Eräs henkilö kysyi vaikean kysymyksen. Miten hän voisi testamentilla osoittaa rakkautta Jeesukseen? Hänellä ei ole läheisiä sukulaisia eikä seurakuntayhteyttä. Ammatista ja asunnosta päätellen omaisuutta on kertynyt. Sa…

Nature Astronomy -lehdessä todetaan, että olemme ehkä käsittäneet maailmankaikkeuden muodon aivan väärin. Uusimpien tutkimusten mukaan maailmankaikkeus olisi äärellinen pallo, jolloin nykymallin mukaista ääretöntä laaje…
Jeesus on heikkojen auttaja. Myös hänen seuraajiensa luulisi kannattavan niitä arvoja, jotka auttavat heikko-osaisia. Hyvin harva kristitty on kuitenkaan vasemmistolainen vaan lähes kaikki kannattavat oikeistopuolueita …
Kävin katsomassa Ihmisen osa -elokuvan elokuvateatterissa. Siinä näytettiin, kun kolme ihmistä kastettiin Helsingin Saalem-temppeleissä ja kasteiden välillä musiikki raikasi. Yksi huijari soluttautui yleisöön ja sai lai…
Eleet ja sanaton viestintä ovat usein puheitakin tärkeämpää. Jokainen meistä jättää itsestään jonkinlaisen vaikutelman, kun tapaamme kanssaihmisiä. Voimme lukea evankeliumeista Jeesuksen sanoista ja teoista, mutta yllät…