Ulkomaisilla NA- ja rajatietopainotteisilla keskustelupalstoilla on hyvinkin yleinen se käsitys, että ”kaikki on Jumalaa” ja että ”ihmisillä on ennalta määrätty kohtalo” ja sielunsopimus omasta elämästään. Ja monet ovat jopa sitäkin mieltä, että kohtaloonsa ei voi edes vaikuttaa, mikä on fatalistinen käsitys ja uskomus. Eli siis, että jo ennen syntymää olisi yksissä tuumin taivaallisten olentojen kanssa päätetty mitä sielu tulee kokemaan ruumiillistuessaan Maan päälle. Mielestäni tuo ajatus on melko järjetön kun tarkastelee ihmiskunnan julmaa ja veristä historiaakin. Kuka meistä olisi hyväksynyt jo ennen syntymäänsä sen, että joutuu kidutetuksi noitana 1500 - 1600 luvulla, tai joutuu keskitysleirille 1940-luvun Euroopassa, tai Siperian vankileirille…tai joutuu ylipäänsä kärsimään lähes koko maallisen elämänsä ajan? Tuskinpa kovinkaan moni.
Vaikuttaakin siltä , että samalla tavalla kuin se ajatus, että ”uskontoa ja politiikkaa ei tule sekoittaa keskenään”, niin myöskin se ajatus, että ”kaikki on Jumalaa”, on lähinnä paholaisen keksintöä.
Minkä paholaisen, joku saattaa nyt mielessään aivan oikein kysyä? Paholaistahan monet pitävät lähinnä jonkinlaisena metaforana ja vertauskuvana, mutta nykyinen Paavi otti asiaan hiljattain kantaa ja totesi videoidussa tiedotustilaisuudessa, että paholainen todella on olemassa. Mitä hän mahtanee tarkoittaa?
Muun muassa David Icke on kirjoittanut ja puhunut hyvinkin suorasukaisesti siitä mikä hänen mielestään edustaa suurinta pahuutta maailmassamme ja on nimennyt negatiiset reptiliaanit syyllisiksi. Voisiko ”Paavinkin paholainen” liittyä kyseisiin voimiin?
Fatalismissa äärimmillään ajatellaan todella jopa siten, että psykopaattiset sarjamurhaajatkin toteuttavat vain omaa jumalallista kohtaloaan ja tehtäväänsä. Samalla logiikalla voidaan ajatella, että natsit ja Stalinin kommunistit tekivät vain sen mitä piti tehdä ja noitien julmat vainoajatkin. En ymmärrä tuollaista logiikkaa. Mielestäni kristinuskon perinteinen ja selkeä "hyvä ja paha"- jako on loogisempi ja uskottavampi tapa ajatella. Se myös velvoittaa ihmiset puuttumaan havaitsemiinsa vääryyksiin ja pahuuteen mahdollisuuksiensa mukaan.
Korkeimmalla tasolla saattaa hyvinkin olla voimia, jotka ovat järjestäneet maailmastamme hyvän ja pahan välisen näyttämön, mutta ei kaikkea pahaa silti pidä hyväksyä ja suvaita jonakin ohjattuna näytelmänä.
Me teemme valintoja ja niillä vaikutamme omaan - ja usein toistenkin – kohtaloihin. Esimerkiksi sarjamurhaajien uhreja ei pitäisi syyllistää millään karman lailla, minkä fatalismi väistämättä tekee. Karman lakihan ei näytä toimivan aina automaattisesti ja oikeudenmukaisesti. Se toimii kyllä usein, mutta ei aina automaattisesti ja oikeudenmukaisesti. Kyllä tämän voi havaita, vaikka sanotaankin, että ”Jumalan tiet ovat tutkimattomia” ja järkemme ulottumattomissa.
Muun muassa David Icke on kirjoittanut ja puhunut hyvinkin suorasukaisesti siitä mikä hänen mielestään edustaa pahuutta maailmassamme ja on nimennyt negatiiset reptiliaanit syyllisiksi. Voisiko ”Paavinkin paholainen” liittyä kyseisiin voimiin?
Hyvä ja Paha
1
148
Vastaukset
- afds
Tavanomaiseen jumalauskoonkin kyllä usein liittyy se käsitys, että kaikki on Jumalan/Herran käsissä. Ja sekin, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja. Totuus kuitenkin on, että osa on pahoja, osa hyviä ja suurin osa jotain siltä väliltä. Sielu on kehityksessään siinä vaiheessa missä on, mutta voi aina fyysisessä maailmassa (”koetuspaikka”) muuttaa suuntaa. Valinta on jokaisen oma ja vaikuttaa kohtaloon. Viime kädessä muokkaamme siis suurelta osin omaa kohtaloamme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että satanistit olisivat oikeassa, eli että ihminen on ainoastaan itse vastuussa omasta kohtalostaan ja ”oman onnensa seppä”. Satanismiahan on viime aikoina toistuvastikin mainostettu mediassa, mutta se on lähinnä uusliberalistien tavoitteita tukeva itsekeskeisyyttä korostava ideologia ja kaukana aidosta henkisyydestä.
Scifielokuvissa henkisyys ei ole tietääkseni juurikaan ollut viime vuosina esillä. Saattaa olla joitakin poikkeuksiakin. Nyt on sitten lopulta ensi-iltaan tulossa elokuva ”Iron Sky 2 - Coming Race”, joka lienee tyylilajiltaan taas farssikomedia, mutta käsittelee hyvin mielenkiintoista aihetta. Joidenkin ennakkotietojen mukaan mukana on nyt muun muassa uskontokritiikkiä ja liskohumanoidejakin. Toivottavasti jälkimmäisiä ei käsitellä kuitenkaan niin, että liskot esitetään maapallon todellisina hallitsijoina, kuten monet haluavat nykyään asiat esittää. Ja toivottavasti uskontokritiikki jättää tilaa korkeammillekin voimille ja korkeimmalle voimalle.
Monethan meistä pyrkivät hakemaan usein jonkinlaisen vastaselityksen aidolle totuudelle, joka sopii paremmin heidän maailmankuvaansa ja tarkoitusperiinsä. Tämä koskee monia ateisteja ja monia uskoviakin.
Kyllä ufot ja et-olennotkin on mahdollista sovittaa totuudellisessa hengessä uskonnollisuuteenkin.
Täytyy vaan tiedostaa, ymmärtää ja hyväksyä se, että korkeampiakin voimia on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1029639Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764967Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.554702Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.02580Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92431Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1051662- 451458
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.511397Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota581397Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441306