasangon, sekä vuoriston. Myöskin siitä itään olevan kahden suuren virran muodostaman jokilaakson aina idässä olevaan mereen.
Keskimmäinen veli sai alueensa tämän alueen eteläpuolelta ja nuorin pohjoispuolelta.
Mutta eräs keskimmäisen veljen jälkeläinen ei halunnutkaan mennä etelään omalle alueelleen, vaan jäi asumaan tämän vanhimman veljen perintömaalle. Myöhemmin Jumala käski erästä vanhimman veljen jälkeläistä lähtemään tuohon maahan, mutta hän ei pystynyt yksin sitä ottamaan haltuunsa. Niinpä hänen jälkeläisensä menivät etelään tämän keskimmäisen veljen alueelle, josta he vahvistuttuaan kansaksi lähtivät valloittamaan tuota aluetta itselleen. He ottivat sen pakolla omakseen, mutta eivät pystyneet karkottamaan kaikkia luvatta siellä asuneita.
Nuorin veljeksistä meni omalle alueelleen pohjoiseen, mutta sen kylmyys pelotti joitakin ja he menivät itäänpäin tuonne vanhimman veljen toiselle asuinalueelle, jokilaaksoon. Sinne he perustivat kaupungin rakentamansa ja Jumalan hajottaman tornin juurelle. Siellä syntyi uskonnollinen kulttuuri, jonka vaikutukset ovat ulottuneet halki vuosituhansien ja vaikuttavat edelleen voimakkaasti jopa meidän päivinämme kaikissa uskonnoissa.
Eräs nuorimman veljen jälkeläisistä perusti kaupungin pohjoisessa olevien sisämerten väliselle alueelle. Hänen jälkeläisensä kantavat edelleen hänen nimeään. Tuolle alueelle muodostui suuri ja väkevä kansa, joka tunnettiin sotaisuudestaan, raakuudestaan ja seksuaalisuutta korostavasta kulttiuskonnostaan. Heidän hallitsijansa halusi kuitenkin sivistää kansaansa ja he valitsivat uudeksi uskonnokseen vanhimman veljen jälkeläisten uskonnon. He sisällyttivät siihen kuitenkin omaa vanhaa uskontoaan ja tästä on muodostunut uusi nykyään salassa vaikuttava taustavoima. Kun siihen on yhdistetty pahuuden henkivaltojen voima, on tuloksena sellainen mahti, että sitä vastaan eivät pysty taistelemaan edes maailman mahtavimmatkaan johtajat. Niinpä, jos joku uskaltaa uhmata sen valtapyrkimyksiä, häntä vastaan noustaan sotaan ja hän itse todennäköisimmin menettää henkensä.
Tämä kansa joutui hajaannutetuksi kaikkialle, mutta on koonnut voimansa näiden käytössään olevien henkivaltojen avulla ja on valheilla ja petoksella saanut omakseen vanhimmalle veljelle luvatun maa-alueen, jota se hallitsee väkivallalla. Sieltä se ohjaa maailman kaikkia valtoja mielensä mukaan. Maailman johtajat ovat kuin marionetteja sen käsissä.
Se uskottelee olevansa tuon vanhimman veljen jälkeläinen ja että sillä on laillinen oikeus tuohon alueeseen. Se jopa vainoaa vanhimman veljen jälkeläisiä, jotka oikeutetusti asuvat tuolla alueella. Kaikki tuntuvat hyväksyvän tilanteen, paitsi jotkut, jotka tietävät nämä taustat. Heitä uhkaa jopa vankilatuomio, jos nousevat julkisesti vastustamaan. Ne tiedotusvälineet, jotka näistä asioista rohkenevat kertoa, ovat jatkuvasti lakkautusuhan alla.
Tällä pedolla on mahtava valta varsinkin uskontoihin, joilta se on kaivanut pohjan. Ne ovat menettäneet uskottavuutensa, koska niiden perusta on romutettu riistämällä usko Luojaan ja luomiseen. Sen tämä peto on tehnyt nostamalla kaikkien ainoaksi uskoksi oman teoriansa, joka tosin on koko ajan vaakalaudalla arkeologisten löytöjen takia, jotka uhkaavat kaataa sen. Mutta hallitsemansa tiedonvälityksen avulla peto voi valita sen tiedon, mitä annetaan julkisuuteen.
Tämä peto on aikaansaanut suuria levottomuuksia ja sotia kaikkialla maailmassa ja ottanut väkipakolla kansoja hallintaansa tappaen ja kiduttaen viattomia ihmisiä. Tavallisten ihmisten silmissä näyttää siltä, kuin suuret valtiot olisivat kamppailemassa toisiaan vastaan, mutta todellisuus on, että kaikki ne ovat tämän yhden ja saman pedon hallinnassa ja nämä ristiriidat niiden välillä ovat vain näennäisiä. Ne ovat teatteria ja kulissia tavallisten ihmisten hämäämiseksi. Valheilla ja teatterilla kansat on saatu kumartamaan ja puolustamaan petoa.
Jokainen uusi sukupolvi tietää entistä vähemmän todellisuudesta, koska se hallitsee myös sen, mitä näille sukupolville opetetaan.- No_häh
Lähdetiedot olis hyvä laitaa, koska Raamattu ei kerro tuota kaikkea.
- Rakastettu
No_häh kirjoitti:
Lähdetiedot olis hyvä laitaa, koska Raamattu ei kerro tuota kaikkea.
Sepä tässä on juuri ongelma, kun ei voi puhua edes nimillä, niin saatika laittaa lähteitä.
Mutta jos viitsit vilkaista tuolla toisaalla antamaani blogiosoitettani, niin siellä on kaikki karttoineen päivineen. - Rakastettu
Koska tämä viimeinen peto on kaikkien aiempien petojen summa, sen käytössä ovat niiden kaikkien mahdit: poliittinen, yhteiskunnallinen ja hengellinen ja jokainen koko laajuudessaan. Niinpä koko kristikunta on sen hallussa ja hallinnassa. Kristillisyys sisältää uskonnollisia muotoja ja oppeja aivan sieltä kaiken alusta lähtien. Sillä on käytössään kaikki merkit ja symbolit sekä ihmisten saatanan vaikutuksesta kehittelemät opit. Et todellakaan voi löytää yhteiskunnallista osa-aluetta, jossa sen vaikutus ei tuntuisi. Niinpä tästä on seurauksena se, että et voi ”ostaa etkä myydä” omaa näkemystäsi, jos se poikkeaa yleisestä. Kristillisiltä kirkoilta ei ole edes ”ostettavissa” totuutta, saatika että sitä saisi ilmaiseksi. Et myöskään saisi ”myydä” näkemyksiäsi kenellekään, jos ne poikkeavat kirkon opeista. Jos nämä epäsuorasti kertomani asiat katovavat täältä, tiedätte mikä taho on tämänkin sivuston takana. Ehkä nämä saavat pysyä täällä siksi, että peto pelkää paljastuvansa.
Maailman suurimman kirkon johtajat ovat jo pitkään olleet tämän pedon mielisiä, eikä tuolle paikalle pääsekään ellei ole. Sama alkaa olla jo muidenkin kanssa, kuten maailman vaikutusvaltaisimpien johtajien ja päämiesten. He esiintyvät korrektisti ja viisaasti, mutta heidän taustallaan häärii peto punoen juoniaan. Ja koko maailma kumartaa lohikäärmettä ja petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” Se on vetäytynyt luomansa myytti-kilven taakse turvaan. Jos joku uskaltaa epäillä tuon myytin uskottavuutta ja varsinkaan paljastaa sen hataruuden, hän saa tuntea sen nahoissaan, jos yleensä saa pitää henkensä. - Rakastettu
Mitä sitten ovat nuo pedon tuntomerkit: merkki, nimi ja nimen luku. Täällä kovasti tuputetaan tuoksi merkiksi sunnuntaita, mutta ei ole kerrottu, miten siihen liittyy merkki ja mikä se olisi ja miten tuon nimen luku olisi 666.
Kun Konstantinus Suuri otti kristinuskon Rooman valtakunnan uskonnoksi, hän teki sen saamansa näyn perusteella. Hän näki (ainakin oman kertomansa mukaan) taivaalla merkin ja kuuli äänen, joka sanoi: ”Tässä merkissä olet voittava”. Niinpä hän otti tuon merkin omakseen ja maalautti sen sotilaidensa kilpiin. Siitä lähtien se on ollut kristittyjen tunnuksena. Tämä tunnus sisältää siis merkin, nimen ja nimen luvun. Se voidaan ottaa otsaan, käteen, rintaan tai aivan minne hyvänsä. Nykyään sitä näkee paljon tatuoituna.
Mutta tuon merkin alkujuuri on paljon kauempana, kuin Rooma. Se on aivan ensimmäinen kaikista merkeistä. Jumalan itsensä sanotaan piirtäneen sen - Kainin otsaan. Sen tuli varjella häntä ettei kukaan hänet tavatessaan tappaisi häntä. Todennäköistä on, että Kainin lapset ottivat tuon merkin myös omaksi suojelusmerkikseen, amuletiksi. Jos se suojeli heidän isäänsä, niin miksei heitäkin. Myöhemmin, kun ihmiset alkoivat palvoa aurinkoa, se liitettiin yhteen sen merkin kanssa. Tämä yhdistelmämerkki onkin ollut käytössä laajalti ja on edelleenkin.
Koska heprean kieli on alkuperäinen, maailman vanhin kieli, voimme tarkastella sen avulla, millainen tuo Kainin merkki on voinut olla. Heprealaisen kirjaimiston viimeinen kirjain on tau. Se kirjoitettiin alunperin niinkuin x eli rasti ja lausutaan tau. Suomeksi se tarkoittaa ‘merkki’. Myöhemmin kirjoitustyylin kehityttyä tuo merkki on muuttanut muotoaan ja on ollut välillä meidän pienen t:n näköinen. Neliöfontin tultua käyttöön se näyttää nykyään n:ltä.
Tuon merkin Konstantinus siis näki voittonsa takeena. Se merkki oli kuitenkin ollut Rooman valtakunnan käytössä jo vuosisatojen ajan, rikollisten rangaistusvälineenä, suurimman häpeän symbolina. Kun Jumalan Poika naulittiin siihen, Hän otti koko ihmiskunnan suurimman häpeän kantaakseen ja saavutti voiton, joka luetaan jokaisen Häneen toivonsa panevan hyväksi. - Rakastettu
Oliko Jumalan tahto ja tarkoitus, että tuosta häpeän merkistä tulisi kristikunnan palvotuin merkki? Ehkä, sillä Raamatussa Hänen sanotaan tehneen niin:
2Tess 2: 7-12 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden JUMALA LÄHETTÄÄ HEILLE VÄKEVÄN EKSYTYKSEN, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Monikaan ei usko, että Jumala voisi toimia näin, mutta näin se näyttää ainakin tämän tekstin mukaan olevan. Laittomuuden salaisuus oli vaikuttamassa jo Paavalin aikana, mutta se ei päässyt vielä silloin valtaan, koska apostolit, jotka olivat saaneet henkilökohtaista opetusta z
suoraan Vapahtajalta, tiesivät totuuden ja pystyivät heti kumoamaan väärät väitteet. Mutta kun he väistyivät tieltä, niin silloin valheen voimat pääsivät eksyttämään ihmisiä. Ja tuo teksti osoittaa, että se mikä silloin sai alkunsa, se tulisi kestämään hamaan Vapahtajan tulemukseen saakka, jolloin se vasta saisi loppunsa. Siihen asti se eksyttäisi valheen kaikella voimalla, tunnusteoilla ja ihmeillä niitä, jotka eivät halua rakastaa totuutta, vaan mieluummin vääryyttä. Tämä on nähtävissä erikoisesti tänä aikana, kun ihmiset menevät suurin joukoin sinne, missä tietävät tapahtuvan ihmeitä ja suuria tunnustekoja.
Tuo Konstantinuksen näkemä ”merkki” näyttää kuuluneen tähän väkevään eksytykseen, koska se on saanut näiden lähes kahdentuhannen vuoden aikana miljoonat ja taas miljoonat ihmiset - ehkä miljardit - uskomaan ja panemaan toivonsa siihen. Se on kristittyjen rakkain merkki. Se näkyy kaikkialla. He suutelevat sitä, polvistuvat ja rukoilevat sen edessä. Se piirretään heidän otsaansa ja rintaansa, kun heidät otetaan tuon merkin suojaan. Kun he tulevat suuremmiksi, he piirtävät sen itse omaan otsaansa ja rintaansa omalla kädellään. - Rakastettu
Kun menee sunnuntaina luterilaiseen kirkkoon, ei voi välttyä saamasta tuota merkkiä itseensä, koska pappi piirtää sen ilmaan kirkkokansaa kohti. Samalla hän lausuu maagiset sanat. Nuo sanat sisältävät suuren symboliikan, jota nyt avaamme.
Tuossa merkissä on yksi pystyviiva ja sen poikki vaakasuunnassa toinen. Kirkko selittää tämän kuvaavan pyhää kolminaisuutta siten, että vaakaviivasta ylöspäin on Isä, siitä alaspäin on Poika ja vaakaviiva tarkoittaa Pyhää Henkeä.
Tuo merkki siis sisältää kolminaisuuden.
Kun tarkastelemme kolminaisuutta, jonka juuret ovat aivan siellä Baabelin tornin juurella, jossa Nimrod-Semiramis-Tammus muodostivat ensimmäisen kolminaisuuden. Semiramis sanoi Nimrodin olevan kuoltuaan auringossa ja auringon jumala ja Tammus Nimrodin ylösnoussut olemuksensa. Tammuksen syntymäpäivä oli 25.12. jota edelleen vietetään ”auringonjumalan syntymäpäivänä”.
Kun ihmiset hajaantuivat ympäri maailman tuon tornin juurelta kielten sekoituksen jälkeen, he veivät mukanaan tuon uskonnon, mutta antoivat kukin omat uudet nimet noille jumalilleen. Mutta tuo kolminaisuus löytyy kaikkialta.
Jumala vakuutti omalle valitulle kansalleen useaan kertaan, että Hän on yksi eikä Hänen rinnallaan ole eikä ole ollut toista Jumalaa. Tämän tuli olla heidän tunnuslauseenaan (5Moos 6:4; 32:39).
Mutta mitä tekivät ihmiset?
Room 1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden MUUTTANEET katoavaisen IHMISEN ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten KUVAN KALTAISEKSI.
Pakanakansat ovat palvoneet kaikkia eläimiä jumalina ihmishahmoisten lisäksi, mutta kristityt ottivat jumalakseen kolme ihmistä, tai niinkuin joissakin kuvissa on nähtävissä, kolmipäisen tai kolmikasvoisen ihmisen. Katso netistä hakusanalla ‘kominaisuus’, ’kolminaisuus ikoni’ sekä ‘jumalan kasvot’ ja sieltä kuvat, niin näet, miten monenlaisia kuvia Jumalasta kristityt ovat tehneet. Ja he poistivat käskyistä kuvien tekemisen kieltävän käskyn, etteivät kokisi tekevänsä syntiä. Kolminaisuuden myötä kolmiosta ja sen kerrannaisista on tullut kristityille pyhä merkki. - Rakastettu
Meillä on nyt merkki ja nimi, mutta mikä on tuo nimen luku, 666?
Kuten edellä tuli ilmi, kolminaisuudessa sanotaan olevan kolme erillistä persoonaa, vaikka ne muodostavat yhden jumalan. Persoona tarkoittaa ihmistä. Se oli alunperin kreikkalainen sana, joka tarkoitti näyttelijän kasvonaamiota. Siitä se kehittyi tarkoittamaan henkilöä, ihmistä. Sekä hepreassa että kreikassa kirjaimilla on myös numeroarvo, samoin monilla asioilla. Niinpä ihmisen luku on kuusi (6), Jumalan seitsemän (7). Kun nyt kolminaisuudessa on kolme erillistä persoonaa, se voidaan parhaiten ilmaista juuri noin: 666. Ne muodostavat yhden luvun, jossa kukin on kuitenkin omana itsenään. Heillä on myös arvo- ja suuruusjärjestys. Isä on ensimmäinen, hänen lukunsa on 600, Poika on toinen, lukunsa 60 ja Pyhä Henki kolmas ja lukunsa 6.
Kolminaisuusopin puolustukseksi esitetyt Raamatunkohdat ovat hyvin kyseenalaisia ja ne voidaan helposti kumota, jokaikinen. Ja muista todisteluista ei ole vakavasti otettaviksi. Näiden merkin, nimen ja luvun selitykseksi on esitetty kautta aikain vaikka mitä nimiä, mutta missään muussa en ole nähnyt kaikkien näiden toteutuvan samassa yhteydessä kuin kolminaisuudessa.
Olen kuullut useaan kertaan vakavasti varoitettavan kuulijoita epäilemästä kolminaisuuden oikeellisuutta. Tuossa varoituksessa on ollut jopa vihamielinen sävy. Se on tuonut mieleeni juuri nuo Ilmestyskirjan sanat: 13:15-17 ... että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Tiedän, että monen on vaikea tätä sulattaa. Mutta minä en pakota ketään hyväksymään tätä. Annoin vain tiedoksenne. Jokainen tekee oman päätöksensä, miten tähän tietoon suhtautuu. Kirkko lähestulkoon pakottaa ihmiset ottamaan tuon merkin ja pitämään siitä kiinni kynsin hampain. Pikkuvauvoiltakaan ei kysytä, haluavatko he, vaan merkki tehdään väkisin, vaikka jotkut kyllä ilmaisevat hyvinkin äänekkäästi vastahakoisuutensa.
Minulta on siis ehdottomasti kielletty oman näkemykseni kaupittelu missään kirkossa, joka tunnustaa kolminaisuutta. Tämä sivusto ei ehkä ole kauppapaikka, joten en myy mitään, vaan pidän tätä mielipidettä vain näytillä. Ei tätä tarvitse ostaa, ei ainakaan rahalla. - Adviss
Rakastettu kirjoitti:
Meillä on nyt merkki ja nimi, mutta mikä on tuo nimen luku, 666?
Kuten edellä tuli ilmi, kolminaisuudessa sanotaan olevan kolme erillistä persoonaa, vaikka ne muodostavat yhden jumalan. Persoona tarkoittaa ihmistä. Se oli alunperin kreikkalainen sana, joka tarkoitti näyttelijän kasvonaamiota. Siitä se kehittyi tarkoittamaan henkilöä, ihmistä. Sekä hepreassa että kreikassa kirjaimilla on myös numeroarvo, samoin monilla asioilla. Niinpä ihmisen luku on kuusi (6), Jumalan seitsemän (7). Kun nyt kolminaisuudessa on kolme erillistä persoonaa, se voidaan parhaiten ilmaista juuri noin: 666. Ne muodostavat yhden luvun, jossa kukin on kuitenkin omana itsenään. Heillä on myös arvo- ja suuruusjärjestys. Isä on ensimmäinen, hänen lukunsa on 600, Poika on toinen, lukunsa 60 ja Pyhä Henki kolmas ja lukunsa 6.
Kolminaisuusopin puolustukseksi esitetyt Raamatunkohdat ovat hyvin kyseenalaisia ja ne voidaan helposti kumota, jokaikinen. Ja muista todisteluista ei ole vakavasti otettaviksi. Näiden merkin, nimen ja luvun selitykseksi on esitetty kautta aikain vaikka mitä nimiä, mutta missään muussa en ole nähnyt kaikkien näiden toteutuvan samassa yhteydessä kuin kolminaisuudessa.
Olen kuullut useaan kertaan vakavasti varoitettavan kuulijoita epäilemästä kolminaisuuden oikeellisuutta. Tuossa varoituksessa on ollut jopa vihamielinen sävy. Se on tuonut mieleeni juuri nuo Ilmestyskirjan sanat: 13:15-17 ... että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Tiedän, että monen on vaikea tätä sulattaa. Mutta minä en pakota ketään hyväksymään tätä. Annoin vain tiedoksenne. Jokainen tekee oman päätöksensä, miten tähän tietoon suhtautuu. Kirkko lähestulkoon pakottaa ihmiset ottamaan tuon merkin ja pitämään siitä kiinni kynsin hampain. Pikkuvauvoiltakaan ei kysytä, haluavatko he, vaan merkki tehdään väkisin, vaikka jotkut kyllä ilmaisevat hyvinkin äänekkäästi vastahakoisuutensa.
Minulta on siis ehdottomasti kielletty oman näkemykseni kaupittelu missään kirkossa, joka tunnustaa kolminaisuutta. Tämä sivusto ei ehkä ole kauppapaikka, joten en myy mitään, vaan pidän tätä mielipidettä vain näytillä. Ei tätä tarvitse ostaa, ei ainakaan rahalla.Kolminaisuuden vääräksi todistaa myös se, että Pyhä henki ei ole persoona. Kun ei ole kolmea persoonaa, niin missä kolminaisuus? Alkutekstissä Pyhää henkeä ei koskaan ole kirjoitettu persoonapronominilla hän. Vain kolminaisuusoppia kannattavat kääntävät Pyhän hengen sanalla hän. Kukaan ei koskaan rukoile Raamatussa Pyhää henkeä niin kuin Jumalaa rukoillaan. Kukaan ei koskaan Raamatussa keskustele Pyhän hengen kanssa. Sitten kun vielä tiedetään, että kolminaisuusoppi on pakanallista perua ja tuotu kristinuskoon myöhemmin kuin alkuseurakunnan aikana niin eikös se ole ihan selvää jo että kolminaisuutta ei ole olemassa? Vai löytääkö joku Raamatusta sanan kolminaisuus?
Adviss kirjoitti:
Kolminaisuuden vääräksi todistaa myös se, että Pyhä henki ei ole persoona. Kun ei ole kolmea persoonaa, niin missä kolminaisuus? Alkutekstissä Pyhää henkeä ei koskaan ole kirjoitettu persoonapronominilla hän. Vain kolminaisuusoppia kannattavat kääntävät Pyhän hengen sanalla hän. Kukaan ei koskaan rukoile Raamatussa Pyhää henkeä niin kuin Jumalaa rukoillaan. Kukaan ei koskaan Raamatussa keskustele Pyhän hengen kanssa. Sitten kun vielä tiedetään, että kolminaisuusoppi on pakanallista perua ja tuotu kristinuskoon myöhemmin kuin alkuseurakunnan aikana niin eikös se ole ihan selvää jo että kolminaisuutta ei ole olemassa? Vai löytääkö joku Raamatusta sanan kolminaisuus?
Olen kolminaisuuden kannalla. Kerropa samalla, että alennatko Jeesuksen? Eiköhän alkuseurakunnassa tiedetty Isä, Poika ja Pyhä Henki paremmin kuin arvaatkaan.
Rakastettu kirjoitti:
Kun menee sunnuntaina luterilaiseen kirkkoon, ei voi välttyä saamasta tuota merkkiä itseensä, koska pappi piirtää sen ilmaan kirkkokansaa kohti. Samalla hän lausuu maagiset sanat. Nuo sanat sisältävät suuren symboliikan, jota nyt avaamme.
Tuossa merkissä on yksi pystyviiva ja sen poikki vaakasuunnassa toinen. Kirkko selittää tämän kuvaavan pyhää kolminaisuutta siten, että vaakaviivasta ylöspäin on Isä, siitä alaspäin on Poika ja vaakaviiva tarkoittaa Pyhää Henkeä.
Tuo merkki siis sisältää kolminaisuuden.
Kun tarkastelemme kolminaisuutta, jonka juuret ovat aivan siellä Baabelin tornin juurella, jossa Nimrod-Semiramis-Tammus muodostivat ensimmäisen kolminaisuuden. Semiramis sanoi Nimrodin olevan kuoltuaan auringossa ja auringon jumala ja Tammus Nimrodin ylösnoussut olemuksensa. Tammuksen syntymäpäivä oli 25.12. jota edelleen vietetään ”auringonjumalan syntymäpäivänä”.
Kun ihmiset hajaantuivat ympäri maailman tuon tornin juurelta kielten sekoituksen jälkeen, he veivät mukanaan tuon uskonnon, mutta antoivat kukin omat uudet nimet noille jumalilleen. Mutta tuo kolminaisuus löytyy kaikkialta.
Jumala vakuutti omalle valitulle kansalleen useaan kertaan, että Hän on yksi eikä Hänen rinnallaan ole eikä ole ollut toista Jumalaa. Tämän tuli olla heidän tunnuslauseenaan (5Moos 6:4; 32:39).
Mutta mitä tekivät ihmiset?
Room 1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden MUUTTANEET katoavaisen IHMISEN ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten KUVAN KALTAISEKSI.
Pakanakansat ovat palvoneet kaikkia eläimiä jumalina ihmishahmoisten lisäksi, mutta kristityt ottivat jumalakseen kolme ihmistä, tai niinkuin joissakin kuvissa on nähtävissä, kolmipäisen tai kolmikasvoisen ihmisen. Katso netistä hakusanalla ‘kominaisuus’, ’kolminaisuus ikoni’ sekä ‘jumalan kasvot’ ja sieltä kuvat, niin näet, miten monenlaisia kuvia Jumalasta kristityt ovat tehneet. Ja he poistivat käskyistä kuvien tekemisen kieltävän käskyn, etteivät kokisi tekevänsä syntiä. Kolminaisuuden myötä kolmiosta ja sen kerrannaisista on tullut kristityille pyhä merkki.<< Kirkko selittää tämän kuvaavan pyhää kolminaisuutta siten, että vaakaviivasta ylöspäin on Isä, siitä alaspäin on Poika ja vaakaviiva tarkoittaa Pyhää Henkeä.>>
Näin ei käsittääkseni kirkossa opeteta, vaan "Ristin käytön perustana kristinuskossa on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ja se symboloi tavallisesti syntien sovitusta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä" (kopio alla olevasta Wikipedian linkistä).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_ristiYksi_usko kirjoitti:
<< Kirkko selittää tämän kuvaavan pyhää kolminaisuutta siten, että vaakaviivasta ylöspäin on Isä, siitä alaspäin on Poika ja vaakaviiva tarkoittaa Pyhää Henkeä.>>
Näin ei käsittääkseni kirkossa opeteta, vaan "Ristin käytön perustana kristinuskossa on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ja se symboloi tavallisesti syntien sovitusta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä" (kopio alla olevasta Wikipedian linkistä).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_ristiMinulla ei ole mitään ristiä vastaan. Päin vastoin.
- Adviss
Yksi_usko kirjoitti:
Olen kolminaisuuden kannalla. Kerropa samalla, että alennatko Jeesuksen? Eiköhän alkuseurakunnassa tiedetty Isä, Poika ja Pyhä Henki paremmin kuin arvaatkaan.
Miten se alentaisi Jeesusta, että en usko Pyhän hengen olevan persoona?
- Rakastettu
Yksi_usko kirjoitti:
Minulla ei ole mitään ristiä vastaan. Päin vastoin.
Ilm 13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä TAI OTSAANSA,
Niin, sinä rakastat sitä ja vaikka et ottaisi sitä käteesi, olet ottanut sen otsaasi. - Rakastettu
Yksi_usko kirjoitti:
Olen kolminaisuuden kannalla. Kerropa samalla, että alennatko Jeesuksen? Eiköhän alkuseurakunnassa tiedetty Isä, Poika ja Pyhä Henki paremmin kuin arvaatkaan.
2Kor 5: 18,19 Mutta KAIKKI ON JUMALASTA, joka on SOVITTANUT MEIDÄT ITSENSÄ KANSSA KRISTUKSEN KAUTTA ja antanut meille sovituksen viran. Sillä JUMALA OLI KRISTUKSESSA ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Matt 12:17,18 että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Katso, MINUN PALVELIJANI, JONKA MINÄ OLEN VALINNUT, MINUN RAKKAANI, JOHON MINUN SIELUNI ON MIELISTYNYT; MINÄ PANEN HENKENI HÄNEEN, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.
Jes 52: 13 Katso, MINUN PALVELIJANI menestyy, HÄN ON NOUSEVA, KOHOAVA ja SANGEN KORKEA OLEVA.
Matt 28: 18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "MINULLE ON ANNETTU kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Arameankielisessä alkutekstissä: ”minulle on annettu kaikki KÄSKYVALTA taivaissa ja maan päällä, ja SAMOIN KUIN MINUN ISÄNI LÄHETTI MINUT, minä lähetän teidät.” ja jatkuu:
"Sen tähden, menkää, opettakaa kaikki kansat, ja kastakaa heidät MINUN NIMEENI."
Jakeen loppu Raamatussa on jälkeenpäin muutettu. Näin kolminaisuuden perustasta katkesi sen tukevin jalka.
Jos kaikki valta ANNETTIIN Pojalle, niin se ei ollut Hänellä ennestään.
Ilm 3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin MINÄKIN OLEN VOITTANUT ja ISTUNUT ISÄNI KANSSA HÄNEN VALTAISTUIMELLENSA.
Jos Jeesus olisi Jumala - ollut jo ikuisuudessa - niin tuo valtaistuin olisi ollut myös Hänen, mutta Hän pääsi istumaan ISÄN istuimelle ainoastaan voittonsa perusteella.
1Kor 15: 27,28 Sillä: "KAIKKI HÄN ON ALISTANUT HÄNEN JALKOJENSA ALLE." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin EI TIETENKÄÄN OLE ALISTETTU SE, JOKA ON ALISTANUT kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, SILLOIN ITSE POIKAKIN ALISTETAAN SEN VALTAAN, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, ETTÄ JUMALA OLISI KAIKKI KAIKESSA. - Rakstettu
Yksi_usko kirjoitti:
<< Kirkko selittää tämän kuvaavan pyhää kolminaisuutta siten, että vaakaviivasta ylöspäin on Isä, siitä alaspäin on Poika ja vaakaviiva tarkoittaa Pyhää Henkeä.>>
Näin ei käsittääkseni kirkossa opeteta, vaan "Ristin käytön perustana kristinuskossa on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ja se symboloi tavallisesti syntien sovitusta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä" (kopio alla olevasta Wikipedian linkistä).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_ristiYksi usko: Näin ei käsittääkseni kirkossa opeteta, vaan "Ristin käytön perustana kristinuskossa on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ja se symboloi tavallisesti syntien sovitusta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä" (kopio alla olevasta Wikipedian linkistä).
Olen kuullut useaan kertaan luterilaisten suusta tuon perusteluna ristin merkillä siunaamiseen. Rakastettu kirjoitti:
Ilm 13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä TAI OTSAANSA,
Niin, sinä rakastat sitä ja vaikka et ottaisi sitä käteesi, olet ottanut sen otsaasi.<<panemaan merkin oikeaan käteensä TAI OTSAANSA>>
Sirua tuskin laitetaan otsaan, jos puhutaan siruttamisesta. Mitä taas tulee ristinmerkin tekemisestä, jossa käsi koskee otsaa, niin sitäkö tarkoitat? En tee ristinmerkkiä, mutta ei sitä kyllä tässä Raamatunkohdassa tarkoiteta. Raamattu tarkoittaa merkillä sitä, että mitä ajattelemme tai mitä teemme. Ovatko ajatuksemme ja tekomme sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa.- Rakastettu
Yksi_usko kirjoitti:
<<panemaan merkin oikeaan käteensä TAI OTSAANSA>>
Sirua tuskin laitetaan otsaan, jos puhutaan siruttamisesta. Mitä taas tulee ristinmerkin tekemisestä, jossa käsi koskee otsaa, niin sitäkö tarkoitat? En tee ristinmerkkiä, mutta ei sitä kyllä tässä Raamatunkohdassa tarkoiteta. Raamattu tarkoittaa merkillä sitä, että mitä ajattelemme tai mitä teemme. Ovatko ajatuksemme ja tekomme sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa.Näin juuri. Merkki otsassa tarkoittaa ajattelua, uskoa ja asennetta.
Kun pieni vauva "kastetaan" (kastellaan), hänen rintaansa ja otsaansa pappi piirtää tuon merkin oikealla kädellään.
Ne jotka ovat mieltyneet ristiin, eivät halua ajatellakaan sen palvomisesta luopumista.
Eivätkä he voi tai halua millään uskoa, että kolminaisuus ei olisi totta. Se on silloin otsassa.
Käteen ottaminen merkitsee toimimista sen mukaan. Ei vain ristinmerkin tekemistä.
Sama koskee sen toisen pedon merkin ottamista.
- Sunnuntai.on.pyhä
Pyhitän sunnuntain lepopäiväksi. En halua 7.pvn adventistien paratiisiin. Se on helvetti.
Pyhitä mitä tykkäät, mutta Jumala on pyhittänyt ja siunannut sapatin. On ilo ja kunnia kunnioittaa Jumalaa pyhittämällä Hänen itsensä pyhittämä ja siunaama päivä.
- No_häh
Yksi_usko kirjoitti:
Pyhitä mitä tykkäät, mutta Jumala on pyhittänyt ja siunannut sapatin. On ilo ja kunnia kunnioittaa Jumalaa pyhittämällä Hänen itsensä pyhittämä ja siunaama päivä.
Miten ihminen voisi pyhittää sapatin? Jumala on sen jo tehnyt. Ihmisen osa on viettää sapattia. Ihminen ei pysty pyhittämään mitään.
Entä kiroaminen? Jumala kirosi maan. Kiroatko sinä ilolla maan, koska Jumalakin kirosi sen ensin? No_häh kirjoitti:
Miten ihminen voisi pyhittää sapatin? Jumala on sen jo tehnyt. Ihmisen osa on viettää sapattia. Ihminen ei pysty pyhittämään mitään.
Entä kiroaminen? Jumala kirosi maan. Kiroatko sinä ilolla maan, koska Jumalakin kirosi sen ensin?Alla ohjeet, miten sinä voit pyhittää lepopäivän, Herran sapatin.
2. Moos. 20:8-11
8. Muista pyhittää lepopäivä.
9. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10. mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
- yksilaumasta
Tiukkaa tavaraa "rakastettu".
Purat tuossa samalla Jumalan suunnitteleman ja toteuttaman pelastuksen.
Jos Jeesus ei olisi Jumala, kuinka hän voisi kantaa koko maailmsn synnin?
Jos Jeesus ei olisi Jumala niin kuinka ihminen voisi toteuttaa pelastuksen ja olla synnitön?
Jos Jeesus ei olisi väittänyt olevansa Jumala (sanoin ja teoin), miksi juutalsiset halusivat tappaa hänet?
Adviksen lisäys Pyhän Hengen persoonattomuudesta romuttaa koko "opettaja,puolustaja,muistuttaja" ajatuksen.
Syvälle mennään ystävät. Jeesus ei ole Jumala ja Pyhä Henki on persoonaton toimiva voima.. seuraavaksi varmaan todetaan, että Jeesus naulattiin paaluun ja laitetaan "ovitodistajalistat" jakoon ja sovitaan kuka ottaa minkä alueen.
Risti on Jumalan VOIMA ei mikään eksytys..- Adviss
Jos Jeesus (kavereitten kesken Jesse) olisi Jumala, mitä merkitystä koko ristin kuolemalla olisi? Kuka vain Jumala pystyisi olemaan synnitön. Tarvittiin toinen Adam, toinen ihminen, olemaan synnitön: Jumalan poika, aito tosi-ihminen. Ei Jeesusta tapettu todellisin syin vaan keksityin. Jeesus ei alkutekstissä väitä missään olevansa Jumala vaan vain tarkoitushakuisissa käännöksissä.
Vai hajottaa, koko opettaja, puolustaja, muistuttaja systeemisi. Sitä se on kun ensin uskotaan väärään opetukseen koko ikänsä. Niin ne muurit kaatuu.
Todellisuudessa asiassa ei ole mitään mikä romuttuisi. Pyhä henki, joka on Jumalan toimeenpaneva voima, toimii, kuten Raamattu sen toimivan esittää mutta ilman kehoa, ilman omaa ajattelua, ilman persoonaa. Se toimii juuri niin kuin Jumala sen haluaa toimivan, onhan se osa Jumalaa. Joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt Jumalan Pyhine henkineen (huom. Ei monikko, eli kieliopissa, kuten mies vaimoineen), koska Jeesus toteuttaa tasan samaa agendaa kuin Jumala.
Ei tähän Jehovantodistajien perinnäissääntöjä tarvita.
"Risti on Jumalan voima" on uskisten klishee. Todellisuus on tarua ihmeellisempää! - ollako.vai.eikö.olla

"Risti on Jumalan voima" on uskisten klishee. Todellisuus on tarua ihmeellisempää!"Kuka vain Jumala pystyisi olemaan synnitön. Tarvittiin toinen Adam, toinen ihminen, olemaan synnitön: Jumalan poika, aito tosi-ihminen."
Oliko Jeesus vain puoli-ihminen? Marian eli yhden ihmisen geenit, mutta toisen ihmisen eli miehen geenit korvasikin sitten Pyhä henki?
Puoli-ihminen vai puolijumala?
2.Joh.1:7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.
Hebr.2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, - Adviss
ollako.vai.eikö.olla kirjoitti:
"Kuka vain Jumala pystyisi olemaan synnitön. Tarvittiin toinen Adam, toinen ihminen, olemaan synnitön: Jumalan poika, aito tosi-ihminen."
Oliko Jeesus vain puoli-ihminen? Marian eli yhden ihmisen geenit, mutta toisen ihmisen eli miehen geenit korvasikin sitten Pyhä henki?
Puoli-ihminen vai puolijumala?
2.Joh.1:7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.
Hebr.2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta,Niin, ei todellakaan Jeesus voinut olla puoli-ihminen. Eihän Raamattu sano, että Jumala pani Mariaa? Tai Pyhä henki?
Mutta kuka oli Jeesuksen biologinen isä? Jotta Maria olisi voinut synnyttää pojan, olisi siihen tarvittu mieskromosomia. Tämä tarkoittaa sitä, että joko Joosef oli Jeesuksen biologinen isä (ellei Maria ollut käynyt vieraissa) tai sitten Jumala Jumala puuttui prosessiin jollakin yliluonnollisella tavalla muuttaen sikiön kromosomeja. Mutta missään ei sanota, että Jumala olisi silti siittänyt Marian. Marian neitsyys taas on kyseenalainen juttu. Lähinnä katolilaista perintöä. - Rakastettu
Yksi laumasta: Purat tuossa samalla Jumalan suunnitteleman ja toteuttaman pelastuksen.
Jos Jeesus ei olisi Jumala, kuinka hän voisi kantaa koko maailmsn synnin?
Jos Jeesus ei olisi Jumala niin kuinka ihminen voisi toteuttaa pelastuksen ja olla synnitön?
Jos Jeesus ei olisi väittänyt olevansa Jumala (sanoin ja teoin), miksi juutalsiset halusivat tappaa hänet?
Adviksen lisäys Pyhän Hengen persoonattomuudesta romuttaa koko "opettaja,puolustaja,muistuttaja" ajatuksen.
Syvälle mennään ystävät. Jeesus ei ole Jumala ja Pyhä Henki on persoonaton toimiva voima.. seuraavaksi varmaan todetaan, että Jeesus naulattiin paaluun ja laitetaan "ovitodistajalistat" jakoon ja sovitaan kuka ottaa minkä alueen.
Risti on Jumalan VOIMA ei mikään eksytys..
Mitä hengellistä sokeutta! Etkö ymmärrä lukemaasi?
Juuri tällaisessa samanlaisessa sokeuden tilassa on koko kristikunta!
Iloitsen niistä muutamista täällä, jotka ovat avanneet silmänsä ymmärrykselle ja samalla uskolle! Siunausta teille!
2Kor 3:17,18 Sillä Herra ON HENKI, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka ON HENKI.
Jumala itse ON tuo HENKI. Ja kun Hän laittoi tuon Henkensä Poikaan, MYÖS HÄN ON HENKI. Eihän muuten voitaisi puhua sekä Jumalan että Kristuksen Hengestä niinkuin samana.
Room 8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan HENGEN, jos kerran JUMALAN HENKI teissä asuu. Mutta jolla ei ole KRISTUKSEN HENKEÄ, se ei ole hänen omansa.
Jumalan Henki on Hänessä aivan samalla tavalla, kuin meidän henkemme on meissä:
1Kor 2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi IHMISEN HENKI, JOKA HÄNESSÄ ON? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
1Kor 15: 45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; VIIMEISESTÄ AADAMISTA TULI ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI. - Rakastettu

1Kor 15: 45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; VIIMEISESTÄ AADAMISTA TULI ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI.Yksi laumasta: Risti on Jumalan VOIMA ei mikään eksytys..
Niinkuin ihmiset palvovat luotua Luojan sijasta, niin he myös palvovat pelastuksen välinettä Pelastajan sijasta.
Kun Paavali sanoi: "Sillä SANA RISTISTÄ on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se ON JUMALAN VOIMA." (Kor 1:18) hän sanoi SANA rististä, ei RISTI.
Ja hän sanoi: "Sillä minä en häpeä EVANKELIUMIA; sillä SE ON Jumalan voima..." (Room 1:16) Sana rististä on evankeliumi. Jumalan voima ei asu ristissä, vaan Hänen Pojassaan ja tämän hankkimassa pelastuksessa.
Poika kolkuttaa edelleenkin oven ulkopuolella. Ettekö kuule? Adviss kirjoitti:
Jos Jeesus (kavereitten kesken Jesse) olisi Jumala, mitä merkitystä koko ristin kuolemalla olisi? Kuka vain Jumala pystyisi olemaan synnitön. Tarvittiin toinen Adam, toinen ihminen, olemaan synnitön: Jumalan poika, aito tosi-ihminen. Ei Jeesusta tapettu todellisin syin vaan keksityin. Jeesus ei alkutekstissä väitä missään olevansa Jumala vaan vain tarkoitushakuisissa käännöksissä.
Vai hajottaa, koko opettaja, puolustaja, muistuttaja systeemisi. Sitä se on kun ensin uskotaan väärään opetukseen koko ikänsä. Niin ne muurit kaatuu.
Todellisuudessa asiassa ei ole mitään mikä romuttuisi. Pyhä henki, joka on Jumalan toimeenpaneva voima, toimii, kuten Raamattu sen toimivan esittää mutta ilman kehoa, ilman omaa ajattelua, ilman persoonaa. Se toimii juuri niin kuin Jumala sen haluaa toimivan, onhan se osa Jumalaa. Joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt Jumalan Pyhine henkineen (huom. Ei monikko, eli kieliopissa, kuten mies vaimoineen), koska Jeesus toteuttaa tasan samaa agendaa kuin Jumala.
Ei tähän Jehovantodistajien perinnäissääntöjä tarvita.
"Risti on Jumalan voima" on uskisten klishee. Todellisuus on tarua ihmeellisempää!Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. 1. Joh. 2:22,23
Nyt asia on päivänselvä. Jokainen näkee, että advis kulkee antikristuksen hengessä! Hän kieltää Yahushuan Jumaluuden!
Risti on advikselle vain klisee, mutta Raamattu sanoo:
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! Gal. 6:14
Täällä on tosiaan antikristuksen henki valloillaan. Tässäpä jälleen kaikkille palstalaisille vähän miettimistä.Rakastettu kirjoitti:
Yksi laumasta: Risti on Jumalan VOIMA ei mikään eksytys..
Niinkuin ihmiset palvovat luotua Luojan sijasta, niin he myös palvovat pelastuksen välinettä Pelastajan sijasta.
Kun Paavali sanoi: "Sillä SANA RISTISTÄ on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se ON JUMALAN VOIMA." (Kor 1:18) hän sanoi SANA rististä, ei RISTI.
Ja hän sanoi: "Sillä minä en häpeä EVANKELIUMIA; sillä SE ON Jumalan voima..." (Room 1:16) Sana rististä on evankeliumi. Jumalan voima ei asu ristissä, vaan Hänen Pojassaan ja tämän hankkimassa pelastuksessa.
Poika kolkuttaa edelleenkin oven ulkopuolella. Ettekö kuule?Oletko jehovan todistaja? Tai oletko ennen ollut?
Eikäku . . . tuli vaan jostain mieleen . . .- Adviss
SAI kirjoitti:
Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. 1. Joh. 2:22,23
Nyt asia on päivänselvä. Jokainen näkee, että advis kulkee antikristuksen hengessä! Hän kieltää Yahushuan Jumaluuden!
Risti on advikselle vain klisee, mutta Raamattu sanoo:
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! Gal. 6:14
Täällä on tosiaan antikristuksen henki valloillaan. Tässäpä jälleen kaikkille palstalaisille vähän miettimistä.Miten niin nyt? Ilmeisesti et ole lukenut palstaa kovinkaan kauaa kun tämä asia on vasta nyt sinulle selvinnyt.
1.Joh 2:22,23 ei missään kohtaa mainitse, että Kristus olisi Jumala. Minä en kiellä Isää enkä poikaa. On olemassa Isä, joka on Jumala ja poika eli Jeesus, joka ei ole Jumala. Minä tunnustan Jeesuksen Jumalan pojaksi, tosi-ihmiseksi, joka kuoli syntieni puolesta ja nousi ylös kuolleista. Se, että jos joku ei usko Jeesuksen Jumaluuteen olisi Jeesuksen kieltämistä, tulee adventismistä. Se, että ei pelasti jos ei usko Jeesuksen Jumaluuteen tulee adventismistä. Mutta se, mitä Raamattu todella opettaa alkukielellä on jotakin ihan muuta!
Kovin syvään on uurrettu tuo vanha väärä opetus.
Evankeliumi on se, joka pelastaa, ei risti. Jeesukseen uskominen on se, mikä pelastaa. - Rakastettu
SAI kirjoitti:
Oletko jehovan todistaja? Tai oletko ennen ollut?
Eikäku . . . tuli vaan jostain mieleen . . .Minäkö jehovalainen?! Ei ikinä!!!
Häpeän jo sitäkin, että olen ollut advis, vaikka luterilaiseksi minut on vauvana kastettu.
Olen käynyt jehovalaisten kanssa, jotka tuossa ovella tuon tuosta tuputtavat omaansa, monia keskusteluja ja sanonut heille suoraan asioita, mutta he ovat kuin kuuroja. Mikään ei hetkauta.
Samat tulee uudelleen ja taas samat jorinat, niinkuin eivät muistaisi mitä olen heille sanonut.
Täsmälleen samanlaisia ovat pinttyneet adventistit, kuuroja ja sokeita. Adviss kirjoitti:
Miten niin nyt? Ilmeisesti et ole lukenut palstaa kovinkaan kauaa kun tämä asia on vasta nyt sinulle selvinnyt.
1.Joh 2:22,23 ei missään kohtaa mainitse, että Kristus olisi Jumala. Minä en kiellä Isää enkä poikaa. On olemassa Isä, joka on Jumala ja poika eli Jeesus, joka ei ole Jumala. Minä tunnustan Jeesuksen Jumalan pojaksi, tosi-ihmiseksi, joka kuoli syntieni puolesta ja nousi ylös kuolleista. Se, että jos joku ei usko Jeesuksen Jumaluuteen olisi Jeesuksen kieltämistä, tulee adventismistä. Se, että ei pelasti jos ei usko Jeesuksen Jumaluuteen tulee adventismistä. Mutta se, mitä Raamattu todella opettaa alkukielellä on jotakin ihan muuta!
Kovin syvään on uurrettu tuo vanha väärä opetus.
Evankeliumi on se, joka pelastaa, ei risti. Jeesukseen uskominen on se, mikä pelastaa.Pyhät Kirjoitukset sanovat sadoissa kohdissa Yahushuan olevan Jumala. Kuinka et voi nähdä niitä? Tässä pari. Minä Olen on Jumalan nimi.
Minä olen sanonut teille, että te saatte kuolla teidän synneissänne. Ellette usko, että ”minä olen”, te saatte kuolla synneissänne. Joh. 8:24 (arameasta suoraan käännetty)
Yahushua sanoi heille, ”amen, amen, minä sanon teille, että minä olen, ennen kuin Abrahamia olikaan.” Joh. 8:58
Vastaapa minulle advis, kuinka Yahushua saattoi olla jo ennen Aabrahamia?- Adviss
SAI kirjoitti:
Pyhät Kirjoitukset sanovat sadoissa kohdissa Yahushuan olevan Jumala. Kuinka et voi nähdä niitä? Tässä pari. Minä Olen on Jumalan nimi.
Minä olen sanonut teille, että te saatte kuolla teidän synneissänne. Ellette usko, että ”minä olen”, te saatte kuolla synneissänne. Joh. 8:24 (arameasta suoraan käännetty)
Yahushua sanoi heille, ”amen, amen, minä sanon teille, että minä olen, ennen kuin Abrahamia olikaan.” Joh. 8:58
Vastaapa minulle advis, kuinka Yahushua saattoi olla jo ennen Aabrahamia?Nuo kohdat on tällä palstalla niin sataan kertaa käyty läpi, että en viitsi lähteä valheellisia uskottelujasi perustelemaan tai vastaperusteleman. "Minä olen", ei todista yhtään mitään.
Adviss kirjoitti:
Nuo kohdat on tällä palstalla niin sataan kertaa käyty läpi, että en viitsi lähteä valheellisia uskottelujasi perustelemaan tai vastaperusteleman. "Minä olen", ei todista yhtään mitään.
Miten Yahushua saattoi olla jo ennen Aabrahamia??? Nyt taisi käydä taas niin, kuten aina kanssasi ennenkin, että jäät täysin sanattomaksi. No hyvä, että koko palsta taas näkee teologiasi kaatuvan rytisten ! HalleluYah !

Jos minä en joskus vastaa johonkin kysymykseesi, se ei tarkoita, että minulla ei olisi teologisia perusteluita asialleni. Joskus minua ei vain huvita kinata kanssasi. Tällä kertaa laitan perusteluikseni joitakin tekstinpätkiä osoitteesta www.inri.fi. Vaikken kaikessa ajattelekaan samoin kuin noiden sivujen kirjoittaja, niin tämä kohta kuvaa sitä kuitenkin hyvin mitä ajattelen.
Johanneksen evankeliumi 8:58: Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut."
Tässä on törkeä käännösvirhe, joka on tehty pelkästään sen asian tukemiseksi, että Jeesuksen uskotaan olleen olemassa ennen kuin Aabraham oli syntynyt. Tällä jakeella perustellaan myös sitä, että Jeesus on isänsä vertainen Jumala, mikä on myös virheellinen tulkinta Raamatusta.
Kreikankielessä on tässä preesens, joten Jeesus sanoi "minä olen" sen sijaan, että olisi sanonut "minä olen ollut". Sama preesens esiinty jakeissa 24 ja 28, joihin se on käännetty oikein "minä olen". Vain tarkoitushakuisella kääntämisellä käännetään sama aikamuoto eri tavalla yhteen jakeeseen, mikä kuvastaa kääntäjän vilpillistä mieltä. Vielä sitäkin vilpillisempiä ovat kaikki ne, joille tämä asia on paljastettu, mutta jotka jatkavat siitä huolimatta tämän perustelun käyttämistä todisteena Jeesuksen olemisesta Jumalan tykönä ennen maailman luomista ja ennen Aabrahamin syntymää.
Toinen virhe on puhua Aabrahamin syntymisestä. Tässä on käytetty verbiä "ginomai", joka on suomeksi "tulla", "tulla esiin", "ilmestyä", "tehdä" tai "luoda". Verbi ginomai voidaan lisäksi kääntää aivan oikein perfektissä imperfektin sijasta, sillä kreikassa tässä on toinen aoristi muoto, joka voidaan kääntää myös perfektillä ja on monissa Uuden testamentin jakeissa siten käännettykin, etenkin englanninkielisissä käännöksissä. Jae kuuluu paremmin käännettynä tällä tavalla:
Joh 8:58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennen kuin Aabraham on tullut, minä olen."
Jos jakeessa Joh 8:58 puhuttaisiin Aabrahamin syntymisestä, niin silloin olisi käytetty verbiä "gennao", joka on suomeksi "syntyä". Tässä ei puhuta kuitenkaan Aabrahamin syntymisestä vaan siitä, että Aabrahamin piti tulla maailman näyttämölle ylösnousemuksen kautta, mutta se ei voinut tapahtua ennen kuin kristus olisi tullut ennen häntä. Jeesus todistaa tässä siis sen, että hänen piti ilmestyä kansansa keskelle ennen kuin Aabraham nousisi ylös kuolleista, sillä hän on se luvattu Kristus, joka hallitsisi juutalaisten odottamassa tulevassa maailmassa kuninkaana iankaikkisesti ja olisi Aabrahamia suurempi "profeetta"; suurempi kuin hän, jota israelilaiset sanoivat isäkseen, sillä he olivat Aabrahamin lapsia!
Jakeessa 2Moos 3:14 ei ole käytetty sanoja "ego eimi" (εγω ειμι), kun se on käännetty hepreasta kreikaksi jakeen jälkimmäisessä osassa, johon Jeesuksen väitetään viitanneen puheessaan juutalaisille jakeessa Joh 8:58. Siinä kohdassa jakeessa 2Moos 3:14 on käytetty sanoja "ho oon" (ὁ ὤν), mutta ei sanoja "ego eimi" (εγω ειμι):
"Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." (ego eimi ho oon) Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' (ho oon) lähetti minut teidän luoksenne." (2Moos 3:14)
Jos Jeesus olisi väittänyt olevansa Jahve, niin hän olisi voinut sanoa nimekseen joko "minä olen" (ho oon) tai "minä olen se, joka minä olen" (ego eimi ho oon), mutta ei pelkästään "ego eimi". Jeesus käyttää jakeissa Joh 8:24, 28 ja 58 pelkästään sanoja "ego eimi", joka ei ole sen enkelin nimi, joka puhui Moosekselle, eikä se ole tietenkään Jumalankaan nimi. Jumala on sanonut nimekseen "Jahve" (2Moos 6:1-2) sen enkelin kautta, joka puhui Moosekselle, mutta nimet "minä olen" ja "minä olen se, joka minä olen" eivät ole varsinaisesti mitään nimiä vaan ne kuvaavat Jumalaa tosi olevaisena ja elämän antajana. Ilmestyskirjassa on käytetty kaikkivaltiaasta Jumalasta eli isästä nimiä "hän on, oli ja on tuleva" (ho oon kai ho een kai ho erkhomenos), mutta Jeesuksesta näitä Jumalaa ja hänen olemustaan kuvaavia nimiä ei ole käytetty Raamatussa. (Ilm 1:4, 8; 4:8) Mitä nimeen "Jahve" tulee, niin sekin on sitä ainoaa tosi olevaa Jumalaa eli isää kuvaava nimi ja voitaisiin suomentaa sanoilla "hän on" (jahve on verbin "olla" yksikön kolmannen persoonan arkaainen muoto).
Miksi juutalaiset tahtoivat kivittää Jeesuksen, jos hän ei väittänyt olevansa Jahve ja Jumala, niin että olisi pilkannut Jumalaa niin väittäessään?
Jeesus rikkoi juutalaisten mielestä Mooseksen lakia, koska oli väärä profeetta eikä se kristus, jota he odottivat tulevaksi. Väärä profeetta ja väärä kristus tuli kivittää kuoliaaksi Mooseksen lain mukaan. (5Moos 18:15-22) Kun Jeesus teki sanoillaan itsestään suuremman kuin Aabraham oli – ja jonka juutalaiset odottivat kohtaavansa ensimmäisenä tulevassa maailmassa – niin hän syyllistyi juutalaisten mielestä vääränä profeettana esiintymiseen ja ansaitsi sen vuoksi kivitystuomion.
Jatkuu... - Adviss

Jatkuu...Jatkuu...
Varmaa on nyt se, että juutalaiset eivät yrittäneet kivittää Jeesusta sen vuoksi, että tämä olisi sanonut nimekseen Jahve tai edes "minä olen se, joka minä olen" (ego eimi ho oon) tai "minä olen" (ego eimi), sillä Jeesus oli sanonut jo aiemmin olevansa se, mikä hän sanoi olevansa ja käyttänyt silloin pelkästään sanoja "minä olen" (ego eimi) niin kuin myös jakeessa 58. (Joh 8:24,28) Juutalaiset eivät osoittaneet vihan merkkejä vielä silloin, kun Jeesus sanoi ensimmäisen kerran "ego eimi", joten he eivät aivan varmasti tulkinneet hänen sanojaan väitteeksi, että hän on Jahve ja se Jumala, jota Herran enkeli edusti sanoessaan nimekseen "minä olen se, joka minä olen" (ego eimi ho oon) ja "minä olen" (ho oon).
Tässä Jeesus sanoo ensimmäisen kerran olevansa se, joka hän on.
8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen (ego eimi), niin te kuolette synteihinne."
8:25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.
8:26 Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
8:27 Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille isästä.
8:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette korottaneet ihmisen pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen (ego eimi), ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun isäni on minulle opettanut.
8:29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
8:30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
Sanat "minä olen" (ego eimi) eivät viittaa tässä eivätkä muualla Raamatussa itseensä Jumalaan, niin että kyseessä olisi Jumalan nimi, eivätkä ne viittaa häneen, joka sanoi nimekseen nuo sanat (2Moos 3:14). Ne sanat ovat ihan tavallista kielenkäyttöä, jota on käytetty kenestä tahansa Raamatun henkilöstä ilman mitään viittausta siihen, että kyse olisi Jumalasta tai edes hänen lähettämästään enkelistä. En laita tähän kirjoitukseen tilan puutteen vuoksi Vanhan testamentin kohtia, joissa sen kreikankielisessä käännöksessä (Septuaginta eli LXX) on käytetty sanoja "ego eimi" ihan tavallisista ihmisistä. Lainaan vain ne kohdat, joissa niitä sanoja on käytetty tavallisista ihmisistä uuden liiton kirjoituksissa, niin että ne eivät ole viittausta Jumalan nimeen vaan todistavat sanojen olevan ihan normaalia arkikieltä kenestä tahansa ihmisestä käytettynä.
Johanneksen evankeliumi:
9:8 Silloin naapurit ja ne, jotka ennen olivat nähneet hänet kerjääjänä, sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka istui ja kerjäsi?"
9:9 Toiset sanoivat: "Hän se on", toiset sanoivat: "Ei ole, vaan hän on hänen näköisensä." Hän itse sanoi: "Minä se olen." (EGO EIMI)
Tämä sokeana syntynyt mies, jonka herra Jeesus paransi, ei ollut eikä ole Jumala vaikka sanoi EGO EIMI, eikä kukaan syyttänyt häntä Jumalan pilkasta, kun hän sanoi nämä sanat.
Apostolien teot:
26:29 Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen (EGO EIMI), näitä kahleita lukuun ottamatta."
Paavali sanoi EGO EIMI, mutta kukaan ei syyttänyt häntä Jumalan pilkasta sen vuoksi, että hän olisi väittänyt olevansa Jumala.
On täysin hatusta temmattua väittää Jeesusta Jumalaksi sanojen "ego eimi" käytön perusteella. Jeesus itse asiassa varoitti kolmiyhteiseen jumalaan uskovista eksyttäjistä, jotka perustelevat kantaansa sanoilla EGO EIMI. Hän sanoi näin:
Markuksen evankeliumi:
13:6 Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen' (EGO EIMI), ja he eksyttävät monta. - Rakastettu
Adviss kirjoitti:
Nuo kohdat on tällä palstalla niin sataan kertaa käyty läpi, että en viitsi lähteä valheellisia uskottelujasi perustelemaan tai vastaperusteleman. "Minä olen", ei todista yhtään mitään.
Kerro, Adviss, missä keskusteluissa nuo asiat ovat tulleet esille, niin voin katsoa mitä niistä on aiemmin keskusteltu, koska en ole ollut kuin vasta muutaman päivän täällä.
Tämä aihe ei ole mikään toisarvoinen, vaan tarkemman tutkimisen väärti.
SAI uhoaa nyt, mutta hänelläkin on näkemystensä tarkistamisen paikka. Adviss kirjoitti:
Jatkuu...
Varmaa on nyt se, että juutalaiset eivät yrittäneet kivittää Jeesusta sen vuoksi, että tämä olisi sanonut nimekseen Jahve tai edes "minä olen se, joka minä olen" (ego eimi ho oon) tai "minä olen" (ego eimi), sillä Jeesus oli sanonut jo aiemmin olevansa se, mikä hän sanoi olevansa ja käyttänyt silloin pelkästään sanoja "minä olen" (ego eimi) niin kuin myös jakeessa 58. (Joh 8:24,28) Juutalaiset eivät osoittaneet vihan merkkejä vielä silloin, kun Jeesus sanoi ensimmäisen kerran "ego eimi", joten he eivät aivan varmasti tulkinneet hänen sanojaan väitteeksi, että hän on Jahve ja se Jumala, jota Herran enkeli edusti sanoessaan nimekseen "minä olen se, joka minä olen" (ego eimi ho oon) ja "minä olen" (ho oon).
Tässä Jeesus sanoo ensimmäisen kerran olevansa se, joka hän on.
8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen (ego eimi), niin te kuolette synteihinne."
8:25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.
8:26 Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
8:27 Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille isästä.
8:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette korottaneet ihmisen pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen (ego eimi), ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun isäni on minulle opettanut.
8:29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
8:30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
Sanat "minä olen" (ego eimi) eivät viittaa tässä eivätkä muualla Raamatussa itseensä Jumalaan, niin että kyseessä olisi Jumalan nimi, eivätkä ne viittaa häneen, joka sanoi nimekseen nuo sanat (2Moos 3:14). Ne sanat ovat ihan tavallista kielenkäyttöä, jota on käytetty kenestä tahansa Raamatun henkilöstä ilman mitään viittausta siihen, että kyse olisi Jumalasta tai edes hänen lähettämästään enkelistä. En laita tähän kirjoitukseen tilan puutteen vuoksi Vanhan testamentin kohtia, joissa sen kreikankielisessä käännöksessä (Septuaginta eli LXX) on käytetty sanoja "ego eimi" ihan tavallisista ihmisistä. Lainaan vain ne kohdat, joissa niitä sanoja on käytetty tavallisista ihmisistä uuden liiton kirjoituksissa, niin että ne eivät ole viittausta Jumalan nimeen vaan todistavat sanojen olevan ihan normaalia arkikieltä kenestä tahansa ihmisestä käytettynä.
Johanneksen evankeliumi:
9:8 Silloin naapurit ja ne, jotka ennen olivat nähneet hänet kerjääjänä, sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka istui ja kerjäsi?"
9:9 Toiset sanoivat: "Hän se on", toiset sanoivat: "Ei ole, vaan hän on hänen näköisensä." Hän itse sanoi: "Minä se olen." (EGO EIMI)
Tämä sokeana syntynyt mies, jonka herra Jeesus paransi, ei ollut eikä ole Jumala vaikka sanoi EGO EIMI, eikä kukaan syyttänyt häntä Jumalan pilkasta, kun hän sanoi nämä sanat.
Apostolien teot:
26:29 Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen (EGO EIMI), näitä kahleita lukuun ottamatta."
Paavali sanoi EGO EIMI, mutta kukaan ei syyttänyt häntä Jumalan pilkasta sen vuoksi, että hän olisi väittänyt olevansa Jumala.
On täysin hatusta temmattua väittää Jeesusta Jumalaksi sanojen "ego eimi" käytön perusteella. Jeesus itse asiassa varoitti kolmiyhteiseen jumalaan uskovista eksyttäjistä, jotka perustelevat kantaansa sanoilla EGO EIMI. Hän sanoi näin:
Markuksen evankeliumi:
13:6 Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen' (EGO EIMI), ja he eksyttävät monta.Advis sanoo : "Tässä ei puhuta kuitenkaan Aabrahamin syntymisestä vaan siitä, että Aabrahamin piti tulla maailman näyttämölle ylösnousemuksen kautta, mutta se ei voinut tapahtua ennen kuin kristus olisi tullut ennen häntä."
Tämä roska on helppo todistaa vääräksi. Katsokaa kahta edellistä jaetta.
"Abraham, teidän isänne, halusi, että näkisi minun päiväni, ja hän näki ja iloitsi. Juutalaiset sanoivat hänelle, ”et ole vielä edes viittäkymmentä vuotta, ja olet nähnyt Abrahamin?”" Joh. 8:56,57
Imperfekti. Aabraham näki Yahushuan päivät jo eläessään maanpäällä. Yahushua oli siis jo silloin ! Simppeliä !- Adviss
Rakastettu kirjoitti:
Kerro, Adviss, missä keskusteluissa nuo asiat ovat tulleet esille, niin voin katsoa mitä niistä on aiemmin keskusteltu, koska en ole ollut kuin vasta muutaman päivän täällä.
Tämä aihe ei ole mikään toisarvoinen, vaan tarkemman tutkimisen väärti.
SAI uhoaa nyt, mutta hänelläkin on näkemystensä tarkistamisen paikka.Keskusteluja on ollut useita. Monissa niistä on ollut mukana nimimerkki "unitaari", jonka raamatun tuntemusta arvostan. Tässä yksi keskustelu tästä aiheesta, johon unitaari osallistui.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15127801/yksi-jumala-vai-kolme-jumalaa
Käsittääkseni nimim. unitaari on myös ollut kirjoittamassa www.inri.fi-nettisivuja sekä seuraavia nettisivuja:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/hakemisto/
Varsinkin tämä jälkimmäinen nettisivu tarjoaa monia mielenkiintoisia näkymiä.
Yksi kolmiyhteys-oppiin liittyvä asia on, että Pyhä henki on Raamatuissamme kirjoitettu persoonapronominilla HÄN. Monet perustelevat Pyhän hengen persoonallisuutta tuolla väärällä Raamatunkääntämisellä. Kun Pyhä henki-sana käännetään alkukielestä alkukielen mukaisella kieliopilla, voidaan huomata, että alkukielessä ei tuota hän pronominia hän esiinny lainkaan. Alkukielessä Pyhä henki on persoonaton. Pyhä henki-sanan suku määräytyy lauserakenteen mukaan lauseyhteydestä riippuen ympäröivien sanojen mukaan ja voi olla neutri tai feminiininen muoto. Jotkut väittävät, että pyhän hengen persoonallisuus voitaisin todistaa alkukielestä. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Alkukielen kielioppi huomioiden on täysin mahdotonta todistaa Pyhän hengen persoonallisuutta. Päin vastoin! - puoli-ihminenkö
SAI kirjoitti:
Advis sanoo : "Tässä ei puhuta kuitenkaan Aabrahamin syntymisestä vaan siitä, että Aabrahamin piti tulla maailman näyttämölle ylösnousemuksen kautta, mutta se ei voinut tapahtua ennen kuin kristus olisi tullut ennen häntä."
Tämä roska on helppo todistaa vääräksi. Katsokaa kahta edellistä jaetta.
"Abraham, teidän isänne, halusi, että näkisi minun päiväni, ja hän näki ja iloitsi. Juutalaiset sanoivat hänelle, ”et ole vielä edes viittäkymmentä vuotta, ja olet nähnyt Abrahamin?”" Joh. 8:56,57
Imperfekti. Aabraham näki Yahushuan päivät jo eläessään maanpäällä. Yahushua oli siis jo silloin ! Simppeliä !Miksi kolminaisuusoppi on niin tärkeä katoliselle kirkolle, että sen perusteella ratkaistaan, ketkä ovat oikeita kristittyjä ja ketkä eivät?
Adventtikirkkokin hyväksyttiin kristityksi seurakunnaksi sen jälkeen, kun se tunnusti kolminaisuusopin.
Jotain mätää? - Adviss
SAI kirjoitti:
Advis sanoo : "Tässä ei puhuta kuitenkaan Aabrahamin syntymisestä vaan siitä, että Aabrahamin piti tulla maailman näyttämölle ylösnousemuksen kautta, mutta se ei voinut tapahtua ennen kuin kristus olisi tullut ennen häntä."
Tämä roska on helppo todistaa vääräksi. Katsokaa kahta edellistä jaetta.
"Abraham, teidän isänne, halusi, että näkisi minun päiväni, ja hän näki ja iloitsi. Juutalaiset sanoivat hänelle, ”et ole vielä edes viittäkymmentä vuotta, ja olet nähnyt Abrahamin?”" Joh. 8:56,57
Imperfekti. Aabraham näki Yahushuan päivät jo eläessään maanpäällä. Yahushua oli siis jo silloin ! Simppeliä !No vähäistäpä on sinun raamatuntuntemuksesi. Etkö muista adventtikirkossa oppimaasi? Abrahamille todella näytettiin ennalta Jeesuksen tulo maapallolle.
Adviss kirjoitti:
No vähäistäpä on sinun raamatuntuntemuksesi. Etkö muista adventtikirkossa oppimaasi? Abrahamille todella näytettiin ennalta Jeesuksen tulo maapallolle.
Ja tämä lukee missä kohdassa Raamattua? Taidat itse olla vielä kiinni adventismissa.
puoli-ihminenkö kirjoitti:
Miksi kolminaisuusoppi on niin tärkeä katoliselle kirkolle, että sen perusteella ratkaistaan, ketkä ovat oikeita kristittyjä ja ketkä eivät?
Adventtikirkkokin hyväksyttiin kristityksi seurakunnaksi sen jälkeen, kun se tunnusti kolminaisuusopin.
Jotain mätää?En tunne katolisen kirkon kolminaisuusoppia. Siinä voi hyvinkin olla jotain mätää. Jumaluus esitetään Raamatussa selkeästi kolmessa eri olomuodossa eikä siinä ole mitään väärää. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksimieliset ja täydelliset.
Katso esim. mitä Yahushua itse käskee meitä tekemään:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, . . . Matt. 28:19- puoli-ihminenkö
SAI kirjoitti:
En tunne katolisen kirkon kolminaisuusoppia. Siinä voi hyvinkin olla jotain mätää. Jumaluus esitetään Raamatussa selkeästi kolmessa eri olomuodossa eikä siinä ole mitään väärää. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksimieliset ja täydelliset.
Katso esim. mitä Yahushua itse käskee meitä tekemään:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, . . . Matt. 28:19"Katso esim. mitä Yahushua itse käskee meitä tekemään:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, . . . Matt. 28:19"
Eikös tämä ole jo moneen kertaan osoitettu tarkoitushakuiseksi väärennökseksi, lisäykseksi puoltamaan juuri tuota katolista kolminaisuusoppia?
Ja voiko yksi ihminen (Maria) tulla raskaaksi ilman toisen sukupuolen osallisuutta ja olla silti "normaali" eli samanlainen ihminen kuin me muutkin? Eikös Jeesuksen pitänyt olla kaikessa samanlainen kuin veljiensä?
Vai puolijumalako hän olikin?
Maria Pyhä Henki (Jumala) => Puolijumala/puoli-ihminen?
Joten tuonkin on pakko olla joko tarkoitushakuinen väärennös tai vertauskuva, joita Raamattu on täynnä tai sitten ihan pelkkää muinaistarua. - kerettiläinen.ei-kirj
SAI kirjoitti:
En tunne katolisen kirkon kolminaisuusoppia. Siinä voi hyvinkin olla jotain mätää. Jumaluus esitetään Raamatussa selkeästi kolmessa eri olomuodossa eikä siinä ole mitään väärää. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksimieliset ja täydelliset.
Katso esim. mitä Yahushua itse käskee meitä tekemään:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, . . . Matt. 28:19"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni"
Tämänkin on Äitikirkko vääntänyt muotoon: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat kirkkojenne opetuslapsiksi". - Adviss
SAI kirjoitti:
Advis sanoo : "Tässä ei puhuta kuitenkaan Aabrahamin syntymisestä vaan siitä, että Aabrahamin piti tulla maailman näyttämölle ylösnousemuksen kautta, mutta se ei voinut tapahtua ennen kuin kristus olisi tullut ennen häntä."
Tämä roska on helppo todistaa vääräksi. Katsokaa kahta edellistä jaetta.
"Abraham, teidän isänne, halusi, että näkisi minun päiväni, ja hän näki ja iloitsi. Juutalaiset sanoivat hänelle, ”et ole vielä edes viittäkymmentä vuotta, ja olet nähnyt Abrahamin?”" Joh. 8:56,57
Imperfekti. Aabraham näki Yahushuan päivät jo eläessään maanpäällä. Yahushua oli siis jo silloin ! Simppeliä !Sokeakos olet? Siinä se on silmiesi edessä etkä sitä ymmärrä!
Johannes 8:56
Abraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja iloitsi.” Niin juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole vielä viidenkymmenen vuoden ikäinen ja olet nähnyt Abrahamin!”
"Abraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän saisi nähdä MINUN PÄIVÄNI. Hän näki sen ja iloitsi." Tässä näin!
Missä kohtaa tuossa sanotaan, että Jeesus oli jo silloin? Ei missään. Se on sinun väärin tulkintaasi. Ihan kuten juutalaiset eivät ymmärtäneet, et sinäkään näköjään ymmärrä. Ja juutalaiset luulivat Jeesuksen eläneen Aabrahamin aikaan. Väärinymmärrys!
Raamattua pitää lukea niin kuin teksti sanoo. Ei niin kuin oma oppi sanoo. Jos sinä et usko sanaa, niin minä en voi sille mitään. Laitan vielä tähän www.inri.fi-sivuilta lainauksen selitykseksi sinulle:
"On tietysti mahdollista, että juutalaiset luulivat Jeesuksen puhuvan siitä, että hän olisi ollut olemassa jo ennen kuin Aabraham syntyi. Se ei todista kuitenkaan sitä, että Jeesus olisi puhunut siitä. Juutalaiset ymmärsivät toistuvasti väärin Jeesuksen sanoja ja syyttivät häntä väärin perustein erityisesti Jumalan pilkasta, johon hän ei koskaan syyllistynyt, sillä hän ei sanonut ikinä olevana isän vertainen Jumala tai edes sitä, että hän olisi ollut olemassa elävänä olentona ennen syntymistään ihmiseksi ja olisi luonut tämän maailman Jumalan kanssa tai hänen käskystään. Mitään tällaista Jeesus ei väittänyt, mutta katolisten tarujen ja virheellisten tulkintojen mukaan luullaan Jeesuksen sellaista väittäneen ja apostolien vielä vahvistaneen nämä valheelliset väitteet. Ne syytökset ovat kuitenkin vääriä syytöksiä niin kuin kaikki Jeesusta vastaan juutalaisten esittämät syytökset vääriä olivat! On hyvin erikoista, että nimeltään kristityt väittävät Jeesuksen syyllistyneen juuri niihin synteihin, joista juutalaiset häntä väärin perustein syyttivät! Ja he sanovat silti, että Jeesus ei tehnyt syntiä, vaikka heidän oppinsa mukaan hän rikkoi ensimmäistä käskyä vastaan, jonka mukaan isä on yksin se ainoa Jumala, joka on kaiken luonut ja on kaikkivaltias! (2Moos 20:1-11)
Vaikka juutalaiset olisivat luulleet Jeesuksen nähneen Aabrahamin jo ennen ihmiseksi syntymistään (Joh 8:57), niin se ei ollut totta, eikä Jeesus sellaista heille edes väittänyt. Koko ajatus perustuu väärin ymmärrykseen, johon juutalaiset ja sen jälkeen katolisessa uskossa olevat ovat systemaattisesti syyllistyneet. Se, että juutalaiset puhuvat 50 vuoden iästä, jota Jeesus ei ollut vielä saavuttanut (hän oli noin 33 vuotta vanha), perustui siihen tapaan, jonka mukaan alle 50-vuotias ei saanut opettaa tooraa synagoogassa. Miten siis olisi oikein korottaa itsensä Aabrahamia ja kaikkia profeettoja korkeammaksi ihmiseksi, vaikka ikää oli vasta reilut 30 vuotta? Ei siis ole varmaa edes se, luulivatko juutalaiset Jeesuksen väittävän omaksi iäkseen liki 2000 vuotta, jolloin Aabraham eli maan päällä ennen kuolemaansa ja hautaan joutumista. Jos he sellaista luulivat, niin he olivat lähes yhtä sekaisin päästään kuin nykyään elävät katolisessa uskossa olevat ihmiset (ihmiset, jotka uskovat Jeesuksen olevan iankaikkinen Jumala ilman elämän alkua, vaikka hän on selvästi vain ihminen eikä mitään muuta; areiolaiset ovat yhtä eksyksissä, kun luulevat Jeesuksen olevan isää alempi luoja-jumala, demiurgi, ja Jehovan todistajat ovat myös eksyneet luullessaan Jeesusta ylienkeli Miikaeliksi, vaikka nämä kaksi ovat kokonaan eri olevaisia).
Jeesus ei väittänyt tässä kohdassa sitä, että Aabraham olisi nähnyt hänet elävänä olentona vielä eläessään. (Joh 8:51-59) Jeesus sanoi, että Aabraham näki "hänen päivänsä" (kristuksen päivän) ja iloitsi suuresti. On eri asia nähdä "hänen päivänsä" kuin nähdä elävä henkilö. Jeesus puhui tässä profeetallisesta kyvystä nähdä tulevaisuuteen. Samasta asiasta kertoo Heprealaiskirje. Aabraham näki uskossa jo ennalta luvatun kaupungin, taivaallisen Jerusalemin, ja kulki kohti sitä maata, joka on ikuinen. Hän uskoi myös siihen, että Jumala oli voimallinen herättämään ylös kuolleet, joten hän oli sen vuoksi valmis uhraamaan "ainoan" poikansa Iisakin. (Hebr 11:8-19) Jeesus puhui siis siitä, että Aabraham oli nähnyt ennalta kristukseen liittyviä asioita, koska hän oli profeetta, mutta herra ei väittänyt olleensa elävä olento Aabrahamin luona." - Adviss
SAI kirjoitti:
En tunne katolisen kirkon kolminaisuusoppia. Siinä voi hyvinkin olla jotain mätää. Jumaluus esitetään Raamatussa selkeästi kolmessa eri olomuodossa eikä siinä ole mitään väärää. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksimieliset ja täydelliset.
Katso esim. mitä Yahushua itse käskee meitä tekemään:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, . . . Matt. 28:19"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, . . . Matt. 28:19"
Alkuperäisestä alkukielisestä tekstistä ei löydy tuota katolisen kirkon opin lisäystä: "Pyhän hengen nimeen". Se on siis valhetta! - Adviss
Adviss kirjoitti:
Keskusteluja on ollut useita. Monissa niistä on ollut mukana nimimerkki "unitaari", jonka raamatun tuntemusta arvostan. Tässä yksi keskustelu tästä aiheesta, johon unitaari osallistui.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15127801/yksi-jumala-vai-kolme-jumalaa
Käsittääkseni nimim. unitaari on myös ollut kirjoittamassa www.inri.fi-nettisivuja sekä seuraavia nettisivuja:
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/hakemisto/
Varsinkin tämä jälkimmäinen nettisivu tarjoaa monia mielenkiintoisia näkymiä.
Yksi kolmiyhteys-oppiin liittyvä asia on, että Pyhä henki on Raamatuissamme kirjoitettu persoonapronominilla HÄN. Monet perustelevat Pyhän hengen persoonallisuutta tuolla väärällä Raamatunkääntämisellä. Kun Pyhä henki-sana käännetään alkukielestä alkukielen mukaisella kieliopilla, voidaan huomata, että alkukielessä ei tuota hän pronominia hän esiinny lainkaan. Alkukielessä Pyhä henki on persoonaton. Pyhä henki-sanan suku määräytyy lauserakenteen mukaan lauseyhteydestä riippuen ympäröivien sanojen mukaan ja voi olla neutri tai feminiininen muoto. Jotkut väittävät, että pyhän hengen persoonallisuus voitaisin todistaa alkukielestä. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Alkukielen kielioppi huomioiden on täysin mahdotonta todistaa Pyhän hengen persoonallisuutta. Päin vastoin!Tässä vielä tarkemmin alkutekstin kieliopista liittyen Pyhään henkeen.
https://kristinusko.wordpress.com/2013/10/12/neutriset-pronominit-jeesus-ja-henki/ puoli-ihminenkö kirjoitti:
"Katso esim. mitä Yahushua itse käskee meitä tekemään:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, . . . Matt. 28:19"
Eikös tämä ole jo moneen kertaan osoitettu tarkoitushakuiseksi väärennökseksi, lisäykseksi puoltamaan juuri tuota katolista kolminaisuusoppia?
Ja voiko yksi ihminen (Maria) tulla raskaaksi ilman toisen sukupuolen osallisuutta ja olla silti "normaali" eli samanlainen ihminen kuin me muutkin? Eikös Jeesuksen pitänyt olla kaikessa samanlainen kuin veljiensä?
Vai puolijumalako hän olikin?
Maria Pyhä Henki (Jumala) => Puolijumala/puoli-ihminen?
Joten tuonkin on pakko olla joko tarkoitushakuinen väärennös tai vertauskuva, joita Raamattu on täynnä tai sitten ihan pelkkää muinaistarua.Et ole ollenkaan ensimmäinen ihminen täällä palstalla, joka väittää Raamattua väärennökseksi. Valitettavasti se on sitten sinun valintasi. Valintasi ei tosin johda ikuiseen elämään.
- Rakastettu
SAI kirjoitti:
Et ole ollenkaan ensimmäinen ihminen täällä palstalla, joka väittää Raamattua väärennökseksi. Valitettavasti se on sitten sinun valintasi. Valintasi ei tosin johda ikuiseen elämään.
Tekeekö Jumala räikeitä asiavirheitä?
Onko Hän ristiriitainen itsensä kanssa? - Adviss
SAI kirjoitti:
Et ole ollenkaan ensimmäinen ihminen täällä palstalla, joka väittää Raamattua väärennökseksi. Valitettavasti se on sitten sinun valintasi. Valintasi ei tosin johda ikuiseen elämään.
Etkä sinäkään ole ollenkaan ensimmäinen ihminen tällä palstalla, joka vetoaa Raamatun erehtymättömyyteen kun omat kyvyt ymmärtää tekstiä tulevat esteeksi Raamatun tulkinnalle. Laitanpa tähän ihan vain yhden suomenkielisen videon, jossa kerrotaan todistetusti Joosuan kirjan törkeistä väärennöksistä, joissa mm vanhimmasta tunnetusta luotettavasta raamatunkäännöksestä löytyy Joosuan pitämä puhe, joka myöhemmissä käännöksissä onkin yllättäin muutettu Jumalan pitämäksi puheeksi. Lisäksi kirkkoraamatun käännöksistä on jätetty kertomuksia pois ja muuteltu paikan nimi.
https://youtu.be/LZmbug7Y-sE
Kannattaa kuunnella koko video mutta jos ei jaksa, niin sitten kohdasta 3min. 30sek. eteenpäin. Videon tekijä teki väitöksensä tästä aiheesta ja työskentelee suomalaisessa yliopistossa pyhien kirjoitusten tutkimuksen huippuyksikössä.
Meidän kirkkoraamatussamme tämä edellä mainittu Joosuan puhe onkin Jumalan puhetta mutta alkuperäisimmässä tekstissä ei. Tämä väärennös vaan nyt on ihan faktaa. Joten mistä voit tietää, että milloin luet Raamatusta oikeasti Jumalan puhumaa tekstiä ja milloin et?
Jos haluat esimerkin vähän lähempää, niin Adventtikirkon kaksi tohtoria ovat väitelleet samantyyppisitä aiheista. Tohtori Timo Flink on koonnut kymmeniä vääriä käännöksiä omaan väitöskirjaansa. Joitakin niistä julkaistiin Nykyaika-lehdessäkin joku vuosi sitten. Tohtori Desmond Fodin mukaan Tohtori Kai Arasolan tutkimukset taas liittyivät mm adventistien apokalyptisissä tulkinnoissa käytettyyn vuosi/viikko periaatteeseen. Ford sanoo, että Arasolan mukaan vuosiviikkoja ei voi luotettavasti käyttää apokalyptisten kirjoitusten tulkinassa.
Eli näitä kirjoituksiin perustuvia virheitä on siis sekä Raamatussa että kirkkokuntien tulkinnoissa Raamatusta.
Joten mitenkä tämä minun valintani ei johda ikuiseen elämään? - Adviss
SAI kirjoitti:
Advis sanoo : "Tässä ei puhuta kuitenkaan Aabrahamin syntymisestä vaan siitä, että Aabrahamin piti tulla maailman näyttämölle ylösnousemuksen kautta, mutta se ei voinut tapahtua ennen kuin kristus olisi tullut ennen häntä."
Tämä roska on helppo todistaa vääräksi. Katsokaa kahta edellistä jaetta.
"Abraham, teidän isänne, halusi, että näkisi minun päiväni, ja hän näki ja iloitsi. Juutalaiset sanoivat hänelle, ”et ole vielä edes viittäkymmentä vuotta, ja olet nähnyt Abrahamin?”" Joh. 8:56,57
Imperfekti. Aabraham näki Yahushuan päivät jo eläessään maanpäällä. Yahushua oli siis jo silloin ! Simppeliä !Lisäisin tuohon vielä, että ei Aabraham ollut ainoa, josta sanottiin, että hän sai nähdä Jeesuksen päivän. Saihan Johanneskin Ilmestyskirjaa kirjoittaessaan nähdä Herran päivän. Hän kirjoittaa:
Johanneksen ilmestys 1:9-10
"Minä, veljenne Johannes, joka Jeesuksessa olen yhdessä teidän kanssanne osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsimysten kestämiseen, olin Patmos-nimisellä saarella Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden. Minä olin Hengessä Herran päivänä, ja minä kuulin takaani voimakkaan äänen, aivan kuin pasuunan äänen,..."
Ilmestyskirjan alussa sanotaan, että hän sai näkynsä Jeesukselta. Rakastettu kirjoitti:
Tekeekö Jumala räikeitä asiavirheitä?
Onko Hän ristiriitainen itsensä kanssa?Jumala ei koskaan tee pienintäkään virhettä, eikä hän koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa. Jos meistä näyttää, että Raamatussa on jokin ristiriitaisuus, vika on meidän käsityskyvyssämme tai Septuagintan pohjalta tehdyissä suomalaisissa käännösvirheissä. Vika on siis ihmisessä.
Adviss kirjoitti:
Etkä sinäkään ole ollenkaan ensimmäinen ihminen tällä palstalla, joka vetoaa Raamatun erehtymättömyyteen kun omat kyvyt ymmärtää tekstiä tulevat esteeksi Raamatun tulkinnalle. Laitanpa tähän ihan vain yhden suomenkielisen videon, jossa kerrotaan todistetusti Joosuan kirjan törkeistä väärennöksistä, joissa mm vanhimmasta tunnetusta luotettavasta raamatunkäännöksestä löytyy Joosuan pitämä puhe, joka myöhemmissä käännöksissä onkin yllättäin muutettu Jumalan pitämäksi puheeksi. Lisäksi kirkkoraamatun käännöksistä on jätetty kertomuksia pois ja muuteltu paikan nimi.
https://youtu.be/LZmbug7Y-sE
Kannattaa kuunnella koko video mutta jos ei jaksa, niin sitten kohdasta 3min. 30sek. eteenpäin. Videon tekijä teki väitöksensä tästä aiheesta ja työskentelee suomalaisessa yliopistossa pyhien kirjoitusten tutkimuksen huippuyksikössä.
Meidän kirkkoraamatussamme tämä edellä mainittu Joosuan puhe onkin Jumalan puhetta mutta alkuperäisimmässä tekstissä ei. Tämä väärennös vaan nyt on ihan faktaa. Joten mistä voit tietää, että milloin luet Raamatusta oikeasti Jumalan puhumaa tekstiä ja milloin et?
Jos haluat esimerkin vähän lähempää, niin Adventtikirkon kaksi tohtoria ovat väitelleet samantyyppisitä aiheista. Tohtori Timo Flink on koonnut kymmeniä vääriä käännöksiä omaan väitöskirjaansa. Joitakin niistä julkaistiin Nykyaika-lehdessäkin joku vuosi sitten. Tohtori Desmond Fodin mukaan Tohtori Kai Arasolan tutkimukset taas liittyivät mm adventistien apokalyptisissä tulkinnoissa käytettyyn vuosi/viikko periaatteeseen. Ford sanoo, että Arasolan mukaan vuosiviikkoja ei voi luotettavasti käyttää apokalyptisten kirjoitusten tulkinassa.
Eli näitä kirjoituksiin perustuvia virheitä on siis sekä Raamatussa että kirkkokuntien tulkinnoissa Raamatusta.
Joten mitenkä tämä minun valintani ei johda ikuiseen elämään?Sinun on aivan turha viilata pilkkua noilla Raamatun käännösvirheillä, koska sinä kiellät Jumalan Pojan Jumaluuden! ! ! Olet tämän omalla suullasi kaikkien kuulle ilmoittanut, että se siitä. Lue vaikka aku ankkaa sitten, ihan sama.
Adviss kirjoitti:
Lisäisin tuohon vielä, että ei Aabraham ollut ainoa, josta sanottiin, että hän sai nähdä Jeesuksen päivän. Saihan Johanneskin Ilmestyskirjaa kirjoittaessaan nähdä Herran päivän. Hän kirjoittaa:
Johanneksen ilmestys 1:9-10
"Minä, veljenne Johannes, joka Jeesuksessa olen yhdessä teidän kanssanne osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsimysten kestämiseen, olin Patmos-nimisellä saarella Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden. Minä olin Hengessä Herran päivänä, ja minä kuulin takaani voimakkaan äänen, aivan kuin pasuunan äänen,..."
Ilmestyskirjan alussa sanotaan, että hän sai näkynsä Jeesukselta.Minä Olin, Minä Olen ja Minä Olen aina oleva. Ikuinen elävä Jumala Yahushua.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Joh. 1:1- Adviss
SAI kirjoitti:
Minä Olin, Minä Olen ja Minä Olen aina oleva. Ikuinen elävä Jumala Yahushua.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Joh. 1:1Vai on se vika nyt sitten siinä kaikista vanhimmassa tekstissä Septuagintassa ja sen käännöksissä? Minusta tuossa Joosuan kirjan tapauksessa virheitä on nimenomaan noissa uudemmissa kirjoituksissa. Eli pidät vain ja ainostaan nykyistä kirkkoraamattua oikein käännettynä.
Onneksi nyt sentään myönnät että Raamatussa on virheitä. Se on loistava alku! Vielä kun ymmärtäisit sen, että myös raamatuntulkinnat ovat ihmisten tekemiä, myös ne joihin sinä uskot ja että Raamattua on käännetty tarkoitushakuisesti väärin.
Pilkun viilaus on tästä kaukana. Nämä ovat vakavia käännösvirheitä. Pilkkuvirheitä alkutekstissä ei voi olla, koska alkuteksteissä ei käytetty välimerkkejä. Siinä sulle pilkunviilausta!
Mutta missä on logiikkasi? Raamatun käännösvirheet ovat siellä Raamatussa siitäkin huolimatta kerronko minä niistä täällä vai joku muu. Mehän ei päästy edes vauhtiin vielä. Tässä ei edes puhuttu vielä Raamatun kirjojen alkuperästä ja Raamatun kokoamisesta puhumattakaan Raamatunhistorian kulttuureista ja tavoista. Nämä asiat ovat niitä asioita, joita jokaiselle pastoriksi opiskelevalle opetetaan, myös adventisteille, joista sinun opetuksesi ovat lähtöisin. Ei Raamattua voi opettaa oikein jos ei ymmärrä eksegetiikan perussääntöjä ja Raamatun alkuperää. Tämän voi vahvistaa sinulle kuka vain teologiaa opiskellut.
Niin, tuo sana-kohta (Joh.1:1) Raamatussa on väärin käännetty sekin. Mutta ei siitä sen enempää, koska et minua usko. Kertokoon joku muu siitä lisää jos kokee tarpeelliseksi. Se kohta nyt ei vain tue Jeesuksen Jumaluutta.
Aku Ankka taas oli hyvä lehti. Luin sitä lapsena. En enää. Satuja on tarjolla muuallakin, kuten kolminaisuusoppia opettavien kirkoissa.
Mutta jos minä olen väärässä noiden käännösvirheiden kanssa niin todista ihmeessä, missä kohden olen väärässä. Jos saat minut vakuuttuneeksi niin olen valmis muuttamaan mieltäni. - E_Malinen
SAI kirjoitti:
Sinun on aivan turha viilata pilkkua noilla Raamatun käännösvirheillä, koska sinä kiellät Jumalan Pojan Jumaluuden! ! ! Olet tämän omalla suullasi kaikkien kuulle ilmoittanut, että se siitä. Lue vaikka aku ankkaa sitten, ihan sama.
Miksi suutut? Käyttäydytkö aina noin kun häviät väittelyn? Missä on hyväntahtoisuutesi ja rakkautesi sisartasi tai veljesi kohtaan? Eikö hän juuri tuolla toisessa keskustelussa sanonut, että hän ei ymmärrä Jeesuksen Jumaluutta eikä Pyhän Hengen persoonallisuutta ja kun ei ymmärrä niin ei pysty uskomaan. Hän ei siis tajua! Ja vielä myöntää sen avoimesti. Niin hyvin hänen päänsä on sekoitettu. Ja sinä olet valmis hylkäämään hänet tuossa tilassa. Ok, ymmärrän. Ei kaikista ole opettajiksi.
Haluatko Adviss käydä läpi näitä asioita jonkun kanssa? - Rakastettu
SAI kirjoitti:
Jumala ei koskaan tee pienintäkään virhettä, eikä hän koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa. Jos meistä näyttää, että Raamatussa on jokin ristiriitaisuus, vika on meidän käsityskyvyssämme tai Septuagintan pohjalta tehdyissä suomalaisissa käännösvirheissä. Vika on siis ihmisessä.
SAI: Jumala ei koskaan tee pienintäkään virhettä, eikä hän koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa. Jos meistä näyttää, että Raamatussa on jokin ristiriitaisuus, vika on meidän käsityskyvyssämme tai Septuagintan pohjalta tehdyissä suomalaisissa käännösvirheissä. Vika on siis ihmisessä.
Vika on niissä, jotka ovat muokanneet Raamatun omaan korvasyyhyynsä: juutalaisissa rabbeissa Baabelin vankeudessa ja Konstantinuksen egyptiläisissä kirjureissa, okkulttisissa munkeissa, jotka saivat tehtäväkseen yhdistää pakanuuden ja kristinuskon Raamattuun. Miksi muuten Uuden testamentin alkuperäiset tekstit piti visusti hävittää ja niiden hallussapito kieltää kuolemanrangaistuksella uhaten? Samoin Vanhan testamentin alkuperäiset tekstit on leimattu legendoiksi ja jälkeenpäin kirjoitetuiksi. On vain hoettu: "Raamattu ja yksin Raamattu..." - kysynpävaa
Adviss kirjoitti:
Vai on se vika nyt sitten siinä kaikista vanhimmassa tekstissä Septuagintassa ja sen käännöksissä? Minusta tuossa Joosuan kirjan tapauksessa virheitä on nimenomaan noissa uudemmissa kirjoituksissa. Eli pidät vain ja ainostaan nykyistä kirkkoraamattua oikein käännettynä.
Onneksi nyt sentään myönnät että Raamatussa on virheitä. Se on loistava alku! Vielä kun ymmärtäisit sen, että myös raamatuntulkinnat ovat ihmisten tekemiä, myös ne joihin sinä uskot ja että Raamattua on käännetty tarkoitushakuisesti väärin.
Pilkun viilaus on tästä kaukana. Nämä ovat vakavia käännösvirheitä. Pilkkuvirheitä alkutekstissä ei voi olla, koska alkuteksteissä ei käytetty välimerkkejä. Siinä sulle pilkunviilausta!
Mutta missä on logiikkasi? Raamatun käännösvirheet ovat siellä Raamatussa siitäkin huolimatta kerronko minä niistä täällä vai joku muu. Mehän ei päästy edes vauhtiin vielä. Tässä ei edes puhuttu vielä Raamatun kirjojen alkuperästä ja Raamatun kokoamisesta puhumattakaan Raamatunhistorian kulttuureista ja tavoista. Nämä asiat ovat niitä asioita, joita jokaiselle pastoriksi opiskelevalle opetetaan, myös adventisteille, joista sinun opetuksesi ovat lähtöisin. Ei Raamattua voi opettaa oikein jos ei ymmärrä eksegetiikan perussääntöjä ja Raamatun alkuperää. Tämän voi vahvistaa sinulle kuka vain teologiaa opiskellut.
Niin, tuo sana-kohta (Joh.1:1) Raamatussa on väärin käännetty sekin. Mutta ei siitä sen enempää, koska et minua usko. Kertokoon joku muu siitä lisää jos kokee tarpeelliseksi. Se kohta nyt ei vain tue Jeesuksen Jumaluutta.
Aku Ankka taas oli hyvä lehti. Luin sitä lapsena. En enää. Satuja on tarjolla muuallakin, kuten kolminaisuusoppia opettavien kirkoissa.
Mutta jos minä olen väärässä noiden käännösvirheiden kanssa niin todista ihmeessä, missä kohden olen väärässä. Jos saat minut vakuuttuneeksi niin olen valmis muuttamaan mieltäni.Yhteen Jumalaan uskomisella on vahvat raamatulliset perusteet. Se tunnustettiin jo muinaisen Israelin keskuudessa sanoilla: "Tämän kaiken te saitte nähdä todistukseksi siitä, että Herra on Jumala ja ettei hänen lisäkseen ole ketään toista.-- Kuule, Israel ! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin" 5. Moos. 4:35; 6:4) Myös Jeesus ja apostolit opettivat samalla tavalla. Mark. 12:29; 1. Kor. 8:4; Ef. 4:5,6; Jaak. 2:19) Jumaluus esiintyy Raamatussa toisaalta monikollisena. Luomisen yhteydessä Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen" Isän lisäksi luomisessa oli mukana Poika ja Pyhä Henki Joh. 1:1-3, 10, 14; Kol. 1:13-16) Muuallakin Raamatussa viitataan Jumalaan monikkomuodossa 1. Moos. 3:22; 11:7) Kaste tulee suorittaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt. 28:19) Apostolisessa siunauksessa mainitaan myös jumaluuden kolme persoonaa 2. Kor. 13:13) Meidän ei ole helppo ymmärtää yhtä Jumalaa kolmena eri persoonana. Eihän aisteillamme havaittavassa maailmassa ole vastaavaa.
Voisiko ajatella että yhden Jumalan esiintyminen kolmena eri persoonana on Jumalan salaisuus. Kol. 2:2; 1 Tim. 3:16) Adviss kirjoitti:
Vai on se vika nyt sitten siinä kaikista vanhimmassa tekstissä Septuagintassa ja sen käännöksissä? Minusta tuossa Joosuan kirjan tapauksessa virheitä on nimenomaan noissa uudemmissa kirjoituksissa. Eli pidät vain ja ainostaan nykyistä kirkkoraamattua oikein käännettynä.
Onneksi nyt sentään myönnät että Raamatussa on virheitä. Se on loistava alku! Vielä kun ymmärtäisit sen, että myös raamatuntulkinnat ovat ihmisten tekemiä, myös ne joihin sinä uskot ja että Raamattua on käännetty tarkoitushakuisesti väärin.
Pilkun viilaus on tästä kaukana. Nämä ovat vakavia käännösvirheitä. Pilkkuvirheitä alkutekstissä ei voi olla, koska alkuteksteissä ei käytetty välimerkkejä. Siinä sulle pilkunviilausta!
Mutta missä on logiikkasi? Raamatun käännösvirheet ovat siellä Raamatussa siitäkin huolimatta kerronko minä niistä täällä vai joku muu. Mehän ei päästy edes vauhtiin vielä. Tässä ei edes puhuttu vielä Raamatun kirjojen alkuperästä ja Raamatun kokoamisesta puhumattakaan Raamatunhistorian kulttuureista ja tavoista. Nämä asiat ovat niitä asioita, joita jokaiselle pastoriksi opiskelevalle opetetaan, myös adventisteille, joista sinun opetuksesi ovat lähtöisin. Ei Raamattua voi opettaa oikein jos ei ymmärrä eksegetiikan perussääntöjä ja Raamatun alkuperää. Tämän voi vahvistaa sinulle kuka vain teologiaa opiskellut.
Niin, tuo sana-kohta (Joh.1:1) Raamatussa on väärin käännetty sekin. Mutta ei siitä sen enempää, koska et minua usko. Kertokoon joku muu siitä lisää jos kokee tarpeelliseksi. Se kohta nyt ei vain tue Jeesuksen Jumaluutta.
Aku Ankka taas oli hyvä lehti. Luin sitä lapsena. En enää. Satuja on tarjolla muuallakin, kuten kolminaisuusoppia opettavien kirkoissa.
Mutta jos minä olen väärässä noiden käännösvirheiden kanssa niin todista ihmeessä, missä kohden olen väärässä. Jos saat minut vakuuttuneeksi niin olen valmis muuttamaan mieltäni.Septuaginta ei ole se kaikkein vanhin ja alkuperäinen alkuteksti. VT on alunperin kirjoitettu hepreaksi ja UT lähes kokonaan arameaksi. Pääsääntö on, että mitä uudempi käännös, sitä enemmän virheitä. PH paljastaa vilpittömälle totuuden etsijälle nopeasti eri tyyppiset käännösvirheet. Itse luen useita eri käännöksiä, tarvittaessa kymmeniä.
Uskon, että R on käännetty tarkoitushakuisesti väärin. Uskon myös, että minun tulkintani ei ole ihmisistä. Ja kyllä Raamattua voi opettaa oikein vaikka en Tohtoriksi olekaan mistään maallisesta yliopistosta valmistunut. Vertaa opetuslapset. Ei tässä tohtoreita tarvita. Ne vaan eksyttää.E_Malinen kirjoitti:
Miksi suutut? Käyttäydytkö aina noin kun häviät väittelyn? Missä on hyväntahtoisuutesi ja rakkautesi sisartasi tai veljesi kohtaan? Eikö hän juuri tuolla toisessa keskustelussa sanonut, että hän ei ymmärrä Jeesuksen Jumaluutta eikä Pyhän Hengen persoonallisuutta ja kun ei ymmärrä niin ei pysty uskomaan. Hän ei siis tajua! Ja vielä myöntää sen avoimesti. Niin hyvin hänen päänsä on sekoitettu. Ja sinä olet valmis hylkäämään hänet tuossa tilassa. Ok, ymmärrän. Ei kaikista ole opettajiksi.
Haluatko Adviss käydä läpi näitä asioita jonkun kanssa?Mene nyt Malinen ja lue ihan rauhassa se vastaukseni sieltä toisesta ketjusta. Siellä Advis ensimmäisen kerran vasta tunnustaa, että ei ymmärrä Yahushuan Jumaluutta. :) Peace
Rakastettu kirjoitti:
SAI: Jumala ei koskaan tee pienintäkään virhettä, eikä hän koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa. Jos meistä näyttää, että Raamatussa on jokin ristiriitaisuus, vika on meidän käsityskyvyssämme tai Septuagintan pohjalta tehdyissä suomalaisissa käännösvirheissä. Vika on siis ihmisessä.
Vika on niissä, jotka ovat muokanneet Raamatun omaan korvasyyhyynsä: juutalaisissa rabbeissa Baabelin vankeudessa ja Konstantinuksen egyptiläisissä kirjureissa, okkulttisissa munkeissa, jotka saivat tehtäväkseen yhdistää pakanuuden ja kristinuskon Raamattuun. Miksi muuten Uuden testamentin alkuperäiset tekstit piti visusti hävittää ja niiden hallussapito kieltää kuolemanrangaistuksella uhaten? Samoin Vanhan testamentin alkuperäiset tekstit on leimattu legendoiksi ja jälkeenpäin kirjoitetuiksi. On vain hoettu: "Raamattu ja yksin Raamattu..."Tässä kohdin olen kanssasi samaa mieltä. Vihollinen on vainonnut kautta historian juutalaisia ja Pyhien Kirjoitusten heprean ja aramean kielisiä alkutekstejä :)
- Rakastettu
kysynpävaa kirjoitti:
Yhteen Jumalaan uskomisella on vahvat raamatulliset perusteet. Se tunnustettiin jo muinaisen Israelin keskuudessa sanoilla: "Tämän kaiken te saitte nähdä todistukseksi siitä, että Herra on Jumala ja ettei hänen lisäkseen ole ketään toista.-- Kuule, Israel ! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin" 5. Moos. 4:35; 6:4) Myös Jeesus ja apostolit opettivat samalla tavalla. Mark. 12:29; 1. Kor. 8:4; Ef. 4:5,6; Jaak. 2:19) Jumaluus esiintyy Raamatussa toisaalta monikollisena. Luomisen yhteydessä Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen" Isän lisäksi luomisessa oli mukana Poika ja Pyhä Henki Joh. 1:1-3, 10, 14; Kol. 1:13-16) Muuallakin Raamatussa viitataan Jumalaan monikkomuodossa 1. Moos. 3:22; 11:7) Kaste tulee suorittaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt. 28:19) Apostolisessa siunauksessa mainitaan myös jumaluuden kolme persoonaa 2. Kor. 13:13) Meidän ei ole helppo ymmärtää yhtä Jumalaa kolmena eri persoonana. Eihän aisteillamme havaittavassa maailmassa ole vastaavaa.
Voisiko ajatella että yhden Jumalan esiintyminen kolmena eri persoonana on Jumalan salaisuus. Kol. 2:2; 1 Tim. 3:16)kysynpävaa: " Jumaluus esiintyy Raamatussa toisaalta monikollisena. Luomisen yhteydessä Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen" Isän lisäksi luomisessa oli mukana Poika ja Pyhä Henki Joh. 1:1-3, 10, 14; Kol. 1:13-16)"
Luomisen yhteydessä mainitaan Elohim (mon.) ja tarkoitetaan varsinaisesti "luovia henkiä". Alkuteksti paljastaa, että kyseessä olivat luomistyössä mukana olleet enkelit, joiden kanssa Jumala keskusteli. Enkeli, joka antoi tekstin Moosekselle, sanoi: "... Aadam näki kaikki nämä, urokset ja naaraat, kaikkien lajien mukaan, joita oli maan päällä, mutta hän oli yksin eikä hänellä ollut seuralaista. Ja Herra SANOI MEILLE: ’Ei ole hyvä, että ihminen olisi yksin: TEHDÄÄN HÄNELLE SEURALAINEN.’ Ja Herra, meidän Jumalamme laittoi hänen ylleen syvän unen, ja hän nukkui, ja Hän otti naista varten yhden kylkiluun hänen kylkiluistaan, ja tämä kylkiluu oli naisen alku, ja Hän rakensi lihan sen ympärille ja teki naisen."
Raamattua tehdessään Ensimmäisen Mooseksen kirjan tekstin laatija on lyhentänyt ja muokannut tekstiä mielensä mukaan ja näin on kolminaisuusajattelu saanut siivet selkäänsä.
kysynpävaa: "Muuallakin Raamatussa viitataan Jumalaan monikkomuodossa 1. Moos. 3:22; 11:7) Kaste tulee suorittaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt. 28:19) "
Tämä on selvästi muutettu teksti, sillä vaikka Uuden testamentin alkuperäiset tekstit pyrittiin hävittämään, Eusebius unohti muuttaa tuon kohdan kirkkohistoriaansa ja niin se jäi todisteeksi myöhemmille polville. Eusebiuksen tallentama teksti kuuluu: "Menkää ja tehkää kaikkien kansojen ihmiSISTÄ minulle opetuslapsIA MINUN NIMEENI opettaen heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." Siinä ei siis käsketä ollenkaan kastamaan, eikä varsinkaan pakkokastamaan kaikki ("kaikki kansat").
kysynpävaa: "Apostolisessa siunauksessa mainitaan myös jumaluuden kolme persoonaa 2. Kor. 13:13) Meidän ei ole helppo ymmärtää yhtä Jumalaa kolmena eri persoonana. Eihän aisteillamme havaittavassa maailmassa ole vastaavaa.
Voisiko ajatella että yhden Jumalan esiintyminen kolmena eri persoonana on Jumalan salaisuus. Kol. 2:2; 1 Tim. 3:16)"
Kyseessä ei ole Jumalan salaisuus, vaan saatanan kavala juoni. Ihmiset eivät ymmärrä, että sanoessaan Jumalaa persoonaksi, he alentavat Hänet ihmisen tasolle. PERSOONA TARKOITTAA IHMISTÄ. Jumala, joka täyttää koko maailmankaikkeuden ääriään myöten, ei millään mahdu edes kolmeen ihmiseen. Mutta on Hänellä YKSI persoonallinen olemus, Hänen Poikansa, joka tuli Ihmiseksi, meidän tähtemme, koska vain synnitön ihminen voi lunastaa syntisen, langenneen ihmisen.
Nuo muut kohdat, joissa puhutaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, on lisätty, että tuo lähetyskäsky ei olisi ainoa, sen tueksi.
Sitäpaitsi alkuseurakunta ei uskonut kolminaisuuteen, vaan vastusti jyrkästi, kun ensin alettiin puhua kaksinaisuudesta. Kolminaisuus tuli vasta myöhemmin.
Jumala itse on Henki. Sinussakin on henki. Onko sinussa siis kaksi persoonaa? - Adviss
Rakastettu kirjoitti:
kysynpävaa: " Jumaluus esiintyy Raamatussa toisaalta monikollisena. Luomisen yhteydessä Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen" Isän lisäksi luomisessa oli mukana Poika ja Pyhä Henki Joh. 1:1-3, 10, 14; Kol. 1:13-16)"
Luomisen yhteydessä mainitaan Elohim (mon.) ja tarkoitetaan varsinaisesti "luovia henkiä". Alkuteksti paljastaa, että kyseessä olivat luomistyössä mukana olleet enkelit, joiden kanssa Jumala keskusteli. Enkeli, joka antoi tekstin Moosekselle, sanoi: "... Aadam näki kaikki nämä, urokset ja naaraat, kaikkien lajien mukaan, joita oli maan päällä, mutta hän oli yksin eikä hänellä ollut seuralaista. Ja Herra SANOI MEILLE: ’Ei ole hyvä, että ihminen olisi yksin: TEHDÄÄN HÄNELLE SEURALAINEN.’ Ja Herra, meidän Jumalamme laittoi hänen ylleen syvän unen, ja hän nukkui, ja Hän otti naista varten yhden kylkiluun hänen kylkiluistaan, ja tämä kylkiluu oli naisen alku, ja Hän rakensi lihan sen ympärille ja teki naisen."
Raamattua tehdessään Ensimmäisen Mooseksen kirjan tekstin laatija on lyhentänyt ja muokannut tekstiä mielensä mukaan ja näin on kolminaisuusajattelu saanut siivet selkäänsä.
kysynpävaa: "Muuallakin Raamatussa viitataan Jumalaan monikkomuodossa 1. Moos. 3:22; 11:7) Kaste tulee suorittaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt. 28:19) "
Tämä on selvästi muutettu teksti, sillä vaikka Uuden testamentin alkuperäiset tekstit pyrittiin hävittämään, Eusebius unohti muuttaa tuon kohdan kirkkohistoriaansa ja niin se jäi todisteeksi myöhemmille polville. Eusebiuksen tallentama teksti kuuluu: "Menkää ja tehkää kaikkien kansojen ihmiSISTÄ minulle opetuslapsIA MINUN NIMEENI opettaen heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." Siinä ei siis käsketä ollenkaan kastamaan, eikä varsinkaan pakkokastamaan kaikki ("kaikki kansat").
kysynpävaa: "Apostolisessa siunauksessa mainitaan myös jumaluuden kolme persoonaa 2. Kor. 13:13) Meidän ei ole helppo ymmärtää yhtä Jumalaa kolmena eri persoonana. Eihän aisteillamme havaittavassa maailmassa ole vastaavaa.
Voisiko ajatella että yhden Jumalan esiintyminen kolmena eri persoonana on Jumalan salaisuus. Kol. 2:2; 1 Tim. 3:16)"
Kyseessä ei ole Jumalan salaisuus, vaan saatanan kavala juoni. Ihmiset eivät ymmärrä, että sanoessaan Jumalaa persoonaksi, he alentavat Hänet ihmisen tasolle. PERSOONA TARKOITTAA IHMISTÄ. Jumala, joka täyttää koko maailmankaikkeuden ääriään myöten, ei millään mahdu edes kolmeen ihmiseen. Mutta on Hänellä YKSI persoonallinen olemus, Hänen Poikansa, joka tuli Ihmiseksi, meidän tähtemme, koska vain synnitön ihminen voi lunastaa syntisen, langenneen ihmisen.
Nuo muut kohdat, joissa puhutaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, on lisätty, että tuo lähetyskäsky ei olisi ainoa, sen tueksi.
Sitäpaitsi alkuseurakunta ei uskonut kolminaisuuteen, vaan vastusti jyrkästi, kun ensin alettiin puhua kaksinaisuudesta. Kolminaisuus tuli vasta myöhemmin.
Jumala itse on Henki. Sinussakin on henki. Onko sinussa siis kaksi persoonaa?Lisäisin tuohon vielä sen, että hebreankielen luomiskertomuksen Jumala-sana on todellisuudessa yksikkömuotoa, kuten sakset tai housut. Eli vaikka se kuulostaa monikkomuodolta, kyse on silti yksikkö-muodosta. Tässä ei ole mitään kikkailua vaan puhdasta hebreankielen kielioppia. Vai koostuuko sakset useammasta saksesta tai housut useammasta housusta?
- PasiToivonen
>>Oliko Jumalan tahto ja tarkoitus, että tuosta häpeän merkistä tulisi kristikunnan palvotuin merkki? Ehkä, sillä Raamatussa Hänen sanotaan tehneen niin...>>
Risti on siis pedon merkki. Jeesus on varmaan se peto.- Adviss
Monet kantavat kaulassaan ristiä tai pitävät seinällään ristiä. Minä en harrasta kumpaakaan. Jos Jeesus olisi tapettu giljotiinillä, kantaisitko kaulassasi giljotiiniä tai ripustaisitko seinällesi giljotiininin? Minä en.
- kerettiläinen.ei-kirj
Adviss kirjoitti:
Monet kantavat kaulassaan ristiä tai pitävät seinällään ristiä. Minä en harrasta kumpaakaan. Jos Jeesus olisi tapettu giljotiinillä, kantaisitko kaulassasi giljotiiniä tai ripustaisitko seinällesi giljotiininin? Minä en.
HENGESSÄ kulkeva ei tarvitse mitään maagisia esineitä, joita palvotaan. Katolinen Äitikirkko on niitä aivan täynnä.
Se on TAIKAUSKOA! ...pyhäinjäännöksiä ja aivan kirjaimellisestikin kuolleiden luita ym roskaa...! - Rakastettu
kerettiläinen.ei-kirj kirjoitti:
HENGESSÄ kulkeva ei tarvitse mitään maagisia esineitä, joita palvotaan. Katolinen Äitikirkko on niitä aivan täynnä.
Se on TAIKAUSKOA! ...pyhäinjäännöksiä ja aivan kirjaimellisestikin kuolleiden luita ym roskaa...!Ja kaikkein pahin on krusifiksi, jossa Vapahtaja riippuu vielä ristillä.
Se on hirveintä jumalanpilkkaa. Sillä Vapahtaja on noussut kuolleista ja ELÄÄ!
Hepr 6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun JÄLLEEN ITSELLENSÄ RISTIINNAULITSEVAT JUMALAN POJAN JA HÄNTÄ JULKI HÄPÄISEVÄT. Rakastettu kirjoitti:
Ja kaikkein pahin on krusifiksi, jossa Vapahtaja riippuu vielä ristillä.
Se on hirveintä jumalanpilkkaa. Sillä Vapahtaja on noussut kuolleista ja ELÄÄ!
Hepr 6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun JÄLLEEN ITSELLENSÄ RISTIINNAULITSEVAT JUMALAN POJAN JA HÄNTÄ JULKI HÄPÄISEVÄT."Ja kaikkein pahin on krusifiksi, jossa Vapahtaja riippuu vielä ristillä.
Se on hirveintä jumalanpilkkaa. Sillä Vapahtaja on noussut kuolleista ja ELÄÄ!"
Entä sepelvaltimo ?
https://www.youtube.com/watch?v=U3nx4VcMvOI
Videolla esitetään oikein hyviä kristinuskoon liittyviä pointteja. Mutta paras on kyllä sepelvaltimo, joka antaa hieman pohjaa tähänkin keskusteluun: jospa pedon merkki olisikin laskimo ?
Mitenkäs suhtautuisit tällaiseen mahdollisuuteen ?
>Ilm 13-14 luvut.
Petovallan kysymyksessä on kyse 2-3 maailmanvallan yhteisestä toiminnasta.
- Yleismaailmallisesta Jeesuksen Kristuksen ja synnin opettavan moraalilain arvovallan ja kunnian korvaamisesta jollakin muulla arvolla.
Ilmestyskirjan 13 luvun petovallat tekevät jo vuosituhansia jatkunutta työtä Kristuksen ja Jumalan lain arvovallan syrjäyttämiseksi.
Ilm 13:17; on johdettu tori- ja orjakaupasta. Raamattu käyttää ostamisesta vertauskuvallista tarkoitusta;
"Ostaa ja myydä" merkitsee vertauskuvallisesti Jeesuksen arvovallan murentumista omantunnon asioissa kun maailman arvot johtavat poispäin Kristuksen pyhyyden ja rakkauden kauniista arvoista.
"Ostaa ja myydä" on vertauskuvallinen ilmaisu ja tarkoittaa omantunnon asioiden ottamista käytäntöön maailmanvaltojen arvoina -omantunnon asioita rahatta ja hinnatta.
Kyse ei ole kaupankäynnistä kirjaimellisesti suoritteen ja vastikkeen merkityksestä. "Ostaminen ja myyminen" on siis hengellistä tai uskonnollista "kaupankäyntiä," -ei maallista.
Kun ostaa Jeesukselta ei ole välikäsiä; Ilm 3:18, vai ostaako "Babylonin kauppiailta;" Ilm 18:23.
Raamatun alkukielen sana Ilm 13:17 "ostaa" on torikaupanteosta ja orjakaupasta alkuisin, mutta verbillä on paljon symbolista merkitystä Raamatussa. Esim. mies joka "osti pellon;" Matt 13:44-46, Neitsyet jotka ostivat "öljyä;" Matt 25:9-10, "tulessa puhdistettua kultaa;" Ilm 13:18, Kristukseen uskovat on "ostettu," "ostettu vapaaksi." Symbolinen vertauskuvallinen merkitys "ostaa" verbillä on useissa Raamatun vertauskuvissa.
Ilm 13:17; alku-kreikankielen "poiei" on suomennettu virheellisesti; "pakottaa," poiein merkitys asiayhteydessä on; "tekee," eli aiheuttaa, saa aikaan jotakin.
Raamatun pelastusopin ja historian on aina ollut kyse;
1. Jeesuksen Kristuksen arvovallasta (Apt 4:12, Room 10:12-13, Ilm 1:7, 1 Piet 5:4)
2. Jumalan pyhän moraalisiveyslain ns. 10-käskyn lain arvovallasta (5 Moos 5:1-22, Mal 3:19-24) Tämän lain arvot ovat aina olemassa, ja opettaa synnin, vaikka käskyjä ei tikkukirjaimista kivitauluista tavatakaan jatkuvasti.
3. Jumalan omaksi erottumisesta (Hebr 12:14, Ilm 18:4, Joh 17:15)
-Jumala erottaa maailmasta ja maailman vaikuttimista ja valloista. (1 Joh 2:15-17, Room 12:1-3)- Häpeisittevähä
Oletteko suunnittelemassa sellaista?
- PasiToivonen
>>Ja kaikkein pahin on krusifiksi, jossa Vapahtaja riippuu vielä ristillä.
Se on hirveintä jumalanpilkkaa. Sillä Vapahtaja on noussut kuolleista ja ELÄÄ!>>
Olet sitten samoilla linjoilla Trotskin ja Leninin kanssa.- Rakastettu
>>Ja kaikkein pahin on krusifiksi, jossa Vapahtaja riippuu vielä ristillä.
Se on hirveintä jumalanpilkkaa. Sillä Vapahtaja on noussut kuolleista ja ELÄÄ!>>
Pasi Toivonen: Olet sitten samoilla linjoilla Trotskin ja Leninin kanssa.
Kuinka? Miten krusifiksi liittyy heihin?
Pasi Toivonen: Rakastettu, minulla on rukousnauha. Aiotko tappaa minut?
Miksi? Enhän minä tuomitse ketään kuolemaan.
- PasiToivonen
Rakastettu, minulla on rukousnauha. Aiotko tappaa minut?
- kerettiläinen.ei-kirj
Tappaminen on kyllä kuulunut enemmänkin teidän katolisten harrastuksiin.
- PasiToivonen
>>Monet kantavat kaulassaan ristiä tai pitävät seinällään ristiä. Minä en harrasta kumpaakaan. Jos Jeesus olisi tapettu giljotiinillä, kantaisitko kaulassasi giljotiiniä tai ripustaisitko seinällesi giljotiininin? Minä en. >>
Luuletko olevasi nokkela. Vastaus: KYLLÄ.- tuosta.voi.päätellä
"Luuletko olevasi nokkela. Vastaus: KYLLÄ."
Olet siis taikauskoinen typerys.
- pedonmerkin_aika_alkaa
"Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. Vastaavasti sapatti on Jumalan merkki."
Ylläoleva on adventistien käsitys asiasta.
Mutta (lainaus raamatusta):
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Ilm. 13:16-17
Tällä perusteella:
Todennäköisyys sille, että adventistien käsitys asiasta olisi oikea: alle 1%
Todennäköisyys sille, että adventistien käsitys asiasta on väärä: yli 99%.
Ainoa mahdollisuus siihen, että adventistien käsitys asiasta olisi oikea,
on se, että jokaisessa maailman maassa säädetään laki, joka määrää näin:
Kaupat saavat olla auki perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun, eli n. 24 h viikossa, ja loput 6 vuorokautta viikosta kaupat on lain määräyksellä pidettävä suljettuna, ja määräyksen rikkomisesta seuraa ankara rangaistus.
JOS ylläolevan kaltainen laki astuu voimaan jokaisessa maailman maassa, siinä tapauksessa olen valmis myöntämään, että adventistien käsitys asiasta oli sittenkin oikea.
Kaikissa muissa tapauksissa adventistit ovat väärässä tästä "pedon merkki" -asiasta, ja tästä syystä adventistit ovat suuressa vaarassa joutua helvettiin, ellei sitten Jumalan enkeli tule erikseen varoittamaan adventisteja tästä !
Koska raamatun mukaan (tulevaisuudessa) ilman pedon merkkiä ei voi ostaa eikä myydä,
niin todennäköisesti pedon merkki on nimenomaan ihon alle asennettu mikrosiru.
Tähän viittaa myös raamatussa oleva viittaus paiseista.
Miksikö?
No, mikrosiru (eli erikoismallinen mikropiiri) tarvitsee tietenkin sähköä toimiakseen.
Jos sähköntarve tyydytetään Li-Ion -akulla, niin sen raaka-aine Litium nimenomaan aiheuttaa paiseita, jos akku rikkoutuu ja vuotaa elimistöön litiumia tai litiumyhdisteitä.
Tuo akku mitä ilmeisemmin ladataan peltier -elementillä, jonka toista puolta lämmittää valtimossa kulkeva lämmin veri, ja toista puolta taas jäähdyttää ihon ulkopuolella oleva viileämpi ilma. Siksi tuo peltier -elementti tulee asentaa niin, että sen toinen puoli on heti ihon alla, ja toinen puoli taas valtimoa vasten.
En toki toivo kenenkään adventistin joutuvan helvettiin, mutta riski tällaiseen on ilmeinen.
Moni adventisti siis joutuu uskonnollisten johtajien pettämäksi tässä asiassa, ja saattaa tämän seurauksena suostua ottamaan sen oikean pedon merkin, kun virheellisesti kuvittelee sapatin korvaamisen sunnuntailla olevan pedon merkki.
Raamattu kuitenkin varoittaa ottamasta tuota pedon merkkiä, koska sen ottaja on matkalla helvettiin.
Lisäkysymys: mitä, jos johonkin ihmiseen asennetaan tuo pedon merkki vastoin hänen tahtoaan (tai esim. se asennetaan lapselle joka ei vielä ymmärrä pedon merkin asentamisen kauhistuttavaa seurausta) - Tässä tapauksessa voisi Jumalaltakin odotta armeliaisuutta ja poikkeusta sääntöön - muussa tapauksessahan tulisi viaton tuomituksi !- saa.kaikki
Ei kaiketi peto omiansa vahingoita millään muotoa, sillä siihen ei ole mitään tarvetta pedolla.
Kiitokset tästä selonteostasi. Tässä tulikin jo mukavasti esille niitä Kerettiläisen peräänkuuluttamia lisätietoja ja perusteluja.
- kristitty
Eiköhän tuo pedon merkki koske vain niin sanottuja Kristittyjä maita.
- PasiToivonen
>>Olet siis taikauskoinen typerys. >>
Mieluummin taikauskoinen typerys kuin Jeesusta vihaava H-U-O-R-A.- kerettiläinen.ei-kirj
Sinun Kirkkosi on Raamatun todisteiden perusteella kaikkien porttokirkkojen Äitihuora ja paavi-isäsi Antikristus, joten kukahan on Jeesusta vihava huoranpenikka?
Joh.17
5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
6 Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhäinjäännös
"Pyhäinjäännöksiä tavataan monissa uskonnoissa. Erityisen tärkeitä ne ovat hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa. Myös katolisessa ja ortodoksisessa kristinuskossa sekä ainakin osassa islamin suuntauksissa kunnioitetaan pyhäinjäännöksiä."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/27/luunpalanen-hammas-tai-kivi-golgatalta-pyhainjaannokset-ovat-uskovalle-tarkeita
"– Pyhäksi julistetun ruumis otetaan haudasta ja arkku avataan. Ensin toimitetaan rukouspalvelus ja sen jälkeen luut pestään veden ja valkoviinin sekoituksessa. Valkoviiniä käytetään sen takia, etteivät luut tummuisi. Sitten ne vielä huuhdellaan veden ja ruusuveden sekoituksella. Luut kuivataan ja asetellaan pyhäinjäännösarkkuun."
"Kaikuna katoliselta ajalta on myös Suomen luterilaisella kirkolla hallussaan pyhäinjäännöksiä. Turun tuomiokirkosta 1920-luvulla löytynyt lähes sadan pyhäinjäännöksen kokoelma oli aikanaan kansainvälinen sensaatio."
Matt.23
25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!
26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.
29 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,
30 ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen'!
31 Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat.
32 Täyttäkää siis te isäinne mitta.
Näpräile sinä vaan helmiäsi ja palvo kuolleiden luita sekä muita taikakalujasi.
- PasiToivonen
>>Tappaminen on kyllä kuulunut enemmänkin teidän katolisten harrastuksiin. >>
Mitenkäs Hampurin tai Dresdenin pommitukset, USA:n sisällissota, Vietnamin sota, George W. Bushin "ristiretki" Irakiin?- kerettiläinen.ei-kirj
Vaikka kuka muu tahansa olisi tehnyt mitä tahansa hirmutekoja, niin ei se mitätöi Äitikirkon vainoja ja tappamisia, eikä tee niitä oikeutetuiksi.
Osoittaa vain sen, ettei se ole maallisia/poliittisia valtoja kummempi, ja miksi olisikaan, sillä sehän "istuu kuningattarena" maallisen vallan rinnalla.
Ilm.17
1 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet". - Rakastettu
Nimeä mainitsematta voidaan sanoa, että sama taho on kaiken tämän takana: Ranskan vallankumous, Amerikan Intiaanien tuhoaminen lähes sukupuuttoon, mustien orjakauppa, 1. maailmansota, Venäjän vallankumous, Venäjän tsaariperheen surmaaminen, bolsevikit, kommunismi, Stalin, kymmenien miljoonien venäläisten tappaminen, Hitler, 2. maailmansota, liittoutuneet valtiot, Churchill, Roosevelt, keskitysleirit, Saksan kaupunkien pommittaminen, varsinkin Dresdenin, miljoonan saksalaisen näännyttäminen nälkään ja janoon aidatussa leirissä taivasalla, kommunismin leviäminen kaikkialle ympäri maailman, varsinkin Kiinaan ja muihin Kaakkois-Aasian maihin sekä Etelä-Amerikkaan, joissa hirmuhallinnot tuhonneet suuret määrät ihmisiä, siirtomaiden sortaminen varsinkin Afrikassa, evoluutioteoria, vapaamuurarius, Amerikan Yhdysvallat presidentteineen, Euroopan unioni johtajineen, Maailmanpankki ja sen aiheuttamat lamat, arabikevät ja muut Lähi-idän levottomuudet, WTC-tornien ja Pentagonin sekä lentokoneiden tuho, Irakin ja Libyan sekä niiden johtajien tuhoaminen, Tunisian ja Syyrian tuhoaminen, terrorismi, Isis, massapakolaisuus, 3. maailmansota, Krimi, sars, ebola, seksiorjakauppa, ihmiskaappaukset ja -salakuljetus, elinkauppa, huumeiden viljely, valmistus ja kauppa, Hollywoodin viihdeteollisuuden psykologinen tuhovoima, kristinuskon tuhoaminen sisältäpäin, disinformaation maailmanlaajuinen levittäminen ....
Varmaan paljon jäi mainitsemattakin, mutta jatkakaa te listaa. Rakastettu kirjoitti:

Varmaan paljon jäi mainitsemattakin, mutta jatkakaa te listaa.Ai mikä taho ? Perussuomalaiset ? Feministit ? Hallitus ? Soros ? Japanilaiset ? Republikaanit ? Adventtikirkko ? Katolinen kirkko ? HELP ! Auta nyt hieman, koska on ihan turha syytellä jotakin typerää henkiolentoa ihmisten pahuudesta ja ahneudesta.
- Rakastettu
Exap kirjoitti:
Ai mikä taho ? Perussuomalaiset ? Feministit ? Hallitus ? Soros ? Japanilaiset ? Republikaanit ? Adventtikirkko ? Katolinen kirkko ? HELP ! Auta nyt hieman, koska on ihan turha syytellä jotakin typerää henkiolentoa ihmisten pahuudesta ja ahneudesta.
Kuule ystäväiseni, tuota nimeä ei saa sanoa ääneen, koska se on niin herkkähipiäinen, että siitä ei hyvää seuraa. Haluan mieluummin pitää pääni vielä hartioitteni päällä. Se on nimittäin myös tämän nettisivuston ylläpitäjä, ja valvoo haukkana jokaista kirjoitusta. Sen valvontakoneisto kattaa koko nettimaailman, sillä sen hallussa ovat kaikki suuret palvelimet. Jos se ei ole peto, niin mikä sitten?
Jos et tiedä, niin voisit ruveta availemaan silmiäsi ja pysähtyä mietiimään. Olemme tulleet asian ytimeen: "Ettei kukaan muu saisi ostaa eikä myydä..." - Rakastettu
Rakastettu kirjoitti:
Kuule ystäväiseni, tuota nimeä ei saa sanoa ääneen, koska se on niin herkkähipiäinen, että siitä ei hyvää seuraa. Haluan mieluummin pitää pääni vielä hartioitteni päällä. Se on nimittäin myös tämän nettisivuston ylläpitäjä, ja valvoo haukkana jokaista kirjoitusta. Sen valvontakoneisto kattaa koko nettimaailman, sillä sen hallussa ovat kaikki suuret palvelimet. Jos se ei ole peto, niin mikä sitten?
Jos et tiedä, niin voisit ruveta availemaan silmiäsi ja pysähtyä mietiimään. Olemme tulleet asian ytimeen: "Ettei kukaan muu saisi ostaa eikä myydä..."Kun otsikkona on Pedon merkki... niin aiemmin toin esille sen liittyvän kristittyjen tärkeimpään merkkiin, siihen liittyvään nimeen ja sen lukuun. Kun nuo kaksi petoa, merestä ja maasta noussut yhdistyivät, liittyi tuohon myös maailmanlaajuisesti käytössä ollut ja oleva ikivanha merkki, jolla on aivan sama merkitys kuin kristittyjen merkillä. Kyseessähän on kuusisakarainen tähti ja vielä ympyrän keskellä. Sekin kuvaa kolminaisuutta. Ja siinä tulee tuo pedon luku esille. Se on kuusisakarainen, siinä on keskellä kuusikulmio, jonka ympärillä kuusi kolmiota. Siitä, sen historiasta, käytöstä ja merkityksistä on silmiäavaava sivusto ja viedeo seuraavassa. Se oli vielä äsken tuolla Symbolit-keskustelussa, mutta se taisi jo hävitä. Tämäkin häviää varmaan kohta.
https://www.linnunrata.org/israel/daavidin-tahti.php Rakastettu kirjoitti:
Kun otsikkona on Pedon merkki... niin aiemmin toin esille sen liittyvän kristittyjen tärkeimpään merkkiin, siihen liittyvään nimeen ja sen lukuun. Kun nuo kaksi petoa, merestä ja maasta noussut yhdistyivät, liittyi tuohon myös maailmanlaajuisesti käytössä ollut ja oleva ikivanha merkki, jolla on aivan sama merkitys kuin kristittyjen merkillä. Kyseessähän on kuusisakarainen tähti ja vielä ympyrän keskellä. Sekin kuvaa kolminaisuutta. Ja siinä tulee tuo pedon luku esille. Se on kuusisakarainen, siinä on keskellä kuusikulmio, jonka ympärillä kuusi kolmiota. Siitä, sen historiasta, käytöstä ja merkityksistä on silmiäavaava sivusto ja viedeo seuraavassa. Se oli vielä äsken tuolla Symbolit-keskustelussa, mutta se taisi jo hävitä. Tämäkin häviää varmaan kohta.
https://www.linnunrata.org/israel/daavidin-tahti.phpHui hui. Ja mehiläiset rakentavat poikaskennonsa kuusikulmion muotoisiksi, lieneekö siis että mehiläiset ovat saatanan lähettiläitä ?
Puhumattakaan suosituistaTorx-kärjistä, jotka lainaavat suoraan tuota heksagrammin muotoa. Kyllä ruuvit ja kärjet on varmaan ihan saatanasta nekin. Vaikka ne ovatkin silleen 100 kertaa parempia kuin talttapäät, pitää varmaan siirtyä takaisin talttapääruuveihin ?
Nooh, onneksi teitä hurahtaneita ei ole niin montaa,- Rakastettu
Exap kirjoitti:
Hui hui. Ja mehiläiset rakentavat poikaskennonsa kuusikulmion muotoisiksi, lieneekö siis että mehiläiset ovat saatanan lähettiläitä ?
Puhumattakaan suosituistaTorx-kärjistä, jotka lainaavat suoraan tuota heksagrammin muotoa. Kyllä ruuvit ja kärjet on varmaan ihan saatanasta nekin. Vaikka ne ovatkin silleen 100 kertaa parempia kuin talttapäät, pitää varmaan siirtyä takaisin talttapääruuveihin ?
Nooh, onneksi teitä hurahtaneita ei ole niin montaa,Voi ressukkaa, nythän sinä et voi enää kulkea bussilla, jos sen numerossa on 6 tai joudut karttamaan kaikkia kuutos-numeroita. Hengitä syvään, ei se kuutonen hyökkää päällesi.
Mutta on hyvä tietää, mitä noiden Raamatun ilmoittamien petojen takana todella on.
Tällä hetkellä kristikunta ei tiedä ja palvovat kaikkia Ilmestyskirjan petoja käyttäytyen petomaisesti niitä kohtaan, jotka niiden palvomista vastustavat ja siitä varoittavat. Rakastettu kirjoitti:
Voi ressukkaa, nythän sinä et voi enää kulkea bussilla, jos sen numerossa on 6 tai joudut karttamaan kaikkia kuutos-numeroita. Hengitä syvään, ei se kuutonen hyökkää päällesi.
Mutta on hyvä tietää, mitä noiden Raamatun ilmoittamien petojen takana todella on.
Tällä hetkellä kristikunta ei tiedä ja palvovat kaikkia Ilmestyskirjan petoja käyttäytyen petomaisesti niitä kohtaan, jotka niiden palvomista vastustavat ja siitä varoittavat.Nooh... voi sinua ressukkaa, joka tällaista levität. Minä olen jo päässyt tuosta typeryydestä irti.
Rakastettu kirjoitti:
Kun otsikkona on Pedon merkki... niin aiemmin toin esille sen liittyvän kristittyjen tärkeimpään merkkiin, siihen liittyvään nimeen ja sen lukuun. Kun nuo kaksi petoa, merestä ja maasta noussut yhdistyivät, liittyi tuohon myös maailmanlaajuisesti käytössä ollut ja oleva ikivanha merkki, jolla on aivan sama merkitys kuin kristittyjen merkillä. Kyseessähän on kuusisakarainen tähti ja vielä ympyrän keskellä. Sekin kuvaa kolminaisuutta. Ja siinä tulee tuo pedon luku esille. Se on kuusisakarainen, siinä on keskellä kuusikulmio, jonka ympärillä kuusi kolmiota. Siitä, sen historiasta, käytöstä ja merkityksistä on silmiäavaava sivusto ja viedeo seuraavassa. Se oli vielä äsken tuolla Symbolit-keskustelussa, mutta se taisi jo hävitä. Tämäkin häviää varmaan kohta.
https://www.linnunrata.org/israel/daavidin-tahti.php<< Se on kuusisakarainen, siinä on keskellä kuusikulmio, jonka ympärillä kuusi kolmiota. Siitä, sen historiasta, käytöstä ja merkityksistä on silmiäavaava sivusto ja viedeo seuraavassa. Se oli vielä äsken tuolla Symbolit-keskustelussa, mutta se taisi jo hävitä. Tämäkin häviää varmaan kohta.>>
En usko, että tätäkään linkkiäsi poistetaan. Ei siihen ole syytä. Mutta asiaan. Paholainen käyttää samoja merkkejä eksyttääkseen ja tehdäkseen tyhjäksi Jumalan totuutta. Kaksi kolmiota yhdistettynä kuvaavat pelastusta. Kun israelilaiset Egyptissä sivelivät verta ovenpieliin (3. tiettyyn kohtaan), niistä muodostuu kolmio. Kun Jeesus kuoli ristillä, niin Hänen kätensä ja jalkansa naulittiin ristiin. Näistä muodostuu kolmio. Kun nämä yhdistetään, muodostuu Daavidin tähti. Tästä on Jonathan Cahnilta erinomainen video, jossa hän kertoo asiasta. Joten minä en kammoksu Daavidin tähteä, en myöskään palvo sitä. Palvon Jumalaa.
- PasiToivonen
>>Kuinka? Miten krusifiksi liittyy heihin?>>
Leninin ja Trotskin toimesta suljettiin ortodoksikirkkoja ja pappeja vietiin leireille. Ortodoksikirkoissa on kuvia Jeesuksesta ristillä.
Jota kutsut jumalanpilkaksi.
http://ortodoksinenkulttuurikeskus.fi/application/files/8915/2562/0084/Vanha_kirkko_ikonostaasi_4v.jpg - Uudisraivaaja
Hieno juttu, yksi maailman komeimpia (komein?) tekstejä Ilmestyskirja tunnetaan näin hyvin. - Joutava taikausko kuten kristinusko sikseen tieteellisen mailmankuvan ajassa, mutta pyydän kiinnittämään huomion: Ingmar Berhman, Seitsemäs sinetti.
- IIIIIII0_
Jos se joku on, niin eiköhän se tälläinen siru ole:
https://en.wikipedia.org/wiki/Microchip_implant_(human)- tätä.mieltä
Pedofiileille ja muille vaarallisille rikollisille, kuten murhaajille ja raiskaajille sellainen pitäisi kyllä asentaa. Suomessa tuomiot tällaisista rikoksista ovat aivan naurettavia, joten vähintä olisi, että vapaaksi päästyään tällaisten liikkeitä pitäisi voida ainakin seurata.
- siru.hyvä
Kaikki on vastaanotettu ajansaatossa mitä on annettu, niin sirut kuin muutkin. Otetaan myös edelleenkin.
- Salomo
Kadotukseen riittä jo se, kun kumartaa petoa. Merkin vapaaehtoinen ottaminen on kuuliaisuus ja seuraus pedon palvonnasta.
- Anonyymi
Raamatun pedon merkki liittyy vahvasti globaaliin ostamiseen ja myymiseen, ja siihen liittyy myös lukuarvon laskemista jne.
Ohessa kattava läpikäynti aiheesta: http://www.thepukki.fi/blog/post/pedon-merkki-valmiina-jaettavaksi
Apple onkin kantamassa “vahvaa korttaan kekoon”: http://www.thepukki.fi/blog/post/apple-mullistaa-luottokorttitoiminnan---ja-kaiken-muunkin - Anonyymi
Arkansas taitaa nyt sitten olla se maailmankolkka, joka ensimmäisenä laittaa sirutuksen pakolliseksi lakiteitse.
Ja tuo lakimuutos on varsin kummallinen: rekisteröityjen yritysten on sitä sirua pakko jakaa – mutta työntekijällä on oikeus siitä kieltäytyä joutumatta irtisanotuksi.
Ei tarvitse olla rakettitieteilijä havaitakseen, miten tuo kuitenkin mukauttaa hyväksyntään – varsinkin sellaiset, joilla ei ole Raamatusta tietoa: http://www.thepukki.fi/blog/post/pedon-merkki-saa-lainvoiman
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1334108Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21810- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4591560MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531312Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4581275